palkkasaatavat

Onko muut hakeneet työnantajalta maksamattomia palkkoja jälkikäteen ja miten kävi? Oliko pitkäkin prosessi?
2258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nuo työläiset on kautta aikojen jahdanneet työnantajia milloin puukkojen ja milloin puntareiden kanssa jos on kusetettu,mutta kaveri teki semmoisen tempun kun oli kahvilassa töissä ja pomo jätti palkat pystyyn niin tää otti firman hiasen joka oli täynnä munkkeja,oli itse syönyt yhen laatikon ja loput myynyt torilla oli vielä lopuksi imassut hiasesta löpötkiin tankista,niin että otti ohjat omiin käsiin muuten ei olisi saanut mistään mitään.

Äänestä

Oli ihmeen sitkee kaveri tää työnantaja: luuli tosissaan että voi jättää palkat maksamatta. Väitti työntekijää "huonoksi" yms. Mutta eihän se auta. Palkkaturva maksaa työntekijälle, ja yritys sitten palkkaturvalle takaisin.

Palkkaturva maksaa myös korot "odotusajalta", eli siitä päivästä lähtien kun palkka ei ollut tilillä kun piti, kasvaa se korkoa kivasti. Lisäksi tuli muitakin korvauksia, en nyt muista mitä ne oli nimeltään.

Kannattaa siis hakea palkkaturvasta. Voi saada moninkertaisena palkan, kokemuksesta kolminkertaisena. Ne hommaa myös yrityksen jonkinlaiselle "mustalle listalle", eli niille ei ainakaan työkkärin kautta hommata uusia työntekijöitä, ja niitä tarkkaillaan ja painostetaan enemmän. Ei siis hyvää seuraa sille työnantajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta työtön kirjoitti:

Onko muut hakeneet työnantajalta maksamattomia palkkoja jälkikäteen ja miten kävi? Oliko pitkäkin prosessi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu