Näin myös Raamatussa.
Tästä tulee vielä uskontojen sota.
uskonto.
3354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä näin voi käydä. USA on tämän jo aloittanut.
Joo, mutta sota jossa on vastakkain vain yksi uskonto elleivät judet sitten ryhdy aktiivisiksi iranin suhteen.
Länsimaitten uskonto on raha ja rahalla ne ovat yrittäneet pitää musset aloillaan kuten palestiinan kohdalla. Syytävät (eu) rahaa sinne reppukaupalla kyselemättä mitä niillä aiotaan tehdä ja kenen perseeseen ne päätyvät. Pyrkimyksenä pitää palejohto tyytyväisenä ja että se taas pitää kansan aloillaan.
Rahaa ei ole kylvetty kuitenkaan kylliksi sillä sitä ei riitä kaikille. Suurin osa kipristelee mitenkuten päivästä toiseen ja katsoo telkkarista miten lännen porsaat, nuo vääräuskoiset elostelevat vaikka niiden kuuluisi olla mussein orjia, alempaa kastia.
Muslimimailla ei ole muuta myytävää kuin öljy ja siitäkin suurimman osan omistavat länsiroistot ja loput kuuluu muutamalle satumaisen rikkaalle kaapuniekalle. Mitään muuta kaupankäyntiin soveltuvaa niissä ei tuoteta. Kansa käpristelee puolittaisessa köyhyydessä ja tätä kansaa muslimipapisto käyttää ja pyörittää miten haluaa.
Sotahan siitä tulee, mutta ei tavallinen vaan kapinoita kaikkialla euroopassa, muslimaissa riistetään henki länsiroistoilta. Kapinat kukistetaan nopeasti kunhan älytään ryhtyä tositoimiin ja ymmärretään, ettei puheet enää auta.
Tohinan varjossa israel lähettää matkaan muutaman ohjuksen ytimellä varustettuna. Suuntana tietysti iranin ydinlaitokset.
Pölyn laskeuduttua iranilaiset palaavat perinteiseen paimentolaiselämään ja jättävät ulkopolitiikan sikseen. Israel naulaa viimeisen laudan aitaansa ja eu-ssa hyväksytään perustuslaki joka määrää, ettei ainoakaan muslimi saa enää pesiytyä sen alueelle.
Monikulttuurin harhainen utu hälvenee paatuneimmankin hyysärin herätessä todellisuuteen kerätessään perintöposliineja palaneen talonsa raunioista. Lännen uskonto, raha palaa loistoonsa aivan uusissa voimissa.
Lue itse:
http://michellemalkin.com/archives/004448.htm