avoero

muuta suhdetta niin erityislaatuiseksi, että avioero mielestäni poikkeaisi avoerosta. Aikoinaan päätin pitkän seurustelusuhteen (6 v) ja 9 kk sitä meni potiessa. Vaikka olin jättäjä. Kaiken huipuksi mies meni ja kuoli onnettomuudessa vuoden kuluttua erostamme ja siten sain vielä niskoilleni senkin oman lupaukseni hänelle, että meillä on vielä molemmilla onnellinen elämä edessä...MUTTA sain myös mahdollisuuden surra kunnolla eroamme -vähän liikaakin. Kuolema kultaa kummasti kaikki muistot.
Nyt kun teen toista eroani avioliitosta (10 v), en edes enää uskalla luvata onnellista tulevaisuutta. Taas olen jättäjä. Nämä suhteet ovat kuitenkin olleet hyvin erilaisia ja samoin niiden ongelmat. Eka suhteeni oli kaikesta huolimatta, ihan ilman kultaisia muistojakin, tasa-arvoinen ja onnellinen -ihan hävettää, millä perusteilla (miehen kertahairahdus risteilyllä) sen lopetin. Siksi kai olen kestänyt tätä onnetonta avioliittoni aivan liian pitkään-pelkäsin, että teen taas jonkun kamalan virheen.
Mutta siis väittäisin, että koet kaikki samat jutut kuin muutkin eroajat ja toipumisprosessi riippuu siitä, miten paljon olet surutyötä jo tehnyt. Helpoin tapa unohtaa suru on rakastua, mutta se ei sitten pitkän päälle useinkaan kanna...ja kaikki paska odottaa jossain nurkan takana käsittelemistä. Itse olen ajatellut, että saisin nämä rauniot raivattua noin vuodessa, koska olen niin kauan tätä eroa jo tehnyt. Ja sitten uutta ihmissuhdetta etsimään -uskoani onnistumiseen en ole vielä(!) menettänyt. Tsemppiä!

Sen, minkä aion sanoa, älä pelästy, ei ole uskontoa vaikka saattaa siltä näyttää.

Kipua ei voi koskaan estää missään erotilanteessa. Luopuminen - mistä tahansa - on itsensä voittamista. Itse nuorena eron kokeneena toivon sinulle ja puolisollesi voimia pyytää ja antaa anteeksi vaikka vain mielessään. Itselleni oli vaikeinta antaa anteeksi itselleni! Kyllä, se on vaikeaa edelleen.

Huomasin aikaa myöten, että kaikki asiat, mitkä on jätetty käsittelemättä, kulkee mukana hamaan tulevaisuuteen. Sen kivireen välttämistä suosittelisin mielelläni. Toivotan teille molemmille kestävyyttä ja hyvää tulevaisuutta yhdessä tai erikseen.

Avioero n.20v jälkeen. Vei toipua siittä noin 1v. Eron jälkeen lähdin ulos n.9kk päästä ja noin vuoden päästä löysin "irtiottajan", siis muutaman kuukauden suhteen, milloin ex sitten jäi lopullisesti unholaan.
Mutta suosittelen kyllä, että käyt eron ensin loppuun asti, ennenkuin menet uuteen oikeeseen suhteeseen, mutta jossain vaiheessa toi "irtiottaja" on hyvä juttu. (Ikävä kohdella jotain miestä noin, mutta eiköhän ne sen kestä, kun naisetkin sen kestää)
Sanoisinkos, että onneksi teillä ei ole lapsia, meinaan se vaikeuttaa eroa aika paljon, kun pitää ottaa heidän tunteensa ja tarpeensa siinä tiimellyksessä huomioon.
Mä sain elämäniloni takaisin eron jälkeen ja muutama vuosi sen jälkeen löysin itselleni kivan elämän kumppanin.

kiitos kaikille.
Ei tämä todellakaan ole helppoa.
Kun ei ole hyvä olla yhdessä, mutta
kaikki tulevakin pelottaa.
Ja ero ainoana mahdollisena ratkaisuna näyttää
olevan se joka joskus ehkä tuo sitten helpotusta.