eli tämmöinen ongelma: tapasin naisen joka on aivan minun tyyppiäni..kaunis,hauska,älykäs jne jne..ja hän sanoo minun olevan hänen tyyppiään..mutta ongelmana on välimatka..hän asuu eteläsuomessa ja ite aivan keskisuomen pohjoispuolella..ei nyt hirveen pitkä matka mutta kun ei ole autoa..linja-auto on ainoa millä sinne pääsee ja matka kestää n.5 tuntia ja vuorot menevät harvoin..eli jos pääsen lähtemään lauantaina klo8 aamulla minun pitää lähteä sieltä sunnuntaina aamulla yheksältä..näemme siis päivän ajan viikossa..
onnistuuko
kaukosuhde?
142877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Se riippuu ainoastaan siitä, mitä molemmat tuntee toisiaan kohtaan. Meidän suhde onnistui ja olemme nyt kihloissa, vaikka välillämme on yli puoli suomea. Jos välittää toisesta todella, ja se on molemmin puolista, se onnistuu...
Zemppiä! :)
Mitäs täällä ruikutat. Ole sitten ilman tyttöystävää jos ei istumalihakset kestä moista surkeaa matkaa. Ennen oli miehet rautaa!
oltiin melkeen 4V yhdessä ja suhde kaatui toisen pettämiseen kun muutti opiskelemaan kauemmas.en oikeen usko enään mihinkään kaukosuhteisiin.sori vaan.
olimme kolme vuotta kaukosuhteessa (etäisyyttä 600km), näimme n.kerran kuussa. Hyvin meni pääasiassa, kun vaanjaksoi uskoa ja pitää kiinni siitä, että tapaatte edes tuone verran. Nyt asumme yhdessä. En mä usko että tuo pettäminen välttämättä siitä kaukosuhteesta johtui, sitä nyt on vaan aika helppo syyttää.Puhun omasta kokemuksesta.
Jos välität hänestä tai välitätte toisistanne ei matka ole ongelma. Jos ei elämässä uskalla hankkia kokemuksia ei tiedä mitään elämästä. Suhde voi katketa lähisuhteessakin, se riski on aina olemassa.
Minun etäsuhteeni asuu toisella puolen Suomea, yli viiden tunnin junamatkan päässä (autolla 6-7 tuntia, lennot ei oikein toimi) ja näemme 1-2 kertaa kuussa. Minua rassaa hieman tämä epäsäännöllinen rytmi mutta toisaalta sopii hyvin juuri nyt elämäntilanteeseeni. Otan päivän ja tapaamisen kerrallaan. Aika näyttää miten jatkuu...
...ettei tarvitse katua. Tai ainakin minä ajattelen noin. Myös minun ihmiseni asuu lähes toisella puolella Suomea. Näemme todella harvoin,mutta pidämme yhteyttä muuten, jos aikaa jää. Molemmilla on kiireinen elämä tällä hetkellä.
En kuitenkaan halua luovutta, vaikka ikävä on välillä valtava ja ajatukset harhailevat, kun kaipaa toista lähelleen. Tämän suhteen haluan katsoa,sillä ainakin tällä hetkellä hän tuntuu juuri oikealta ihmiseltä minulle, vaikka tarvitsisinkin häntä enemmän ja haluaisin viettää useammin aikaa yhdessä. Mutta kyllä se siitä joskus sitten. Ainakaan heti ei kannata luovuttaa.
Jos tunnette toisianne kohtaan tarpeeksi, sun ei tarvitse edes pohtia, että välimatka olisi ongelma! Mun poikaystävä asuu Ranskassa ja hyvin on mennyt, vaikka välimatka onkin pitkä ja on vaikeaa olla erossa...mutta kun molemmat ajattelevat samoin ja tunteet ovat molemminpuolisia, ei välimatka ole meille mikään ongelma. Rakkaus kestää kaiken!!
Minun etäsuhteeni kesti vain 5 kk. Mies ei jaksanut odottaa, vaan laittoi välit poikki. Vetosi siihen, että suhde ei toimi. Silti alku oli huumaavaa ja uskoin löytäneeni ihmisen,jonka kanssa olisin oinut olla loppuelämäni, mutta...
Ei ketään voi väkisin pitää. Toivon vain, että hän huomaa mitä on menettänyt.
Puhelin ja muut viestit eivät korvaa kanssakäymistä,ellei molemmilla riitä tahto ja halu olla yhdessä ja uskollisia!
Aika sekavaa, mutta niin on minun päänikin!
Itse joudun istumaan n. 20h. lentokoneissa, tai naisystäväni joutuu ja näemme toisiamme aina n. kuukauden. Ikävää lukuunottamatta kaikki hyvin, tai onhan se ikäväkin terve merkki.
Yleisesti ottaen ihmiset tarvitsevat kasvokkaista kansakäymista (kosketusta, läheisyyttä), jotta suhde pysyisi läheisenä. Itse tarvitsen paljon hellyyttä ja oma kaukosuhteeni ei toiminut. Mutta kaikki ihmiset eivät tarvitse niin paljon tätä lähellä oloa kuin toiset!
Jos olette vasta tutustuneet niin ette ehkä tiedä minkä verran tarvitsette toistenne läsnä oloa. toinen voi tarvita enemmän kuin toinen. eihän ne tarpeet kovin usein yhteen mene.
Tee miltä sinusta tuntuu! Ehkä jossain vaiheessa teistä saattaisi tuntua että tarvitsee muuttaa lähemmäksi toisianne? Ja ottaa riski. Koskaan ei tiedä jos ei kokeile.
Kuitenkin itse pidän sopivan ihmisen löytämistä elämässäni kaikkei tärkeimpänä asiana! Tapasimme mieheni kanssa samassa kaupungissa ja seurustelimme vajaa 2 vuotta. Mieleenikään ei tullut muutta eriapaikoille. Muutimme ensin yhteen toisessa kaupungissa johon hain opiskelemaan. eli mies tuli perässä. En kuitenkaan päässyt sisälle. Ja sitten minä muutin miehen perässä kun hän sai töitä muualta.
Että uskoisin kaiken olevan järjestelykysymys ja asenteista kiinni. mikä on sinulle tärkeää?
Kaukosuhteessa on myös hyvä muistaa se, ettei ala keksimään omasta päästä toiselle ihmiselle ominaisuuksia. Sitä voi kuvitella toisen olevan toisenlainen. Ja sitten, jos joskus tilaisuus onkin olla yhdessä näkee ettei toinen olekaan sitä!
Että kannattaa yrittää tietoisesti panostaa siihen, ettei odota mitään toiselta, eikä keksi asioita! Ja naisellekin kannattaa sitä täsmentää! Naisilla voi ehkä olla vielkin suurempi taipumus haaveilla siitä millainen mies on. Ja se haavekuva voi olla aivan toisenlaien kuin oikea mies on. ja tuohan tullainen kuvittelu miehelle paineita joita hän ei pysty täyttämään välttämättä!
Myös toisinkin päin voi olla.. kerron vain omasta kokemuksesta ja kuvittelusta ja haiahttelustani miestä kohtaan.
Itselläni on tälläinen "kaukosuhde". Poikaystäväni asuu Lahdessa työnsä takia ja minä Vantaalla opiskelujeni takia. Homma on toiminut ihan hyvin, näemme kerran viikossa aina viikonloppuisin ja joskus viikollakin.
Homma vaatii pitkää pinnaa, paljon rahaa puhelinlaskuihin, ja ennen kaikkea halua olla yhdessä! Jos ei sitä löydy, kannattaa unohtaa!
kin.. on oikein mainio!! minä näin miesystävääni kerran kuukaudessa tai kahdessa päivän ajan kun olimme kaukosuhteessa. ja nytten ihan vakisuhteessa samankaton alla..
kaukosuhdetta jatkui vuosi tällä menetelmällä ja nyt melki puolivuotta saman katon alla:)
itse päätin vaihtaa paikka kuntaa:) (joten jos tosissanne olette kyllä se sen kestää ja ehkä toisen lienee paras muuttaa toisen paikka kunnalle:))
niin ensin kyllä lähettelimme paljon sähköposteja sitten tekstareita ja lopuksi puheluita päivittäin:) siitä se lähtee..;)