Olen aina pitänyt itseäni mieleltäni vahvana persoonana. En ole ns. luovuttajatyyppiä. Nyt eteeni tuli ero. Pitkä suhde loppui kuin seinään. Olen aina ihmetellyt että miten joku voi tappaa itsensä kun on erottu. Nyt en ihmettele sitä enää ollenkaan. Itseasiassa minusta tuntuu että ajattelen täysin samaa asiaa.
Tuntuu, ettei tästä voi selvitä. Tuntuu, että pää räjähtää ja kaikki tuntuu aivan liian epärealistiseltä. En voi uskoa tätä todeksi. Se ihminen jota niin paljon rakastin, on poissa, ei halunnut jakaa elämääni minun kanssani. Tämä on aivan liian vaikeaa. Ei ole ulospääsyä. En pysty nukkumaan, syömään, hyvä jos pystyn edes töissä käymään. En ole hymyillyt tai nauranut eron jälkeen kertaakaan. En pysty mihinkään. Tuntuu vain että en selviä tästä. Minulla on kyllä kavereita mutta viitsisi vaivata heitä asialla.
Tiedän, tai olen lukenut että aika parantaa mutta en tiedä jaksanko niin pitkään...
Onko muita jotka ovat ajatelleen samoin? Itsemurhalla? Pelottaa jo pelkkä ajatuskin... Auttakaa joku...
Itsemurha?
40
9436
Vastaukset
- siitä...
Olen kokenut tuo saman ja olen edelleen hengissä. Turha luovuttaa ja antaa periksi. Itselläni meni noin 5 vuotta päästä eroon ex-kihlatusta, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa.
Enää en ottaisi tuota naista takaisin, vaikka saisinkin. Elämä jatkuu vastoinkäymisistä huolimatta. Eivät ne naiset niin tärkeitä ole, on elämässä muutakin. Olen paljon onnellisempi ilman exääni.
Tsemiä ;)- mies101
5 vuotta!!!?
Todella vitun hienoo.
- jos se nyt sinua helpottaa
minua estää vain se että minulla on lapsia ja tunnen vastuuta heistä. Minut on petetty ja jätetty niin monta kertaa että viimeinen kerta vei kaiken toivoni lopullisesti. Olen niin monta kertaa yrittänyt olla optimisti, ja yrittää alusta, etten enää jaksa. Olen jo yli vuoden laahustanut mielenterveyden pettämisen rajalla, eikä ahdistus lopu koskaan. Jotkut osaavat purkaa surunsa ja ahdistuksensa liikuntaan, puhumiseen, viinaan, syömiseen. Minua ei kiinnosta mikään, eikä mikään tuo lohtua. En voi auttaa sinua (enkä itseäni) muuten kuin toteamalla että emme ole ainoita jotka kärsivät : (
- Tämän kokenut
Sinun kannattaisi saada/hakea apua. Itsemurha ei ole ratkaisu, haluatko tuottaa tuskaa omille läheisillesi/perheellesi? Tuskinpa!
Jos et pysty syömään, nukkumaan tai muuten toimimaan normaaleissa päivän rutiineissa, niin kannattaisi ottaa yhteyttä lääkäriin. Tarvittaessa voit saada ammatillista keskusteluapua.
Joka tapauksessa sinun on jossain vaiheessa käytävä tunteesi läpi, jotta pääsisit kiinni taas normaaliin elämään.
Eron tuoma tuska kestää yksilöllisesti, itselläni meni kaksi vuotta, mutta ystävien ja ammattiauttajan tuella se onnistuu. HUOM!, minäkin olen persoonaltani "vahva", mutta vahvakin ihminen romahtaa paineen alla. - Kohtalotoveri
Tuntemasi on täsmälleen sama tunne, joka itselläni oli pari vuotta sitten. Pitkä suhde loppui raastavaan eroon. Poikaystäväni alkoi ensin välttelemään soittojani, ei muka ehtinyt tavata minua, ja hyvin lyhyesti ja aina yhä harvemmin. Syyksi ilmoitti parheasiat ym ym - olisipa minun pitänyt arvata että "loppu" läheni.
Silti oli täysyllätys kun hän tekstiviestillä kylmästi vain ilmoitti olevansa korviaan myöten uudelleen rakastunut. Tietenkään kuitenkaan ei minuun!
Minulle isku oli niin kova, että olisin voinut hypätä lähimmältä sillalta alas. Kaipasin vain kuolemaa, pois tästä kurjuudesta!
Piinnistelin kovin, vaikka yöt ja päivät itkin aina kun olin yksin, yritin jaksaa olla töissä. Aika pian löysin lohtua eräältä ystävältä, jolle purkauduin täysin. Puolen vuoden päästä olin taas ehjä, tuhansien tuntien purkamiset läpi käytyäni.
Toivottavasti Sinullakin on Ystävä!
Jollei, niin hanki! Kyllä hyvä ystävä voi auttaa ja jaksaa kuunnella.
Älä ihmeessä luovuta - elämäsi on arvikas ja ainutlaatuinen!
Se, minkä tunnet juuri nyt on ihan luonnollinen tapa reagoida. Et missään nimessä minusta ole mitenkään epänormaali. Hae siis reippaasti apua! - Stella
Samalta tuntuu tai on tuntunut viimeiset puoli vuotta. Poikaystäväni vaati, vaikka sanoikin, ettei minua rakasta ja että haluaa etsiä jonkun paremman ja ihmisen jota oikeasti rakastaa, että minun pitää pysyä hänen ystävänään ja aina välillä tyydyttää hänen tarpeensa ja halunsa.Hetken aikaa kokeilin, mutta löysin kerta toisensa jälkeen itseni itkemästä sen vanhan hyvän ajan perään ja hetki hetkeltä tulin vain katkerammaksi. Tiedän, ettei suhde kai pohjimmiltaan ollut tai ole kunnossa, mutta silti sitä yrittää olla optimisti ja uskoa siihen, että asiat korjaantuvat, että huominen tuo ihmeellisen parantumisen... Viimein viime sunnuntaina kerroin, etten jaksa enää. Suhde imee minut kuiviin. En saa mitään vastinetta omille tarpeilleni ja haluilleni ja silti toinen imee minusta kaiken sen hyvän rippeet, mitä minussa on vielä jäljellä. Olen monina synkkinä ja pimeinä hetkinä miettinyt, että miksi näin käy minulle. Olisi helpompaa vain lähteä ja jättää kaikki taakse, kuin kohdata se kipu mitä sisällään tuntee. Se toinen ihminen on ollut puoli elämääni jo pitkään, ja tuntuu liian pahalta jättää ne kaikki kauniit ja ainutlaatuiset muistot taakseen. Luulin, että oli tähtiin kirjoitettua, että me saadaan toisemme ja eletään yhdessä elämämme loppuun saakka. Ajatukset ja kaikki muistot, joita on, tekevät aivan liian kipeää... Mietin kuitenkin niin, etten voi tehdä hänelle sitä. En voi antaa hänen tuntea niin suurta tuskaa ja syyllisyyttä. Tulen kuitenkin rakastamaan häntä lopun elämääni. Kaiken se kestää ja kaiken se kärsii... Vaikka minusta tuntuisi miten pahalta. Tiedän, että hän välittää minusta, ei vaan niin kuin haluaisin tai toivoisin. En voi tehdä sitä hänelle, enkä muillekaan läheisilleni. Ystävät ovat uskomaton voimavara. Vaikka he eivät korvaa sitä mitä on menettänyt, niin on hyvä ja turvallista tietää, että on ihmisiä, jotka kuuntelevat ja jaksavat minua vaikka mitä tapahtuisi...
- mies101
On kyllä vittu ihan samat fiilarit.
Enkä itekkään ois itestäni ikinä uskonu.
Aivan käsittämätöntä. - painin
samassa tilassa mutta en pysty edes töihin.itsemurha on käynyt mielessä monesti mutta poikani takia en siihen ole kyennyt.muuta elämisen aihetta ei juurikaan ole mutta toivon että alkaisi helpottamaan.vointeja ja sisua sinullekkin.
- en jaksa
Sama tilanteessa minäkin. Olen ollut aina iloinen ja positiivinen ihminen, nyt olen tahdoton masentunut olio, josta ei ole yhtään mihinkään. Uutta asuntoa en ole vielä löytänyt ja joudun asumaan minut pettäneen ja jättäneen miehen luona. Jokainen päivä muistuttaa kaikesta hyvästä mitä meillä oli. Vieläkin jaksan toivoa, että jospa kaikki onkin vain pahaa unta...
Olisi ehkä "helpompaa" olla jo omassa asunnossa, mutta jotenkin sairaalla tavalla haluan pitää vielä kiinni miehestäni. Haluan katsella häntä, tuntea hänen tuoksunsa. Kotini on minulle rakas paikka ja kohta minun pitää sieltä lähteä. En tiedä, miten selviän yksinäni, kun nyt on jo näin vaikeaa.
Olen vanhentunut 10 vuotta, kasvoni näyttävät kauheilta jokapäiväisen itkemisen jäljiltä.
Itsemurha ei ollut ollenkaan mahdoton ajatus, kun mies kertoi haluavansa erota. Ainoastaan se pieni toivo, että hän muuttaa mielensä sai minut luopumaan ajatuksesta.
Nyt on vasta viikko kulunut ja tuntuu täysin toivottamalta ajatella, että vuoden päästä helpottaa. Miten jaksan kun ympärillä on pelkkää mustaa? Rakastan miestäni vieläkin, pettämisenkin olisin voinut antaa anteeksi. Tiedän, että järjellä ajatellen meillä ei olisi tulevaisuutta, en voisi enää ikinä luottaa mieheeni. Muttä järki on nyt sumentunut.
Jäljellä ei ole enää kuin loputonta tuskaa. Nukuttua saan unilääkkeillä, syömään en pysty, töissä on pakko käydä, mutta teen koko ajan virheitä.
Ystävät jaksavat ehkä vähän aikaa kuunnella, mutta ei heitä voi pitkään kuormittaa tällä ruikutuksella.
Tuntuu, että tänne kirjoittaminenkin on jotenkin väärin, että pitäisi olla vahva ihminen ja selvitä ilman valittamista. Mutta kun en vaan jaksa...
- Elämä on
Hei Ystävä!Tervetuloa elämään...kaikki tunteet kuuluvat elämään.Toiset kestää enemmän toiset vähemmän.Mutta..vaikka susta nyt tuntuu että "räjähdät",niin kokemuksesta tiedän että se loppuu kyllä.Sun pitäisi nyt keksiä muuta tekemistä tai uusi ystävä jolle voit purkaa asioitasi.Maailma on ihmisiä täynnä,ei sun elämäs lopu yhden ihmissuhteen päättymiseen.Yksi hyvä keino on esim kirjoitella tänne.Täällä on ihmisiä jotka olevat samassa tilanteessa...pura pahaa oloasi kirjoittamalla.Niin tein minäkin,ja sain monelta apua ihan anonyymisti.Paljon tsemppiä sulle.
- Nimetön
Mietiskelin tätä asiaa, mikä neuvoksi..
Itse olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa; täysin rikki, voimaton ja toivoton. Otin unilääkkeitä n sata kpl. Ambulanssilla vatsahuuhteluun. Nyt kun muistelen tuota aikaa, niin voi sanoa, ettei minussa ollut voimia tai ajatuksia jäljellä mihinkään muuhun, oli vain kauhea tuska ja väsymys kaikkeen. Ei siinä pysytynyt ajattelemaan läheisiä tai tulevaisuutta. Oli vain se tuska, joka piti vallassaan. Puoli vuotta meni pahimman masennuksen yli pääsemiseen, koko sen ajan ajattelin kuolemaa kaiken tuskan lopettajana. Kävin viikottain puhumassa psyk. sairaanhoitajan luona. En osaa vastata, mitä sinun pitäisi tehdä? Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Ottaisin syliin ja silittäisin, jos voisin? Yleensä surun kohdatessa toipuminen alkaa siitä, kun hyväksyy tapahtuneen, huokaisee syvään ja sanoo: olkoon sitten niin. Asiasta kirjoittaminen tai puhuminen myöskin auttaa työstämään surua. Voimaa sinulle täällä toivon.
Auttaviin puhelimiin voit soittaa anonyymina, esim : Kriisikeskus Osviitta
Puhelinpäivystys ma-pe klo 10-22, la 17-22 ja su 17-21, puh 3138 3200. - hyvä ihme
************************************************
sentään:
Ei kai nyt tollasen takia kannata henkeensä heittää: APUA!!! Tiedättekö SYDÄNSURUISET, että lääkäriltä saa lääkkeitä, jotka vievät ahdistuneen olon eli ns. "onnellisuuspillereitä".
Kai se on sama, mihin ahdistukseen niitä syö, kunhan jaksaa jatkaa eteenpäin.
Äkkiä lääkäriin siis ....... aika helpottaa, vaik ei uskoiskaan.
**************************************************- Rajalla käynyt.
Onneksi olkoon, et tiedä miltä tuntuu todellinen tuska. Siinä ei pilleritkään auta. Ne tekee sinusta zombien, se on ainut muutos.
- Surullinen!!!
toivottelen voimia sinulle. Minulta loppui viikko sitten elämäni tärkein suhde. Sitoutumiskammoon joka oli miehellä. Kaikki on mustaa ja pimeää. En halua nähdä ketään, enkä varsinkaan puhua tästä asiasta kenellekään. Olen täysin loppu. Vain täällä netissä anonyyminä olen purkanut ajatuksiani. Mutta siitä huolimatta en hetkeäkään ole ajatellut että elämäni lopettaisin. Kyllä me selvitään tästä vaikka hammasta purren, mutta me selvitään, minä ja myöskin sinä.
Olen ruotinut elämäni suhdetta monilta eri kanteilta ja yrittänyt keksiä negatiivisia asioita helpottaakseni oloani, mutta en ole keksinyt yhtään mitään. Mitään en olisi voinut tehdä toisin, kaikki mitä tein lähti sydämestä ja olisin halunnut jakaa ilot ja surut juuri tämän miehen kanssa mutta hän ei siihen kyennyt. Olen kuitenkin päättänyt väkisin kerätä elämäni rippeet ja koota ne yhteen ja astua elämään. Minulla on aikuinen tytär, nätti oma koti, työ, ystävät, rakastan tanssimista, ulkoilua, ei taloudellisia huolia, vain tämä yksi osa-alue vialla. Koeta sinäkin katsella elämääsi ulkopuolelta kokonaisuutena. Mitä se pitää sisällään noin muuten? Sanoit että sinulla on ystäviä joita et haluaisi tällä vaivata, en usko että kukaan ystävä vaivaantuu siitä jos haluat jutella. Sinun olisi varmaan hyvä keskustella jonkun kanssa.
Jos tuntuu liian mustalta juuri nyt niin voisit mennä vaikka työterveyteen ja kertoa reilusti mikä on. He kyllä ohjaavat sinut eteenpäin. Älä siis liikaa vietä aikaa yksinäsi ajatustesi kanssa. Kaikille se yksin sureminen ei sovi.
Mutta ennen kaikkea tunnelin päässä näkyy kyllä valoa kun kuljet eteepäin, niin minä yritän tehdä, älä siis pysähdy liikaa miettimään. - murikka
Vain läheiseni ovat pitäneet minut hengissä viimeiset 7 kuukautta. En elä enää itseäni varten, sinnittelen vain sen takia, että tiedän, että itsemurhani suistaisi monta muuta raiteiltaan. Enkä halua tuottaa tuskaa kenellekään. Olisi helpompaa jos olisin yksin tässä Maailmassa, niin voisin saavuttaa ikuisen rauhan ja levon.
Toisaalta olen ajatellut, että jokainen kuolee ennemmin tai myöhemmin. Sitä emme tiedä mitä kuoleman jälkeen seuraa, mutta sen näemme varmasti. Eletään tämä elämä siis kokemuksienkin vuoksi. - Mary
Itsemurha?Jonkun naisen tai miehen takia,on säälittävä ajatus!Hei haloo?!Maailma on täynnä naisia ja miehiä,mix tehä itsemurha yhden suhteen takia joka ei onnistunut?Katse kohti tulevaisuuteen!
Voit purkaa pahaa oloasi kavereille tai perheellesi.Otat uuden suunnan elämällesi ja ajattelet positiivisesti.Itsemurha on raukkamainen teko,ja sitä ei arvostaisi edes ex-kumppanisi.Puhumattakaan siitä mitä se tekisi muille läheisillesi.Mene kuule parturiin,uudista lookiasi,osta uudet vaatteet ja mene kavereiden kanssa ulos.. ja se on totta,aika parantaa haavat!
Sitäpaitsi,ihmisillä on vakavampiakin murheita ja huolia,ei kenenkään takia itteensä kannata tappaa! - joku kertoo
harkitsevansa itse murhaa... voi että kun mua tosissaan jaksaa vituttaa tää ainainen valitus siitä, kuinka elämä potkii päähän eikä oo mitään syytä jatkaa.
siis hei haloo!!! pärjäsithän sä ennen tota tyyppiäkin, että kyllä sä voit kokeilla jatkaa ilman sitä. tai tee itsari, jos se helpottaa... varmaan auttais sua...! - siitä
pikkuhiljaa..pitää antaa aikaa itselleen surra ja sitten alkaa katselemaan ympärilleen. Pidä pintasi, sinnittele ja usko itseesi. Eikö ole hieno voimavara että olet ollut pitkässä suhteessa se kertoo sinusta jo jotain...
- Toivon joka aamu
Millään ei ole merkitystä. Mikään ei naurata. Kaikki on paskaa. Toivon, että muut joutuisivat kärsimään saman mitä itse joudun. Toivon joka aamu herätessäni, että bussi ajaa ylitseni, liukastun ja taitan niskani, tai kuolen jossain onnettomuudessa. Ihan mitä tahansa.
- Mies100
Kiitos kaikille vastanneille! Viestit ovat antaneet minulle paljon mietittävää. Ehkä säikähdin aluksi näitä minun ajatuksia itsemurhasta. Tiedän että en ole kykeneväinen tekemään sitä koska tiedän että liian moni kärsisi minun takiani. En halua tuottaa tuskaa kenellekkään... Tiedän että aika parantaa mutta tuntuu silti niin mahdottomalta päästä asiassa eteenpäin. Huomasin että puhuminen on se mikä auttaa. Olen puhunut asiasta kavereilleni ja saanut todella paljon tukea heistä. He jaksavat kannustaa minua eteenpäin. En tiedä mitä tapahtuisi jos minulla ei olisi niin hyviä kavereita, missa tilanteessa olisin nyt. Nyt meinaan nostaa pääni ja lähteä ihmisten ilmoille. Ulkona näyttäisi paistavan aurinko, ehkä se paistaa myös minulle joskus.
Vielä kerran suuri kiitos kaikille kirjoittajille! Kiitos... - Pakkohan sun on
Mies100 kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille! Viestit ovat antaneet minulle paljon mietittävää. Ehkä säikähdin aluksi näitä minun ajatuksia itsemurhasta. Tiedän että en ole kykeneväinen tekemään sitä koska tiedän että liian moni kärsisi minun takiani. En halua tuottaa tuskaa kenellekkään... Tiedän että aika parantaa mutta tuntuu silti niin mahdottomalta päästä asiassa eteenpäin. Huomasin että puhuminen on se mikä auttaa. Olen puhunut asiasta kavereilleni ja saanut todella paljon tukea heistä. He jaksavat kannustaa minua eteenpäin. En tiedä mitä tapahtuisi jos minulla ei olisi niin hyviä kavereita, missa tilanteessa olisin nyt. Nyt meinaan nostaa pääni ja lähteä ihmisten ilmoille. Ulkona näyttäisi paistavan aurinko, ehkä se paistaa myös minulle joskus.
Vielä kerran suuri kiitos kaikille kirjoittajille! Kiitos...Hyvä että lähdet liikkeelle ja puhut.
Itse olin samassa tilanteessa vuosi sitten ja kuinka monesti lähdin autolla ja päätin ajaa itseni paskaksi. aina tuli jostain yllättävältä taholta se apu. Kuinka monesti mun ystäväni nostivat mut ylös ja pakottivat jatkamaan. Ja mulla sentään oli lapset, oli pakko jaksaa. Tiedän täysin miltä tuntuu susta nyt.
Mulla oli mallikin miten tehdä se, läheiseni teki sen vieressäni, en voinut estää. Silloin se vasta kuule helppoa on ajatella.
Hain apua kaikilta mahdollisilta tahoilta. Hae myös sinä itsellesi, käytä nyt sun ystäviä hyväksi. Kyllä he ymmärtävät sun tuskan. Puhu, puhu ja puhu. Käytä auttavaa puhelinta, käytä TukiNet:iä netissä, käytä kaikki kanavat. Kyllä sä selviät.Ei sulla ole muuta mahdollisuutta, kuin mennä eteenpäin. Mene askel askeleelta, tunti kerrallaan minäkin sen tein.
Menet takapakkia välillä, se kuuluu asiaan. Ja ajattelet itsaria vielä monta kertaa tuskissasi. Mutta muista ettei kukaan toinen ihminen, ei kukaan ole sen arvoinen, että sun pitäisi ottaa henki itseltäsi. Älä tee sitä!
Sun eteesi tulee vielä monta ihmistä.Tämä ei nyt auta, eikä lohduta sua yhtään, mutta näin vaan on.
Syö mitä mielesi tekee. Itsekkin laihduin melkein 10 kiloa kuukaudessa. Eli tiedän!
Pidä huolta susta! Sä olet arvokas ihminen ja aurinko paistaa vielä sun elämässä, usko pois.
Ja se totuus, kyllä aika parantaa. Nyt tuntuu pahalta, mutta eteenpäin menet.
Toivottavasti susta kuuluu, miten voit? - Nimetön
Mies100 kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille! Viestit ovat antaneet minulle paljon mietittävää. Ehkä säikähdin aluksi näitä minun ajatuksia itsemurhasta. Tiedän että en ole kykeneväinen tekemään sitä koska tiedän että liian moni kärsisi minun takiani. En halua tuottaa tuskaa kenellekkään... Tiedän että aika parantaa mutta tuntuu silti niin mahdottomalta päästä asiassa eteenpäin. Huomasin että puhuminen on se mikä auttaa. Olen puhunut asiasta kavereilleni ja saanut todella paljon tukea heistä. He jaksavat kannustaa minua eteenpäin. En tiedä mitä tapahtuisi jos minulla ei olisi niin hyviä kavereita, missa tilanteessa olisin nyt. Nyt meinaan nostaa pääni ja lähteä ihmisten ilmoille. Ulkona näyttäisi paistavan aurinko, ehkä se paistaa myös minulle joskus.
Vielä kerran suuri kiitos kaikille kirjoittajille! Kiitos...Ei kannata, vaikka välillä vituttais.Vuonna 1998 kaksi tuttua ja yksi erittäin hyvä ystävä tappoivat itsensä syksyllä parin kuukauden välein.Yksi ampui itsensä, toinen otti lääkkeitä ja tämä erit.hyvä ystävä löydettiin kaulakiikusta
Sen verran voin tähänhätään vielä sanoa,että on se mulla itsellänikin käynyt mielessä enemmän kuin yhden kerran,mutta en sitten tiedä,mitä järkeä se olisi loppujenlopuksi tehdä. - Rajalla käynyt.
Mies100 kirjoitti:
Kiitos kaikille vastanneille! Viestit ovat antaneet minulle paljon mietittävää. Ehkä säikähdin aluksi näitä minun ajatuksia itsemurhasta. Tiedän että en ole kykeneväinen tekemään sitä koska tiedän että liian moni kärsisi minun takiani. En halua tuottaa tuskaa kenellekkään... Tiedän että aika parantaa mutta tuntuu silti niin mahdottomalta päästä asiassa eteenpäin. Huomasin että puhuminen on se mikä auttaa. Olen puhunut asiasta kavereilleni ja saanut todella paljon tukea heistä. He jaksavat kannustaa minua eteenpäin. En tiedä mitä tapahtuisi jos minulla ei olisi niin hyviä kavereita, missa tilanteessa olisin nyt. Nyt meinaan nostaa pääni ja lähteä ihmisten ilmoille. Ulkona näyttäisi paistavan aurinko, ehkä se paistaa myös minulle joskus.
Vielä kerran suuri kiitos kaikille kirjoittajille! Kiitos...Minä erosin omasta halustani, ei niinkään rakkauden loppumisen takia vaan koska en osanut olla miehelleni sitä mitä hän naisesta halusi.
Tahdoin hänen löytävän paremman naisen, mutta meillä oli todella syvä ystävyys jonka halusin jatkuvan.
Itse eron kestin, mutten sitä, että uusi nainen kielsi meiltä ystävyyden ja mieskin suostui siihen muitta mukinoitta, kuin se ei olisi edes tuottanut hänelle mitään vaikeuksia!
Minulle hän kumminkin oli mitä rakkain ystävä ja ymmärsin olevani myös hänelle sitä.
Vasta siinä vaiheessa minulla meni kuppi nurin ja yritin itsemurhaa pillreillä.
No, nyt pari vuotta myöhemmin on jo aivan toiset ajatukset, en voi käsittää miten sitä niin pohjalle tipahdinkin.
Voit luottaa sanaani, että sinullakin on aivan toisenlainen olo vuoden päästä.
Vaikka se onkin niin kulunut fraasi, niin se nyt vaan on totta että aika parantaa haavat.
Tosin arvet jäävät jäljelle, mutta saavatkin jäädä. Nehän tekevät meistä viisaampia ja parempia ihmisiä.
- mies100
Kiitos kaikille. Eilinen meni jo vähän paremmin, tai itseasiassa päivä meni. Illalla taas kaikki yksinollessani kaatui päälle. Ahdisti niin suunnattomasti ettei tiennyt miten päin olisin. Tein ehkä suuren virheen ja soitin ex:lleni. Puhuttiin niitä näitä, ei kuitenkaan itse asiasta. Sovittiin kun erottiin että ollaan hyviä ystäviä vielä eron jälkeenkin mutta hän oli edelleenkin kylmä minua kohtaan ja ahdistus vaan lisääntyi puhelun jälkeen. Yritin viimeiseen asti etten soittaisi hänelle mutta näin vain kävi...
Tänään pitäisi mennä töihin. No saa ainakin jotain muuta ajateltavaa. Olen puhunut kavereitteni kanssa asiasta monta kertaa. Puhuminen auttaa, huomaan sen mutta en voi joka päivä soitella kavereilleni ja purkaa pahaa oloani pois.
Menen eteenpäin tunti tunnilta, päivä päivältä, pakko. En vain jotenkin kestä sitä että jotkut ovat kirjoittaneet että puolen vuoden/vuoden päästä asiat helpottavat. Tuntuu niin pitkältä ajalta. Joka päivä samanlaista kuin nyt, käsittämätön tuska päällä...
Toivottavasti aurinko paistaa tänäänkin, se jotenkin helpotti eilen...
Kiitos vielä kaikille!- Tiiu
että ystävyys-suhteelle laittaisit mitään painoarvoa. Taustalla on kuitenkin todellisuudessa se ettet päästä hänestä irti. Parempi on olla sitten vain tuttava jota tervehditään ohimennen. Minulla on tuosta kokemusta. Minä erosin kauan sitten kun mieheni löysi toisen. Meille jäi ystävyys-suhde mutta minä jotenkin en päässyt surustani kokonaan eroon ja täyttymättömät toiveet mellastivat kun olin edelleen tekemisissä hänen kanssaan ja joskus keskustellessamme ounastelin että myös hänellä oli kaipuuta takaisin. Vaikka oli jo uusi suhde katsottuna ihan saman katon alla. Nyt vuosien päästä ystävyytemme vasta on sillä tasolla että se ei estä enää irtautumista ja olenkin nyt löytänyt pitkän ajelehtimisen jälkeen uuden onnen. Juuri sitä ennen ex-mieheni tunnusti minulle ettei ole koskaan päässyt irti minusta ja kaipaa edelleen minua takaisin. En tiedä alkoiko tämä hänen löytönsä kyllästyttää mutta silloin minulla oli kuitenkin voimia sanoa : onpa surullista mutta itse sinä ratkaisusi teit. Nyt olemme ihan ok väleissä emme soittele ellei ole jotain oikein asiaa tyttäremme takia. Aiemminkaan en minä soittanut koska en halunnut satuttaa kuitenkaan hänen uutta löytöänsä mutta mies soitteli sitä useammin. Sen hän kyllä nyt tietää että vihdoin olen oikeassa parisuhteessa ja olen todella onnellinen. Älä siis ryhdy ystävyyssuhteeseen, älä tee samaa virhettä kuin minä. Alitajuisesti ilmeisesti odotin koko ajan häntä takaisin ja siksi en pystynyt solmimaan suhteita. Kyllä elämä on sinulla edessä ja jonain päivänä aurinko paistaa oikein tosissaan jos vaan katselet tulevaisuuteen et menneisyyteen.
- kun niin päättää
Tiiu kirjoitti:
että ystävyys-suhteelle laittaisit mitään painoarvoa. Taustalla on kuitenkin todellisuudessa se ettet päästä hänestä irti. Parempi on olla sitten vain tuttava jota tervehditään ohimennen. Minulla on tuosta kokemusta. Minä erosin kauan sitten kun mieheni löysi toisen. Meille jäi ystävyys-suhde mutta minä jotenkin en päässyt surustani kokonaan eroon ja täyttymättömät toiveet mellastivat kun olin edelleen tekemisissä hänen kanssaan ja joskus keskustellessamme ounastelin että myös hänellä oli kaipuuta takaisin. Vaikka oli jo uusi suhde katsottuna ihan saman katon alla. Nyt vuosien päästä ystävyytemme vasta on sillä tasolla että se ei estä enää irtautumista ja olenkin nyt löytänyt pitkän ajelehtimisen jälkeen uuden onnen. Juuri sitä ennen ex-mieheni tunnusti minulle ettei ole koskaan päässyt irti minusta ja kaipaa edelleen minua takaisin. En tiedä alkoiko tämä hänen löytönsä kyllästyttää mutta silloin minulla oli kuitenkin voimia sanoa : onpa surullista mutta itse sinä ratkaisusi teit. Nyt olemme ihan ok väleissä emme soittele ellei ole jotain oikein asiaa tyttäremme takia. Aiemminkaan en minä soittanut koska en halunnut satuttaa kuitenkaan hänen uutta löytöänsä mutta mies soitteli sitä useammin. Sen hän kyllä nyt tietää että vihdoin olen oikeassa parisuhteessa ja olen todella onnellinen. Älä siis ryhdy ystävyyssuhteeseen, älä tee samaa virhettä kuin minä. Alitajuisesti ilmeisesti odotin koko ajan häntä takaisin ja siksi en pystynyt solmimaan suhteita. Kyllä elämä on sinulla edessä ja jonain päivänä aurinko paistaa oikein tosissaan jos vaan katselet tulevaisuuteen et menneisyyteen.
Suomalaisen pitää tulla omillaan toimeen...
Ystäviäkään ei sais "vaivata" suruillaan liikaa...
Pitää vaan yrittää esittää normaalia, vaikka pää hajois...
En kyllä ihmettele, että niin moni vetää itsensä jojoon tässäkin maassa, jossa yritetään tukahduttaa kaikki tunteet ja olla näkymättömiä.
KYLLÄ niitä ystäviä saa vaivata vaikka joka ikinen päivä, kun oikein pahalta tuntuu! Sano sinäkin ystävällesi joka puhelun alussa, että KUUNTELE mua vaan hetki, sitten saat taas touhuta mitä touhusit ennen kun mä soitin, tms. Ja kiitä häntä lopuksi. Siten hän osaa asennoitua sun soittoihisi oikein ja ymmärtää omankin roolinsa tärkeyden sun eheytymisprosessissasi.
Hetkellistähän se surukin vaan on, ei se jää päälle lopuksi elämää.
Kaikkien meidän olisi hyvä tehdä joskus ajatusharjoituksia esimerkiksi pahimpien elämän katastrofien suhteen. Jos minä joskus eroan, jos minut joskus jätettään, jos toinen kuolis, jos sairastuis vakavasti, mitä silloin tekisin, kehen tukeutuisin, miten hoitaisin arjen...?
Jotta olis edes jonkinlainen ajatustason malli siitä, miten elämän katastrofeista selvitään. Tunnetaso tulee mukaan vasta sitten kun asia on tapahtuu meille, eikä sitä voi harjoitella. Mutta ajatuksia voi treenata.
Eikä kyse ole uhmasta tai varautumisesta pahimpaan elämänilon kustannuksella, vaan järkiperäisestä jumpasta, jolla vahvistetaan tietoa siitä, että minä kyllä selviän tuli eteen mitä tahansa.
Mutta kuinka moni meistä haluaa, uskaltaa tai edes viitsii tuhlata ajatustakaan "pirujen maalaamiseen" kun voi tehdä muutakin?
Yllätettynä me sitten ollaankin kaikkein haavoittuvaisimpia...
Siellä jossakin järjen puolella sinäkin (alkup.)kyllä TIEDÄT, että selviät tästäkin takaiskusta. Se varmuus nyt vaan hiukan horjuu kun tunteet on pinnassa ja järjen tiellä.
Miten käsitellä tunteita kun ne hyppii silmille, siinäpä kysymys. Jokainen selviää niistä omalla tyylillään, niine taitoineen jotka sillä hetkellä on tiedossa. Joku hakkaa säkkiä salilla, joku kirjoittaa, itkee ja puhuu kaiken ulos, joku tekee tuota kaikkea joka päivä ja tuntee siltikin jäävänsä muurin alle - kunnes sitten yksi kaunis päivä olo vaan helpottuu.
Pääasia on ettei erakoidu ja sulkeudu itseensä, vaan pakottautuu pitämään päänsä pinnalla. Eli juuri niin kuin sinä nyt teet. Tunti kerrallaan, sitten päivä, sitten viikko jne...
Pitkäjänteisyyttä. Paskamaisimmankin kokemuksen jälkeen on aina vuorossa jotakin positiivista. - een
Tiiu kirjoitti:
että ystävyys-suhteelle laittaisit mitään painoarvoa. Taustalla on kuitenkin todellisuudessa se ettet päästä hänestä irti. Parempi on olla sitten vain tuttava jota tervehditään ohimennen. Minulla on tuosta kokemusta. Minä erosin kauan sitten kun mieheni löysi toisen. Meille jäi ystävyys-suhde mutta minä jotenkin en päässyt surustani kokonaan eroon ja täyttymättömät toiveet mellastivat kun olin edelleen tekemisissä hänen kanssaan ja joskus keskustellessamme ounastelin että myös hänellä oli kaipuuta takaisin. Vaikka oli jo uusi suhde katsottuna ihan saman katon alla. Nyt vuosien päästä ystävyytemme vasta on sillä tasolla että se ei estä enää irtautumista ja olenkin nyt löytänyt pitkän ajelehtimisen jälkeen uuden onnen. Juuri sitä ennen ex-mieheni tunnusti minulle ettei ole koskaan päässyt irti minusta ja kaipaa edelleen minua takaisin. En tiedä alkoiko tämä hänen löytönsä kyllästyttää mutta silloin minulla oli kuitenkin voimia sanoa : onpa surullista mutta itse sinä ratkaisusi teit. Nyt olemme ihan ok väleissä emme soittele ellei ole jotain oikein asiaa tyttäremme takia. Aiemminkaan en minä soittanut koska en halunnut satuttaa kuitenkaan hänen uutta löytöänsä mutta mies soitteli sitä useammin. Sen hän kyllä nyt tietää että vihdoin olen oikeassa parisuhteessa ja olen todella onnellinen. Älä siis ryhdy ystävyyssuhteeseen, älä tee samaa virhettä kuin minä. Alitajuisesti ilmeisesti odotin koko ajan häntä takaisin ja siksi en pystynyt solmimaan suhteita. Kyllä elämä on sinulla edessä ja jonain päivänä aurinko paistaa oikein tosissaan jos vaan katselet tulevaisuuteen et menneisyyteen.
Olen itse tuossa vaiheessa, että en osaa päästää irti. Miehellä on jo toinen, eikä toivetta yhteenpalaamisesta ole. Olemme luvanneet olla ystäviä. Nyt joka päivä odotan, että mies soittaa tai sitten keksin itse jonkin asian, että voin soittaa.
Vielä menee jonkin aikaa näihin käytännön järjestelyihin, sitten ei ole enää mitään syytä soitella. Ehkä sitten pystyn päästämään irti. Tällä hetkellä haluan vaikka ne pienet muruset joita exältäni saan. Säälittävää, mutta eikös paraneminen ala ongelman myöntämisestä?
Täällä on ollut monia lohduttavia kirjoituksia. Anteeksi aloittajalle, että tungen hänen ketjuunsa, mutta samoja tunteita tunnen. Jos vuoden tämä tuska kestää, niin enää 50 viikkoa on jäljellä...
- armi4
Tiedän miltä tuntuu, mutta sinun täytyy vaivata omia ystäviä. Sinun täytyy saada puhua tunteesi ulos ja se tuska. Et saa käydä sitä yksin läpi, puhu ja puhu etsi joka jaksaa kuunnella.
- joni
tsemppiä vain. elämä jatkuu.
- Dumb
Itselleni ero oli todella vaikea ja on sitä edelleen, haudoin viikon itsemurhaa ja kiitos siitä ettei sitä tapahtunut kuuluu medihelille, kaikille lääkäreille ja sairaanhoitajille ja tietysti erittäin ammattitaitoiselle psykiatrille joka yrittää parhaansa tämmöisenkin idiootin kanssa... Isokin mies voi romahtaa totaalisesti
- mies100
Terve kaikille ja kiitoksia erittäin paljon vastanneille! Tänään on ollut taas erittäin vaikea päivä. Kaikki sortuu päälle, en pysty kertakaikkiaan ajattelemaan mitään muuta kuin häntä. En pysty olemaan paikallaan eikä syömään, muuten kuin väkisin. Eilen illalla tuntui, kun juttelin kaverin kanssa asiasta, että alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Toisin kävi. Tuntuu, ettei saa koottua itseään vaan kaikki lähtee vain alamäkeen. Tosin en ajattele enää itsetuhoisia ajatuksia... siitä kiitos kuuluu teille ja erittäin hyville kavereilleni tuesta. Kiitos.
Ehkä tuo ilmakin jotenkin synkistää asiaa. Huomaan, että sillä on suuri merkitys... en tiedä miksi. Ehkä tiedostan että kevät on tuloillaan ja jotenkin silloin tuntee että alkaa taas elämään.
Tekee mieli soittaa koko ajan hänelle. Olen päättänyt että näin ei käy. Taistelen joka hetki sitä vastaan että sorrun ja soitan hänelle. Olisi niin hvä kuulla hänen rauhoittavaa ääntä. Mutta ei...
Ei valoa tunnelin päässä...- Stella
Hetken pystyin olemaan ajattelematta ja sitten taas... Tuntuu niin pahalta, ettei voi soittaa tai edes laittaa tekstiviestiä. Hetken se auttaa, mutta sitten tulee entistä suurempi kaipuu. Soittamalla tai tekstiviestin lähettämällä koen vain pettäväni itseäni. Aamuisin on niin yksinäistä herätä ilman, että hän on vieressä. Mutta sitä kai tämä on. Tasapainoilua itsensä kanssa. Hyvistä hetkistä pitää ottaa kaikki ilo irti ja pikku hiljaa sillä tavalla varmasti unohtaa asioita. Tai niin ainakin toivon. Olen lukenut varmasti enemmän kirjoja kuin moneen vuoteen. Ne jotenkin auttavat. Kirjojen avulla pystyn unohtamaan hetkeksi tuskani ja kaipuuni. Niin pääsen eteenpäin... Vaikka tuntuu kuinka pahalta, yritetään ajatella positiivisia asioita. Ansaitsemme onnen ihan niin kuin kuka tahansa muukin. Vaikka siltä ei nyt näytä, niin ehkäpä kuukauden päästä tai vuoden tai vaikka kymmenen vuoden päästä. Ystäväni sanoi hyvin, että jos joskus ei ole aivan pohjalla, niin ei sitä voi ymmärtää olevansa sen aallon harjallakaan ja arvostavansa niitä hyviä hetkiä. Luulen, että juuri niin se menee. Sitä kai tämä elämä on, aallonpohjia ja -harjoja. Meillä jokaisella.
- vvvq234
Itselläni on ainakin ollut lohdullista ajatella näissä elämän kriiseissä että on se mahdollisuus että tekisi itsemurhan. Tiedän... tuntuu hullulta mutta sitä voi aina ajatella että jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa niin onpahan ainakin se yksi. Kumma kyllä se on sitten antanut voimia jaksaa eteenpäin. Ja en nyt tarkoita pelkästään ihmissuhdeongelmia vaan taistelua vakavaa sairautta vastaan. Sitten toinen asia mistä saan voimia on ajatella niitä asioita mitä tapahtuu maailmalla tälläkin hetkellä. Esim sotia ja nälänhätää.. Eiköhän kuitenkin meillä ole asiat suhteellisen hyvin. Ja ikinä asiat ei ole niin huonosti ettei ne meinisi pahemmaksi viinalla. Miksi luulen voivani sanoa näitä asioita. Sairauteni vie minut maan poveen vuoden sisällä. Siltikin minulla on vielä mahdollisesti vuosi ihanaa elämää edessä!!! Tsemppiä sinulle äläkä synkistele!
- Tytti
Itselläni oli sama tilanne vuosi sitten.
Avomieheni lopetti suhteemme. Tuntui että kuolema tulee (jopa ilman itsemurha-ajatuksia).
Tunsin myös vastuuni kanssaihmisiäni kohtaan, enkä siksi tohtinut edes ajatella oman elämän lopettamista. Ensimmäiset päivät ja viikot olivat pahimpia. Sain kyllä nukuttua, mutta syöminen oli vähän niin ja näin. Olo oli sekava. Sairaslomaa otin viikon, mutta oli kuitenkin järkevämpi palata töihin. Kun on tekemistä, ei murehdi koko ajan. Ikävä oli. Jouduin kohtaamaan pahimman pelkoni, yksinäisyyden.
Alkuvaikeuksien jälkeen tilanne hieman hellitti. Arki sujui, sain keskustella perheeni ja ystävieni kanssa. Se yksinäisyyden tunne ei ole vielä hävinnyt, mutta asian yli olen jollain tasolla päässyt, sillä uskallan jo miettiä tulevaisuutta. Kokemus oli vaikea, mutta vahvistava.
Muista: ilman sinua maailmassa olisi kokoisesi aukko!
- Poxmox
Itellä joskus samoin, kyllä se rauhoittavilla ja harrastuksiaa meni ohi n. 3 kuukaudessa, vaikka ajatuksissa vuosi jälkeenkin. Etsi voimaa muista asioista.
- Anuli
Jos ja KUN minä tapan itseni, perheeni saa paljon helpomman elämän. Minä olen vain tiellä, ei ne minua tosiaankaan tarvitse. Minä en aiheuta heille mittään muuta kuin suurta rahallista kulua. Riittäspä rahaa muuhunkin kuin vain minuun! Nyt vaan keräilen rohkeutta, että voin **********, ******, ********** ja/tai ****** itseni
- einäin
Itte jos oisin samassa tilanteessa, en päätyisi itsemurhaan. Haaskausta. Vielä on elämää jäljellä, niin käyttäisin sen enemmin viinaan kun kuolemalla ennenaikaisesti. Kaikkee tosin voi tehdä. Lähtee maailman ympärimatkalle tai alottaa joku harrastus ja paneutua siihen. Saisko paljon enemmän aikaan kun tappamalla ittensä?
- Nimetön
olisi todella kivaa kuulla kuinka elämäsi on jatkunut?onko uusi nainen löytynyt? onko suurin tuska ja suru jo ohitse.. itselläni meni yli 4 vuotta,ja nykyään kaikki on hyvin.. enpä enää koskaan haluaisi palata kyseiseen suhteeseen..
- Porsaat
lol
- KÖTTMÄSTARE
jalat edellä tehosekoittimeen =))))))))))))))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kelekkakisat
Mikä vakava onnettomuus sattunut kisoissa. On peruttu koko kisat. Pelastuskopteri näytti käyvän paikalla.3611476- 639950
- 1505629
- 1443794
- 753760
Virkamiehille tarvitaan tuntuvat palkankorotukset
Naistenpäivänä on syytä muistuttaa, että virkamiehen euro on vain 80 senttiä. Palkat tulee saattaa samalle tasolle yksi373645- 403388
Riikka Purran kaudella nousi bensan hinta yli 2 euron
Muistatteko kuinka edellisen vasemmistohallituksen aikana, ns. Marinin aikakaudella, bensiiniä sai 1,3 euron litrahinnal243193- 652835
Olisipa saanut sinuun
Tutustua paremmin. Harmi että aloin lopulta jännittämään kun näytit tunteesi niin voimakkaasti ja lähestyit niin voimaak792633