Vuoden vaihteen jälkeen olen alkanut liikkumaan ja syömään terveellisemmin. Tarkoitus on karistaa vatsa ja jenkkakahvat pienemmiksi, ja kehitystä onkin tapahtunut. Silti pitkä matka on vielä siihen, mihin tähtään. Nyt laihduttaessani, olen yrittänyt kiinnittää enemmän huomiota myös oikeisiin ravinto-, ja liikuntatottumuksiin. Pari kysymystä olisi viisaammille tältä osin:
1. Kallooni ei mahdu se, että liikuttaessa ihanteellinen rasvanpolttosyke olisi jossain siinä 115 lyönnin kohdilla. Kysymykseni onkin, että mihin tämä perustuu?? Olen saanut nyt kehitettyä kuntoani takaisinpäin entiseen, jolloin liikuin huomattavasti säännöllisemmin. Käyn lenkillä 3 kertaa viikossa, ja juoksen n.1 tunnin kerralla. Keskiarvosykkeeni liikkuu siellä 145-150 lyönnin tietämillä. Koska päätavoitteeni on saada tuota rasvaa palaamaan, ja vasta sen jälkeen aloittaa kunnon treenaaminen, niin pitäisikö minun sitten alkaa kävelemään, jotta saisin tuon sykkeen "optimaaliseksi"?? Jääräpää kun olen, niin ihmettelen, että eikö rankemman (kovempi vauhtisemman)treenin luulisi polttavan kaloreita enemmän, ja sitämyötä myös rasvaa?
2. Ruokavalion yhteydessä on puhuttu paljon siitä, että pitäisi välttää suolan ja liiallisten rasvojen käyttöä. Rasvoista tiedän, että hyvälaatuisia rasvoja (kuten öljyt) on hyvä nauttia säännöllisesti. Nyt olisin kuitenkin kiinnittänyt huomioni tuohon suola-asiaan. Eikö pitkäkestoisen treenin (esim.1 tunnin juoksun, jonka itselleni katson pitkäkestoiseksi) jälkeen, elimistö kaipaa nestettä, jossa olisi suoloja mukana? Näin mielestäni joku on joskus maininnut. Käsittääkseni myös ennen treeniä olisi hyvä tankata nestettä, jossa olisi myös mineraaleja ja suolaa, jotta jaksaa treenata. Tulisiko näitä kuitenkin siis välttää, varsinkin näin laihduttajan näkökulmasta, vai löytyykö tilalle jokin muu vaihtoehto??
Kiitän vastauksista!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
auttaako kysymykseesi kohdassa 1 tämä Kuntoplussan sivusto mitään?
linkkios. www.kuntoplus.com , sieltä kohta: tietoa liikunnasta ja edelleen kohta: energiankulutus. Siellä on juttua syketasosta ja voit laskea itsellesikin ihanteellisen harjoittelusykkeesi (iän ja sukupuolen mukaan).
Kohtaan 2 minulle suositeltiin ainakin, et nestettä pitäisi juoda harjoittelun jälkeen,lienee makuasia, juoko vettä vai vissyä.Itsellä ainakin aikanaan salilla ravatessa meni kevyesti puolitoista litraakin nestettä harjoituksen jälkeen (1½ tuntinen harjoitus).
eikö se jotenki niin mee että, ku syke on korkea ku esim juoksee, ni sillon elimistö käyttää polttoaineena enrgiaa, jota tulee sokerista, yms. eli kaikennäköisistä hiiliareista. ja sitteku se syke on kohtuu matala (se alle 130)ni elimistö sillon käyttää polttoaineena rasvaa energian sijasta. näin minä olen sen ymmärtänyt ja omankokemuksen kautta oikeaksi todennut.
http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Rasvanpolttosyke on harhaa/HS20041115SI1TL0108s