Olen (30 v.) seurustellut miesystäväni (41 v.) nyt 8 kk:tta ja siitä pari kuukautta asuttu kimpassa. Suhteemme on ollut alusta asti erittäin vaiherikas, toisinaan tuntuu että jopa räjähdysaltis. Miesystäväni on erittäin mustasukkainen minusta, vaikka aihetta en ole antanut. Hän on mustasukkainen entisestä elämästäni, suhteista joita minulla oli, oli ne sitten lyhyitä tai pitkiä. Lukee päiväkirjaani ja puhelintani salaa, sitä myöntämättä. Olen tullut siihen tulokseen, että hän haluaisi naisen ilman menneisyyttä, mutta sehän on lähes mahdotonta. Hän etsimällä etsien yrittää saada minut "kiinni" asioista, että olisin jotenkin epärehellinen tai että teen asioita hänen selkänsä takanaan. Se on saanut minut taas hyvin pelokkaaksi, en uskalla esim. sanoa hänelle asioita vaikka niissä ei olisi mitään etten vaan pahottaisi hänen mieltään tai saisi häntä kuvittelemaan asioita. Jos olen ulkona kavereiden kanssa, joudun illan jälkeen selittämään yksityiskohtaisesti montako kaljaa olen juonut, miksi, kenen kanssa ja minkä takia, eikä se riitä että kerron asiat kertaalleen, joudun kertomaan asiat useaan otteeseen. Yhdessä emme voi käydä juhlimassa, koska silloin aina tulee sanaharkkaa puolin ja toisin. Siinäkin suurin ongelma on se, että mieheni ei pysty juomaan paria olutta vaan se on useimmiten pari kolme päivää juopotellen. Hän on siis alkoholisti. Ryyppyputken jälkeen seuraa masennus, jota hänellä on ilman ryyppäämistäkin. Lause, olen niin ahdistunut -kuulen päivästä toiseen. Koskaan ei hänen mielestään ole elämässä juurikaan mitään positiivista. Yritän kuitenkin ymmärtää, mutta kuinka pitkään? Miehessäni on myös hyviä puolia ja rakastan häntä, ainakin niin luulen vai mitä se on -sääliäkö, sitäkin olen miettinyt. Hän on todella kiltti, huomaavainen, auttavainen, haluaa toiselle ihmiselle hyvää, lapsirakas (tosin meillä ei ole yhteisiä lapsia). Mutta silti näitä kaikkia hyviä piirteitä varjostaa vainoharhaisuus, alkoholismi, mustasukkaisuus, omistushalu. Hän myöntää alkoholismin ja masentuneisuuden, mutta ei mustasukkaisuutta. Hänen mielestään olen "nättinokkainen kuningatar", joka ei siedä kyselyitä ja haluan mennä omia menojani ihan miten haluan. Vaikka siitä ei ole kyse, on kyse siitä kun toinen ihminen ahdistaa toisen nurkkaan ilman syytä. Suhde perustuu luottamukselle, mutta sitä ei näytä olevan tai siltä se ainakin tuntuu. Haluaisin niin kovin, että voittaisimme vaikeudet ja löytäisimme yhteisen sävelen. Tiedän, että oli hätiköityä muuttaa yhteen, mutta minkäs teet spontaanille luonteelle. Sillä hetkellä tuntui hyvältä ja nyt taas huonommalta. Tiedän, että minussakin on vikani, ja olen todella tempperamenttinen ja toisinaan kenties vähän liian ankara hänelle. Valitan hänen masennuksesta ja kun emme koskaan tee mitään yhdessä töiden ohessa, kun hän ei jaksa, välillä saan armottomia vihanpuuskia hänen mustasukkaisuudesta.
Kun olisi kristallipallo, josta näkisi oikean tienviitan minne mennä. Olemme olleet eron partaalla monet kerrat ja aina kuitenkin päätetty jatkaa jostain syystä.. Keikun epävarmuuden, halun yrittää, onnettoman ja onnellisuuden rajoilla koko ajan. Pelko siitä mitä tapahtuu, jos jätän hänet, vaikka en toki voi ottaa vastuuta toisen ihmisen teoista tai pelko siitä jos jään ja mikään ei muutu..
Kun olisi kristallipallo, josta näkisi oikean tienviitan minne mennä. Olemme olleet eron partaalla monet kerrat ja aina kuitenkin päätetty jatkaa jostain syystä.. Keikun epävarmuuden, halun yrittää, onnettoman ja onnellisuuden rajoilla koko ajan. Pelko siitä mitä tapahtuu, jos jätän hänet, vaikka en toki voi ottaa vastuuta toisen ihmisen teoista tai pelko siitä jos jään ja mikään ei muutu..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinuna ottaisin jalat alle ja juokisin karkuun. Kertomasi perusteella suhteenne on tosi huono. Mitä sinä siitä saat? Luuletko miehen lopettavan juomisen? Ei varmasti lopeta? Ja mustasukkaisuus yhdessä alkoholin kanssa on tosi paha yhdistelmä. Ihme, ettei hän ole jo käynyt kimppuusi nyrkkeineen. Ehkä niinkin vielä tapahtuu, jos jatkat tuossa suhteessa.
Ihan kuin olisin itse tuon kirjoittanut pari vuotta sitten. Tosin meillä sitten astui kuvaan vielä väkivaltakin, mitä jotenkin osasin pelätä jo etukäteen. Kaikki merkit oli ilmassa mutta kielsin totuuden loppuun asti. Minäkin rakastin ja rakastan vieläkin =( mutta siitä huolimatta häivyin suhteesta noin vuosi sitten.Elämä on nyt rauhallista, tasaista ja pelotonta.Ei enää huolta ja murheita. Ratkaisu oli oikea mutta vaikea. En kadu, vaikka joskus hänen hyviä puoliaan ikävöinkin. Tulee vielä joku toinen joka vie jalat alta positiivisella tavalla, sitä odotellessa on aikaa miettiä mikä parisuhteessa on tärkeää. Tsemppiä sulle!
Minullakin oli pari vuotta sitten samanlainen mies. Paitsi ettei hän edes juonut ja hän alisti minua ja piti jonain kotiorjattarenaan. Meillä on yhteinen lapsi jota hän käyttää minun ojentamiseen ja hallitsemiseen edelleen. Jos en ole käyttäytynyt häntä ja hänen äitiään kohtaan hyvin niin perästä kuuluu. Nyt hän on mustasukkainen kun minulle on tulossa uusi vauva.
Meillä on aivan samanlaista. Paitsi, että olen ollut jo yli vuoden tässä suhteessa ja pahemmaksi on muuttunut. Mies lukee salaa tekstiviestit ym. En saa tavata kavereitani enkä puhua puhelimessa. Onneksi meillä on kuitenkin kaukosuhde, mutta silti..
Miehessä on kuitenkin hyviä puolia ja osaa hän olla helläkin. Mutta lähes aina kun hän on luonani niin pitää juoda ja siitä se alkaa..saan selittää samoja asioita moneenmoneen kertaan.
Mistähän saisin sen kristallipallon joka näyttäisi olisiko tässä sittenkin mahdollisuuksia.
Tsemppiä sinulle jouskari!!
Täältä löytyy samantapainen kokemus..
Seurustelin n. vuoden pojan kanssa, joka oli (on varmaan vieläkin) alkoholisti, sairaalloisen mustasukkainen ja melko tasapainoton yksilö. Hän tutki puhelintani ja perusteli sen itselleen hyvin, muttei minulle. Jos sanoin haluavani olla yksin kotona (emme asuneet yhdessä) jouduin perustelemaan sen erityisen hyvin- kertomaan miksi ja mitä aioin tehdä. Sillä aikaa kun olisin halunnut olla rauhassa, itsekseni, yksin kotona hän soitti puolen tunnin välein ja tivasi mitä teen, mikä tuo ääni on taustalla, onko siellä joku, jne.. Jos meikkasin/laitoin hameen lähtiessämme yhdessä ulos -minulla oli haku päällä, jos lähdin ystäväni kanssa ulos, tuli taas soittoja sekä minulle ETTÄ ystävälleni kymmenen minuutin välein "missä olette, ketä siellä on, voinko tulla sinne, oletteko kahdestaan, missä olette, voinko tulla sinne...".
Puhuessani miesten kanssa, jopa pojan omien ystävien kanssa, flirttailin.
Poika halusi puolessa välissä suhdettamme muuttaa yhteen- varmaan vain voidakseen tarkkailla ja sitoakseen minut paremmin.
Vähän ennen eroamme poika ahdisti minut seinää vasten, kännissä ja huusi päin naamaa kaikenmaailman solvauksia ja epäluottamus lauseita. Se tilanne alkoi vihdoinkin herätellä minua: ansaitsen jotain paljon parempaa. En pysty elämään sellaisen ihmisen kanssa jolle jokaikinen hetki ilman häntä pitää tilittää kolmena kappaleena, jota pitää pelätä, joka ei tee oikeasti onneliseksi ja joka horjuttaa omaa tasapainoani.
Otin eron, enkä ole hetkeäkään katunut - yksi elämäni hirveimmistä ihmisistä, ja parhaista päätöksistä!
Koeta löytää se kuuluisa valo tunnelin päästä..
Ei ole muuta ratkaisua kuin suhteen lopettaminen. Olin itse 2,5 vuotta ihan juuri kuvailemasi kaltaisen miehen kanssa, tuloksena sairastuin vakavaan masennukseen, ja harkitsin vakavasti itsemurhaa. Onneksi kuitenkin tajusin hakea apua, jota sainkin. Lääkityksestä ja terapiasta vahvistuneena sitten hommasin oman asunnon, ja jätin miehen. Tee sinä samoin ennenkuin olet ihmisraunio, äläkä vaan yritä ymmärtää! Minäkin yritin niin kauan, kunnes seisoin laiturilla harkitsemassa hukluttautumista. Ota hyvä ihminen jalat allesi! Kunnon miehiäkin on olemassa!
kolahti samalla lailla kuin itselleni,tämä on vaan nainen joka ryypätessä haluaa olla koko ravintolan miesten huomionkohde..tekee melkein joka kerta sellaista mistä en pidä.pitäisikö aina vaan antaa anteeksi vai etsiä joku muu??