Mikä ero on ylemmällä ja alemmalla toimihenkilöllä??Kiitos jo etukäteen.
Toimihenkilö
Ylempi vai alempi
8809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ei makseta ylitöistä, koska hän pystyy vaikuttamaan itse omaan ajankäyttöönsä.
korkeintaan istuu palaverissä sunnittelemassa visioita ja jos saa jonkun "nakin" niin teettää senkin alemmalla.
ylemmällä toimihenkilöllä alaisinaan toimihenkilöitä. Alemmalla toimihenkilöllä taas on alaisinaan ainoastaan työntekijätason henkilöitä.
Toisaalta voi liittyä myös tulosvastuuseen.
Toimihenkilösuhde muuttuu ylemmäksi toimihenkilöksi kun toimen vaativuutta ei voida mitata kyseiseen toimeen tarkoitetulla palkkausjärjestelmän mittarilla (löytyy toimihenkilöiden TESstä).
Tällöin sen tulisi myös palkkavaikutuksiltaan ylittää ylimmän vaativuustason vähimmäispalkan.
Ylemmille maksetaan lain mukaan myös yli-, lisä- ja sunnuntaitöistä sillä poikkeuksella, että nämä korotukset voidaan maksaa kiinteänä korvauksena jos seuraava väittämä täyttyy: "Johtavassa semassa oleva työntekijä ja työntekijä, jonka pääasiallisena tehtävänä on välittömästi johtaa tai valvoa työtä ja joka ei ota osaa tai vain tilapäisesti ottaa osaa johdettaviensa tai valvottaviensa työntekijöiden työhön"
Työnantajalle tulee joissain tapauksissa edullisemmaksi siirtää toimihenkilö ylemmäksi. Tällöin työntekijän itse on huolehdittava siitä, että toimihenkilöiden luottamusmies saa asiasta tiedon ja voi keskeyttää prosessin mikäli siirtoon ei ole riittäviä perusteluja.
Nyt tuossa postauksessasi on totuus ja vääryys.
Työnantajalle tulee halvemmaksi siirtää toimihenkilö ylemmäksi. Totta. Paitsi ettei väkisin voi siirtää. Paitsi että niin tehdään. Moni iso firma siirtää esim. sihteeri ylemmiksi toimihenkilöiksi.
Palkka ei muutu mihinkään. Mutta esim. matka-ajasta ei tarvitse enää maksaa palkkaa. Voidaan sopia palaveri vaikka Kiinaan klo 08 maanantai aamuna. Ylempi lähtee matkaan sunnuntai aamuna eikä saa palkkaa, sillä TESsin mukaan tämä on työntekijän vapaata aikaa.
Ylityökorvauksetkin ovat mielenkiintoinen käsite. Monesti työaika on määrätty "joustavaksi". Ei siis liukuvaksi. Joustava työaika tarkoitta sitä, että tarvittaessa ollaan töissä pidempään. Ja jos joskus on vapaata aikaa niin voi lähteä vähän aikaisemmin töistä. Joustot nollataan meidän firmassa puolen vuoden välein, niitä ei saa rahana ja voi voi jos ei voinut pitää "joustojansa".
Yleensäkin jousto tarkoittaa sitä että työntekijä taipuu.
TESsiä yritettiin saada YTN:n toimesta paremmaksi. Että oltaisiin saatu matka-ajan korvaukset ym. ihmisoikeudet. Mutta heikosti meni. Meidänkin osastolla moni huusi ääneen ettei ainakaan lakkoon mene. Kun pitää painaa duunia. Ja että lakkolaisia pitäisi vetää turpaan. Vittuako yrittävät saada jotain etuja kaikille. Kyllähän nämä lomarahat ym. on ennenkin tippuneet taivaista. Tosin jos edut tulee ja palkka nousee, niin käsi on kyllä jo valmiiksi ojossa.
Tilannehan on se, että YTMllä ei ole kovasti paineita lähteä sopimaan jäseniensä puolesta parempaa työehtosopimusta (nykyisellään siis tuota parisivuista allekirjoituspöytäkirjaa). Tämä siksi, että perinteisesti ylempien palkkataso on suht hyvällä mallilla ja osaltaan asiaan vaikuttaa myös tuoreiden insinöörien ja diplomi-insinöörien tittelinkipeys (saatetaan tuntea, että tullaan kohdelluksi alempiarvoisena jos ollaan valmistumisen jälkeen "vain" toimihenkilöitä).
Vastavalmistuneet harvemmin tietävät TES:n merkitystä sen enempää kuin järjestäytymisen tärkeyttä.
Tilannetta on kuitenkin osaltaan sekoittanut mainitsemiesi, selkeästi toimihenkilötehtävissä toimivien siirto enemmän tai vähemmän pakosta ylemmäksi. Tämä porukka on sitä, joka tuntee aikaisemman työehtosopimuksensa ja tietää, että pelkästään pienellä palkankorotuksella siirron yhteydessä ei pidemmällä aikavälillä ainakaan voiteta.
Onkin jokaisen työpaikan sekä toimihenkilöiden, että ylempien luottamusmiehien asia, että kaikki työsuhteiden siirrot selvitetään pohjimmiltaan.
Itse olen riitauttanut kolme siirtoa tähän mennessä ja lisää tulee varmasti.
Liukumien osalta kannattaa muistaa oma vastuunsa omasta henkisestä jaksamisesta. Eli pidetään niitä kerääntyneitä liukumia vaikka puoliväkisin. Kannattaa myös tutustua työaikalakiin joka määrittelee hyvinkin tiukasti liukumien kumulatiivisen ylärajan.
pitäisi siirtää ylemmiksi, koska ylemmältä toimihenkilöltä vaaditaan enemmän harrastuneisuutta työntekoa ja firmaa kohtaan. Työtä ei tehdä enää kellon kanssa vaan niin paljon kuin tilanne vaatii. Lisäksi ylempi toimihenkilö kantaa enemmän huolta firman tulevaisuudesta.
Kusetetuksi joutumisen voi ilmaissa niin monella tavalla mutta tässä on yksi aiemmin julkaisemattomista.