Heippa.
Pakko tulla päästää vähän höyryjä pihalle kun on niin surkee fiilis! Ensinnäkin, meillä ei ole lasta, mutta mulla haaveissa olis ja lähinnä siksi parisuhdekin rakoilee nyt..
Jos joku jaksaa lukea tämän loppuun, niin mielipiteitä tai mitä vaan otan vastaan.
Vähän taustatietoja meistä: eli ollaan 22- ja 23-vuotiaat. Ollaan seurusteltu reilut 2,5 vuotta ja siitä kihloissa noin 1,5 vuotta. Hankittiin oma kämppä (ts.pankin) reilu puoli vuotta sitten.
Mulla on ihana mies, melkeinpä täydellinen mulle.
Ongelma: Mulla on vaan ollut jonkun pari vuotta vauvakuume. Ei pelkästään mitään haluun vauvaa meininki, vaan tahtoisin oikeasti että meistä tulisi perhe, saataisiin omia lapsia. Hoivausvietti ja tahto tulla äidiksi alkaa olemaan jo suuri. Ongelman ydin on se, ettei mies tahdo. No, ollaan kuitenkin "sovittu" että kesällä alettaisiin yrittämään. Mutta.. mies ei ole yhtään mukana tässä jutussa, sanoo aina että joo joo, katsotaan sitten kesällä. Aarghh!! (Onpa kiva, kun toinen osapuoli ei halua nyt eikä tuskin kesälläkään!). Nyt ollaan riidelty asiasta usein, lähestulkoon joka päivä. Eilen sitten paloi hihat. Tiedän, etten voi painostaa miestäni tulemaan isäksi. En voi, enkä halua sillä lapsella pitää olla vanhemmat, jotka rakastaa ja on molemmat halunnut saada lapsen.
No. Eilen sitten sanoin miehelle riideltyämme, että mieti oikeesti, mitä haluat. (Mä olen miehen ensimmäinen nainen, niin seurustelussa kuin sängyssäkin.) Sanoin, että mieti nyt tarkkaan, haluatko nyt olla mun kanssa ja saada lähitulevaisuudessa lapsia, vai haluutko kenties lähteä eriteille, nauttia sinkkuna olosta ja kavereista, ehkä tapailla muitakin naisia? Nää on nimittäin pakko nyt miettiä ennen kuin niitä lapsia sitten ehkä aletaan yrittämään..
En tiiä.. mutta jotenkin tuntuu että ero on aika lähellä.. :( rakastan miestäni ylikaiken, mutta tahdon lapset myös suht nuorena. Voihan olla ettei mies oo vaikka 5 vuodenkaan päästä valmis.
Miks tän pitää olla näin vaikeeta? Miks ei me molemmat vaan voida haluta lapsia, miks ei?? Sitten on se vielä, että miehelläni on yksi juttu (ei siitä enempää) miks ei välttämättä lapsiakaan ihan helpolla saada. :( surettaa jo valmiiksi. Masennun täysin, jos meille nyt ero tulee... meillä on myös 2 koiraa, jotka mies veisi varmasti mennessään. Jäisin yksin :( mutta en taas voi kuvitellakaan elää ilman lapsia moneen moneen vuoteen.
Miten saan miehen ymmärtämään, että lapset on lahjoja, ei rasitteita eikä elämän loppua :( Tää juttu rassaa meidän suhdetta niin paljon. Mies lähti taas töihin yöksi ja itken taas vaihteeksi varmasti itteni uneen.. Ei jaksa..
ps.en tullut mitään säälejä hakemaan, halusin vaan saada purkaa tunteita, ei oo oikeen ketään kelle puhua :(
En tiedä saako tästä tekstistä oikeen selvää, taitaa olla aika sekavaa..
T.väsynyt kaikkeen
Pakko tulla päästää vähän höyryjä pihalle kun on niin surkee fiilis! Ensinnäkin, meillä ei ole lasta, mutta mulla haaveissa olis ja lähinnä siksi parisuhdekin rakoilee nyt..
Jos joku jaksaa lukea tämän loppuun, niin mielipiteitä tai mitä vaan otan vastaan.
Vähän taustatietoja meistä: eli ollaan 22- ja 23-vuotiaat. Ollaan seurusteltu reilut 2,5 vuotta ja siitä kihloissa noin 1,5 vuotta. Hankittiin oma kämppä (ts.pankin) reilu puoli vuotta sitten.
Mulla on ihana mies, melkeinpä täydellinen mulle.
Ongelma: Mulla on vaan ollut jonkun pari vuotta vauvakuume. Ei pelkästään mitään haluun vauvaa meininki, vaan tahtoisin oikeasti että meistä tulisi perhe, saataisiin omia lapsia. Hoivausvietti ja tahto tulla äidiksi alkaa olemaan jo suuri. Ongelman ydin on se, ettei mies tahdo. No, ollaan kuitenkin "sovittu" että kesällä alettaisiin yrittämään. Mutta.. mies ei ole yhtään mukana tässä jutussa, sanoo aina että joo joo, katsotaan sitten kesällä. Aarghh!! (Onpa kiva, kun toinen osapuoli ei halua nyt eikä tuskin kesälläkään!). Nyt ollaan riidelty asiasta usein, lähestulkoon joka päivä. Eilen sitten paloi hihat. Tiedän, etten voi painostaa miestäni tulemaan isäksi. En voi, enkä halua sillä lapsella pitää olla vanhemmat, jotka rakastaa ja on molemmat halunnut saada lapsen.
No. Eilen sitten sanoin miehelle riideltyämme, että mieti oikeesti, mitä haluat. (Mä olen miehen ensimmäinen nainen, niin seurustelussa kuin sängyssäkin.) Sanoin, että mieti nyt tarkkaan, haluatko nyt olla mun kanssa ja saada lähitulevaisuudessa lapsia, vai haluutko kenties lähteä eriteille, nauttia sinkkuna olosta ja kavereista, ehkä tapailla muitakin naisia? Nää on nimittäin pakko nyt miettiä ennen kuin niitä lapsia sitten ehkä aletaan yrittämään..
En tiiä.. mutta jotenkin tuntuu että ero on aika lähellä.. :( rakastan miestäni ylikaiken, mutta tahdon lapset myös suht nuorena. Voihan olla ettei mies oo vaikka 5 vuodenkaan päästä valmis.
Miks tän pitää olla näin vaikeeta? Miks ei me molemmat vaan voida haluta lapsia, miks ei?? Sitten on se vielä, että miehelläni on yksi juttu (ei siitä enempää) miks ei välttämättä lapsiakaan ihan helpolla saada. :( surettaa jo valmiiksi. Masennun täysin, jos meille nyt ero tulee... meillä on myös 2 koiraa, jotka mies veisi varmasti mennessään. Jäisin yksin :( mutta en taas voi kuvitellakaan elää ilman lapsia moneen moneen vuoteen.
Miten saan miehen ymmärtämään, että lapset on lahjoja, ei rasitteita eikä elämän loppua :( Tää juttu rassaa meidän suhdetta niin paljon. Mies lähti taas töihin yöksi ja itken taas vaihteeksi varmasti itteni uneen.. Ei jaksa..
ps.en tullut mitään säälejä hakemaan, halusin vaan saada purkaa tunteita, ei oo oikeen ketään kelle puhua :(
En tiedä saako tästä tekstistä oikeen selvää, taitaa olla aika sekavaa..
T.väsynyt kaikkeen
Vastaukset 21
Vanhimmat
...kuulostat kovin lapselliselta. En tahtoisi tulla sanomaan tänne pahaa sanaa tai ilkeästi... Mutta jos mies on sanonut ettei tahdo (vielä?) lapsia, niin miksi et hyvä tyttö usko sitä?
tosi kovana jo ensimmäisen avioliittomme aikana. Mieheni todella tahtoi perheen kanssani,mutta hän sanoi tahtovansa viettää aikaa ensin kaksistaan... jankutin lapsen saamisesta kunnes sovimme niin että mieheni saa rauhassa sulatella asiaa ja ilmoittaa sitten kun on valmis isäksi ryhtymiseen...en tiennyt menisikö siihen 2viikkoa vai 2vuotta.No,muistaakseni siinä meni noin kuukausi-pari ja sitten hän ilmoitti olevansa valmis. Eli kun ilmaisin hänelle että en painosta,hän alkoikin tosissaan miettiä asiaa...
Kuulepas, ei se ole niin helppoa, jos itse tahtoo jo perustaa perheen ja toinen ei tahdo. Ei se käy sormia napsauttamalla ja tsadaa, nyt voinkin odottaa 5 vuotta. Anteeksi jos kuulostin lapselliselta, muttet itsekään näköjään tiedä mistä puhut. Oota ite vaikka seuraavat 2 tai 8 vuotta että saat mitä itse haluut. Että silleen.
Meidän kohdalla on nyt niin että joko ero tai sitten yritetään saada asiat kuntoon ja vuoden sisään lapsen YRITYSTÄ. Mutta on kuitenkin reilua antaa miehen nyt valita, enkä missään nimessä raskaaksi tahalleen tulisi, ilman miehen tahtoa.
No kyllä sä vaan tosi lapselliselta vaikutat. Olen myös 23 ja mieheni 25. Eipä ole kummallekaan vielä tullut mieleenkään ruveta lapsia hankkimaan (olemme molemmat sitä mieltä, että ei kakaroita kakaroille), vaikka joskus tulevaisuudessa, mahdollisesti kymmenen vuoden kuluttua, niitä haluammekin. Kuule kun elämä ei aina vaan mene niin kuin haluaa! Kaikkea, mitä haluaa, ei vaan voi saada! Ja se on mielestäni pelkästään hyvä asia. Mäkään en välttämättä koskaan tule saamaan sitä omakotitaloa ja kesähuvilaa Thaimaasta, jotka niin kovasti haluaisin, mutta sen asian kanssa on vain opittava elämään!
No kyllä taidat kakara vielä olla, niin kuin sanoit!! Verrata lapsia ja huviloita Thaimaassa!!! Salli mun nauraa!! Jotkut kehittyy nopeammin kuin toiset, näköjään :)) oottele sä vain sitä huvilaa, me aletaan kesällä yrittämään omaa pientä rakasta :)
sitä, ettei hän pysty isäksi? Siis joko ihan fyysisesti siittämään lasta (sanoit, että jotain on), tai ettei ole valmis itse isyyteen, lapsesta huolehtimiseen? Miehille taitaa olla aika rankka paikka, jos ei pysty antamaan rakkaalleen sitä, mitä tämä tahtoo - lapsen. Ehkä siksi haluaa vältellä yrittämistäkin, ettei joutuisi tilanteeseen, jossa hän on "syyllinen" epäonnistumiseen? Lapsia ei todellakaan tehdä, vaan saadaan. Auttaisiko, jos muuttaisit lähestymistavan "tehdään lapsi/ yritetään tehdä lapsi"-linjalta "saahan vauva tulla, jos tulee"-linjalle.
Kiitos positiivisesta viestistäsi. En tarkalleen tiedä, mikä miestä pelottaa, ei oikein voida jutella edes koko aiheesta kun se menee aina riitelyksi. Eilen yritin puhua miehelle siitä "ongelmasta" miksi sitä lasta ei välttämättä edes heti tule. En viittinyt ottaa sitten sitä esille, muutenkin vaikeeta nyt ja arka aihe miehelle :(
Miehelle voi olla tärkeää myös se, ettei hän ole pelkkä siitosori, josta halutaan vain isä lapselle. Anna hänen ymmärtää, että rakastat ja kunnioitat häntä jo hänen itsensä takia, vaikka yhtään vauvaa ei perheeseenne koskaan tulisikaan. Itse totesin kerran miehelleni, että "olet enemmän kuin kymmenen vauvaa." Mikä pitää paikkansa, ainakin elomassan mukaan laskettuna. =)
..miehet pelkää, että vauvan tulo tarkoittaa suurinpiirtein linnatuomiota.
Ei muka enää ikinä pääse mihinkään, harrastukset loppuu, rahat ei riitä ym.
Mun poika oli myös tätä mieltä kun miniälle tuli vauvakuume.
Muutaman kuukauden poika keksi vaikka mitä syitä, ettei lapsi voi ainakaan vielä tulla.
Miniä ei vaatinut, vaikka ilmoittikin halunsa selvästi.
Minä ilmoittauduin lapsenvahdiksi, ettei tarvitse pelätä, ettei pääse välillä viihteelle tai harrastuksiin. Ei puhuttu mitenkään vakavaan sävyyn, ihan noin yleisesti vaan.
Muutaman kuukauden päästä tulikin ilouutinen.
Nyt heillä on kaksi lasta, eikä poika ymmärrä mitä hän luuli menettävänsä kun ei aikanaan lapsia halunnut.
Anna siis asian kypsyä hissukseen, mutta jos ensi kesänä ei ala tapahtumaan, niinkuin olitte sopinut, niin..no, sitten sun tarvii miettiä asiat uudelleen.
Pakottaa ei kannata, mutta senhän sinä jo tiesitkin.
Lykkyä tykö!
Kiitos kovasti tsemppauksesta! Sitä tuntuu tarvitsevansa nyt. Pakko kai se on antaa asian olla (vaikka helppoo se ei tule olemaan), jospa se miehen mieli vielä muuttuis, eroa kun en haluis. Muuten niin ihana mies. Katsotaan sitten mitä se kesä tuo tullessaan.
Sinäpä sen itse jo sanoitkin, että MOLEMPIEN täytyy tosissaan haluta sitä lasta.Sinä haluaisit että miehesi ymmärtäisi sinun haluavan lasta mutta sinunkin täytyy kunnioittaa miehesi mielipidettä olla vielä sitä lasta hankkimatta.Hänellä on täysi oikeus olla erimieltä kanssasi ja hyvä niin koska lapsi vaatii todella paljon,se muuttaa elämää niin radikaalisti ettei miehesi luultavasti siihen vielä ole valmis.Ja mitä enemmän hänen kanssaan asiasta riitelet ja häntä painostat, sitä vähemmän hän kokee ajatusta lapsesta positiivisena.Luultavasti olet tämän aiemminkin kuullut mutta tosiasiahan on että olette vielä nuoria, lasten aika voi olla hieman myöhemminkin.Ei sinun tarvitse luopua haaveestasi, ainoastaan siirtää sitä. Keskity nyt ensin saamaan parisuhteesi kuntoon, lapsellekin on tärkeää saada
vanhemmat jotka rakastavat ja kunnioittavat toisiaan.Kaikkea hyvää silti, mihin sitten päädyttekin..
Meillä kanssa oli sama tilanne. Loppujen lopuks mies lähti kun olin raskaana. Odota nyt rauhassa sinne kesään asti, muuten voin sanoa et miehes lähtee varmasti, jos se ns. pakotetaan johonkin mihin ei ole valmis! Ei aina pidä tuijottaa omaan napaansa... Pidä myös tauko koko asiasta, ettet puhu miehelles yhtään siitä, niin se voi omassa päässään miettiä juttua. Jos joka päivä riitelette tuosta aiheesta, niin voin olla varma ettei se kohta halua ollenkaan lapsia sun kanssas...
Kauanko on sitten järkevää odottaa?? Mistä sen tietää koska se mies on valmis. Voi olla että ei sit halua lapsia koskaan. Tässä tilanteessa painin itse. Se biologinenkello tikittää. Mutta ei vielä sinulla onneto. Mutta niinpä niin aika näyttää. Minä olen vahvan eron kannalla, tarkoitan että seinä tulee vastaan jos ei ihan nyt heti niin tulevaisuudessa, jos toisen mieli ei muutu. Harmillista.
Olet verrattain nuori, joten periateessa biologiselta kantilta katsottuna sinulla on vielä aika puolellassi lasten suhteen. Ymmärrän sinua kuitenkin paremmin kuin hyvin. Itse painin samassa tilanteessa mieheni kanssa. Riita saadaan aikaan IHAN JOKA KERTA kun asia tulee esille. Meillä ollaan jo molemmin puolin 30 ikävuosissa, mutta tämä ikä ei miestä niinkään koske kun meitä naisia...ja se näkyy. Mies toteaa kuten monet muutkin miekkoset, että "katsellaan, odotellaan, onhan tässä aikaa..."
Näin voisi tosiaan toivoa. Väittäisin, että Vauvakuume on kuitenkin niin vahva fyysinen(kin) tuntemus, että moiset rajattomat ja ajattomat katsellaan-lupaukset tuntuvat ylivoimaisilta. Ja uskon, että vauvakuume on kropan tapa viestittää naisen olevan valmis äitiyteen, ainakin noin fyysisesti.
Millä sitä sitten saisi vielä miehen mukaan? Tämä lienee yksi näitä ikuisuuskysymyksiä tälläkin palstalla. Painostaa ei saisi, mutta mitenkä muuten sitä saisi äänensä kuuluville?
Minulla oli aivan samanlainen tilanne, halusin lapsen ja mies ei niin paljoa (nyt mies sanoo ettei uskaltanut sanoa minulle selvästi ettei halua lasta ollenkaan, koska pelkäsi että jätän hänet). No, tulin sitten raskaaksi ja mies vaatii nyt aborttia tai muuten hän lähtee. Minä en halunnut tällaista tilannetta, mutta en vauvakuumeessani kuunnellut kunnolla miestäni. Nyt vain mietin, pitäisikö tehdä abortti, koska näyttää siltä että lapsella ei tule olemaan isää. Kuuntele siis miestäsi ja ole aivan varma että hän myös haluaa lapsen, muutoin voit joutua yh-äidiksi. Minun tilanteeni ei ole mitään herkkua, sen voi sanoa. Iloitsen lapsesta, mutta sydämeni särkyy, koska mieheni jätti minut.
kamalaa :( mutta eikö se lasta haluamaton mies huolehtinut ehkäisystä.. jos itse ei meinaan selvästi halua lasta??
kamalaa...toi kyl kertoo täysin et sun miehes ei kyl ole vielä kasvanut aikuiseksi. Miten joku ihminen voi olla noin kylmä!!! Ymmärrän tietty et se on kantansa sulle sanonut mut tulitko vahingossa raskaaksi? et teillä oli koko ajan ehkäisy? Mä vaan kerroin sulle yhden asian et mulla on yks ystävä mille kävi juuri samallalailla ja se piti lapsen, mies jätti ja yritti viimeiseen asti et se tekis abortin mut ei tehnyt. Päätti et hoitaa vaikka yksin sen lapsen. Sit ku lapsi syntyi niin ku mies näki sen niin he ovat tänäkin päivänä yhdessä ja perheeseen tuli vuoden sisällä toinen lapsi. Mä en sinuna tekisi missään nimessä aborttia, mutta se on tietty mun mielipide ja sä teet minkä päätöksen tahansa niin se on sulle oikea!!! Mut mieti nyt tosi tarkkaan!!!
Yritä jaksaa!!!
En siis aio tehdä aborttia ja mies on todellakin lähtenyt, loput tavarat hakee sitten kun en enää voi tehdä aborttia enkä ole sitä tehnyt. Joka päivä soittelee, että "tee se nyt, kaikki on sitten niin paljon paremmin, tehdään myöhemmin se lapsi". Olemme molemmat jo yli 30 v. joten mitä järkeä on nyt tehdä abortti ja yrittää myöhemmin uudelleen? Mieheni on jotenkin seonnut, en ollenkaan ymmärrä häntä. Emme käyttäneet ehkäisyä, mutta en ole tullut siitä huolimatta raskaaksi moneen vuoteen, joten hän on luultavasti laskenut sen varaan, ettei se onnistu koskaan. Ja minä olen haaveillut, että se onnistuu. Elimme siis eri elämää jo alusta pitäen, joten ohjeeni kaikille on: keskustelkaa rehellisesti ja avoimesti!
Hyvä hyvä..=) Teillä on jo ikääkin sen verran et nyt jos ei tee sitä lasta niin voi melkein hyvästit heittää sille haaveelle ja varsinkin jos teillä on yritystä jo monta vuotta. ONNEE TODELLA PALJON!!!
Meillekin on parhaillaan tulossa esikoinen mieheni kanssa ja meillä yritettiin lasta 7 vuotta ja nyt se vihdoin onnistui mut hoitojen avulla kylläkin. Niin sä kyllä tiedät ne tuntemukset ku saa pettyä aina kun on jo melkein varma et nyt on tärpännyt. Harmittaa tosi paljon sun puolesta et sun miehesi suhtautuu asiaan noin,mut niin ku sanoit niin hän on varmasti ajatellut tästä "projektista" ihan eri lailla kuin sinä. Toivotaan että se sun miehesi tulisi järkiinsä kun se on käynyt ton shokkivaiheen läpi itsensä kanssa. Niin saa vauva isukin myös elämäänsä. Yritä jaksaa ja nauttiakin raskaudestasi...=)
... näin kirjoitat. ne tosiaankin ovat sitä ja se tarkoittaa myös että lapsia ei tehdä ns. väkisin.
perheeen perustamiseen tarvitaan molempien 100% panostus.
kaiken lisäksi te olette vielä niin kovin nuoria, että aikaa on vuosikausia.
ja uskon että miehesi vielä kasvaa ajatukselle tulla isäksi.
kaikkea ei voi eikä pidä saada heti maailmassa, vaikka kuinka tekisi mieli.
Älä herran jestas painosta joka päivä puhumalla samasta aiheesta.
Sillä konstilla vain karkoitat miehesi luotasi pois.
Yhdyn aiemppiin siinä määrin, että olette nuoria ja kerkeätte kyllä, niin tyhmältä kuin se nyt saattaa tuntuakin.
Iän myötä tulet sen kyllä huomaamaan.
Miehelläsi on se jokin, josta et halunnut tarkemmin mainita joka sekin vaikuttaa myös lapsen saantiin, niin tämä teidän ainainen riitely vain pahentaa asiaa.
Se on kuin puhuisitte aina ja vain hänen "ongelmastaan".
Osaan kuvitella millaiset paineet luotsaat hänelle.
Lapsia ei tehdä, eikä niitä aina edes saada.
Ne on lahjoja, totta.
Oletkos sitten ajatellut, että JOS aloitatte yrityksen ja vierii vuoisia ja vauvaa ei ala kuulumaan, niin mitä sitten???
Jos hoidotkaan ei auta saamaan lasta...
Arvaappa miltä se miehestäsi tuntuu?
Ensin painostit häntä tietoisesti hyvin itsekkäästi ja lopputulos onkin tällainen...
Otatko eron tässä vaiheessa ja vaihdat miehen toivoen hänen kykenevän isäksi tai edes saattamaan sinut raskaaksi?
Kumpi on tärkeämpää, rakastava ihana mies ilman lasta vai saada se lapsi vaikka ilman miestä (tarkoitan toisen miehen kanssa elipä sen kanssa yhdessä tai ei)?
Perheellisenä voin sanoa, että tällaiset on isoja asioita.
Sinäkin sen kyllä tiedät ja tiesin minäkin aikoinaan, mutta sen tietää vasta sitten, että kuinka isoista asioista oli kyse, kun on siinä hetkessä, että mitään ei saa peruuttamattomaksi.
Sun pitää antaa miehellesi tilaa hengittää ja kypsytellä asiaa itsekseen.
Se on vaan inhottavaa, että hän suostuu ja ehkäpä ihan oikeasti hänkin sitä vielä haluaisi, niin sitten kävisikin niin ettei saakaan lasta.
Kovempaa tuomiota ei voisi saada.
Sairaus on aina arka asia ja jos se estää jotakin toteuttamasta...
Sinä saatat joutua tilanteeseen ettette ainakaan yhdessä saa lasta yrityksistä huolimatta ja sitten joko hyväksytte sen tai miehesihän se on pakko silloin hyväksyä, mutta sinulla on kuitenkin ehkä mahdollisuus valita mitä teet,
mutta kova on kohtalo jos lisäksi vielä emäntä hylkää tämän takia.
Kuitenkin teidän pitää ensin saada selvitettyä mistä tää kaikki johtuu.
Eli että onko vain pelko tulevasta vastuusta vai onko epävarma elämänkumppanista.
Haluaako juuri tämän kanssa elää loppuelämän...
Pitää olla rehellinen eikä sinunkaan pidä suuttua jos hän ei ole sinusta VIELÄ varma.
Silloin tarvitaan vain lisää aikaa.
Elämä on yllätyksiä täynnä joita ei voi itse eikä kukaan hallita.
Voi käydä niinkin, että paljastuu lapsettomuus sinussa.
Kaikki toisen painostaminen onkin olut turhaa.
Saa ns. maistaa omaa lääkettään.
Näin en tietenkään teille toivo, enkä muillekaan!
Toivotaan, että saatte puhuttua asioista ilman isompia riitoja koska silloin vain tulee tehtyä hätiköityjä päätöksiä.