6.viikko

Paikkareiden avulla tämä näyttää onnistuvan. Viime viikosta pudotusta 1,5 kg :)nyt vaaka näyttää siis 95,7 kg.

Tällä viikolla tosiaan on hirvittänyt ajatus siitä, että nahka jäisi roikkumaan. Uskon kuitenkin siihen, että on parempi laihduttaa nämä kilot pois, kuin pilata terveyttään enempää.

Tämä viikko oli haastava, koska päivät olivat pitkiä ja pari kyläreissuakin tuli tehtyä. Pahin viholliseni tässä laihduttamisessa onkin juuri pitkät päivät. Kun ei millään jaksaisi kuljettaa koko päivän eväitä mukana. Toki syön koululla päivällä lounaan, mutta sitten on vielä välipalat ja päivällinen. Ja tämä kiire ja pitkät päivät vaan lisääntyvät seuraavan kuukauden aikana.

Liikuntapuolella olen päätynyt nyt siihen, että käyn kerran viikossa pitkällä lenkillä ja salilla pari kertaa viikossa. Muuten liikunnasta tulee "pakko" ja se jää kokonaan. Kun on kiire jatkuvasti, niin tarvitsee karsia jostain. Ja ruokavaliolla minun kuitenkni tarvitsee laihduttaa..
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pullero.fi kirjoitti:

Paikkareiden avulla tämä näyttää onnistuvan. Viime viikosta pudotusta 1,5 kg :)nyt vaaka näyttää siis 95,7 kg.

Tällä viikolla tosiaan on hirvittänyt ajatus siitä, että nahka jäisi roikkumaan. Uskon kuitenkin siihen, että on parempi laihduttaa nämä kilot pois, kuin pilata terveyttään enempää.

Tämä viikko oli haastava, koska päivät olivat pitkiä ja pari kyläreissuakin tuli tehtyä. Pahin viholliseni tässä laihduttamisessa onkin juuri pitkät päivät. Kun ei millään jaksaisi kuljettaa koko päivän eväitä mukana. Toki syön koululla päivällä lounaan, mutta sitten on vielä välipalat ja päivällinen. Ja tämä kiire ja pitkät päivät vaan lisääntyvät seuraavan kuukauden aikana.

Liikuntapuolella olen päätynyt nyt siihen, että käyn kerran viikossa pitkällä lenkillä ja salilla pari kertaa viikossa. Muuten liikunnasta tulee "pakko" ja se jää kokonaan. Kun on kiire jatkuvasti, niin tarvitsee karsia jostain. Ja ruokavaliolla minun kuitenkni tarvitsee laihduttaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu