Työkaverilla

Tulen kohta hulluksi. Viereisen huoneen ihmisellä on ollut nuha siitä lähtien kun palasi äitiyslomaltaan n. 2 vuotta sitten. Hän kiskoo räkää sisään nenäänsä ja siitä tulee karmea kurnuttava korahdusääni. Pahimmillaan monta kertaa tunnissa. Ääni on niin kova, että kuuluu selvästi seinän läpi. Pikku hiljaa on alkanut ärsyttää niin paljon, että tekee oikein pahaa kun kuulen äänen. En ole edes varma, että onko hänellä oikeasti nuha vai onko se vain kammottava tapa. Esim. palavereissa hän ei päästele niitä ääniä ollenkaan. Miten otan asian puheeksi?
71591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

vaikka aloittaa kysymällä, että onko hänellä mahdollisesti joku allergia. Siitä se juttu sitten kehittyy.

Äänestä

Luulisin, että työkaverillasi on allergia.
Taidat kyllä liioitella, että kuuluu seinän taa.
Tarkoitat varmaan sermejä. Niitä kopperoita joita konttoreissa on. Eivät ne ole huoneita.
Kysy reilusti, että onko hänellä allergia.
Varmaan voisit samalla myös tarkkailla mistä johtuu, että omat hermosikin ovat noin tiukalla.

Äänestä
  • yhtään! Kuuluu todellakin seinän läpi eikä minkään sermin takaa se ääni. Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että hermot on kireällä. Se ääni tekee hulluksi. Nään sen taas maanantaina. Tuntuu niin hassulta nyt kysyä että onko sulle tullu allergia, kun tätä on jatkunut nyt jo kaks vuotta.

    Äänestä

  • liioittele kirjoitti:

    yhtään! Kuuluu todellakin seinän läpi eikä minkään sermin takaa se ääni. Mutta olet kyllä oikeassa siinä, että hermot on kireällä. Se ääni tekee hulluksi. Nään sen taas maanantaina. Tuntuu niin hassulta nyt kysyä että onko sulle tullu allergia, kun tätä on jatkunut nyt jo kaks vuotta.

    miltä työkaveristasi tuntuu jos hänellä todella on allergia. Voi olla kamalaa.
    Tunnen ihmisen joka tuli allergiseksi eikä uskaltanut puhua. Pelkäsi että menettää työnsä.
    Olin konttorissa ja paperinpöly alkoi minua aivastuttamaan ajan mittaan.
    En onneksi tykännyt koko työstä ja vaihdoin alaa.
    Toivottavasti fiksuna ihmisenä ratkaisun keksit.

    Äänestä

Heips!

Meillä taas on konttorissa niin likaista (vaihtoivat siivousfirmaa, jonka jälkeen veskipaperit ja saippuatkin alkavat olla joka toinen päivä lopussa), että sairastilastot ovat jo uskomattomia.

Itse aivastelen töissä. Siis ihan konkreettisesti, ja hyvin arvaamatta, ja todella kovaa. Enkä tosiaan ehdi tehdä asialle mitään, kun se jo tulee. Ja voin vain kuvitella, kuinka paljon ihmiset ehtivät säikähtää.

Tottakai otan aina työpäivinä zyrteciä/clarityniä/Cirrusta tai mitä nyt onkin sitten vuorossa. Kiva olla aina vähän väsyksissä.
Eivätkä ne kokonaan poista ongelmaa, hiukan lieventävät vain.

Kotona tai vapaalla en tosiaankaan aivastele enkä niistä jatkuvasti. Lomilla ehtii ihokin kummasti palautua ja eheytyä. Mutta, meillä kyllä niiskuttavat ihan kaikki, eikä asialle mahda mitään. Olemme tosin itse alkaneet keräillä roskikseen niitä isoimpia villakoiria:)

Äänestä

Onko hänen työhuoneessaan muita? Esimerkiksi, jos samassa huoneessa on työkaveri, jolla on eläimiä, voi olla tuskaa, eikä hän uskalla sanoa. En itse tajunnut, kuinka se voi vaikuttaa, ennen kuin pojan kaveri, jolla on kaksi sisäkoiraa, oli meillä yötä. Silmät vuotivat koko ajan ja yskitti ja aivastutti sekä nenä kutisi. Rauhoittui päivän päästä siitä kun hän oli lähtenyt. Yksi vaihtoehto on myös, että ko. huoneessa on homeongelmaa tai jotain materiaalia, mikä saa niiskuttamaan. Allergia voi puhjeta myös aikuisiällä, niin itsellänikin eläinallergia teki.

Äänestä
  • Voithan alkaa itsekkin vaikka piereksimään
    "äänekkäästi".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkuva nuha kirjoitti:

Tulen kohta hulluksi. Viereisen huoneen ihmisellä on ollut nuha siitä lähtien kun palasi äitiyslomaltaan n. 2 vuotta sitten. Hän kiskoo räkää sisään nenäänsä ja siitä tulee karmea kurnuttava korahdusääni. Pahimmillaan monta kertaa tunnissa. Ääni on niin kova, että kuuluu selvästi seinän läpi. Pikku hiljaa on alkanut ärsyttää niin paljon, että tekee oikein pahaa kun kuulen äänen. En ole edes varma, että onko hänellä oikeasti nuha vai onko se vain kammottava tapa. Esim. palavereissa hän ei päästele niitä ääniä ollenkaan. Miten otan asian puheeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu