Vaikeaa!!!

Mä en oikein tiedä mille palstalle tää mun juttu olis kuulunu, mut kokeillaan täällä... Eli mulla on mielestäni kamala tilanne!!!

Olen onnellisesti avoliitossa ja elämä hymyilee. Nyt sitten viime viikolla vanha työkaverini (kutsutaan häntä vaikka Mikoksi...) otti minuun yhteyttä. Työskentelimme yhdessä kaksi vuotta enkä ole koskaan tullut kenenkään miehen kanssa niin hienosti juttuun kuin Mikon kanssa tulen. Meitä voisi kutsua sielunkumppaneiksi :)

Sen kaksi vuotta kun olimme työkavereita, Mikko oli vakituisessa suhteessa, minä taas sinkku. Olisimme molemmat halunneet olla yhdessä todella paljon ja usein keskustelimmekin asiasta ja myönsimme olevamme rakastuneita toisiimme. Koskaan Mikko ei kuitenkaan eronnut avovaimostaan ja meidän kahden juttu jäi vain haaveeksi. Muutaman kerran ravintolaillan jälkeen päädyimme samaan osoitteeseen, mutta siihen se sitten jäikin.

No niin, nyt Mikko sitten piiitkän ajan kuluttua otti yhteyttä ja kertoi eronneensa avovaimostaan syksyllä. Mikä kamala tilanne!!! Ensin en edes tajunnut kunnolla mitä hän sanoi ja kun vihdoin tajusin, suutuin!!! Tai en suoranaisesti suuttunut Mikolle, mutta heräsi kysymys Miksi nyt, miksi ei silloin aiemmin!?!?!?

Puhuimme todella pitkään puhelimessa niitä näitä. Ihan niin kuin ennenvanhaan. Tuli todella ikävä vanhoja aikoja ja Mikkoa! Meillä oli aina niin mukavaa yhdessä. Ymmärsimme (ja ymmärrämme näköjään edelleenkin) toisiamme niin hienosti. Toisen ei tarvitse kuin aloittaa lause, niin toinen tietää jo mitä toinen on sanomassa :)

Nyt sitten puhuimme että jos tapaisimme vaikka kahvilla. Tai koiriemme kanssa lenkillä. Mikko tosiaan muutti puolen kilometrin päähän meistä!!! En ole vaan varma onko minun järkevää tavata Mikkoa... En halua missään nimessä riskeerata hyvää suhdettani avomieheeni jota rakastan kovasti... Mutta!!! Mä en tidä mitä teen... :(

Onko muilla yhtään vastaavia kokemuksia? Toivottavasti tänne kirjoittaminen keventää edes hiukan sydäntä. Mulla on nyt jo huono omatunto vaikka mitään ei ole tapahtunutkaan...