keskivaikea masennus

rauhallisesti ja anna ajan ja lääkkeiden vaikuttaa. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat selvinneet vaikeistakin masennuksista! Yritä etsiä päivittäin pieniä ilonaiheita arkisista asioista. Tsemppiä!

pitäisi tulla esiin. Ja olosi pitäisi pikkuhiljaa parantua. Jos ahdistus iskee ota sitten opamox ja jos et saa nukuttua pyydä lääkäriltä nukahtamislääkettä. Toipuminen on hyvin persoonakohtainen asia, joten sitä ei kukaan voi sanoa. Tulet kyllä toipumaan masennuksesta.

Voit tutkia asioita masennuksesta esim. http://tiedostamaton.net ja osio masennus/ahdistus
Minun kokemus on että jokin viestittää, että tulisi muuttaa arvomailmaani.

Kesälomani päätyttyä heinäkuun lopussa -05 Mua ahdisti ajatuskin että taas pitää jaksaa töihin No pakkohan se tietysti oli Syksyn mittaan aloiloin sairastella ja olin jatkuvasti flussassa Lopulta menin lääkäriin ja sanoin etten enää jaksa kun kaikenaikaa olen sairaana No, lääkäri laittoi lähetteen tk:n labraan ja siellä otettiin musta viisi isoa ja kaksi pientä putkellista verta ja niistä tutkittiin 17 kohdetta mikä vois olla sairastelun syynä. Pari viikkoa odottelin tuloksia.
Kaikki tulokset olivat normaalia. Silloin repesin ja sanoin lääkärille, että mä en enää jaksa ja et mikä mun on. Lääkäri teki masennuskyselyn ja pisteet antoivat diagnoosin Keskivaikea masennus!!
Tieto helpotti ja sain luvan ryhtyä lepäämään. Suurinpiirtein kaksi kuukautta pelkästään makasin sängyssä. Annoin luvan itselleni et kun en jaksa niin en jaksa. Ja kun mua ei huvita niin mua ei huvita. En myöskään ottanut tressiä kun ystävät ja tutut yrittivät hyvähyvyyttään "houkutella" ulos - se tekee hyvää-verukkeella, vaan vasta kun itse halusin niin lähdin pienin etapein liikkumaan ulkona.
Psykologilla käynti on ehdottoman tärkeä osa ainakin mun toipumisessani kun olin toistakymmentä vuotta pantannut ahdistukseni sisimpääni ja paennut työntekoon jottei ole aikaa edes ajatella asioita jotka olivat niin kamalia
Olen nyt viidettä kuukautta sairaslomalla. Jaksan jo lenkkeillä, käydä kaupassa, tehdä kotitöitä jne. vaikkakin ajan kanssa. Töihinkin on tehnyt jo mieli palata, mutta ehkä maaliskuulla se on mahdollista.

- ANNA itsellesi aikaa
- TEE sitä mitä huvittaa ja piristää
- ÄLÄ ota itseesi toisten yrityksiä piristää sua
( he eivät välttämättä ymmärrä, että voivat aiheuttaa sulle lisää masennuksen aihetta kun, sua ei huvita etkä jaksa)
- MUISTA että sä toivut siitä!!!

sen tietävät melkein kaikki. 40 prosenttia masentuneista ei saa apua lääkkeitä ja 40 % toipuneistakin masentuu uudestaan puolentoista vuoden kuluessa. Lääkitys ei siis ole mikään autuaaksitekevä hoito. Jos haluat todella parantua nopeasti sinun kannattaa huolehtia terveellisestä ruokavaliosta ja harrastaa kuntoliikuntaa, vaikkei mieli aina tekisikään. Tutkimusten mukaan likunta on yhtä tehokasta kuin lääkehoito. Kun ne yhdistetään, paranee ennustekin.

Puhumattakaan sitten ravintolisistä. Ne ovat tarpeen jokaiselle masentuneelle. Niitä eivät kaikki suomalaiset lääkärit vielä arvosta, vaikka myönteisiä tutkimuksia on julkaistu psykiatrien ammattilehdissä. Osa psykiatreista jo suosittelee niitä, esimerkiksi E-EPAa. Tutkimuksista on kätevä yhteenvetotaulukko, josta pääsee lukemaan tarkemmin, mitä ja kuinka on tutkittu ja mitä on saatu selville.
http://tinyurl.com/cqu9e
Enemmän tietoa tässä.
http://tinyurl.com/bhkbc

olen keskivaikean ja vaikean rajamailla...
Paniikkihäiriö myös. Tärkein ohjeeni on se ettet ala juomaan. itse oltuani masentunut melkein 10 vuotta join aina kaikkiin olotiloihini. olen kohtalaisen nuori, täytän kosta vasta 25v. ja eilen karattuani katkaisuhoito asemalta, ja vedettyäni pääni täyteen, tajusin ettei se loppujen lopuksi lopu ikinä se ahdistus juomalla... Lääkkeitäkään ei kannata liikaa käyttää vaikka lääkärit niin määräisivät... Sain itse Xanor 2 mg ja vedin koko askin kerralla huiviin... ja siten auton rattiin... filmi poikki ja putkaan... Siinä eräs esimerkki viimeaikojen tapahtumnista....

Myönnä itsellesi että sulla on se masennus ja anna myös olla... Mulla on ollut oman itseni tuhoamis tarkoitus masennuksen syynä mutta, olen ottanut vaarin kokemuksista, eikä edes se että myös masentunut tyttöystäväni joka jätti mut tänään... saa mua enään juomaan. Asiat on opeteltava kestämäään pikkuhiljaa.
Punttisali on itselleni ollut paras apu.
Keskustelu luotettavan ja osaavan hoitajan kanssa auttaa eniten koko asiassa... lääkkeet eikun työntää sivuun ne asiat ja tuo hyvän olon, ota huomioon... voit olla kohta koukussa niihinkin.
Vieroitus oireet ei ole mukavia... believe me.
Tässä oli yksi esimerkki vaan masentuneen ihmisen tapahtumista ja mielipiteistä.
Itselleni auttoi kun potkin itseäni perseelle ja laitan tekemään jotain...vaikka salille. kyllä se siitä lähteee..
Mutta ota opiksesi näistäkin tarinoista, nää on ihan itse koettu ja mitään hyvää ei oo seurannut, joten ei kannata kokeilla, esim. alkon ja lääkkeiden sekakäyttöä...yms.
Nyt olen itse nousemassani omasta suostani, tässä on vielä monta ongelmaa, päivä kerrallaan.
Hyvää yötä!

Moi

Itselläni todettiin keskivaikea masennus n. kuukausi sitten. Lääkkeet alkoivat toimia jo viikon jälkeen enkä ahdistukseen ole lääkitystä tarvinnutkaan. Kuvailet viestissäsi mielestäni paniikkikohtausta joita olen itsekkin kokenut. Ikäviähän ne ovat, mutta en niitä itse pelkääkkään, kun ovat jo niin tuttuja. Kannattaa pysyä toimeliaana ja keskittyä siihen mitä tekee, elää nykyhetkessä. Pelko syntyy kun pelkää tulevaa vaikka vain nykyhetki on oikeasti olemassa.
Unilääkettä syön vielä, mutta taidan kohta yrittää ihan luonnonunia. Suosittelen mirtatsapiinia, itselleni nukahtamislääkkeet eivät oikein sopineet. Pohjalla käyntini akuutein vaihe kesti n. 2 viikkoa. Oireita oli ollut kumminkin jo puolisenvuotta. Unettomuus huonontaa oloa hyvinkin nopeasti. Pää pysyy parhaiaten kasassa kunnon yöunien jälkeen. Nyt on suunta mennyt raketin lailla ylöspäin. Itse turvauduin hädän hetkellä tyttöystävään, kavereihin, läheisiin ja terveydenhuoltoon(lääkitys terapia). Pysyin aktiivisena, enkä jäänyt vatvomaan kotinurkkiin. Käyn joka päivä 50min. lenkillä ja meditoin puoli tuntia. Kannatta syödä myös terveellisesti, eikä juoda liikaa kahvia tai viinaksia. Työkyvyttömyyttä kesti itselläni vain n. pari viikkoa. Niin, että masennuksesta voi parantua hyvinkin nopeasti. Itse ihmettelen että miksi edes masennuinkaan.

Moi. Olen kohta 16-vuotias, peruskoulua käyvä tyttö. Minulla todettiin lokakuun alussa keskivaikea masennus. Sain siihe mieliala lääkkeitä. Söin lääkkeitä 20 mg päivässä. Joulun jälkeen meni niin huonosti, että 30 tnnista viikossa kävin koulua vain 3 tuntia koko viikon aikana. Aina en edes mennyt koko viikkona kouluun. Ja kun on 9 luokan viimeinen puolisko, niin olisi ollut tärkeää olla koulussa. Mulla laski keski-arvo 8.8:sta 7.3:een puolessa vuodessa. Sitten aina joskus kun satuin olemaan pari tuntia koulussa niin aina itkin. Kävin yli kaks vuotta puhumassa opolle, mutta vasta kun menin ja kysyin, että mitä helvettiä teen, ku pää sekoo just pia??? Sit vast asiaan puututtiin. Mulle määrättiin kaks viikkoa sairaslomaa. Nyt oon tänää kolmatta päivää sen jälkee koulussa. Iha hyvi on menny vaikka kyllä vieläkin ahdistaa. Lääkäri nosti läkkeen annostusta 20mg:sta 40mg:aan. Sekin auttoi jo paljon. Nyt jatkan elämääni syöden mielialalääkeitä ja toisten tuella.

Tärkeintä on, ettet jää yksin. Minulla lähti kaikki kaverin kun masennus tuli ja se ei auttanut vaan huononsi asiaa. Mieti niinä synkkinä hetkinä elämän iloisia asioita. Kyllä siellä tunnelin päässä valoa on!! Puhuminen a asian läpi käyminen auttaa vaikka on tosi vaikea puhua asiasta. Asian hyväksyminen auttaa. Sitten on helppoa alkaa jatkaa elämää. Toivon tai itseasiassa tiedän kuinka hienoa on tulevaisuudessa snoa, että se on vain menneisyyttä. Kaikkea kokenut, mutta kaikesta selvinnyt! Ja muista: et ikinä ole YKSIN!!

hei mulla todettiin kans keskivaikee masennus

Mulla on myös keskivaikea masennus. Paukahti päälle kovan pitkäaikaisen stressin seurauksena. Viivyttelin lääkäriin menoa kun en olisi kehdannut kertoa etten olekaan superihminen. Kannatti käydä siellä vaikka itkun paikkahan se(kin) oli.
Lääkitys saatu tasapainoon ja se auttaa. Sair.lomaa pidin 8kk ja unettomuus alkoi heti kun ahdistuin jotta pian loppuu s-loma ja siihen sitten lisää saikkua.
Olen hyväksynyt että okei, oon sitten masentunut tai ihan mitä vaan, mutta olen silti minä.
Mulla on jopa sotu ja oikeuksia, olen tasavertainen ihminen siinä kun muutkin tässä yhteiskunnassa sanoi kuka tahansa mitä tahansa.
S-loman alussa taisin nukkua 3 viikkoa voimia keräten. Älä kiirehdi töihin menoa äläkä ruoski itseäsi saati pinnistä liian pian "normaaliksi työkykyiseksi".
Opamoxia kannattaa ottaa ahdistukseen heti kun alkaa vanne kiristää päätä.
Milloin pääset eteenpäin? Onpa vaikea kysymys. Voin vastata vain omasta kokemuksestani: kun alat arvostaa itseäsi, lepäät, saatat tarvita masislääkkeitä.
Mä pääsin takaisin elämän syrjään lääkkeiden avulla vaikka tiedostankin, että ne eivät paranna vaan poistavat henkisen tuskan mutta se käy mulle.
Lisäksi aloin arvostaa elämän pieniä asioita. Jos jätän lääkkeet pois, niin synkkyys palaa joten en jätä niitä pois. Saattaa olla itsehuijausta, mutta mieluummin näin kuin kokoaikainen masis ja voimattomuus.

söin n 8kk cymbaltaa eikä muuta apuja , roikuin töissä kunnes tul pari lievää katastrofia ja murruin totaalisesti. odotin n 4kk yhteyttä mttoimistoon ja söin n 30mg diapameja päivässä ja kävin töissä. lopulta en jaksanut töitä ja jäin saikulle ja aloin vuoden raittiudenjälkeen juomaan. toivotonta odottaa ikuisesti apua.
sain juuri cipraleksin ja se vei heti orgasmikyvyn :(

mitä psykoterapia maksaa?
kiinnostaisi myös saada koska ongelmat ovat kerääntyneet kauan.
nyt sai kiirellisen lähetteen suljetulle ja saa nähdä onko siitä hyötyä vai haittaa, työtä en viitsi edes ajatella.
Jollei ahdistus lopu niin työt loppuu:(

..Ainakin minulle tekee seuraavana päivänä tahkean olon. Mikään ei tunnu miltään, nukuttaa. Propral on hyvä lääke sydämen tykytyksiin, eikä aiheuta mitään sivuoireita, kuulemma hyvin yleisesti käytetty lääke. Ei tosin unilääke. Joskus masennus vaatii pitkänkin aikaa parantuakseen, anna siis itsellesi aikaa. Se on sairaus sairauksien joukossa ja joka sen on sairastanut tietää kyllä miten vaikeaa se voi olla. Psykoterapia on melkein ainoa keino selviytyä masennuksesta, sillä jokinhan sen aiheuttaa, mutta se syy on itseltä niin piilossa, psykologi auttaa sinua selvittämään asioita kanssasi luottamuksellisesti keskustellen.

Hullulta kuulostaa; mutta mieti mitä lääkkeet ja alkoholi tekevät kehollesi ja mitä alkoholi ja krapula mielellesi!!
Itse join ennen, mutta kun sain tietää vaikeasta masennuksesta niin juominen loppui siihen!!
Ei alkoholin käytön lopettaminen ole oloa parantanut, mutta se EI ainakaan sitä enää huononna!!!

Mitenkä lopetin...päätin vaan että nyt loppu!! Ihmisellä on uskomaton tahdonvoima käytössään. Kun ei avaa pullon korkkia, ei pidä alkoholia kotonaan. Ei sitä kukaan tule kotiin kurkusta kaatamaan. Sinä itse sen päätät, ei muut puolestasi. Tsemppiä!!

Hei kaikki

Itselläni diagnosoitiin lievän ja keskivaikean masennuksen välimuoto ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Tarinani on seuraava: kävin läpi vaikean leikkauksen noin 3kk sitten (Makasin sairaalassa 2 viikkoa, sitten 1kk vanhempieni luona ja nyt olen hieman jo parempaan päin). Toipuminen jatkuu vielkin ja raskasta on ollut.

Vaikka fyysiesti olenkin jo paranemaan päin niin vuosia kestänyt ahdistus leikkaustoipuminen rasittivat stressillään mieltäni suuresti. Nyt kuitenkin asiat tuntuvat järjestyvän. Oli kuitenkin aika noin kuukausi sitten kun pelkäsin sekoavani totaalisesti sillä henkinen energiani oli täysin lopussa muutosten ja fyysisen epämukavuuden takia. Nyt annan itselleni aikaa ja opiskelen joka päivä hieman. Ihanaa lukea täältä selviytymistarinoita. Maltti on valttia!

En tiedä, että onko minulla masennusta. Tosin olen aina tosi väsynyt eikä kertakaikkiaan jaksais tehdä mitään. Olen yleensä myös aika alakuloinen, koska minulla on vähäsen murheita perheeseen, yhteen ystävääni, tuttuuni, painooni ja tulevaisuiteen liittyen. Tosin en ole hirveästi ajatellut itseni kuolemaa ja toivoisin eläväni sut pitkän elämän. :) Joskus olen viillellyt esimerkiksi sormenpääni auki, pintanaarmuja käsiin/jalkoihin ja raapinut itseäni jalkaan, että veri lentää. Ja kaiken lisäksi vielä valehdellut, että olin kaatunut jäällä/soraan. Mä häpeän itseäni niin paljon, koska ei tuollaisista asioista saisi valehdella.. :( Mutta en halua lääkäriin, joten en ole vieläkään kertonut totuutta mun "viiltelystä".. Olen huomannut myös äitini surevan, mutta olen vasta 13v enkä voi noin vain kantaa toisia/toisten huolia vaikka haluaisinkin.. :,(

Sairastan itse masennusta myös ja minulla on psykiatri jolla käyn juttelemassa ja se auttaa ainakin omalla kohdallani paremmin kuin mikään muu .suosittelen psykiatria ja toivon että se auttaisi sinunkin