Eli kuinka olette onnistuneet välttämään heikkojen hetkien aikana herkkuja eli ette ole niinsanotusti repsahtaneet? Mikä esti teitä silloin?
Olisi kiva kuulla vinkkejä sekä omia kokemuksia :)!
Olisi kiva kuulla vinkkejä sekä omia kokemuksia :)!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
- en osta mitään mihin voisi repsahtaa kun jääkaappi on täynnä kasviksia ym. kevyttä niin suuremman annoksen ottaminenkaan ei ole haittaava repsahdus
- mietin aika paljon sitä että tällä kertaa onnistun koska haluan sitä niin paljon, ja että mieluummin olen loppuelämäni laiha ja hyvännäköinen (etenkin kumppanini mielestä) kuin lihava ja hetkeksi tyydytetty mässäilyllä
- mietin mitä ihmiset ajattelee minusta sitten kun olen laihtunut, etenkin ylipainoinen sukuni, ystäväni jne.
- mietin millaisia vaatteita voin sitten käyttää ja mitä kumppanini sanoo uudesta ulkomuodostani
- olen terveempi sitten
- lähimpänä repsahdukset on olleet alkoholia käyttäessä, joten silloin etenkin on tärkeää varata kotiin omia kevyitä herkkuja, ettei sorru muiden mukana mässäilyyn
- pyydän myös että lähimmäiseni eivät ostaisi minun lempimässyjäni, vaan esimerkiksi sellaisia sipsejä joista en erityisesti pidä, vaikka he pitävät
- tai jos joku ostaa lempiherkkuani ja mässäilee sillä, pyydän että hän tekisi sen joko minun näkemättäni tai laittaisi lopetettuaan jäljelle jääneet suklaat ym. pois näkyvistä niin himo unohtuu sitten aika äkkiä
lukemalla tätä keskustelupalstaa ja käymällä puntarilla kun alkaa tekee mieli ruokaa ja aatellla et huomena näyttää vähempi jos en nyt syö turhaa.
-Laitat peilin eteen joko kuvan lihavasta itsestäsi tai laihasta itsestäsi. Riippuu miten motivoidut, negatiivisesta vai positiivisesta ajattelusta.
-Ota vaatteet pois tai edes paita. Mene peilin eteen ja HYPI.. Näyttääkö hyvälle? Tekeekö mieli vielä syödä?
-Kotiin ei kannata ostaa turhia houkuttimia, joihin voi sitten myöhemmin sortua. Vieraat saavat tästä lähtien tottua vaikka itsetekemiisi rasvattomiin kaurakekseihin, jonka mainion ohjeen löydät www.myllynparas.fi ja sieltä reseptit :)
-Mietit kuinka kauniilta/komealta tai hyvännäköiseltä näytät tavoitteeseesi pääsyä ja auttaako tämä ruoka nyt siihen pääsyä?
-Mietit tekeekö haluamasi ruoka hyvää terveydellesi?
-Haluatko vihdoin olla tyytyväinen itseesi? Sinut itsesi kanssa?
Tässä joitakin, mutta pahimmassa tapauksessa kun jotain oikein alkaa tekemään mieli niin siinä ei sitten paljon tunnu enää edes mitkään keinot auttavan, mutta tsemppiä tosi paljon :)
Olen ottanut tavakseni, että ostan itselleni hieman liian pienet housut ( siis mikäli ei ole akuuttia tarvetta niille). Sitten kun tulee heikko hetki, niin sovitan näitä housuja ja mikäli vielä tekee tiukkaa, niin ei tee enää mieli.
Toimii ainakin minulle ja kohta on taas uudet housut käytössä, entiset kun kohta pyörii päällä;-D