Lissää

Iltapäivälehden lööpin mukaan Liliukselle on tulossa lisää miljonaluokan optioita. Mihinhän se ihminen oikein kaiken rahan kanssa joutuu? Ei sitä elämän päättyessä mukaansa ainakaan saa, vai mahtaako ahnehtia lisää varallisuutta, jotta voi sisustaa arkun seteleillä aikanaan? Ei siitä taida olla apua Pyhän Pietarin edessä, ahneushan taisi olla yksi kuolemansynneistä.

Ei siis ihme, että Suomessa työttömistä on tehty ilmaistyövoimaa, näin yrityksille tulee entistä enemmän säästöjä, mitä jakaa osakkeenomistajille ja optioina johtajille.

Tässäpä ote kirjasta Työttömän kuolema:

Optiojärjestelmään sisältyy yhtä suuri vaara toimia yrityksen vahingoksi kuin sisäpiirikauppoihinkin. Itse asiassa optiojärjestelmä on institutionalisoitua sisäpiiritiedon väärinkäyttöä mutta käänteisessä järjestyksessä. Sisäpiiritiedon väärinkäyttöä luonnehtii etukäteistieto, joka ohjaa väärinkäytökseen, kun taas optiokeinottelun tapauksessa ihmiselle luodaan kannuste muovata yritystä sellaiseen tilaan, jossa siitä voitaisiin puristaa mehut jälkikäteen. Yhtä kaikki, kyse on yrityksessä olevan pääoman ulosmittauksesta.

Yrityksen optio-oikeutetut voivat vedättää yrityksen pörssiarvoa pilviin vain oman etunsa vuoksi. He pyrkivät kaikin keinoin saneeraamaan, fuusioimaan, repimään ja raatelemaan yritystä, jotta siitä saataisiin mahdollisimman paljon tehokkuutta irti sekä että osakkeen kurssi nousisi edes hetkeksi korkealle. Niinpä johtajistot kattavat pöytiä suurilla lupauksilla. He suostuttelevat sijoittamaan rahaa yritykseen, jotta sen arvo nousisi ja osake alkaisi näyttää halutulta. Tämän he voivat tehdä vain omaa etuaan ajatellen pyrkimyksenään korottaa osakkeen kurssi maksimiinsa. Myös optioiden arvo nousee samalla. Kun optiot on vaihdettu osakkeiksi ja osakkeet rahaksi, osakkeen kurssi saakin johdon omasta puolesta romahtaa. Optiojärjestelmä saattaa siis koitua koko yrityksen tuhoksi. Esim. anonyyminä julkaistu Sonera-kirja väittää, että Soneraa johtaneen Kaj-Erik Relanderin tavoitteena oli nostaa yrityksen kurssiarvo niin korkealle, että hän olisi voinut optiotuotoillaan perustaa oman investointipankin.

Nyt kun suomalaiset ovat saavuttaneet jonkin verran kansallista varallisuutta, jota on karttunut teollisuusyrityksiin, pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja eläkekassoihin, kaksi kolmesta eurosta sijoitetaan kotimaisten investointikohteiden sijasta ulkomaille. Suomalainen pääoma virtaa maasta pois. Lasketaankin, että suomalaisen pääoman turvin ulkomaille on luotu jo noin 225 000 työpaikkaa. Näillä vaaroilla olisi voitu poistaa työttömyys Suomesta. Investoinnit kotimaahan kannattavat yleensä aina, ja tästä syystä monet menestyvät kansantaloudet kuten Japani ja Saksa ovat talouspolitiikassa tehtävien ratkaisujen osalta hyvin kansallishenkisiä.
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Miljoonaoptioita kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu