Olen tavannut miehen. Sellaisen, jonka kanssa voisin kuvitella viettäväni loppuelämäni. Olemme kotoisin samasta kaupungista, opiskelukin vei samaan kaupunkiin ja myöhemmin työt. En ole taikauskoinen, mutta olen alkanut uskoa kohtaloon. Nytkin tapaamme silloin tällöin työn merkeissä. Olen tehnyt tikusta asian tutustuakseni häneen. Olemme viestitelleet, mutta lähinnä työasioihin liittyen.
Hän on kuitenkin hyvin virallinen, muodollinen enkä saa häneen sellaista kontaktia kuin ehkä haluisin. Mistä tämä muodollisuus johtuu? Se alkaa käydä ahdistavaksi. Johtuuko se siitä, ettei häntä kiinnosta seurani millään muulla tavoin kuin työasioihin liittyen? Mistä tiedän, olenko liian tunkeileva? Kaipaavatko miehet omaa rauhaa? Miten etenisin...
Hän on kuitenkin hyvin virallinen, muodollinen enkä saa häneen sellaista kontaktia kuin ehkä haluisin. Mistä tämä muodollisuus johtuu? Se alkaa käydä ahdistavaksi. Johtuuko se siitä, ettei häntä kiinnosta seurani millään muulla tavoin kuin työasioihin liittyen? Mistä tiedän, olenko liian tunkeileva? Kaipaavatko miehet omaa rauhaa? Miten etenisin...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tilanne on jokaisessa tällaisessa asiassa jokatapauksessa riskikäs, joten riskiä ottamatta nyt ei selviä.
Paremman esimerkin puutteessa käytän itseäni esimerkkinä. Itse olen verrattoman itsekriittinen ja samalla epäluuloinen. Minulle täytyy asiat ladella suoraan ilman kiertelyä ja kaartelua, sillä en osaa asettaa toiveita itsestäni naisten suhteen, varsinkaan omanikäisteni naisten suhteen, sillä tiedän olevani joku jota perus-liisa tässä ikäluokassa ei etsi. Sisältäen rankan yleistyksen ja osittain summittaisen arvion siitä, minkälainen rankasti yleistetty perusliisa on. :) On myös mahdollista että perusliisakuvaani vaikuttaa voimakkaasti itsekriittisyyteni. Minä olen se humoristinen, ystävällinen, varma ja luotettava ja vastuuntuntoinen, hellä ja jatka-sitä-rataa, henkilö, ja tiedän, että tulisin toimeen pienellä yrityksellä lähes kenen tahansa kanssa, vaan kun ujouden tai jonkun muun, miksi nyt tahtoo tuota kutsua, takia en pääse useinkaan ihmisten kanssa esteettömään keskusteluun.
Loppujen lopuksi jään jumittamaan mukavaan pikku oravanpyörään, jonka tekee vaikeaksi se, että siitä irtautuminen olisi vain pieni hyppäys rohkeutta, ja jota yhä vaikeuttaa se, että jostain syystä ihmissuhdeasioissa se rohkeus on sitä laatua jota meikäläiseltä ei löydy.
Siispä pohjavetona lyön omat haaveeni toisista ihmisistä kiven alle koska en usko itseeni tarpeeksi. Kaipaan jonkin selkeän aloitteen, ja kaipaan tilaisuutta puhua kahden toisen kanssa.
Toisenlaisia ihmisiähän toki on, ja vuodatuksistani ei välttämättä löydy sinulle mitään hyötyä, mutta jos et näe samaa siinä toisessa henkilössä, kuin mistä minä olen kertonut, ei minun neuvonikaan varmasti pidä. Jonkinasteinen suoruus on minun mielestäni jokatapauksessa tarpeen kuitenkin.
Moi!
Kiitos, että vastasit. Olen tämän kertomani miehen kohdalla epäillyt ujoutta, epäluuloisuuttakin. On vain niin vaikeaa uskoa, että ihminen, joka on saavuttanut urallaan paljon ja joka kaiken lisäksi on mielestäni mielettömän hyvännäköinen olisi jollakin tavoin arka.
Tiedän, että hän tulisi toimeen lähes kenen kanssa vain. Lisäksi tiedän, että hän saisi kenet vain. Ehkä hänellä on jo joku, en tiedä, enkä uskalla kysyäkään. Tunne siitä, että hänellä on jo joku "aikuinen nainen" saa minut kyllä epäilemään vahvasti hänen kiinnostustaan.
Tiedän, että asioista olisi joskus hyvä puhua suoraan, mutta pelkään vain säikyttäväni hänet ja sitä en halua. Joudumme kuitenkin kohtaamaan töiden merkeissä ja luultavasti näistä kohtaamisista tulisi entistä hankalampia.
Ehkä minun on vain jätettävä asia sikseen ja toivottava, että näen joku päivä hänet jonkun kauniin naisen seurassa. Ehkä minä sitten palaan jälleen maan pinnalle..
Ehkäpä hän ei olekaan täysin hetero ?
Onko miehesi varattu? Itse ainakin heittäydyn virallisen virkamiehen kaapuun kun työpaikan varattuja naisia pitää hätistellä loitommalle. Eivät he tyhmiä tai tylsiä ole, mutta minulla on oma suhteeni, jota arvostan tosi paljon.
Jos kyse ei ole varatusta niin MUu puhuu asiaa nimenomaa ujon miehen näkökulmasta. Kerronpa oman tarinani. Työasioiden puolesta tapasin naista, joka vaikutti mukavalta, pirteältä, ja tottavie kivan näköinen namuhan se oli. Tulimme juttuun, mutta mitään kovin henkilökohtaista emme juurikaan puhuneet. Vuoden päivät meni, kun sain aamuyöstä lähetetyn textarin, jossa tämä nainen kertoi pitävänsä minusta ja haluavansa tutustua minuun paremmin (tätä keinoa suosittelen Minna myös sinulle). Ensi vaikutus oli järkytys (siis vaikka pidinkin naisesta, torjuin hänet ensin), mutta asiaa tarkemmin harkittuani (2 päivää), palasin asiaan ja kerroin kuinka olen tuntenut jo pitkään samoin. Kerroin olevani ujo ottamaan alkuaskeleen, mutta kun vauhtiin päästään ujous häviää tuota pikaa ;-) mutta hän taas kertoi minun tehneen aloitteen, kun olin jossakin tilanteessa aiemmin spontaanisti kehunut häntä (se oli varmasti jokin asia josta pidin hänessä, enkä edes muista mikä, mutta sanoin sen varmasti täydestä sydämestäni).... Eli kumpi teki sittenkään aloitteen, kiusoittelemme toisiamme edelleenkin siitä. Yhtään meitä ei ole kuitenkaan haitannut tämä kumpi aloitti-keskustelu, meille on tärkeämpää, että olemme toisillemme niin läheisiä ja tärkeitä.
Mutta palatakseni asiaasi, niin kerro että olet kiinnostunut miehestä. Kehu, että hän on mukava ja hyvännäköinen. Jos mies on yhtään samalla aaltopituudella sen luulisi jo kyllä tepsivän.
"Hän on kuitenkin hyvin virallinen, muodollinen enkä saa häneen sellaista kontaktia kuin ehkä haluisin. Mistä tämä muodollisuus johtuu?"
Tuo on valitettavasti ominaisuus jonka hän on oppinut kotoa tai geeniperintöä. Jotku ihmiset vaan on sellaisia ja kokemuksesta tiedän ettet sinä voi sille yhtään mitään. Edes aika ei juurikaan muuta. Se ahdistaa aikansa kunnes pää poksahtaa.
Monenko pää on mennyt moisesta? sanonut poks?
...muutamia poksahtaneitä päitä. Ilmiö on sama kuin jos puhaltaa ilmapallon liian täyteen. Kokeile!
Juota se huppeliin. Jos huppelissakin virallisuus säilyy, hän on Itse muodollisuus. Meitä on.