Olen jonkin aikaa haaveillut jonkin puhaltimen soittamisesta. tänään kävin vihdoin niitä katsomassa ja näin yhdessä liikkeessä vanhan, myyjän mukaan lähes antiikkisen klarinetin. Ihastuin siihen välittömästi, se oli todella kaunis soitin. Ainoa ongelma on, etten todellakaan tiedä mistään puhaltimista hölkäsen pöläystä ja hieman epäilyttää ostaa vanha/käytetty soitin, jolla ei ole vuosiin soitettu, vaikka myyjä vakuutti etten pety. Soitin käy huollossa ennen myyntiä, mutta kannattaisiko silti ostaa uusi, vai voisiko käytetyllä hyvinkin harjoitella ensin? Merkki oli muistaakseni Amati, muuta en tiedä. Hinta ainakin olisi työttömälle aika passeli uusiin verrattuna, vain 150e. Sekin hieman mietityttää, että onkohan se niin vanhan mallinen, että sillä on hankalampi soittaa, kuin uusilla malleilla.
Käytetty klarinetti?
29
18010
Vastaukset
- offuu...j
Bluessia vaiko jazzia ajattelit sillä soitella?
Vai pitikö tämän viestin mennä johonkin toiseen osoiteeseen?
Vai onko tämä joku vitsi?- ei lainkaan
Molemmista niistä pidän, mutta en ole ikinä soittanu mitään muuta ku nokkahuilua ala-asteella. Mietin siis,että onkohan se soitin hyvä vasta-alkajalle. Mun pitäis tehdä ostopäätös viimeistään tiistaina.
- offuu...j
ei lainkaan kirjoitti:
Molemmista niistä pidän, mutta en ole ikinä soittanu mitään muuta ku nokkahuilua ala-asteella. Mietin siis,että onkohan se soitin hyvä vasta-alkajalle. Mun pitäis tehdä ostopäätös viimeistään tiistaina.
että eikös tuolla oo joku soitin osasto/ klassinen...eikös ne tietäs paremmin?
- en huomannu
offuu...j kirjoitti:
että eikös tuolla oo joku soitin osasto/ klassinen...eikös ne tietäs paremmin?
täytyy tarkastella uudestaan.
- TITUS13
jos ei kiinnosta niin voi kyllä mennä muualle keskustelemaan tai häiriköimään!anteeksi vaan.
- TITUS13
en huomannu kirjoitti:
täytyy tarkastella uudestaan.
? en nyt oikee tajunnu tätä viestiä?
- klarinetisti
Saattaa olla aloittelijalle aika hankala tollanen vanha soitin. Muovisia saa kanssa kohtuu halvalla, ja paljon helpompi aloittaa. Nyt alkoi kyllä itseäni kiinnostaa toi soitin. Mistä kaupasta tommonen löytyy ja mistä kaupungista.
- vai uusi
Hain sen pois. Aika vanhahan se kai on, eikä läpät oikein liiku liukkaasti, mutta SAIN SEN 100 EUROLLA, kun en ottanut huoltoa. Yritän itse löytää halvemman huollon, tai ainakin lähempää.
Tampereella siis oli. - ???
Osaako kukaan kertoa, että löytyykö sellasia oppaita klarinetin soittoon, joista on aloittelijankin, siis aivan täysin niistä tietämättömän helppo opetella aluksi tutustumaan kyseiseen soittimeen?
- klarinetisti
vai uusi kirjoitti:
Hain sen pois. Aika vanhahan se kai on, eikä läpät oikein liiku liukkaasti, mutta SAIN SEN 100 EUROLLA, kun en ottanut huoltoa. Yritän itse löytää halvemman huollon, tai ainakin lähempää.
Tampereella siis oli.Semmonen kun Soitinkorjaamo Akineri on Tampereella paras ja melko halpa paikka. Ittekin oon sitä käyttänyt aina. Mutta kyllä se silti varmasti toiset 100 euroa maksaa kun kaikki tyynyt siitä uusii ja mitä lie muita pikkuvikoja. Plus kaikki kielten ym osto siihen päälle. Tsemppiä opetteluun, 15 vuotta oon itse jo soittanut. Kysele jos tulee ongelmia.
- vai uusi
klarinetisti kirjoitti:
Semmonen kun Soitinkorjaamo Akineri on Tampereella paras ja melko halpa paikka. Ittekin oon sitä käyttänyt aina. Mutta kyllä se silti varmasti toiset 100 euroa maksaa kun kaikki tyynyt siitä uusii ja mitä lie muita pikkuvikoja. Plus kaikki kielten ym osto siihen päälle. Tsemppiä opetteluun, 15 vuotta oon itse jo soittanut. Kysele jos tulee ongelmia.
Pitikin kysyä, että mistä löytäis huoltajan/korjaajan suht halvalla. Joku suositteli jotain Kristofferia, mutta kun en tiedä kuka se on.
Taidanpa kysyä sinun käyttämästäsi paikan hinta-arviota. - klarinetisti
??? kirjoitti:
Osaako kukaan kertoa, että löytyykö sellasia oppaita klarinetin soittoon, joista on aloittelijankin, siis aivan täysin niistä tietämättömän helppo opetella aluksi tutustumaan kyseiseen soittimeen?
Kyllä kaiken näkösiä oppaita löytyy vaikka kirjastoista, mut ehkä se vaikein asia aluksi on oikean puhallustavan löytäminen. Sitä kun on vähän hankala lukea kirjasta. Sormitukset kyllä sitten oppii ihan lukemalla. Kyllähän puhaltamaankin oppii jos omaa hyvät musiikinlahjat:)
- vai uusi
klarinetisti kirjoitti:
Kyllä kaiken näkösiä oppaita löytyy vaikka kirjastoista, mut ehkä se vaikein asia aluksi on oikean puhallustavan löytäminen. Sitä kun on vähän hankala lukea kirjasta. Sormitukset kyllä sitten oppii ihan lukemalla. Kyllähän puhaltamaankin oppii jos omaa hyvät musiikinlahjat:)
miten puhalletaan, tosin se vinkki tuli fonistilta, mutta toivon sen auttavan. Oon kerran kokeillu puhaltaa käyrätorvea ja se oli todella vaikeaa, mutta kyllä siitä ääni lähti. Opettelen sen puhallustavan vaikka väkisin. Enemmän kuitenkin huolestuttaa se sormitus ja nuottien lukeminen.
- nainenkannustaa

Mä ostin klarikan vuosi sitten ja aloin opetella itsekseni.lainasin jonkun soitto-oppaan, missä selitettiin asiat hyvin.Olisiko kirjan kirjoittaja ollut Linnala?Olisin ostanutkin kirjan, mutta se ei ole enää myynnissä missään.
Minä olen ainakin tyytyväinen oppimaani, vaikka olen jo lähes eläkeikäinen.Korkeat äänet eivät kylläkään soi aivan siten kuin toivoisin, mutta aina vaan paremmin.On ihan kivaa soitella, kun osaa jo itselleen kohtalaisen riittävästi (rima ei ole korkealla :))
Usko vaan itseesi ja ota selvää, opit varmasti hienosti! - Anonyymi
klarinetisti kirjoitti:
Semmonen kun Soitinkorjaamo Akineri on Tampereella paras ja melko halpa paikka. Ittekin oon sitä käyttänyt aina. Mutta kyllä se silti varmasti toiset 100 euroa maksaa kun kaikki tyynyt siitä uusii ja mitä lie muita pikkuvikoja. Plus kaikki kielten ym osto siihen päälle. Tsemppiä opetteluun, 15 vuotta oon itse jo soittanut. Kysele jos tulee ongelmia.
Akineri on nykyisin Puhallinsoitinkorjaamo Jarmo Parkusjärvi. Åkerlundin kadulla. Suosittelen.
- TITUS13
Itse olen harrastanut kohta vuoden klarinetin soittoa ja sitä oppii soittamaan hirveän helposti!Minulla on käytetty klarinetti ja se toimii täydellisesti!Klarinetissä on ihana ääni varsinkin ylä-ja alaäänet.Kannatta kokeilla jos kiinnostaa,mutta alussa voi alkaa koskemaan poskia ja alahuulta.Ainakin minulle kävi niin.Mutta ei enää.
- anna1234
ootko soittanu aiemmin muita soittimia..TITUS13??
Paljonko maksaa aloittelijalle sopiva klarinetti ja onko sitä mahdollista oppii soittaan ilman aiempaa musiikkiharrastusta? kuuluuko niihin soittimiin mitkä pitää alottaa viisvuotiaana että oppii? - HandeK
anna1234 kirjoitti:
ootko soittanu aiemmin muita soittimia..TITUS13??
Paljonko maksaa aloittelijalle sopiva klarinetti ja onko sitä mahdollista oppii soittaan ilman aiempaa musiikkiharrastusta? kuuluuko niihin soittimiin mitkä pitää alottaa viisvuotiaana että oppii?Juu, kyllä klarinettia voi oppia soittamaan ilman
aiempaa soitinkokemusta. Sen sormitus on loogisempi kuin esim. nokkahuilun. Äänen tuottaminen vain alussa saattaa olla hankalaa. Mutta kun oikean tekniikan ja oikean lehtikovuuden löytää, niin sitten soitto raikaa. Suomessa vain tuppaavat klanettien hinnat olemaan aivan älyttömät; Saksasta saa uusia muovisia alle 100:- euroa ja jenkkilästä käytetyn (puisenkin) saattaa saada 10:- taalalla (eBay). Itse ostin ensimmäisen klanettini, halkinaisen Selmerin,joskus 60-luvulla divarista Turussa ja nyt äskettäin Saksasta puisen
nimettömän klanetin (ehjän) 50:llä eurolla. Pienet halkeamat puussa eivät mielestäni ääneen harras-
telijan käytössä vaikuta mitenkään ja tyynyt voi helposti itse vaihtaa, jos ei peukalo ole aivan keskellä kämmentä.
- Soittaja
Törmäsin tähän vanhaan viestiketjuun ja ajtattelin että muutaman sanasen kirjoittaa jos joku aloitteleva soittaja törmää tähän myös. Eli olen ammattiklarinetisti ja koulutukseltani musiikkipedagogi. En kai minäkään kaikkea tiedä mutta näin minä olen toiminut.
En ostaisi vanhaa puusoitinta jos sitä ei ole säännöllisesti käytetty tai öljytty. Melkoisen varmasti halkeaa ekan viikon aikana kun aloittaa soitella. Parempi aloittelijan satsata muoviseen tai käytössäolleeseen puiseen. Oppilaani osti todella kelpo aloittelija muoviklarinetin muistaakseni 300€.
Klarinetinsoiton alkeet kannattaa hakea opettajalta. Klarinetti on hankala soitin aloittaa, jos halua aloittaa ilman tekniikkavirheitä, joista ei totuttua pääse eroon kovin helposti.
Harva oppilas on valmis aloitamaan klarinetinsoiton ennen 8-9 ikävuotta. Yksinkertaisesti syystä, että klarinetti on kovin suuri soitin ja vaatii myös sormilta pituutta ja käsistä hieman voimaa, jotta saa kannateltua.
Ilmankäyttö on klarinetin kuten muidenkin puhallinsoittimien tärkein asia. Siihen kannattaa paneutua. Miten sen hengityksen saisi alas, eikä sinne hertianseudulle. Tärkeä seikka on myös se ns. ansatsi eli huuliote....eli miten se pilli on suussa. Väärällä ansatsilla voi syttyä hyvänkin kuuloisia ääniä mutta ongelmat tulevat ajanmittaa viimeistään. Oikea ansatsi on aivan oppilaan naamavärkistä kiinni eli jokaisella hieman omanlaisensa.
Nuotit ja sormitukset oppii sitten siinä sivussa.
Toivottavasti jollekin jotain hyötyä tästä.- iiiiiiiiiiiiiiiiii
Voiko klarinetin soittoa aloittaa enään vanhempana. Olen 15 vuotias ja kiinnostunut aloittamaan, mutten tiedä olenko jo liian vanha. Olen soittanut aiemmin mm. pianoa ja kitaraa, mutta puhallin soittimia en ole soittanut nokkahuilun lisäksi. Jos klarinetti on jo tämän ikäisenä mahdoton, onko muita puhallinsoittimia joiden soiton voisi vielä aloittaa?
- mahdotonta ole
iiiiiiiiiiiiiiiiii kirjoitti:

minkä tahansa soittimen soiton voi aloittaa kuinka vanhana tahansa(tarpeeksi vanhana)....sen kun vain ottaa soittimen näppeihin ja alkaa veivata. Se että mille tasolle taidot kehittyy on sitten eri asia. Jos ammattiin tähtää niin 15 vuotiaan alkaa olla korkea aika aloittaa ja harjoittelun täytyis olla todella motivoitunutta ja ohjaus ammattimaista. Jousisoittajaksi (ammattilaiseksi) on kai turha haveilla enää, mutta ihmiset on yksilöitä, eihän sitä tiedä millasen lahjakkuuden kanssa olen juttelemassa.
Muutkin puhaltimet ovat sinulle aivan yhtä mahdollisia. Esim vaskisoittimetkin vaatii hieman kokoa soittajalta...ei taida moni alle 10v soittaa käyrätorvea, ainakaan seisten.
Sulla on hyvä kun olet soitelut muita soittimia niin jotain pohjaa löytyy - Ballet-Girl
iiiiiiiiiiiiiiiiii kirjoitti:
Voiko klarinetin soittoa aloittaa enään vanhempana. Olen 15 vuotias ja kiinnostunut aloittamaan, mutten tiedä olenko jo liian vanha. Olen soittanut aiemmin mm. pianoa ja kitaraa, mutta puhallin soittimia en ole soittanut nokkahuilun lisäksi. Jos klarinetti on jo tämän ikäisenä mahdoton, onko muita puhallinsoittimia joiden soiton voisi vielä aloittaa?
kyllä voi... klarinetin soiton aloitukseen ei ole mitään ikärajaa, mutta joutoo aloittamaan aika tylsistä jutuista kuten hyvin lyhyistä kappaleista, itse olen 12W ja aloitin klarinetin soiton 11W. hyvä että sinulla on muita soittimia taustalla sillä tiedät neljäsosa nuotit ja puolitauot joten alota ihmeessa klarinetin soitto
- iiiiiiiiiiiiiiiiii
Ballet-Girl kirjoitti:

No jos kerran vielä on mahdollista aloittaa niin kannattaako suoraan hakea musiikkiopistoon ja mille linjalle? vai kannattaako ihan kotioloissa lähteä harjoittelemaan jonkun yksityis opettajan kanssa? En tiedä näistä musiikkiopiston kuvioista kun pianoa olen soitellut kotiopetuksessa vaan. Ja Tampereella siis asun jos joku tietää miten kannattaisi lähteä klarinetin soittoa aloittelemaan.

Jos siis ei vielä ole myöhästä alottaa niin missä olis parasta alottaa? Eli pyrinkö musiikkiopistoon ja mille linjalle vaiko ihan kotioloissako alan soittelemaan? Tampereella asun ja jos joku nämä asiat paremmin tietävä viitsisi kertoa missä kannattaisi aloittaa.
- syvempää ääntä soittimesta

Nuori harrastanut neljä vuotta klarinetin soittoa muovisoittimella. Nyt olisi aika hankkia uusi puinen soitin. Tietääkö kukaan onko Tallinnassa soittimet edullisempia ja mistä niitä kannattaisi sieltä ostaa?
- Klarinetin soittaja
iiiiiiiiiiiiiiiiii kirjoitti:
Jos siis ei vielä ole myöhästä alottaa niin missä olis parasta alottaa? Eli pyrinkö musiikkiopistoon ja mille linjalle vaiko ihan kotioloissako alan soittelemaan? Tampereella asun ja jos joku nämä asiat paremmin tietävä viitsisi kertoa missä kannattaisi aloittaa.
Eli ei ole myöhäistä alottaa. Eli jos sinulla on aikaisempaa soittokokemusta(hyvä rytmitaju, osaat nuotit yms) taustalla pyri musiikkiopistoon. Mutta jos olet aloittelija etsi joku toinen esim. täällä (lappeenrannassa) on vaihtoehtoina mu.opisto, työväenopisto ja seurakunnan soittokunta (itse olen siellä, ja sanon vielä että ei liity jumalaan mitenkään) Eli voit ottaa yhteyttä tampereen musiikkiopistoon ja kysellä sieltä .D
- xD
mahdotonta ole kirjoitti:
minkä tahansa soittimen soiton voi aloittaa kuinka vanhana tahansa(tarpeeksi vanhana)....sen kun vain ottaa soittimen näppeihin ja alkaa veivata. Se että mille tasolle taidot kehittyy on sitten eri asia. Jos ammattiin tähtää niin 15 vuotiaan alkaa olla korkea aika aloittaa ja harjoittelun täytyis olla todella motivoitunutta ja ohjaus ammattimaista. Jousisoittajaksi (ammattilaiseksi) on kai turha haveilla enää, mutta ihmiset on yksilöitä, eihän sitä tiedä millasen lahjakkuuden kanssa olen juttelemassa.
Muutkin puhaltimet ovat sinulle aivan yhtä mahdollisia. Esim vaskisoittimetkin vaatii hieman kokoa soittajalta...ei taida moni alle 10v soittaa käyrätorvea, ainakaan seisten.
Sulla on hyvä kun olet soitelut muita soittimia niin jotain pohjaa löytyyKyllä käyrätorvea soittaa pystyy ja 7 vuotiaskin. itse olen hyvin pieni ja harrastin käyrätorvea 8v ja yks toinen oli 7v!
- Klarinetinsoittaja
Itse soittelen klarinettia ja tässä hieman sitten voisin neuvoa.
Vanha vai uusi klarinetti, se on ihan sama.
Jos ostat muovisen klarintin, se ei soinnu niin hyvin kuin puinen. Muista ottaa sellainen kuin
B-klarinetti, se on tarkoitettu kaiken musiikin soittamiseen. Ja sitten kun rupeat harjoittelemaan voit musiikkikaupasta etsiä kirjoja. Tyttärenikin soittaa klarinettia, ja hänellä on Vivo-harjoituskirja, Vivoon on huiluun, klarinettiin, trumpettiin yms.
Vivo on tosin lapsille suunnattu, mutta ei siellä varmaan haittaa jos siellä joku leikkimielinen harakka seikkailee. Vivossa aloitetaan kuitenkin niin alusta kun pystyy. Sitten on paljon niitä kirjoja jotka on kokeneimmille soittajille.- pilli kuonon alla
tiedän että klarinetti on b-klarinetti jos ostan käytettyä.Lukeeko siinä B niinkuin huuliharpussa.Vai pitääkö pianosta otta sointu ja tapailla osaamattomana b-duuri skaalaa.Vai mitä hittiä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992