Olen hukannut laitteen käyttöohjeet, joten jäin miettimään että oliko yhden karvan käsittelyaika 30 vai 60 sek?
Siitä on aikaa kun edellisen kerran laitetta käytin, mutta ihan hyviä kokemuksia siitä on.
Muutama oikein paksu, sitkeä ja musta ihokarva on saanut lopullisen häädön ylähuulesta. Ei ole kasvanut takaisin kahdessa vuodessa.
Toisessa kohti mustaa karvaa sitten riittääkin, keskimääräinen tiheys on n. 7 karvaa neliösentillä jotka nyppien kasvavat vuorokaudessa takaisin.
Karvaisuuden kanssa on oppinut elämään kun ei muuta voi. Kesäaika on kuitenkin suurta tuskaa ja murhetta. Meikkiä on oltava ja paksusti.
Valoimpulssit sun muut hoidot on kalliita, koska kertakäsittelyllä näin suurta ongelma-aluetta ei voi käsitellä, eikä ne sitten yhdellä kerralla lopullisesti lähde edes.
Elämän varrella on tullut käytyä jos vaikka missä tutkimuksissa tämän ongelman vuoksi, mitään hormonaalista tai elimellistä syytä ei ole löytynyt.

Vastaukset 2
Vanhimmat
... aika oli 15-20 sekuntia, kauemminkin tosin kannattaa pitää.
Mikä laite ja menetelmä on kyseessä? Mistä saa ja mitä maksaa?