haluaa heti seurustelun alussa tavata harvoin?Nainen ei ymmärrä koska sehän pitäs olla päinvastoin!
miksi miehet
aina ihmetelly
3665
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla. Haluan ilman muuta tavata ahkerasti naista.
Mun kohdalla se ainakin on aina ollut toisinpäin. eli miehet haluaa tavata omasta mielestäni liikaakin, parempi jos suhteen alussa ei ihan koko ajan olisi toisessa kiinni. Että jää tilaa hengittääkin.
Miehissäkin siis eroja, ja voihan se olla että kyseinen mies ei varsinaisesti etsi seurustelua, vaan haluaa vain tapailla.
Siksi ettei me haluta näyttää liian innoikkailta ja senkin vuoksi, ettei toiseen kyllästy ihan heti.