"O sancta simplicitas!" huudahti polttoroviolla "kerettiläisenä" tuomittu Jan Hus Prahassa vuonna 1415, nähdessään uskonkiihkoisen vahuksen raahaavan lisää puita roviolle.
Ei voi muuta kuin samoin tuumailla tuumailla muslimien kiihkosta mitätöntä asiaa kohtaan!
Ei voi muuta kuin samoin tuumailla tuumailla muslimien kiihkosta mitätöntä asiaa kohtaan!
Vastaukset 8
Vanhimmat
sano. Pitkästä aikaa sinulta hyvä toteamus.
Tämä pelastikin hyvänä toteamuksena päiväni.
kiihko ihmetyttää minua...
mielestäni vielä ole suomalaisten keskuudessa näkynyt merkkejä kiihkoilusta, sillä suomalaiset tunnetusti heräävät liian myöhään uhkaaviin vaaroihin. Jos nyt ylipäätään enää heräävätkään.
Ruotsi nukkui ainakin sikeästi, vaikka herätyskello sinnikkäästi hälytti. Samoin Tanska.
Ainoastaan Hollanti on alkanut palauttaa intensiivisesti rikollisia siirtolaisiaan takaisin heidän alkuperämaihinsa harjoittamaan siellä omaksumiaan elinkeinojaan.
Katsotaanpa kotva, niin eiköhän meidänkin olisi syytä ollut varauksellisemmin jo aiemmin suhtautua näihin laittomien uhkausten esittäjiin ja rikollisiin. Miksi niitä olisi ns. kiintiöpakolaisina loisiksi ja eläteiksi tänne otettava? Siksikö, että EU:n direktiiveissä niin mainitaan kiintiöistä heidän osaltaan?
Katson, että niin Suomea kuin muitakin pohjoismaita kohtaan on nyt julistettu ns. vapaata riistaa-kampanja ja johon meidän tulisi vastata heti eikä vasta huomenna.
Radikaalit toimet ovat toisinaan tarpeen, kuten Venäjälläkin kansalaisten turvallisuuden ollessa kyseessä.
Oikeastaan äärimuslimien mielentilaa kuvaa tämä vanha viisaus : "Fiat justitia, pereat mundus"
(Oikeus tapahtukoon, vaikka maailma menisi nurin)
Tai miten olisi:"Bellum omnium contra omnes" (Kaikkien sota kaikkia vastaan)
Voisikko Muhammedista todeta: "Qualis rex, talis grex"
(Millainen kuningas sellaiset alamaiset)
fiat panda (on hyvä auto) profeetta petolinnunpersekin ajaa sillä.
"Fiat lux" (Tulkoon valkeus) Juu kokemusta on, Fiat=petojen sukua, susi jo syhtyessään.
avainsana onkin USKONKIIHKO!
Oliko se simplicissimus muslimi? Ei ollut. Hän oli hyväuskoinen kristitty. Ehkä vuosien kuluttua jo muslimitkin irvistelevät pyhiä asioitaan meidän tanskalais-smörrebrödien tavoin. Mahat hyllyvät.
Oli vaihe, jossa roomalainen tapettiin, jos ei uhraamalla palvonut keisaria, joka oli elävä jumala. Näin historioitsija on meille kertonut. Itse en kylläkään ollut katsomassa, keisarin kiitos!
..olevan tälläkin palstalla pilvin pimein kantamassa puita roviolle, jotta saataisin mahdollisimman suuri palo aikaiseksi lännen ja idän välille.
"kyllä täällä puita riittää!" -huutaa suomalainen polttaessaan metsänsä nyrkkiä heiluttaen, savut silmissä ja järkensä menettäneenä.