stockmann/sokos

Onko kyseisissä yrityksissä työskentelystä/ työnhausta niihin kokemusta?? Lähinnä olen kiinnostunut siitä millaisella kokemuksella/hakemuksella olette ko. paikkoihin päässeet töihin..?
31802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

saa parhaiten duunin harjottelun kautta.

Äänestä

että itsellä oli hankittuna kaupan alan kokemusta kymmenen vuotta sitten 4 v. Sen kymmenen vuotta olin tehnyt haastellisempaa toimisto/esimies hommaa. Koulutus merkantti ja ikää reilu 30. Sokokselle joulunajan kiireapulaiseksi pääsin yhdellä hakemuksella ja haastattelulla ja sen jälkeen jatkoa olisi riittänyt varmaan mukavasti. Palkka huono; osa-aikatyö. Henki työntekijöiden kesken vähän heikko, aliarvostettua hommaa eikä esimiehiä oikein innostamassa mutta asiakkaat olivat kivoja ja hyvä mieli onnistuneista kaupoista.

Äänestä

Sain Tapiolan Stockalle vakituisen työsuhteen ilman suhteita tai aikaisempaa harjoittelua. Ihan perus myyjän paikasta oli kyse.
Aikaisemmin olin ollut parissa eri kahvilassa duunissa ja tehnyt jotain pieniä toimistohommia.
Myöhemmin olen työkavereilta kuullut ja itsekin huomannut että on tosi harvinaista että Stockalle pääsisi suoraan vakituiseen työsuhteeseen. En tiedä sitten mikä ihmeen mäihä minulla kävi, mutta melkein kaikki uudet työntekijät tulee joulu-/kesämyynnin tai Hullujen Päivien kautta taloon.

Hyvin olen viihtynyt, työkaverit on kivoja. Tiestysti henki vaihtelee varmaan taloittain ja osastoittainkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tampere myyjän työt kirjoitti:

Onko kyseisissä yrityksissä työskentelystä/ työnhausta niihin kokemusta?? Lähinnä olen kiinnostunut siitä millaisella kokemuksella/hakemuksella olette ko. paikkoihin päässeet töihin..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu