Miksi uskontojen ja pyhien arvojen pilkkaa ?

Matti-Keränen

04.02.2006 kello 12.55 MEK , Salla.

USKONTOJEN JA PYHIEN ARVOJEN PILKASTA.

Hyvä yleisöni ! Viime päivinä on maailmaa kuohuttanut ja hämmästyttänyt eräiden Tanskan maan lehtien kevytmielinen pilailu islaminuskoisten pyhillä arvoilla.

Tämä ilmiöhän esiintyi 1960-1970-luvuilla Suomessakin. Oma ikäluokkani muistaa oikein hyvin Hannu Salaman oikeudenkäynnin koskien Jumalan pilkkaa eräässä hänen kohukirjassaan. Kirjahan oli mitäänsanomattoman typerä ja tylsä. Sillä Hannu Salaman erityislahjakkuus oli erilaisten ruumiin elin- ja eritystoimintojen onomatopoeettinen kuvaus kaikessa realistisuudessaan.

Juuri vasta Jumalan pilkka nostatti kirjasesta sensaatiokohun oikeudenkäynteineen , jotta Hannu-kirjailija pääsisi edes jonkinlaisiin myyntiukuihin.

Toinen tämän kauden kummitus oli kuvataiteilija Harro Koskinen , joka maalaili sikojaan niin Ristinpuulle kuin Suomen vaakunoihinkin sekä häpäisi sika-aiheillaan Suomen lippuakin.

Meidän kristittyjen löperyydelle on kuvaavaa katsella läpi sormien pyhimpienkin arvojemme rienausta sekä tusinatuhertelijoiden laskelmoituja myynninedistämiskikkoja.

Oikeastaan nostankin vilpittömästi hattuani vilpittömille muslimiuskovaisille siitä , että he eivät anna periksi pyhien arvojensa häpäisijöille ! Toivottavasti Suomen julkinen sana osaa pidättäytä tällaisesta typerästä leikistä !

Omalta kohdaltani näet uskon Kaikki Valtiaan Korkeimman vihaan siinä kuin siunaukseenkin. Miksi meidän pitäisi leikitellä Hänen mielisuosiollaan harrastamalla tällaista typerää leikittelyä ???

En ymmärrä tippaakaan julkijumalattomien , moraaliltaan läpimätien , länsieurooppalaisten " demokratioiden " perusteluihin , joilla puolustavat mukamas vapauden nimissä näitä moraalittomia pilkkaajiaan ! Toivottravasti he saavat pikaisen kuittauksen kevytmielisyydestään muussakin muodossa kuin menetetyissä vientituloissa Lähi - Idän puhdasmoraalisiin maihin ! ! !

7

279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Inforealisti

      "Hyvä yleisöni ! "

      Anteeksi nyt vaan. en lukeudu yleisöösi, vaikka sattumalta kirjoituksesi luinkin.

      "Tämä ilmiöhän esiintyi 1960-1970-luvuilla Suomessakin. Oma ikäluokkani muistaa oikein hyvin Hannu Salaman oikeudenkäynnin koskien Jumalan pilkkaa eräässä hänen kohukirjassaan. Kirjahan oli mitäänsanomattoman typerä ja tylsä. Sillä Hannu Salaman erityislahjakkuus oli erilaisten ruumiin elin- ja eritystoimintojen onomatopoeettinen kuvaus kaikessa realistisuudessaan. "

      Tällä osoitat, ettet ole Salaman tuotantoon tutustunut lainkaan, ilmeisesti olet nitä, jotka ovat Juhannustansseja peiton alla lukeneet, juuri tuon kohun saaattelemana. Salamahan sai jo runsaati tunnustusta esikoisteoksestaan. Ja kuuluu niin kielellisesti, kuin kerronnalisesti aikamme merkittävimpiin kirjailijoihin.

      Nykyihmiselle Juhannustansseissa ei ole mitän pahentavaa ja koko kohu syntyi ainoastaan yhdestä monologista koko romaanissa. Teoshan ei ollut kokonaisuudessaan millään lailla uskontoon kantaa ottava, eikä edes poliittinen vaikka Salama vasemmmistoon yleensä yhdistetäänkin. Jos kirkko halusi nostaa Salaman esille ja tehdä hänestä marttyyrin niin se on kirkon asia. Salama olisi kyllä pärjännyt ilman kirkon apuakin. Ei Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoa myönnetä kenelle tahansa uskonnon rienaajalle. Moniko suomalainen kirjailija sen on ssanut Uskoisin, että tuo jumalanpilkka syyte oli tahaton työtapaturma syytäjiltä. Nostihan se tietysti Kirjan julkisuusarvoa ja näin ollen myös myyntiä sehän on selvä.

      Tuosta sikajutusta olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Kyseessä oli erikoisuuden tavoittelu eikä Koskinen ole juuri otsikoissa paistatellutkaan tuon jälkeen. Eikä ole ollut syytäkään.

      "Oikeastaan nostankin vilpittömästi hattuani vilpittömille muslimiuskovaisille siitä , että he eivät anna periksi pyhien arvojensa häpäisijöille ! Toivottavasti Suomen julkinen sana osaa pidättäytä tällaisesta typerästä leikistä ! "


      Tässä on paljon asiaa. Nykyinen arvottomuus johtaa vielä yhteiskuntia tuhoon. Maailmalla jännitteet ovat ssiiirtymässä poliittisista arvoista eneirgiavaroihin. Muslimeilla on merkittävä osa maailman öljyvarsta hallussan ja tukenaan ääri uskonnon luoma vahva arvomaailma. Melko pelottava yhdistelmä.

      Itse en ole koskaan nähnyt mitään jaloa siinä, että korotetan itseä muita alentamalla. Se on uskon heikkoutta jos mikä. Itseasiassa muslimit ovat olleet aika pitkämielisiä, vaikka heidän johtajiaan ja uskoaan om kohdeltu joltisenkin kaltoin, eikä aina lainkaan syytä. Mitta täyttyi, vasta kun pilkka kohdistui kaikkein pyhimpään. Reagointi osoittaa myös sen, ettei musliminmaailmaa voi enää sivuuttaa.

      Kuinkahan moni muistaisi Salman Rushieldin ilman tappotuomiota ???

    • Kriitikko.

      Kaikki uskonnot kuuluvat entisaikojen luonnonkansojen mielikuvitukseen.
      Ihmiset keksivät harha-ajatuksia, joilla voivat perustella pahoja tekojaan.
      Sivisvaltioon kaikenlaiset uskonnot ja niitä korvaavat ideologiat eivät kuuluu.

    • ei saa Keskusteluissa

      pilamalla ei onnistu mitääääään

      Rauha teille,

      Tuomitsemme pyhästä Profeetastamme (SAAS) tehdyt pilapiirrokset. Pilakuvat ovat tuottaneet käsittämätöntä kärsimystä moslimien keskuudessa. Koraanissa on paljon jakeita, joiden mukaan Profeetan (SAAS) kiusaajat kiusaavat myös Jumalaa ja....

      Koraanissa on paljon jakeita, jotka korostavat Profeettamme (SAAS) tärkeyttä. Katso esimerkiksi Koraani 33:6

      Organisaatiomme (Shiiamuslimit) ei osallistu minkäänlaisiin mielenosoituksiin.

      SUOMEN SHIIAMUSLIMIT
      uskonnollinen yhdyskunta
      Sheikh Vakili
      puheenjohtaja

      http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=4051

    • Folio Mulder (oikea)

      Täällä on ollut kirjoituksia, että hänellä oli nuori tyttö "vaimona" jne...täytyy tutustua siihen koraaniin kunhan ehtii...oisko sinulla tai jollakin muulla heittää jotain mohammedin sanomaa tiivistetysti?

      • Folio Mulder (oikea)

        Aloitankin samantien lueskelemaan.


    • Matti-Keränen

      05.02.2006 kello 12.45 Matti Keränen , Salla.

      AJATOLLAH SEESTANIN KANNANOTTO TANSKALAISLEHDEN
      LOUKKAUKSEEN PYHÄÄ PROFEETTAA KOHTAAN :

      Alkuperäinen teksti sekä suomeksi että englannksi


      http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=4051


      Lausunto Ayatullah Seestanin (eläköön hän pitkään) toimistosta koskien tanskalaisen sanomalehden loukkausta Pyhää Profeettaa (Jumalan siunaukset Hänelle ja hänen perheelleen) kohtaan.


      Jumalan Armeliaan Amahtajan nimeen

      ”Emmekä ole lähettäneet sinua muuta kuin armona maailmoille”
      (Pyhä Koraani, 21:107; Profeetat)

      Armon Profeetta, Abdullahin poika (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen perheelleen) lähetettiin pyhän sanoman kanssa, joka kukisti uskottomuuden ja monijumalaisuuden korottaakseen ihmisten aseman enkeleiden ja hyveellisten ihmisten rinnalle.

      Sanoma, joka toisti taivaallisen jaloa kaunopuheisuutta kunnioitetuimmalle ihmissivilisaatiolle, haastoi sydämet ja mielet ilman poikkeuksia erityispiirteenään ihmisälyn keskeytymätön ja täydellinen tuki, syvä aate, sääntöjen ja sisällön hurmaavuus.

      Pyhä Profeetta (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen perheelleen) ponnisteli valtavasti rakentaakseen maailman, jota siunaavat oikeudenmukaisuus, myötätunto, turvallisuus ja hyvinvointi - samalla varmistamalla, että yhtään tippaa verta ei vuodatettu epäoikeudenmukaisesti tätä saavuteltaessa; siihen asti kunnes Kaikkivaltias, ylistetty ja kiitetty, otti (hänen sielunsa).

      Mutta epäoikeudenmukainen ja harhautunut ryhmä, joka on tulkinnut väärin ja manipuloinut jalon uskon arvoja ja siunattua sisältöä, muutti tämän kaiken ja rakensi maan sorrolla ja korruptiolla valiten äärimmäisyyden tien, joka sallii kallisarvoisen hengen tappamisen, minkä Jumala on kieltänyt – paitsi oikeudenmukaisella tavalla. Tämä on antanut rakkauden uskonnosta, oikeudenmukaisuudesta ja veljeydestä, synkän kuvan, joka on johtanut (Muslimeille) vihamieliset ainekset hyödyntämään tätä vaarallista virheellisyyttä ja levittämään ilkeämielisyyttään ja herättämään henkiin vanhan vihansa uusien menetelmien kautta. Viimeisin on tanskalaisen sanomalehden - norjalaisen lehden uudelleen julkaisemana - säälittävä yritys loukata Pyhän Profeetan (Jumalan siunaukset hänelle ja hänen perheelleen) loukkaamattomuutta ja pyhyyttä. Mutta ilman erehdyksen häivääkään, se on heikkoälyinen yritys ja turmeltunut julkilausuma, ja tämän varjossa se kaikuu kuuroille korville, Jos Jumala tahtoo.

      Samalla kun me syvästi tuomitsemme ja torjumme tämän loukkaavan teon, me kutsumme maailman vapautta rakastavat ja Islamilaiset kansakunnat oppineineen, älymystöineen ja akateemikkoineen nousemaan kaikenmuotoisia käytäntöjä vastaan, jotka kalvavat oikeamielisiä arvoja ja taivaallisia periaatteita.

      ”He toivovat sammuttavansa Allahin valon suillaan, ja Allah ei hyväksy valonsa täydellistämisen estämistä, vaikka uskottomat ovat vastahakoisia.”
      Pyhä Koraani, 9:33, Katumus



      H. E. Grand Ayatullah Seestani’n (eläköön hän pitkään) toimisto




      Alkuperäinen englanninkielinen lausunto:

      Statement from the Office of Ayatullah Seestani (long may he live)
      concerning the insult by a Danish newspaper to the Holy Prophet (may God
      bless him and his family)
      In the Name of Allah The Compassionate, The Merciful

      And We have not sent you but as a mercy to the worlds;
      (Holy Quran; 21:107; The Prophets)

      The Prophet of mercy, Mohammad, son of Abdullah (may God bless him and
      his family) was sent with a divine message that toppled the symbols of
      infidelity and polytheisms in order to elevate man;s status in
      line with angels and virtuous people.
      A message that chanted the noble eloquence of the divine to the most
      honorable human civilization, conquered hearts and minds without any
      distinction except the sustained and integral support of the human
      intellect, deep in vision, elegant and graceful in boundaries and
      content.
      The noble Prophet (may God bless him and his family) made enormous
      efforts to built a world blessed with justice, compassion, security and
      welfare whilst making sure not a drop of blood was shed unjustly to
      achieve this, until [his soul was] taken by The Almighty;
      praised and commended.
      But the unjust and stray faction who has misinterpreted and manipulated
      the values and sacred meanings of the noble faith changed all this and
      devastated the earth with oppression and corruption, choosing the path
      of extremism that allows killing the respected self, which has been
      forbidden by God - unless in a just way. This has reflected a gloomy
      picture of the religion of love, justice and brotherhood, which has led
      hostile elements [to Muslims] to exploit this dangerous flaw and
      disseminate their malice and revive their old hatreds thorough new
      methods. The latest being the pathetic attempt by a Danish newspaper,
      reprinted by a Norwegian one, to insult the sanctity and the divine
      status of the Holy Prophet (may God bless him and his family). But,
      without a shadow of a doubt it is an unintelligent attempt and a
      decaying statement, so dim that it will fall on deaf ears; God
      willing.
      While we profoundly condemn and reject this offensive action, we invite
      freedom lovers in the world and the Islamic nation with its scholars,
      intellectuals and academics to stand up against all forms of practices
      that undermine righteous values and sublime principles.


      They desire to put out the light of Allah with their mouths, and
      Allah will not consent save to perfect His light, though the unbelievers
      are averse;Holy Quran; 9:33- Repentance


      The Office of H. E. Grand Ayatullah Seestani (long may he live)

    • -JOU-

      Nykyinen jumalanpilkkapykälä on sisällöltään "Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä - - on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

      Nykyisen lain aikana on tiettävästi tuomittu neljä ihmistä. Ensimmäinen kirjoitti WWW-sivullaan mm. otsikoilla "Näin raiskaat nunnan" ja "Kirkon ja seurakunnan tilojen ja rakennusten tyylikäs häpäisy". Toinen on rock-yhtyeen laulaja joka esityksen aikana polki rikki puisen ristin ja huusi "Fuck christ". Kolmas koski erään kirjan juutalaisvastaista esipuhetta, ja kirjoittaja tuomittiin sekä uskonrauhan rikkomisesta että kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Neljäs häiriköi erästä internetin keskustelupalstaa ja sai samalla tuomion tietoliikenteen häirinnästä. Kaikissa tapauksissa tuomio oli sakkoja.

      http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/uskontorikokset.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2541
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1447
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      920
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      814
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      37
      814
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe