Kirjoitin katkoviivan allaolevan viestin pari viikkoa sitten. Kiitos kaikesta saadusta tsempistä.
Tilanne on hieman rauhoittunut. Positiivista: arkirutiinit sujuu, riitelyä ei juuri ole, hän tulee ajoissa kotiin ja kolmas pyörä näyttäisi kaikkien merkkien mukaan olevan jäissä vaikka onkin samassa työssä. Hän ei suostu puhumaan tuosta kolmannesta kuitenkaan. Välillä on naurettukin. Hän jopa suostui yhteiselle lyhyelle ulkomaanreissulle lähiaikoina.
Toisaalta: Vaimo ei halua puhua asiasta, on jonkun verran pingottunut ja kokee että "painostan" asiasta puhumisella liikaa. Hän myös selvästi haluaa olla itsekseen. Luulen, että omatunto soimaa pahasti. Hän ei myöskään ole viestittänyt mitään selvää jatkosta.
Tarvitsisisin taas ohjeita jatkon osalta: Kenellä on kokemuksia, miten tällaisen tilanteen purku etenee. Rakastan häntä oikeasti, eikä yksi hairahdus 10 vuoden suhteen jälkeen kaada mitään, jos elämä muuten muuttuu paremmaksi.
-----------
Olemme vaimoni kanssa olleet lähes 10 vuotta yhdessä, muutaman naimisissakin ja meillä on pieni poika. Vaimoni on viime aikoina menestynyt työssään ja muutenkin tsempannut. Hän on upea. Samaan aikaan hän on kokenut, että kotona kaikki polkee paikallaan ja toimii minun ehdoillani.
Näin saattoi ollakin, mutta tältä osin luulin tilanteen duuni- ym. muutosteni takia parantuneen. Erehdyin, enkä reagoinut oikein viime kuukausien muutamiin pahoihin mykkäkouluihin.
Vaimolle tuli muun menestymisensä vuoksi usko siihe, että hän voi tosta noin laittaa koko elämänsä uusiksi ja siitä seurasi pieni työpaikkaihastuminen (eroamassa oleva duunikaveri haki laastariseuraa), kiinnijääminen ja kova riita kotona. Eroakin alettiin väsäämään siltä istumalta.
Tunsin itseni loukatuksi, mutta päätin, että katsotaan kortit loppuun saakka.
Nyt tilanne on hieman rauhoittumassa ja olemme saaneet puheyhteyden takaisin. Sovimme, että käymme tosissamme läpi yhteistä elämäämme. En tiedä vielä onnistummeko, mutta minulla on halu tsempata - ja tsempata häntä.
En halua vain takaisin vanhan suhteemme välinpitämättömyyttä ja rutiineja vaan oikean uuden alun. Jos tapahunutta vain pyöritellään viikko tai kaksi ja todetaan, että se siitä, niin samassa tilanteessa ollaan taas jomman kumman puolesta kahden, viiden tai viidentoista vuoden päästä.
Onko muilla kokemuksia, miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä tuloksia saaden. Painostamatta, mutta niin, että muutos alkaa.
Tilanne on hieman rauhoittunut. Positiivista: arkirutiinit sujuu, riitelyä ei juuri ole, hän tulee ajoissa kotiin ja kolmas pyörä näyttäisi kaikkien merkkien mukaan olevan jäissä vaikka onkin samassa työssä. Hän ei suostu puhumaan tuosta kolmannesta kuitenkaan. Välillä on naurettukin. Hän jopa suostui yhteiselle lyhyelle ulkomaanreissulle lähiaikoina.
Toisaalta: Vaimo ei halua puhua asiasta, on jonkun verran pingottunut ja kokee että "painostan" asiasta puhumisella liikaa. Hän myös selvästi haluaa olla itsekseen. Luulen, että omatunto soimaa pahasti. Hän ei myöskään ole viestittänyt mitään selvää jatkosta.
Tarvitsisisin taas ohjeita jatkon osalta: Kenellä on kokemuksia, miten tällaisen tilanteen purku etenee. Rakastan häntä oikeasti, eikä yksi hairahdus 10 vuoden suhteen jälkeen kaada mitään, jos elämä muuten muuttuu paremmaksi.
-----------
Olemme vaimoni kanssa olleet lähes 10 vuotta yhdessä, muutaman naimisissakin ja meillä on pieni poika. Vaimoni on viime aikoina menestynyt työssään ja muutenkin tsempannut. Hän on upea. Samaan aikaan hän on kokenut, että kotona kaikki polkee paikallaan ja toimii minun ehdoillani.
Näin saattoi ollakin, mutta tältä osin luulin tilanteen duuni- ym. muutosteni takia parantuneen. Erehdyin, enkä reagoinut oikein viime kuukausien muutamiin pahoihin mykkäkouluihin.
Vaimolle tuli muun menestymisensä vuoksi usko siihe, että hän voi tosta noin laittaa koko elämänsä uusiksi ja siitä seurasi pieni työpaikkaihastuminen (eroamassa oleva duunikaveri haki laastariseuraa), kiinnijääminen ja kova riita kotona. Eroakin alettiin väsäämään siltä istumalta.
Tunsin itseni loukatuksi, mutta päätin, että katsotaan kortit loppuun saakka.
Nyt tilanne on hieman rauhoittumassa ja olemme saaneet puheyhteyden takaisin. Sovimme, että käymme tosissamme läpi yhteistä elämäämme. En tiedä vielä onnistummeko, mutta minulla on halu tsempata - ja tsempata häntä.
En halua vain takaisin vanhan suhteemme välinpitämättömyyttä ja rutiineja vaan oikean uuden alun. Jos tapahunutta vain pyöritellään viikko tai kaksi ja todetaan, että se siitä, niin samassa tilanteessa ollaan taas jomman kumman puolesta kahden, viiden tai viidentoista vuoden päästä.
Onko muilla kokemuksia, miten tällaisessa tilanteessa kannattaa edetä tuloksia saaden. Painostamatta, mutta niin, että muutos alkaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et sitten lukenut Dr Philin kirjaa? :) meilaa sisyfos1atnetti,fi
Luettavana on