YTK

Neljännesmiljoona jäsentä.
100M€ enemmän taloudessa vuosittain rahaa pyörimässä.
14719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kaikki työttömyyskassathan toimivat samoilla säännöillä, joten niiden välillä ei ole mitään kilpailua. Lisäksi kassat saavat korvauksina jaettavat rahat aivan muualta eli työttömyysvakuutusrahastosta, joten suurikaan työttömien määrä ei rasita kassaa tai sen omaa taloutta.
Kassojen toiminta voitaisiinkin siirtää jollekin neutraalille julkiselle taholle esim Kelalle nykyisiltä lukuisilta kassoilta joista suuri osa toimii arveluttavan lähellä poliittisia tahoja.

Äänestä
  • eivät tätä tule ikinä hyväksymään. Suurin osa jäsenistä kun liittyy liittoon vain sen kassan takia. Eivät ymmärrä, että ne ovat eri asioita!

    Äänestä

  • Kuitenkin piristää kummasti paremmin taloutta kuin SAK:n alainen jäsenkirja.

    Toinen seikka tietysti on että kun siellä on jäseniä kaikista mahdollisilta ammattialoilta ei yhden alan romahtaminen kolahda niin kovasti.

    Äänestä

  • säästyneet rahat kirjoitti:

    Kuitenkin piristää kummasti paremmin taloutta kuin SAK:n alainen jäsenkirja.

    Toinen seikka tietysti on että kun siellä on jäseniä kaikista mahdollisilta ammattialoilta ei yhden alan romahtaminen kolahda niin kovasti.

    "Toinen seikka tietysti on että kun siellä on jäseniä kaikista mahdollisilta ammattialoilta ei yhden alan romahtaminen kolahda niin kovasti."

    Et taitanut ihan ymmärtää.
    Siis suurikaan työttömien määrä ei rasita yksittäistä työttömyyskassaa, koska korvauksia ei makseta kassan omista rahoista. Kassahan anoo korvausrahat vuosittain työttömyysvakuutusrahastolta, johon kerätään rahaa seuraavasti:
    Työnantajat maksavat maksetuista palkoista työttömyysvakuutusmaksua 2,8% ja kaikki palkansaajat 0,5%.
    Sieltä sieltä se ansiosidonnainen tulee.
    Kassan jäseniltään saamia rahoja ei käytetä työttömyyskorvausten maksatukseen. Nehän eivät riittäisi alkuunkaan.

    Äänestä

  • ei kolahda kirjoitti:

    Eli kassa maksaa "omistaan" ansiosidonnaisen ja Kelan työttömyysrahan välisen eron?
    Eli toimii samoin kuin sairauskassa, joka maksaa jäsenmaksutuloilla vain lisäetuudet.

    Äänestä

  • oikein? kirjoitti:

    Eli kassa maksaa "omistaan" ansiosidonnaisen ja Kelan työttömyysrahan välisen eron?
    Eli toimii samoin kuin sairauskassa, joka maksaa jäsenmaksutuloilla vain lisäetuudet.

    Työttömyyskassa ei maksa omistaan mitään. Peruspäivärahaan asti kassa saa rahan valtiolta, ansiosidonnaisen osalta työttömyysvakuutusrahastosta. Jäsentuloja ei käytetä työttömyyskorvauksiin.

    Äänestä

  • ei kolahda kirjoitti:

    "Toinen seikka tietysti on että kun siellä on jäseniä kaikista mahdollisilta ammattialoilta ei yhden alan romahtaminen kolahda niin kovasti."

    Et taitanut ihan ymmärtää.
    Siis suurikaan työttömien määrä ei rasita yksittäistä työttömyyskassaa, koska korvauksia ei makseta kassan omista rahoista. Kassahan anoo korvausrahat vuosittain työttömyysvakuutusrahastolta, johon kerätään rahaa seuraavasti:
    Työnantajat maksavat maksetuista palkoista työttömyysvakuutusmaksua 2,8% ja kaikki palkansaajat 0,5%.
    Sieltä sieltä se ansiosidonnainen tulee.
    Kassan jäseniltään saamia rahoja ei käytetä työttömyyskorvausten maksatukseen. Nehän eivät riittäisi alkuunkaan.

    Ei tartte pyörittää muuta kuin rahaliikennettää ees-taas ja ottaa päiväkorot jokaisesta siirrosta.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    Työttömyyskassa ei maksa omistaan mitään. Peruspäivärahaan asti kassa saa rahan valtiolta, ansiosidonnaisen osalta työttömyysvakuutusrahastosta. Jäsentuloja ei käytetä työttömyyskorvauksiin.

    ei se noin mene.

    esim. raksaliiton jäsenmaksusta 0,5 % ohjautuu työttömyyskassaan, ne menee päivärahan maksuun.

    Äänestä

  • business kirjoitti:

    Ei tartte pyörittää muuta kuin rahaliikennettää ees-taas ja ottaa päiväkorot jokaisesta siirrosta.

    miten se edes voisi toimia niin? ku ei toimi niin ei, jäsenmaksusta menee osa, n. 0,5 % päivärahan maksuun. ei kai valtio sallisi semmoista järjestelyä, että liitot ottaa glorian ja valtio maksaa kaiken.

    Äänestä

  • ja panettelua kirjoitti:

    ei se noin mene.

    esim. raksaliiton jäsenmaksusta 0,5 % ohjautuu työttömyyskassaan, ne menee päivärahan maksuun.

    Kaikkien liittojen jäsenmaksusta osa menee kassan jäsenmaksuun, mutta sillä rahoitetaan vain kassan toimintaa; palkka ym. kustannuksia. Varsinaiset korvaukset rahoitetaan etupäässä työnantajien maksamilla työttömyysvakuutusrahoilla.

    Äänestä

  • uskoo ken tahtoo kirjoitti:

    miten se edes voisi toimia niin? ku ei toimi niin ei, jäsenmaksusta menee osa, n. 0,5 % päivärahan maksuun. ei kai valtio sallisi semmoista järjestelyä, että liitot ottaa glorian ja valtio maksaa kaiken.

    Ei valtio maksa kaikkea. Ansiosidonnaisen osuuden maksaa oikeastaa suurimmaksi osaksi työnantajat.

    Äänestä

kaikki YTK:n.

SAK:laisille meillä ei ole tarvetta juuri nyt.

Äänestä

maassa tyhmyys lisääntyy.

Äänestä
  • Se meni SAKissa tyhmyys tiivistyy :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suurin kirjoitti:

Neljännesmiljoona jäsentä.
100M€ enemmän taloudessa vuosittain rahaa pyörimässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu