Baarimorkkis

Prkl mikä baarimorkkis. Taas tullu oltua koko lauantain-yö baarissa. Muutaman naisen kanssa siellä tuli juteltuakin, mutta siinä se, mitään ei jäänyt kuitenkaan käteen !!

Sen sijaan rahaa ja energiaa paloi. Kaiken lisäksi sunnuntai päivä meni ihan hukkaan pitkään nukkuessa. Olo on tukala viinan edellisen illan viinan juomisen takia. Ja miksi sitten silti baariin menin ?? Noh siksi, että kyllästyttää perkeleesti tämä sinkkuilu ja halus löytää naisen. Eipä löytynyt tai saanut tälläkään kerralla.

Täysin hukkaan heitettyä elämää koko naisten etsiminen ja silti sitä tekee. Prkl kun harmittaa taas. Hemmetin hemmetti.
302567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Luultavasti ens viikonloppuna taas tuntuu ihan harkinnan arvoiselta ajatukselta lähtee baariin.

Onhan noita morkkiksia itse kullakin ollu ;) Nyt et vaan jää liikaa vaalimaan sitä morkkista, vaan keskityt muihin juttuihin. Syö hyvin, juo paljon nesteitä krapulan korjaamiseks ja etsi vaikka juttuseuraa täältä palstalta.

Rahanmeno baareissa on kyllä ehdottomasti se kaikkein vittumaisin homma. Miksei suomessaki vois joskus olla happy hour- hässäkkää. Tyyliin drinksut puoleen hintaan jne.

Äänestä

Mutta eiköhän se taas kerran mene ohi, kuten pihkurakin jo totesi :)

Mulla sen sijaan ei ollut varsinaista morkkista, mutta kun aamulla heräsin pari ensimmäistä kertaa, niin oli hirveän agressiivinen olo ja jonkin verran vitutustakin havaittavissa. Vitutuksen syytä en kyllä tällä kertaa tiedä, aina silloin tällöin vain käy niin.
Mutta eipähän ole kankeakaan, vaikka kaikki mahdollisuudet hyvään rapulaan olikin

Äänestä
  • Piti lukee tuo loppu pari kertaa, kun väkisin aivot väitti, että sä sanot ettei sulla ole aamustondista (anteeksi suorapuheisuus) vaikka siis selväästi kirjoitat ettei sulla oo krapulaa :) Mikähän siinä on..?

    Onko vielä vitutus päällä?

    Äänestä

  • pihkura kirjoitti:

    Piti lukee tuo loppu pari kertaa, kun väkisin aivot väitti, että sä sanot ettei sulla ole aamustondista (anteeksi suorapuheisuus) vaikka siis selväästi kirjoitat ettei sulla oo krapulaa :) Mikähän siinä on..?

    Onko vielä vitutus päällä?

    Eikös se joku sanonta mene niin, että siitä puhe mistä puute :)

    Ei enää vituta, se oli silloin aamulla se keljutus

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    Mut sanonnoilla on tapana putkahtaa esiin aina kun se on käyttäjälle hyödyllistä ja lopun aikaa ollaan vaan härskejä..

    Mutta puute saattaa silti olla todellinen, mitäpä sitä nyt suoralta kädeltä kieltämäänkään ;)

    tai oikeastaan niiden käyttäjät, taitavat olla...
    Kuten tässäkin taas kerran nähtiin, niin sain ainakin hienovaraisesti tiedusteltua sinun tilannettasi. Ei sillä että mitenkään kiinnostaisi tai olisin valmis ojentamaan auttavan käteni... ;)

    *katuu ja häpeää jo nyt, että painoi lähetä viesti-nappia*

    Olipas aivan valtavan ovelaa. Ja minä aivan täysin huomaamattani kerroin tilanteestani jotain. Hmm.. Tosin mä oon kertonu jo halipula-topicin allaki jotain.

    Mutta siis elämä auki ja tie jäässä. Näillä mennään mitä on saatu ja mitä onnistutaan hankkimaan.

    eilisestä illasta... Nojuu, huono vitsi. Sattumoisin luin kyllä sen jutun, hyvä jos on ollut hyvä ilta :) Harmi sinällään, ettei niitäkään hyviä ja mukavia iltoja riitä joka illalle eikä jokaiselle.

    Mut toisaalta, mä viihdyn tällä hetkellä vielä sinkkuna, joten jos mä toivoisin rauhallista koti-iltaa ihanan miehen kainalossa joka illalle, tai siis ainaki moniin iltoihin, ni sehän tarkottais, että mä haluaisin lopettaa sinkkuilun, enkä mä oo vielä valmis vakiintumaan. Hih, aika hyvin yhteen lauseeseen :)

    Jokatapauksessa mä tunnen että en välttämättä oo vieläkään ihan toipunu satutuksesta, joten jatkan ihan mielellään vielä vapaana.

    Kannattaa varmaan kuunnella sitä sisintään. Varsinkin jos saa näpeilleen edellisessä suhteessa, niin tuskin kannataa hätiköidä uusien suhteiden suhteen.

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    Kannattaa varmaan kuunnella sitä sisintään. Varsinkin jos saa näpeilleen edellisessä suhteessa, niin tuskin kannataa hätiköidä uusien suhteiden suhteen.

    Oikeestaan on vaan mukavaa suhtautua vähän kevyemmin elämään. Voi tässä sumplia työjuttuja ja kaikkee ihan vaan itteensä ajatellen. Ei tarvi tehä minkäänlaisia kompromisseja.

    Pitää tavallaan palata omaan itteensä ja tutustua meikäläiseen, ennenku viittin edes harkita elämän jakamista jonku toisen kanssa.

    Kun ei mullakaan ole mitään pakon omaista tarvetta seurustella. Olisihan se tietty kivaa jos tapaisi / löytäisi sellaisen, josta ihan oikeasti kiinnostuu. Tietysti olisi hyvä, että hänkin kiinnostuisi minusta. Huonossa / yksipuolisessa parisuhteessa en halua olla.

    Kuten totesitkin, niin onhan se yksin eläminen sinällää helppoa kun ei tarvitse välittää toisen tarpeista. Voi elää vain itselleen. Vaikka onkin toisaalta typerästi sanottu. Mulla(kin) kun vaikuttaa työt aika ratkaisevasti elämiseeni ja tekemisiini. Vaikkakaan ei juuri nyt, mutta siis normaalisti.

    Olishan se huolestuttavaa jos lomallaki työt rytmittäis elämää. Ainaki muistelen, että olisit jossain vaiheessa maininnu olevas vapaalla..

    Mä en oo ihan pitävästi vielä päättäny, haluaisinko "normaalin" päivätyön vai vuorotyön. Tällä hetkellä nautin kyllä vuorotyöstä, kun vapaita päiviä tulee viikollekin. Toisaalta välillä tuntuu, että on hankaluuksia keretä tehdä mitään, kun rytmi vaihtelee koko ajan.

    Psst.. sori jos keskeytän. Voisitteko harkita oman huoneen hankkimista ? Menkää vaikka chattiin tai kahville tai meilatkaa.

    Äänestä

  • sorisorisori kirjoitti:

    Psst.. sori jos keskeytän. Voisitteko harkita oman huoneen hankkimista ? Menkää vaikka chattiin tai kahville tai meilatkaa.

    Tää nyt kuitenki on sinkkujen keskustelupalsta, ja kun juttua irtoo niin on mukava jutella.

    Äänestä

  • pihkura kirjoitti:

    Olishan se huolestuttavaa jos lomallaki työt rytmittäis elämää. Ainaki muistelen, että olisit jossain vaiheessa maininnu olevas vapaalla..

    Mä en oo ihan pitävästi vielä päättäny, haluaisinko "normaalin" päivätyön vai vuorotyön. Tällä hetkellä nautin kyllä vuorotyöstä, kun vapaita päiviä tulee viikollekin. Toisaalta välillä tuntuu, että on hankaluuksia keretä tehdä mitään, kun rytmi vaihtelee koko ajan.

    olen siis lomalla, valitettavasti tähän aikaan vuodesta. Mutta nyt vain kävi näin.

    Normaalissa päivätyössä ja vuorotyössä on kyllä puolensa ja puolensa. Sitten on vielä olemassa epäsäännöllinen vuorotyö epäsäännöllisine työaikoineen :) Kyllä mä ainakin teen ennemmin sitä työtä, mitä haluan ja missä viihdyn, kuin jotakin hommaa missä vituttaa koko ajan tai ainakin suurimman osan ajasta.

    Mutta jos pitäisi valita "normaalin" päivätyön tai vuorotyön väliltä, niin valitsisin vuorotyön. Vaikka onhan sillä palkallakin väliä :)

    Miten mä olinki ihan unohtanu vuorolisät. Ja tuotantopalkkio. Ja juhlapyhät ynnä muut, mitkä on työpäiviä toisin ku jossain vaikkapa kaupassa.

    Kyllä mullaki taitaa kuppi keikahtaa vuorotyön puolelle.

    kyllähän ne vuorolisät yms. vaikuttaa. Vaan siinäkin on se, että kuka saa ja kenelle annetaan vai jäädäänkö kokonaan ilman :)

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    kyllähän ne vuorolisät yms. vaikuttaa. Vaan siinäkin on se, että kuka saa ja kenelle annetaan vai jäädäänkö kokonaan ilman :)

    ni ainakaan minä en jää ilman :)

    Äänestä

  • pihkura kirjoitti:

    ni ainakaan minä en jää ilman :)

    kieltäytyy, jos tyrkytetään lisää mania :)

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    kieltäytyy, jos tyrkytetään lisää mania :)

    sellasia periaatteen ihmisiä. En kyllä mäkään vaihtais pienen rahalisän takia epämieluisempaan työhön.

    Äänestä

  • pihkura kirjoitti:

    ni ainakaan minä en jää ilman :)

    ole tämän näköinen...

    Kyllä mullekkin on tärkeintä se, että viihtyy työssään.

    Mutta siis tännekkin, mä jätän sut nyt!
    Eli poistun tuonne olkkariin tv:n ääreen. Hyvää illan jatkoa :)

    Äänestä

  • dayum kirjoitti:

    ole tämän näköinen...

    Kyllä mullekkin on tärkeintä se, että viihtyy työssään.

    Mutta siis tännekkin, mä jätän sut nyt!
    Eli poistun tuonne olkkariin tv:n ääreen. Hyvää illan jatkoa :)

    Mäkin voisin tuota toista ruutua tuijotella. Öitä :)

    Äänestä

Pullamössösukupolven pitäisi saada kaikki ilmaiseksi, ihmissuhteetkin. Ihmissuhteen hankkiminen on kovaa työtä jonka eteen joutuu tekemään vaivaa. Baareihin menneet rahat ja krapula on se hinta jonka tästä joutuu maksamaan.

Joillakuilla tuntuu olevan sellainen kummallinen käsitys että baareissa käytäisiin siksi että siellä on hauskaa. Baareissa käyminen ja juominen on useimmille vastenmielistä työtä jota joutuu tekemään jotta ihmissuhteen saisi aikaiseksi.

Äänestä
  • kunpa se raha ees ratkaisisi... olen rahoittanut baareja jo hyvän henkilöauton hinnan, pää on kyllä aina täyttynyt mutta kassit on jäänyt täyteen...

    Äänestä

Eli turhaahan ei ole naisen etsiminen vaan baareissa käyminen. Ota hyvä mies vaihtoehtoiset tavat käyttöön!

Äänestä

mutta tiedätkös millä siitä pääsee? Pitää irroittaa itsensä koko skenestä, vaikka tuntuisikin siltä, että baari on paras paikka löytää seuraa.
Kyllä niitä naisia on muuallakin ja etsimättä oleminen on paras tapa houkuttaa nainen kehiin
:-) Tämä on vanha klishee, ja itse ärsyynnyin siitä vielä vähän aikaa sitten, mutta pakko se on allekirjoittaa kun oma elämä on todistanut oikeaksi.

Äänestä

funtsia miten olisi mukamas voinut viettää paremmin viikonlopun. olin myös sellasel 48 tunnin kuositus reissulla ja oli kyl pirun hauskaa. kyl kunnon sekoilureissut aina seurustelun voittaa, se on varma.
älä tressaa, eiköhän se mamma sullekkin löydy.

Äänestä
  • Vilperi,toi voi pitää paikkansa ja varmasti pitääkin,jos se vain jäisi siihen 2 päivään.Itte jäin saatana jumiin yhdeksäksi päiväksi(lopetin viime perjantaina)ja olo on kuin raastinraudalla.En kiistä sitä,etteikö ravintelleissa voisi olla todella hauskaakin,mutta ittellä ei kyllä enään ollu.Pelkkää nuokkumista ja aina välillä vessaan oksentaan,niin kauan kunnes sait vähintään 4-5 isoa kaljaa alas(ja taas sama rumba seuraavana päivänä).

    Äänestä

Mä voisin kirjottaa just samoin mut vaihtamalla naisnäkökulmasta.
En ees jaksanu lukee kahden ihmisen keskusteluketjua läpi ja kommentteja mitä olit saanu mut sen tiiän ittestäni ettei netissä roikkuminen ainakaan paranna morkkista.
Ittestäni tiiän että baari-illan jälkeen en halua kuullakaan baareista mitään mut tiiän myös sen että seuraava kerta tulee. Ja ihan vaan siks ettei aina jaksa olla kotona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vi*unvi**i kirjoitti:

Prkl mikä baarimorkkis. Taas tullu oltua koko lauantain-yö baarissa. Muutaman naisen kanssa siellä tuli juteltuakin, mutta siinä se, mitään ei jäänyt kuitenkaan käteen !!

Sen sijaan rahaa ja energiaa paloi. Kaiken lisäksi sunnuntai päivä meni ihan hukkaan pitkään nukkuessa. Olo on tukala viinan edellisen illan viinan juomisen takia. Ja miksi sitten silti baariin menin ?? Noh siksi, että kyllästyttää perkeleesti tämä sinkkuilu ja halus löytää naisen. Eipä löytynyt tai saanut tälläkään kerralla.

Täysin hukkaan heitettyä elämää koko naisten etsiminen ja silti sitä tekee. Prkl kun harmittaa taas. Hemmetin hemmetti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu