Tarvisin apua. Oon värjännyt hiuksiani 3 kertaa viime vuoden aikana kenytvärillä. Hiukseni on vähän yli olkapäille ulettuvat. Ongelma on,että päällykerros on pahasti katkeillut. Kun pesen hiukseni, katkeilleet nousevat pystyyn ja se näyttää kamalalta. Hiukset ovat usein myös kovin sähköiset. Mitä voisin tehdä?? Käytän joka pesussa hoitoainetta,mutta se ei auta. Kiitos avusta.
APUA
AnnI
3328
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla kyseiseen ongelmaan auttaa kun "pörröisiin" ja sähköisiin osiin suihkuttaa kevyesti lakkaa ja liuttaa kättä pitkin hiusten pintaa, jolloin leijuvat hiukset pysyvät ojennuksessa.
Jos hiuksissa ei ole muita käsittelyjä kuin kevytväriä, ne tuskin ovat katkeilleet. Yhden karvan elinikä on rajallinen, keskimäärin se kasvaa siinä 4-6 vuotta, irtoaa, hiusnysty pitää pienen lepotauon ja taas alkaa uusi hius kasvaa "juuresta". Siksi kaikenmittaisia eripituisia karvoja on hiusten seassa. Ovat siis "eri-ikäisiä". Suomalainen hius on usein vähän taipuisa, vaikkemme varsinaisia kiharapäitä olekaan. Näin lyhyemmät (nuoremmat)kasvavat hiukset taipuvat latvastaan ulospäin ja harottavat "karvaisina" pitkien hiusten pinnassa.
Eli sille asialle ei paljonkaan ole tehtävissä. Suoristusraudalla saa hiukset siliteltyä tosi suoriksi, mutta raudan jatkuva käyttö kyllä kuivattaa ja haurastuttaa aikalailla, ja aiheuttaa oikeastikin katkenneita hiuksia. Sähköisyyttä voi poistaa hoitoaineella jonkin verran, kokeilla kannattaa eri merkkejä, toimivat tässä suhteessa vähän eri tavoin. Sähköisyyteen hiukan vaikuttaa myös käytetyt harjat, kammat ja tietenkin tekokuituvaatteet sähköistävät hiuksiakin lisää. Vältä myös "hankaus sähköä" eli älä turhaan harjaile ja haro hiuksiasi.
Todennäköisesti kyse on kuitenkin uusista kasvavista eripituisista (-ikäisistä) hiuksista, kuin katkeamisesta.
Kiitos paljon teille... :D