Työ Lidlissä

Onko kukaan ollut Lidlissä töissä? Millaista on, oletteko viihtyneet, millainen palkka?
52915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

- olen ollut
- Lidlissä ei olla viihtymässä, vaan töissä, mikä myös kerrotaan taloon tulijalle
- palkka riippuu tehtävästä; yleensä alan keskiarvoa suurempi, mutta työmäärä myös huomattavasti suurempi, joten vaikea vetää johtopäätöstä, että Lidl maksaisi paremmin

Äänestä
  • Lidlissä oli hirmuinen työtahti silloin kun olin sen palkkalistoilla n. kaksi vuotta sitten. Kassalla oli usein (ruuhkapäivinä varsinkin) istuttava jopa 4-5 tuntia putkeen ennenkuin tuli sopiva hiljainen hetki ja pääsi umpiväsyneenä ja nälkäisenä tauolle. Eipä ollut mukavaa, ei. Iltaisin oli sulkemisajan jälkeen hoidettava 2-3 ihmisen voimin ison myymälän iltasiivous ynnä muut tehtävät, monesti kotiin pääsi vasta puoli yhdentoista pintaan vaikka liike suljettiin "virallisesti" jo klo 21. Lisäksi oli kaikenlaisia älyttömiä sääntöjä ja käskyjä, joita en edes jaksa tässä eritellä. Kaikki em. asiat yhdessä saivat vaihtamaan työpaikkaa aika nopsaan, Lidleissä onkin vaihtuvuus suurta enkä yhtään ihmettele miksi. Ei kovinkaan viihtyisä paikka työntekijän kannalta!

    Äänestä

ostoksilla ja kun katsoo miten kassa juoksee rahastamaan hetkeksi ja kun hieman hellittää niin heti komennetaan hyllyjä täyttämää tai roskia keräämään joten itse kyllä kiertäisin kaukaa.ei ihme että pulju täynnä venäläisiä ja tummia opiskelijoita kun ei muille kelpaa,täälläkin etsivät jatkuvasti työntekijöitä ja se kertoo jo paljon.

Äänestä

Nyt ainakin tässä myymälässä jossa oon itse töissä on siirrytty sellaseen systeemiin, että ruokatunteja ei enää pidetä. Eli päivät on nyt 7 tuntisia entisen 7,5 tai 8 tunnin sijasta, joten saa pitää vain 2 kahvitaukoa.

Palkka on kaupan-alan tes:in mukainen olematon lidl-lisä, käy katsomassa www.pam.fi

Ja aina kannattaa kokeilla, ensin on koe-aika ja sitte yleensä sovitaan määräaikanen sopimus. Ei sinne oo pakko jäädä jos ei jaksa/tykkää.

Äänestä

Itse työskentelen tällä hetkellä osa-aikaisena lidlissä... Sen verran voin sanoa, että vaikka on rankkaa hommaa, niin ainakin munlaiselle tekijälle sopii sata kertaa paremmin kuin joku 8-16 toimistossa istuminen... Joka päivä on erilainen ja aina oppii uutta... Just se on ehkä musta parasta että tylsää hetkeä ei tule, en tykkää olla kauaa tekemättä mitään.. Toki joskus ottaa päähän, kun meidän kaupassa asiakkaat valittaa usein paljon herkemmin kuin esim. prismassa tms. ja monet ei ymmärrä että me myyjät ei voida oikein myymälän asioihin vaikuttaa muuten kun pitämällä paikat kondiksessa.. Usein meille myös puretaan kiukkua kun joku tavara on loppu tai sitä ei ole saatu ollenkaan, ja monet eivät ainakaan täällä kaupungissa ole vielä oppineet lukemaan niitä meidän mainoslehtiä, vaan tulevat jo esim. maanantaina kyselemään torstain tarjouksen tavaroita... Kassahihnan lyhyys nyt on yleisin purnauksen aihe, sekä se ettei meillä ole koreja... Monia ikäviä puolia löytyy, mutta myös hyviä.. Lomat saa järkättyä helpommin kuin monessa muussa paikassa,ja esim. työkavereita en vaihtais mistään hinnasta.. Jos oot oikeesti asiakaspalveluhenkinen ihminen ja ahkera, työ voi sopia sulle, mut jos sun ajattelutapa on se että " sehän on vaan asiakas, ja ei oo penniäkään täs firmassa kiinni", niin et jaksa kauaa olla... Meillä ei ainakaan vain käydä töissä, meillä ihan satakakskyt prosenttisesti OLLAAN töissä...
Niin ja sit kun joku sanoi tosta siivouksesta että menee usein puol yhteentoista, niin kyllä meillä päästään ainakin usein jo 21.30 kotiin, kun vaan osataan alottaa siivous ajoissa ja on sellanen mv tai mvs joka osaa hommaa pyörittää.. että sillai..ja nythän ollaan aamujakin vähän "myöhäistetty" eli joinain aamuina mennään 6.30 entisen 6.00 sijaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millaista? kirjoitti:

Onko kukaan ollut Lidlissä töissä? Millaista on, oletteko viihtyneet, millainen palkka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu