manpower

olen hakenut ainakin 20 työtä Manpowerin sivuilta, rekisteröitynä työnhakijana. Aina hakemuksen jälkeen tulee automaattiviesti kiitos hakemuksesta, olemme sinuun yhteydessä valintaprosessin edetessä tms. Sitten seuraava viesti tuleekin että kiitos mutta ei kiitos.
Onko kukaan työllistynyt sitä kautta??? Olen käynyt kahdessa eri haastattelussa toimistolla (Helsinki ja Espoo) jossa molemmissa luvatittiin varma työllistyminen, mutta miten on käynyt. hahhahahaaaa Varma ei kiitos, joka kerta. Kysesesä ei ole asiantuntijapaikat...
133359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse hain myös työtä manpowerin sivuilta. N. viikon kuluessa manpowerilta soitettiin ja sovittiin haastattelusta. Sain paikan :)

Äänestä

Sama täällä! Montaa paikkaa olen ko. puljun kautta hakenut ja käynyt niillä haastattelussakin. Ja paskat mitään ole ollut hyötyä. Lupasivat soitella sieltäkin päin, mutta mitään ei ole kuulunut. Olen yrittänyt soitella heillekin päin. No, ei ollut asiasta vastaava henkilö paikalla - jätin soittopyynnön. Mitään ei ole kuulunut. Että näin.

Äänestä

Jos ette täytä vaadittuja ominaisuuksia? Itse olen ollut manpowerilla jo jonkun aikaa, eikä ole valittamista palkan eikä muunkaan suhteen. Kannattaisko vielä yrittää soittaa ja tiedustella? Toivottavasti työllistytte :)

Äänestä

Terve, itse olen eilakaislalla työnhakijana enkä ole päässyt edes toimistolle haastatteluun. Sähköpostilla tuli vain, että "meillä ei tällä hetkellä ole hakemaasi työtä tarjolla" kumminkin nettisivuilla on jatkuvasti hakemiani toimistotöitä.
Olen hakenut töitä jo ikuisuuden enkä ole päässyt yhteenkään haastatteluun. Koulussa luvattiin, että merkonomit ovat valmistuttuaan työelämän halutuinta tavaraa mutta muualle en ole päässyt töihin, kun varastoon jossa tälläkin hetkellä yritän pyristellä.
En mielestäni opiskellut sen takia, että voin tehdä likaisia varastotöitä jota kuka tahansa pystyisi tekemään. T: haalarimies

Äänestä
  • aina että juuri tämä tutkinto ja tämän alan ammattitaito on työmarkkinoilla kaikkein halutuinta tavaraa. Sama juttu kursseilla.

    Jos vähän tarkemmin ajattelee asiaa, niin tietysti tätä mantraa hoetaan. Eihän opettajat voi ruveta ääneen ajattelemmaan tyyliin: "älkää nyt jumalauta tuhlatko aikaanne ja vaivaanne tämmöseen turhanpäiväiseen koulutukseen kun alalla on työttömiä ilman teitäkin pilvin pimein ja lisää koulutetaan joka niemessä ja notkelmassa. En minäkään täällä olis opettamassa jos vaan saisin parempia hommia jostain". Turhauttaisivat sillä sekä itsensä että koulutettavat.

    Itse jos vaivautuisi selvittämään miltä alalta löytyisi töitä ja millä koulutuksella niin sekin kävisi varsin vaivattomasti. HUOM! Ensimmäisenä selviää merkonomien huono työtilanne. Valitettavasti vain monet erehtyy kuvittelemaan että suomalaisilla työmarkkinoilla tarve tyydytetään kun vähintään puolet koulutetaan merkonomeiksi.

    Äänestä

  • sanotaan kirjoitti:

    aina että juuri tämä tutkinto ja tämän alan ammattitaito on työmarkkinoilla kaikkein halutuinta tavaraa. Sama juttu kursseilla.

    Jos vähän tarkemmin ajattelee asiaa, niin tietysti tätä mantraa hoetaan. Eihän opettajat voi ruveta ääneen ajattelemmaan tyyliin: "älkää nyt jumalauta tuhlatko aikaanne ja vaivaanne tämmöseen turhanpäiväiseen koulutukseen kun alalla on työttömiä ilman teitäkin pilvin pimein ja lisää koulutetaan joka niemessä ja notkelmassa. En minäkään täällä olis opettamassa jos vaan saisin parempia hommia jostain". Turhauttaisivat sillä sekä itsensä että koulutettavat.

    Itse jos vaivautuisi selvittämään miltä alalta löytyisi töitä ja millä koulutuksella niin sekin kävisi varsin vaivattomasti. HUOM! Ensimmäisenä selviää merkonomien huono työtilanne. Valitettavasti vain monet erehtyy kuvittelemaan että suomalaisilla työmarkkinoilla tarve tyydytetään kun vähintään puolet koulutetaan merkonomeiksi.

    merkonomi on kyllä ihan hyvä koulutus mille alalle vain,kaupallista ajattelua tarvitaan lähes joka työssä.mutta yksinään se ei varmasti koulutuksena riitä kassatyötä pidemmälle.ts taivas ei aukea merkonomin paperit käteen saadessa...

    Äänestä

  • Itselläni oli samanlainen tilanne eilakaislalla. Lähetin avoimen hakemuksen, sähköpostiin tuli viesti "kiitos hakemuksesta,palaamme asiaan" jne. Sen jälkeen ei kuulunut mitään, ei kutsua haastatteluun, ei mitään, vaikka nettisivuilla oli mielestäni minulle sopivia töitä. Ihmettelen itsekin, että ketkä saavat töitä eilakaislan kautta ja ylipäätään: ovatko kaikki avoimet paikat tosiaan "oikeita" töitä vai tekaistuja ilmoituksia, jotta eilakaisla saisi mahdollisimman paljon hakijoita rekisteriinsä?? Itselleni on jäänyt huono kuva työnvälitysfirmoista. Tulee mieleen, että koko touhu on ihmisten kyykyttämistä.. mieluiten solmisin työsopimuksen suoraan työnantajan kanssa, en minkään työnvälitysfirman kanssa.

    Äänestä

kautta.. Ja vielä melko nopeaan tahtiin..
Laitoin aamupäivällä hakemuksen, iltapäivällä soi puhelin ja tuli kutsu haastatteluun. Kävin ensin toimistolla haastattelussa, sitten asiakasyrityksessä haastattelussa ja seuraavana päivänä soi puhelin ja ilmoitettiin että sain paikan..

Äänestä

on jo töissä. Itse, samoin kuin moni muu on hakenut pientä keikkahommaa ym. joita ei tosin varmaankaan voisi vähäisyytensä vuoksi voisi vastaanottaakaan jos olisi "täysin" työtön.

Itse olen 10-15h/viikko joskus duuneja etsinyt aika kirjavasti ja en ole kyllä koskaan edes juuttunut mihinkään valintaprosesseihin. Soittoja on joskus tullut ja on tarjottu hommia joita ei ole kyennyt muiden töiden kanssa ottamaan vastaan tai sitten ovat olleet sellaisia että ei kiitos. Mutta aina on kyllä soiteltu uudestaankin...yleensä on käynyt sitten työnantajan juttusilla ja sovittu töiden alkamisesta jo samalla kertaa.

Tosin kaippa se on pidempiaikaisia hommia hankala hakea mitä kautta tahansa, itsellä kun työt ovat olleet vain muutamista viikoista max. puoleen vuoteen keikkaluontoisesti ja tosiaan osa-aikaisesti niin sellaisia kyllä tarjotaan hyvin.

Kuullut kyllä vähän jokaisesta vuokrafirmasta, että helposti saatavat hommat ovat aina vähän lumenluonti/nurmikonleikkuutyylistä ja lyhytaikaista.

Äänestä

nämä vuokratyöyritykset (eikä pelkästään kyseinen) harjottavat ikärasismia. Yli 40v:na ja mahdollisesti vielä työttömänä ei noiden firmojen kautta saa töitä sen paremmin kuin muidenkaan.

Äänestä
  • Nelikymppinen ihminen hyvällä koulutuksella ja työkokemuksella varustettuna on näköjään tänä päivänä liian vanha työmarkkinoille.

    Vasta hiljattain valittiin 62-vuotias nainen tasavallan presidentiksi, mutta toimistotöihin on näköjään nelikymppinen liian vanha.

    Ihmettelen, että mitä nämä työnantajat oikein hakevat. Nuoria, synnytysikäisiä naisiako? Olen syvästi pettynyt työnantajiin. Taidan jättäytyä lopullisesti yhteiskunnan elätettäväksi, koska en näköjään kelpaa enää mihinkään.

    Äänestä

  • ärtynyt kirjoitti:

    Nelikymppinen ihminen hyvällä koulutuksella ja työkokemuksella varustettuna on näköjään tänä päivänä liian vanha työmarkkinoille.

    Vasta hiljattain valittiin 62-vuotias nainen tasavallan presidentiksi, mutta toimistotöihin on näköjään nelikymppinen liian vanha.

    Ihmettelen, että mitä nämä työnantajat oikein hakevat. Nuoria, synnytysikäisiä naisiako? Olen syvästi pettynyt työnantajiin. Taidan jättäytyä lopullisesti yhteiskunnan elätettäväksi, koska en näköjään kelpaa enää mihinkään.

    niin ajattelin itsekin heittäytyä, muuten tämä elämä menee pelkäksi tyhjän yrittämiseksi. Sitä ei jaksa. Huvittaa vaan, kun tota eläkeikää vaan nostetaan jatkuvasti. Eipä tuolla työmarkkinoilla voi kauheesti eläkeikäisiä tyyppejä olla, kun 40-vuotiaatkaan ei kelpaa.

    Äänestä

Itse olen hakenut töitä adeccon kautta.Olen rekisteröitynyt työnhakija ja varmasti n. 8-10 eri paikasta olen ollut kiinnostunut ja siis hakenut näitä paikkoja. Mutta tuloksetta. Edes haastatteluun en ole päässyt. Oman kokemukseni mukaan on tosi vaikeaa saada töitä tuollaisten firmojen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten muilla kirjoitti:

olen hakenut ainakin 20 työtä Manpowerin sivuilta, rekisteröitynä työnhakijana. Aina hakemuksen jälkeen tulee automaattiviesti kiitos hakemuksesta, olemme sinuun yhteydessä valintaprosessin edetessä tms. Sitten seuraava viesti tuleekin että kiitos mutta ei kiitos.
Onko kukaan työllistynyt sitä kautta??? Olen käynyt kahdessa eri haastattelussa toimistolla (Helsinki ja Espoo) jossa molemmissa luvatittiin varma työllistyminen, mutta miten on käynyt. hahhahahaaaa Varma ei kiitos, joka kerta. Kysesesä ei ole asiantuntijapaikat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu