Elämä on

lukisit vähän tarkemmin mitä kirjoitin.
Miehen sanoin avioliitto oli onnellinen vielä syksyllä 06 ja saman hyypiön sanoin olin hänen elämänsä nainen vielä syksyllä 06.
Kyseenalaistin sen, että on kummallista miten pian se mieli muuttuu täysin päinvastaiseksi ja kaikki entinen on ihan paskaa.
Mutta sulla on oikeus mielipiteeseesi ihan kuten mullakin.

Kaikki ihmiset ja kaikki avioliitot ovat erilaisia. Minulle kävi samalla tavalla: mies löysi toisen ja nuoremman 30 avioliittovuoden jälkeen. Pitkissä avioliitoissa ei tietenkään enää ole rakastumisen huumaa samalla tavalla kuin uusissa suhteissa. Toiset miehet eivät näköjään pysty vastustamaan ihailluksi tulemista. Mies ona vastuussa siitä, että antaa ihastuksen viedä mennessään. Naiselta voisi myös odottaa vastuuntuntoa sen verran, että eivät ryhtyisi suhteisiin naimisissa olevien miesten kanssa. Psykologien mukaan rakastumisen tilassa ihminen on hieman seonnut, joten kyllä siitä voi käyttää sanontaa, että uusi onni on manipuloinut. Hylätyksi tulemisen tuskan voi ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on sen itse kokenut. En minäkään ymmärtänyt sitä kuin vasta sitten kun osui omalle kohdalleni.

Avioliiton aikana meissä ei ole kytkintä, jota vääntämällä voisi torjua kaikki ulkopuoliset ihastukset mutta meillä on valta valita, mitä teemme. Ihastukset menevät kyllä ohi kun emme suostu ruokkimaan niitä. Minäkin koin joskus vuosia sitten molemminpuolisen ihastuksen toiseen mieheen. Olimme kumpikin tahoillamme naimisissa. Minä vaan päätin, että en halua tehdä toiselle naiselle sellaista, mitä en soisi toisen tekevän minulle. Ihastus meni aikanaan ohi. Valitettavasti minun mieheeni ihastui nainen, jolla ei ollut itsekuria vaan päinvastoin hän alkoi määrätietoisesti järjestellä tapaamisia...miehet tuntuvat olevan aika heikkotahtoisia näissä asioissa. Useimmilla miehillä käyttäytymistä ohjaa alapää eikä yläpää. Poikkeuksiakin toki on.

on esiintyä asiantuntijana? kirjoitti:

Kaikki ihmiset ja kaikki avioliitot ovat erilaisia. Minulle kävi samalla tavalla: mies löysi toisen ja nuoremman 30 avioliittovuoden jälkeen. Pitkissä avioliitoissa ei tietenkään enää ole rakastumisen huumaa samalla tavalla kuin uusissa suhteissa. Toiset miehet eivät näköjään pysty vastustamaan ihailluksi tulemista. Mies ona vastuussa siitä, että antaa ihastuksen viedä mennessään. Naiselta voisi myös odottaa vastuuntuntoa sen verran, että eivät ryhtyisi suhteisiin naimisissa olevien miesten kanssa. Psykologien mukaan rakastumisen tilassa ihminen on hieman seonnut, joten kyllä siitä voi käyttää sanontaa, että uusi onni on manipuloinut. Hylätyksi tulemisen tuskan voi ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on sen itse kokenut. En minäkään ymmärtänyt sitä kuin vasta sitten kun osui omalle kohdalleni.

Avioliiton aikana meissä ei ole kytkintä, jota vääntämällä voisi torjua kaikki ulkopuoliset ihastukset mutta meillä on valta valita, mitä teemme. Ihastukset menevät kyllä ohi kun emme suostu ruokkimaan niitä. Minäkin koin joskus vuosia sitten molemminpuolisen ihastuksen toiseen mieheen. Olimme kumpikin tahoillamme naimisissa. Minä vaan päätin, että en halua tehdä toiselle naiselle sellaista, mitä en soisi toisen tekevän minulle. Ihastus meni aikanaan ohi. Valitettavasti minun mieheeni ihastui nainen, jolla ei ollut itsekuria vaan päinvastoin hän alkoi määrätietoisesti järjestellä tapaamisia...miehet tuntuvat olevan aika heikkotahtoisia näissä asioissa. Useimmilla miehillä käyttäytymistä ohjaa alapää eikä yläpää. Poikkeuksiakin toki on.

Lue lisää

Heikkoutensa on kullakin ja se pätee ihan samoin naisiin kuin miehiinkin...

jos annettaisiin ihmisten purkaa sydäntään täällä? Mitä?
Tuskin tänne kukaan tulee valehtelemaan! MITÄ?
Hyvä jos asioita setvitään monelta kannalta ja kuunnellaan muiden kokemuksia ja näkemyksiä, MUTTA
mistä vitusta noita "just joo" paskoja aina löytyy?
Vähän empatiaa, vähän luku- ja ymmärrystaitoa!
Kiukuttele mulle nyt, jyst jooóooo´ooo.

Jonna kirjoitti:

lukisit vähän tarkemmin mitä kirjoitin.
Miehen sanoin avioliitto oli onnellinen vielä syksyllä 06 ja saman hyypiön sanoin olin hänen elämänsä nainen vielä syksyllä 06.
Kyseenalaistin sen, että on kummallista miten pian se mieli muuttuu täysin päinvastaiseksi ja kaikki entinen on ihan paskaa.
Mutta sulla on oikeus mielipiteeseesi ihan kuten mullakin.

Lue lisää

Taisi nyt mennä vuosiluvut pikkusen sekaisin...

on esiintyä asiantuntijana? kirjoitti:

Kaikki ihmiset ja kaikki avioliitot ovat erilaisia. Minulle kävi samalla tavalla: mies löysi toisen ja nuoremman 30 avioliittovuoden jälkeen. Pitkissä avioliitoissa ei tietenkään enää ole rakastumisen huumaa samalla tavalla kuin uusissa suhteissa. Toiset miehet eivät näköjään pysty vastustamaan ihailluksi tulemista. Mies ona vastuussa siitä, että antaa ihastuksen viedä mennessään. Naiselta voisi myös odottaa vastuuntuntoa sen verran, että eivät ryhtyisi suhteisiin naimisissa olevien miesten kanssa. Psykologien mukaan rakastumisen tilassa ihminen on hieman seonnut, joten kyllä siitä voi käyttää sanontaa, että uusi onni on manipuloinut. Hylätyksi tulemisen tuskan voi ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on sen itse kokenut. En minäkään ymmärtänyt sitä kuin vasta sitten kun osui omalle kohdalleni.

Avioliiton aikana meissä ei ole kytkintä, jota vääntämällä voisi torjua kaikki ulkopuoliset ihastukset mutta meillä on valta valita, mitä teemme. Ihastukset menevät kyllä ohi kun emme suostu ruokkimaan niitä. Minäkin koin joskus vuosia sitten molemminpuolisen ihastuksen toiseen mieheen. Olimme kumpikin tahoillamme naimisissa. Minä vaan päätin, että en halua tehdä toiselle naiselle sellaista, mitä en soisi toisen tekevän minulle. Ihastus meni aikanaan ohi. Valitettavasti minun mieheeni ihastui nainen, jolla ei ollut itsekuria vaan päinvastoin hän alkoi määrätietoisesti järjestellä tapaamisia...miehet tuntuvat olevan aika heikkotahtoisia näissä asioissa. Useimmilla miehillä käyttäytymistä ohjaa alapää eikä yläpää. Poikkeuksiakin toki on.

Lue lisää

Se on sitä kun ei nuorempana ole vietettu kunnon sinkkuaikaa ja sittne 4-50v rupeaa menojalkaa viopottamaan ja niin edelleen. Itse jo 50v mies ja e itulisi mieleenkään lähteä jonkun nuoren tytönhempukan matkaan ja se yhteinen taivalta nykyisen naisen kanssa yli 20v ja tytär lukiossa niin e itulisi mieleenkää jättää kaikki jonkun tytpykän takia ja sen verran koemuksia naisista ettei enää tällä iäsllä viahdta kun suhde muuten toimiin hyvin ja hauskaa on.

Sun miehelle taisi käydä niin että hän sekoitti kaksi tunnetta keskenään, nimittäin ihastumisen ja rakastumisen. Onhan meillä kaikilla pitkissä suhteissa olevilla varmasti ollut pieniä ihastumisia. Se on sitten lähinnä itsestä tai ihastumisen kohteesta alkaako ihastuminen muuttumaan vakavaksi. Toki huomio vastakkaiselta sukupuolelta on aina mukavaa mutta ei se silti saa mennä oman parisuhteen edelle.

Olen usein pohtinut sitä että onkohan kyse ihastumisessa pohjimmiltaan huomion tarpeesta, Siitä että joku sanoo sinulle että olet komea/kaunis/haluttava/kiihoittava. Joskus tuntuu siltä että omat odotukset ja minäkuva on pitkässä suhteessa todella koetuksella. Toiset pärjää näiden näiden paineiden kanssa ja toiset ei.

Jamppis kirjoitti:

Sun miehelle taisi käydä niin että hän sekoitti kaksi tunnetta keskenään, nimittäin ihastumisen ja rakastumisen. Onhan meillä kaikilla pitkissä suhteissa olevilla varmasti ollut pieniä ihastumisia. Se on sitten lähinnä itsestä tai ihastumisen kohteesta alkaako ihastuminen muuttumaan vakavaksi. Toki huomio vastakkaiselta sukupuolelta on aina mukavaa mutta ei se silti saa mennä oman parisuhteen edelle.

Olen usein pohtinut sitä että onkohan kyse ihastumisessa pohjimmiltaan huomion tarpeesta, Siitä että joku sanoo sinulle että olet komea/kaunis/haluttava/kiihoittava. Joskus tuntuu siltä että omat odotukset ja minäkuva on pitkässä suhteessa todella koetuksella. Toiset pärjää näiden näiden paineiden kanssa ja toiset ei.

Lue lisää

Kokemuksesta voin kertoa, että ihastuminen, ja kutkutus vatsan pohjassa ovat tuntemuksia, jotka pidemmästä suhteessta haihtuilevat. Jos jotakin tähän mahdollistavaa "arjen keskelle" tulee, siihen olisi niin helppo tarttua kiinni ja sokaistua sen "todelliseen tarkoitukseen"...?

Itse mietin jokin aika sitten parin kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen juuri tuota tuntuman puutetta ja sitä, mitä voisi muualla olla.
Onneksi jotakin pelastavaa tapahtui (lue: toinen ihminen toi ajatuksiini järjen hippuja) ja tajusin, että tämä liitto, tässä ja nyt, on se, josta niitä tuntemuksia tulisi taas kaivella. Ja ei niitä oikeasti kovin kaukaa tarvitse etsiäkään, kun vain "päättää ja tahtoo ja osaa katsella eteenpäin todellisuutta".
Kyllä tämä on sen arvoista!

äitivaimonainen kirjoitti:

Kokemuksesta voin kertoa, että ihastuminen, ja kutkutus vatsan pohjassa ovat tuntemuksia, jotka pidemmästä suhteessta haihtuilevat. Jos jotakin tähän mahdollistavaa "arjen keskelle" tulee, siihen olisi niin helppo tarttua kiinni ja sokaistua sen "todelliseen tarkoitukseen"...?

Itse mietin jokin aika sitten parin kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen juuri tuota tuntuman puutetta ja sitä, mitä voisi muualla olla.
Onneksi jotakin pelastavaa tapahtui (lue: toinen ihminen toi ajatuksiini järjen hippuja) ja tajusin, että tämä liitto, tässä ja nyt, on se, josta niitä tuntemuksia tulisi taas kaivella. Ja ei niitä oikeasti kovin kaukaa tarvitse etsiäkään, kun vain "päättää ja tahtoo ja osaa katsella eteenpäin todellisuutta".
Kyllä tämä on sen arvoista!

Lue lisää

kun tivasin exältä eron syitä, hän vastasi ettei enää rakasta minua. Ja siitä hän sen tietää, kun perhoset ei lentele vatsassa, kun näkee minut ja ettei ole ikävä kun olen poissa.
Että silleesti. Sitähän se rakkaus siis pohjimmiltaan on?

tuli mieleen kirjoitti:

kun tivasin exältä eron syitä, hän vastasi ettei enää rakasta minua. Ja siitä hän sen tietää, kun perhoset ei lentele vatsassa, kun näkee minut ja ettei ole ikävä kun olen poissa.
Että silleesti. Sitähän se rakkaus siis pohjimmiltaan on?

Lue lisää

Tuo kutkutus on katoava luonnonvara ja sitä ei voi varastoida. Mutta sen voi löytää uudelleen tai ainakin jotakin sen kaltaista.
Tällä hetkellä itse haluan uskoa siihen, että kun omat taistoni olen täällä saanut päätökseen, löytäisin vielä jotakin suurempaa. Ei vain kutkutusta, vaan "rauhallisen" varmuuden sydämeni tunteesta ja siitä, että tämä eletty elämä ja tuleva elämä oman mieheni kanssa on se, jonka eteen kannattaa töitä tehdä.
Turvallisuus, lämmin tunne, arkirakkaus, ystävyys,...ja siihen lisänä toimiva parisuhde, jonka kanssa ei enää tarvitsisi miettiä, mitähän seuraavaksi sitten tekisikään. Tähän tärkeänä osana kuuluu myös se hekumapuoli, joka sekin on löydettävissä uudelleen. Näin ainakin tahdon uskoa ja toivon, että uskoni ei tässä menisi ihan metsään.

äitivaimonainen kirjoitti:

Kokemuksesta voin kertoa, että ihastuminen, ja kutkutus vatsan pohjassa ovat tuntemuksia, jotka pidemmästä suhteessta haihtuilevat. Jos jotakin tähän mahdollistavaa "arjen keskelle" tulee, siihen olisi niin helppo tarttua kiinni ja sokaistua sen "todelliseen tarkoitukseen"...?

Itse mietin jokin aika sitten parin kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen juuri tuota tuntuman puutetta ja sitä, mitä voisi muualla olla.
Onneksi jotakin pelastavaa tapahtui (lue: toinen ihminen toi ajatuksiini järjen hippuja) ja tajusin, että tämä liitto, tässä ja nyt, on se, josta niitä tuntemuksia tulisi taas kaivella. Ja ei niitä oikeasti kovin kaukaa tarvitse etsiäkään, kun vain "päättää ja tahtoo ja osaa katsella eteenpäin todellisuutta".
Kyllä tämä on sen arvoista!

Lue lisää

>>>Kokemuksesta voin kertoa, että ihastuminen, ja kutkutus vatsan pohjassa ovat tuntemuksia, jotka pidemmästä suhteessta haihtuilevat.>tajusin, että tämä liitto, tässä ja nyt, on se, josta niitä tuntemuksia tulisi taas kaivella.

Jamppis kirjoitti:

>>>Kokemuksesta voin kertoa, että ihastuminen, ja kutkutus vatsan pohjassa ovat tuntemuksia, jotka pidemmästä suhteessta haihtuilevat.>tajusin, että tämä liitto, tässä ja nyt, on se, josta niitä tuntemuksia tulisi taas kaivella.

Lue lisää

Viisasta tekstiä kirjoitat, Jamppis.
Tuleva ex-miehenikin perusteli jättämistäni sillä, että meillä on mukavaa yhdessä ja ollaan "parhaat ystävät" ja hän ei tahdo koskaan mua loukata, mutta se ei riitä, sillä hän ei tunne enää perhosia vatsassa minut nähdessään... Näihin tunteisiin hän törmäsi sen kolmannen pyörän kanssa.
Tuntuu että realismi on kadonnut mieheltä kokonaan, onhan se ihan selvä asia että 15 vuoden jälkeen ei enää sydän pysähdy kun toisen näkee. MUTTA: eikö se, että on hyvä yhdessä, on paljon yhteisiä asioita, yhteiset lapset, syvä rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan, ole jotain paljon parempaa??
Tuntuu myös siltä että mies oli omalta osaltaan tehnyt eroa jo vuoden verran, ja kun viimein otti asian esille, ei itselläni ollut siihen enää minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.
Ehdotukseni yhteisestä lomasta, ammattiauttajasta, ym ym meni kuuroille korville.

Jonna kirjoitti:

Viisasta tekstiä kirjoitat, Jamppis.
Tuleva ex-miehenikin perusteli jättämistäni sillä, että meillä on mukavaa yhdessä ja ollaan "parhaat ystävät" ja hän ei tahdo koskaan mua loukata, mutta se ei riitä, sillä hän ei tunne enää perhosia vatsassa minut nähdessään... Näihin tunteisiin hän törmäsi sen kolmannen pyörän kanssa.
Tuntuu että realismi on kadonnut mieheltä kokonaan, onhan se ihan selvä asia että 15 vuoden jälkeen ei enää sydän pysähdy kun toisen näkee. MUTTA: eikö se, että on hyvä yhdessä, on paljon yhteisiä asioita, yhteiset lapset, syvä rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan, ole jotain paljon parempaa??
Tuntuu myös siltä että mies oli omalta osaltaan tehnyt eroa jo vuoden verran, ja kun viimein otti asian esille, ei itselläni ollut siihen enää minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.
Ehdotukseni yhteisestä lomasta, ammattiauttajasta, ym ym meni kuuroille korville.

Lue lisää

Niinpä. Minäkin, miehenä, olen samaa mieltä kuin sinä. Kaikki ne yhteiset asiat, kumppanuus jne. jotka luovat miellyttävän, turvallisen ja läheisen ympäristön ovat tärkeämpiä kuin hetken huuma. Tietenkään sitä "kutinaa" ei ole vuosien jälkeen mutta mitä sitten, eihän se niin voi ollakaan. Siinä kohtaa pitää jo arvostaa muitakin asioita kuin syyhyä. Se on tahdon asia...myös.

Missä on suo-kuokka-jussi- ja "perkele" menttalitetti? Luovutetaan heti jos ei koko aikaa ole naminamia, himoa tms.

Onko niin että ne jotka eivät "juokse" vaan haluavat tätä mitä sinäkin, ovat vähemmitöä?
Mistä teitä löytää? :o)

olet oikeassa kirjoitti:

Niinpä. Minäkin, miehenä, olen samaa mieltä kuin sinä. Kaikki ne yhteiset asiat, kumppanuus jne. jotka luovat miellyttävän, turvallisen ja läheisen ympäristön ovat tärkeämpiä kuin hetken huuma. Tietenkään sitä "kutinaa" ei ole vuosien jälkeen mutta mitä sitten, eihän se niin voi ollakaan. Siinä kohtaa pitää jo arvostaa muitakin asioita kuin syyhyä. Se on tahdon asia...myös.

Missä on suo-kuokka-jussi- ja "perkele" menttalitetti? Luovutetaan heti jos ei koko aikaa ole naminamia, himoa tms.

Onko niin että ne jotka eivät "juokse" vaan haluavat tätä mitä sinäkin, ovat vähemmitöä?
Mistä teitä löytää? :o)

Lue lisää

Entäpä jos tilanne on sellainen että on katsottu tosia 20 vuotta ja elämä ei ole sitä mitä toivoi. Kumppani on valittu väärin, mutta yhdessä on sitkutelu onnettomina molemmat. Pitäisikö katsoa toiset 20 vuotta vai ehkä yrittää löyttä se onni muualta.
Itse nimittäin aina uskoin että kyllä tämä tästä kohta paranee, mutta kyllä valitettava tosiasia on että asia menee vain huonompaa kohti. Oma olo on kuin uitetulla rakilla ja sydän itkee. On paha olla toisen lähellä kyn toinen ei anna lämpöä, ystävyyttä, hellyyttä.....

tilanne on tämä kirjoitti:

Entäpä jos tilanne on sellainen että on katsottu tosia 20 vuotta ja elämä ei ole sitä mitä toivoi. Kumppani on valittu väärin, mutta yhdessä on sitkutelu onnettomina molemmat. Pitäisikö katsoa toiset 20 vuotta vai ehkä yrittää löyttä se onni muualta.
Itse nimittäin aina uskoin että kyllä tämä tästä kohta paranee, mutta kyllä valitettava tosiasia on että asia menee vain huonompaa kohti. Oma olo on kuin uitetulla rakilla ja sydän itkee. On paha olla toisen lähellä kyn toinen ei anna lämpöä, ystävyyttä, hellyyttä.....

Lue lisää

Niin no eikös se hieman riipu tilanteesta. Itse tarkoitin sitä että jos on onnellinen ja asiat hyvin, niin silti pitää lähteä jos sattuu rakastumaan/ihastumaan toiseen tulisesti. Tokihan ihminen tekee vääriä valintoja. Ihminen muuttuu ajan kuluessa ja pari voi kasvaa erilleen. Ei minun mielestä, jos molemmat ovat onnettomia, ole pakko jatkaa. Okei, jaksat uskoa mutta mitä konkreettista olet tehnyt sen eteen että asiat muuttuisivat...tai hän, onko hän yrittänyt tehdä mitään?

Ei oikeita vastauksia/valintoja kai olekaan, pitää vaan uskaltaa...

tilanne on tämä kirjoitti:

Entäpä jos tilanne on sellainen että on katsottu tosia 20 vuotta ja elämä ei ole sitä mitä toivoi. Kumppani on valittu väärin, mutta yhdessä on sitkutelu onnettomina molemmat. Pitäisikö katsoa toiset 20 vuotta vai ehkä yrittää löyttä se onni muualta.
Itse nimittäin aina uskoin että kyllä tämä tästä kohta paranee, mutta kyllä valitettava tosiasia on että asia menee vain huonompaa kohti. Oma olo on kuin uitetulla rakilla ja sydän itkee. On paha olla toisen lähellä kyn toinen ei anna lämpöä, ystävyyttä, hellyyttä.....

Lue lisää

Ja HALUTTOMUUS-palstalla löytyy mitalin toinen puoli! Ei se parisuhde aina ole, eikä voikaan olla niin yksioikoinen, että kun pappi on aamenensa sanonut, niin siinä ollaan yhdessä ja eletään vaikka hampaat irvessä. Kuka siinä on enää onnellinen? Tietysti vain hän, joka pitää kiinni siitä ettei halua yksin elää, vaan tyytyy mieluummin toisarvoiseen ja huonoon suhteeseen. Melkein pelkästään materian ja pelon vuoksi, että ei koskaan enää löydä kumppania. Vaikka totuus on toinen..ketään ei saa/voi vangita väkisin.

Aina liitosta löytyy syy molemmissa, kun ero tulee, vaikka jätetty/petetty uskottelee ulkopuoliselle muuta. Niin, hän on ollut onnellinen (ja täydellinen omasta mielestään)! Ihan varmasti, mutta samalla tehnyt vastapuolen onnettomaksi sokeudessaan ja omassa "hyvyydessään".

En kestä lukea noita tarinoita, joissa hoetaan kuinka avioliitto oli onnellinen ja seksikin täydellista, mutta kun kolmas tuli ja otti. Halloo, jos se noin yksinkertaista olisikin, niin maailma olisi täysin sekaisin..
Nuo ovat niin yksipuolisia ja kapea-alaisia puolustuspuheita, kun vastapeluri ei ole täällä puolustautumassa ja omia näkemyksiään liiton onnellisuudesta ja siitä seksinkin täydellisyydestä kertomassa.

Totuus on siinä, että parisuhteen vuorovaikutus ei ole pelannut enää aikoihin, mutta toinen ei halua nähdä sitä vastapuolen tuskaa, vaan sulkee silmänsä ja uskottelee itselleen muuta.
Useimmissa parisuhteissa ei tuo henkinen kasvu kuljekaan samaa tahtia...
Se kaikki, jonka toinen kokee täydelliseksi, onkin toiselle vain puolinaista jos sitäkään.

eräs paljon kokenut kirjoitti:

Ja HALUTTOMUUS-palstalla löytyy mitalin toinen puoli! Ei se parisuhde aina ole, eikä voikaan olla niin yksioikoinen, että kun pappi on aamenensa sanonut, niin siinä ollaan yhdessä ja eletään vaikka hampaat irvessä. Kuka siinä on enää onnellinen? Tietysti vain hän, joka pitää kiinni siitä ettei halua yksin elää, vaan tyytyy mieluummin toisarvoiseen ja huonoon suhteeseen. Melkein pelkästään materian ja pelon vuoksi, että ei koskaan enää löydä kumppania. Vaikka totuus on toinen..ketään ei saa/voi vangita väkisin.

Aina liitosta löytyy syy molemmissa, kun ero tulee, vaikka jätetty/petetty uskottelee ulkopuoliselle muuta. Niin, hän on ollut onnellinen (ja täydellinen omasta mielestään)! Ihan varmasti, mutta samalla tehnyt vastapuolen onnettomaksi sokeudessaan ja omassa "hyvyydessään".

En kestä lukea noita tarinoita, joissa hoetaan kuinka avioliitto oli onnellinen ja seksikin täydellista, mutta kun kolmas tuli ja otti. Halloo, jos se noin yksinkertaista olisikin, niin maailma olisi täysin sekaisin..
Nuo ovat niin yksipuolisia ja kapea-alaisia puolustuspuheita, kun vastapeluri ei ole täällä puolustautumassa ja omia näkemyksiään liiton onnellisuudesta ja siitä seksinkin täydellisyydestä kertomassa.

Totuus on siinä, että parisuhteen vuorovaikutus ei ole pelannut enää aikoihin, mutta toinen ei halua nähdä sitä vastapuolen tuskaa, vaan sulkee silmänsä ja uskottelee itselleen muuta.
Useimmissa parisuhteissa ei tuo henkinen kasvu kuljekaan samaa tahtia...
Se kaikki, jonka toinen kokee täydelliseksi, onkin toiselle vain puolinaista jos sitäkään.

Lue lisää

Niinpä. varsin yleinen ongelma parisuhteissa on se että asioista ei puhuta. Toinen on se että ei olla kärsivällisiä, jakseta paiskia selkä verellä sen eteen että asiat saataisiin kuntoon.

Totta, kukaan ei ole täydellinen. Minäkin tiedän itsessäni monen monta vikaa...ja onhan niitä vikoja aina siinä kumppanissakin. Mitä sitten?

Juuri se että sulkee silmänsä on mielestäni pahin virhe minkä voi tehdä siinä kohtaa kun parisuhteessa tulee jokin ryppy, ja varma alku loppusuoralle jonka päässä on ero.

Jonna kirjoitti:

Viisasta tekstiä kirjoitat, Jamppis.
Tuleva ex-miehenikin perusteli jättämistäni sillä, että meillä on mukavaa yhdessä ja ollaan "parhaat ystävät" ja hän ei tahdo koskaan mua loukata, mutta se ei riitä, sillä hän ei tunne enää perhosia vatsassa minut nähdessään... Näihin tunteisiin hän törmäsi sen kolmannen pyörän kanssa.
Tuntuu että realismi on kadonnut mieheltä kokonaan, onhan se ihan selvä asia että 15 vuoden jälkeen ei enää sydän pysähdy kun toisen näkee. MUTTA: eikö se, että on hyvä yhdessä, on paljon yhteisiä asioita, yhteiset lapset, syvä rakkaus ja kunnioitus toista kohtaan, ole jotain paljon parempaa??
Tuntuu myös siltä että mies oli omalta osaltaan tehnyt eroa jo vuoden verran, ja kun viimein otti asian esille, ei itselläni ollut siihen enää minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia.
Ehdotukseni yhteisestä lomasta, ammattiauttajasta, ym ym meni kuuroille korville.

Lue lisää

On se että tunteisiin emme oikeastaan voi vaikuttaa järjellämme. Jos minä satun esim ihastumaan johonkin naiseen niin milä minä sen estän! En millään. Mutta me voimme vaikuttaa käyttäytymiseen järjellämme. Voimme vältellä ko henkilöä yms vastaavaa. Itselleen vaan pitää tehdä selväksi se että TÄMÄ suhde on se jota haluan elää. Eikä lähetä rakentamaan kaikkea alusta uusiksi. Kunnioittaa puolisoa koska hän on antanut itsensä toiselle. Perään kuulutan usein puolison arvostusta ja kunnioitusta koska näen sen niin että niihin arvoihin perustuu pitkän suhteen vahvana pysyminen.

Olen ehkä tyhmä mutta minusta siipan jättäminen toisen suhteen takia on todellista pelkuruutta. Sitä että ei uskalla katsoa peiliin eikä loppuun asti omia ongelmia joita on omilla teoilla saanut aikaan. Mielestäni jos eron haluaa niin pitää olla valmis seisomaan sen tosiasian edessä että molemmat ovat suhteessa epäonnistuneet koska ero on tullut ajankohtaiseksi. Tämän jälkeen pitäisi miettiä onko jäljellä mitään mitä voisi enää pelastaa. Jos on niin miten ja jos ei niin sitten ero liikkeelle.

eräs paljon kokenut kirjoitti:

Ja HALUTTOMUUS-palstalla löytyy mitalin toinen puoli! Ei se parisuhde aina ole, eikä voikaan olla niin yksioikoinen, että kun pappi on aamenensa sanonut, niin siinä ollaan yhdessä ja eletään vaikka hampaat irvessä. Kuka siinä on enää onnellinen? Tietysti vain hän, joka pitää kiinni siitä ettei halua yksin elää, vaan tyytyy mieluummin toisarvoiseen ja huonoon suhteeseen. Melkein pelkästään materian ja pelon vuoksi, että ei koskaan enää löydä kumppania. Vaikka totuus on toinen..ketään ei saa/voi vangita väkisin.

Aina liitosta löytyy syy molemmissa, kun ero tulee, vaikka jätetty/petetty uskottelee ulkopuoliselle muuta. Niin, hän on ollut onnellinen (ja täydellinen omasta mielestään)! Ihan varmasti, mutta samalla tehnyt vastapuolen onnettomaksi sokeudessaan ja omassa "hyvyydessään".

En kestä lukea noita tarinoita, joissa hoetaan kuinka avioliitto oli onnellinen ja seksikin täydellista, mutta kun kolmas tuli ja otti. Halloo, jos se noin yksinkertaista olisikin, niin maailma olisi täysin sekaisin..
Nuo ovat niin yksipuolisia ja kapea-alaisia puolustuspuheita, kun vastapeluri ei ole täällä puolustautumassa ja omia näkemyksiään liiton onnellisuudesta ja siitä seksinkin täydellisyydestä kertomassa.

Totuus on siinä, että parisuhteen vuorovaikutus ei ole pelannut enää aikoihin, mutta toinen ei halua nähdä sitä vastapuolen tuskaa, vaan sulkee silmänsä ja uskottelee itselleen muuta.
Useimmissa parisuhteissa ei tuo henkinen kasvu kuljekaan samaa tahtia...
Se kaikki, jonka toinen kokee täydelliseksi, onkin toiselle vain puolinaista jos sitäkään.

Lue lisää

Mitä tarvitaan siihen että on onnellinen?
Mistä tietää että on tarpeeksi onnellinen?

Tietysti joskus on niin että onnellisuudesta joutuu maksamaan kovan hinnan, eroamalla.
Eroaminen tuntuu siinä kohtaa ehkä myös helpommalta ratkaisulta, kun ei jaksa ja on väsynyt.

Jamppis kirjoitti:

On se että tunteisiin emme oikeastaan voi vaikuttaa järjellämme. Jos minä satun esim ihastumaan johonkin naiseen niin milä minä sen estän! En millään. Mutta me voimme vaikuttaa käyttäytymiseen järjellämme. Voimme vältellä ko henkilöä yms vastaavaa. Itselleen vaan pitää tehdä selväksi se että TÄMÄ suhde on se jota haluan elää. Eikä lähetä rakentamaan kaikkea alusta uusiksi. Kunnioittaa puolisoa koska hän on antanut itsensä toiselle. Perään kuulutan usein puolison arvostusta ja kunnioitusta koska näen sen niin että niihin arvoihin perustuu pitkän suhteen vahvana pysyminen.

Olen ehkä tyhmä mutta minusta siipan jättäminen toisen suhteen takia on todellista pelkuruutta. Sitä että ei uskalla katsoa peiliin eikä loppuun asti omia ongelmia joita on omilla teoilla saanut aikaan. Mielestäni jos eron haluaa niin pitää olla valmis seisomaan sen tosiasian edessä että molemmat ovat suhteessa epäonnistuneet koska ero on tullut ajankohtaiseksi. Tämän jälkeen pitäisi miettiä onko jäljellä mitään mitä voisi enää pelastaa. Jos on niin miten ja jos ei niin sitten ero liikkeelle.

Lue lisää

Joskus suhteet ajavat karille ja huomataan, että oikeaa liittoa ei olekaan.

Itse kuitenkin tahdon uskoa kaikista arjen kuopista huolimatta siihen, että kaikki on "arkihyvässä" liitossa kursittavissa kasaan.

Elän mieheni kanssa vaihetta, jossa pohditaan, puhutaan, punnitaan ja tiedetään, että toinen on hyvä ja sopiva ja siihen viereen kuuluva...vain se kipinä puuttuu.
Tosin ihan jokin aika sitten tuli hetki...jolloin kummallekin tuli todellisen yhteensulamisen tunne läheisyydessä ollessamme.

Kumpikin asiaa seuraavana päivänä pohti ensin itsekseen ja sitten lähes yhteen ääneen totesimme, että "onkos ollut tällainen pilvissäolontunne... koska viimeks?"
Ja sovimme, että koetamme olla vierekkäin enemmän ja ilman "ajattelua", pohdintaa ja vertailua. Tunnemme toisemme kuitenkin niin hyvin, ettei tarvitse kummastella toista.
Voi vain oppia uuden tavan olla itse läsnä ja ottaa toisen liki. Kipinä ainakin löytyi, edes kerran - miksei toisenkin sit vois. ja jatkossakin.
Töitä se teettää, mutta olen siihen valmis.
Myös mieheni.

Meillä vuosia paljon takana ja nelikymppisiä olemme, joten vuosia edessäkin pitäis olla ja vapaa-aikakin lisääntyy..., eli siis se aika, joka on meidän ihkaomaamme taas, lapsethan ovat lainassa vaan=)

äitivaimonainen kirjoitti:

Joskus suhteet ajavat karille ja huomataan, että oikeaa liittoa ei olekaan.

Itse kuitenkin tahdon uskoa kaikista arjen kuopista huolimatta siihen, että kaikki on "arkihyvässä" liitossa kursittavissa kasaan.

Elän mieheni kanssa vaihetta, jossa pohditaan, puhutaan, punnitaan ja tiedetään, että toinen on hyvä ja sopiva ja siihen viereen kuuluva...vain se kipinä puuttuu.
Tosin ihan jokin aika sitten tuli hetki...jolloin kummallekin tuli todellisen yhteensulamisen tunne läheisyydessä ollessamme.

Kumpikin asiaa seuraavana päivänä pohti ensin itsekseen ja sitten lähes yhteen ääneen totesimme, että "onkos ollut tällainen pilvissäolontunne... koska viimeks?"
Ja sovimme, että koetamme olla vierekkäin enemmän ja ilman "ajattelua", pohdintaa ja vertailua. Tunnemme toisemme kuitenkin niin hyvin, ettei tarvitse kummastella toista.
Voi vain oppia uuden tavan olla itse läsnä ja ottaa toisen liki. Kipinä ainakin löytyi, edes kerran - miksei toisenkin sit vois. ja jatkossakin.
Töitä se teettää, mutta olen siihen valmis.
Myös mieheni.

Meillä vuosia paljon takana ja nelikymppisiä olemme, joten vuosia edessäkin pitäis olla ja vapaa-aikakin lisääntyy..., eli siis se aika, joka on meidän ihkaomaamme taas, lapsethan ovat lainassa vaan=)

Lue lisää

On upeaa huomata että jotkut tuossa onnistuvat, yhdessä. Se pohtiminen/punnitseminen yms. on raskasta ja uuvuttavaa mutta on mahtavaa huomata että siitä voi selviytyä "voittaja". Ja joskus on myös niin että se kipinä on siinä ihan lähellä, sitä ei vaan aina osaa/kykene huomaamaan?

Uskon samaan kuin Sinä, vaikken "voittaja" selviytynytkään.

äitivaimonainen kirjoitti:

Joskus suhteet ajavat karille ja huomataan, että oikeaa liittoa ei olekaan.

Itse kuitenkin tahdon uskoa kaikista arjen kuopista huolimatta siihen, että kaikki on "arkihyvässä" liitossa kursittavissa kasaan.

Elän mieheni kanssa vaihetta, jossa pohditaan, puhutaan, punnitaan ja tiedetään, että toinen on hyvä ja sopiva ja siihen viereen kuuluva...vain se kipinä puuttuu.
Tosin ihan jokin aika sitten tuli hetki...jolloin kummallekin tuli todellisen yhteensulamisen tunne läheisyydessä ollessamme.

Kumpikin asiaa seuraavana päivänä pohti ensin itsekseen ja sitten lähes yhteen ääneen totesimme, että "onkos ollut tällainen pilvissäolontunne... koska viimeks?"
Ja sovimme, että koetamme olla vierekkäin enemmän ja ilman "ajattelua", pohdintaa ja vertailua. Tunnemme toisemme kuitenkin niin hyvin, ettei tarvitse kummastella toista.
Voi vain oppia uuden tavan olla itse läsnä ja ottaa toisen liki. Kipinä ainakin löytyi, edes kerran - miksei toisenkin sit vois. ja jatkossakin.
Töitä se teettää, mutta olen siihen valmis.
Myös mieheni.

Meillä vuosia paljon takana ja nelikymppisiä olemme, joten vuosia edessäkin pitäis olla ja vapaa-aikakin lisääntyy..., eli siis se aika, joka on meidän ihkaomaamme taas, lapsethan ovat lainassa vaan=)

Lue lisää

Olen tässä seuraillut ihmisten parisuhde kiemuroita jo vuosia ja näyttää siltä että kaikki eivät vain sovi yhteen pitkäksi aikaa. Toiset saavat suhteen toimimaan ja toiset ei. Mikä niissä onnistuneissa suhteissa on perus juttuja pohjalla, en tiedä mutta voin arvailla. Toiset meistä omaavat vain sen nöyryyden jolla parisuhde pidetään kunnossa ja toiset ei. Eihän se ole aivan näin yksin kertaista kuin sen esitän. Meillä on kuitenkin monta hetkiä elämän varrella jolloin teemme valintoja ja aina emme ymmärrä niiden vaikutusta parisuhteeseen.

Välillä olen itsekkin ihan ulalla näiden ihmettelyiden, pähkäilyiden, valintojen ja arvomaailmojen kanssa mutta enköhän selviä. Fiksut kuulemma pärjää ja minä tulen ihan niiden kannoilla ;)

Onnea teille valitsemallanne tavalle. Nosta hattua ja toivon teidän onnistuvan :)

kahden kauppa kirjoitti:

Niinpä. varsin yleinen ongelma parisuhteissa on se että asioista ei puhuta. Toinen on se että ei olla kärsivällisiä, jakseta paiskia selkä verellä sen eteen että asiat saataisiin kuntoon.

Totta, kukaan ei ole täydellinen. Minäkin tiedän itsessäni monen monta vikaa...ja onhan niitä vikoja aina siinä kumppanissakin. Mitä sitten?

Juuri se että sulkee silmänsä on mielestäni pahin virhe minkä voi tehdä siinä kohtaa kun parisuhteessa tulee jokin ryppy, ja varma alku loppusuoralle jonka päässä on ero.

Lue lisää

Miksi pitäisi paiskia selkä verellä? Mikä on se kultainen reunus jonka saa, jos jaksaa lähteä tekemään työtä vanhan suhteen eteen?

Joskus vaan voi olla niin paljon helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Oma veikkaukseni on että "vanha suhde" halutaan säilyttää lähinnä taloudellisista syistä aika monessa tapauksessa.

kaikkea olen niskaani myös saanut, ei siitä sen enempää. Myös meidän ystävät, perhe ym tahdo uskoa todeksi. SE mitä olen kuullut, et siperia opettaa.., jos ei nyt niin myöhemmin. En tiedä lohduttaako se meitä, mut sitä se elämä vaan on, kuhan löytäisimme mekin sen todellisen onnen jonain päivänä.

Nimetön kirjoitti:

kaikkea olen niskaani myös saanut, ei siitä sen enempää. Myös meidän ystävät, perhe ym tahdo uskoa todeksi. SE mitä olen kuullut, et siperia opettaa.., jos ei nyt niin myöhemmin. En tiedä lohduttaako se meitä, mut sitä se elämä vaan on, kuhan löytäisimme mekin sen todellisen onnen jonain päivänä.

Lue lisää

tähänkin perään kirjoittaa et naiset tekee ihan samoin, ihan ykskaks 20v meni romukoppaa ja yllättäin,,et ei nyt kaikkia ihan miesten niskaan kaadettais,,,ja maksumiehen rooli loppuu onneks joskus jos ei itse lopu sitä ennen.

ONPA TÄMÄ YLEISTÄ..MEILLÄ KANSSA JOULUKUUSSA PERHEONNI KUKOISTI JA TAMMIKUUSSA MIES HÄIPYI JA NYT ON ERO VIREILLÄ JA MINÄ PYÖRRYKSISSÄ, LAPSÉT IHMEISSÄÄN JA MIES ASUU UUDESSA PERHEESSÄ. KUMMALLISTA TÄMÄ ELÄMÄ...EI SITÄ IKINÄ TIEDÄ MITÄ HUOMINEN TUO TULLESSAAN, ENKÄ KYLLÄ VIELÄKÄÄN USKO TÄTÄ TODEKSI--MUTTA TOTTA SE ON. LÄHES 20 VUOTTA YHDESSÄ JA NÄIN SE LOPPUU KUN MIES PÄÄSEE 40-VUODEN IKÄÄN....JAKSAMISTA TEILLE KOHTALOTOVERIT JA --SIPERIA OPETTAA.

Teille on käynyt toisinpäin kuin minulle, eli olen itse rakastunut toiseen mieheen. Nykyisessä suhteessani ei sinällää ole mitään pielessä, mutta kyllä se arkiselta tuntuu.
Rakkaus tähän mieheen on kuin huumetta, ajattelen häntä koko ajan ja pää on pilvissä.
Mutta järki jossain taustalla sanoo, että en voi jättää tätä nykyistä. Vaikka en oikein itsekään tiedä mitä tekisin.
Mutta ymmärrän hyvin, että tässä mieletilassa olisi helppo erota sillä rakkaus on niin voimakas ja ihana tunne että tuntuu tylsältä ajatella että jatkaisin nykyisen kanssa. Mutta kuten sanottua, en ehkä uskallakaan ottaa sitä ratkaisevaa askelta vaan jään tähän nykyiseen suhteeseen??????????

voi rakastua kirjoitti:

Teille on käynyt toisinpäin kuin minulle, eli olen itse rakastunut toiseen mieheen. Nykyisessä suhteessani ei sinällää ole mitään pielessä, mutta kyllä se arkiselta tuntuu.
Rakkaus tähän mieheen on kuin huumetta, ajattelen häntä koko ajan ja pää on pilvissä.
Mutta järki jossain taustalla sanoo, että en voi jättää tätä nykyistä. Vaikka en oikein itsekään tiedä mitä tekisin.
Mutta ymmärrän hyvin, että tässä mieletilassa olisi helppo erota sillä rakkaus on niin voimakas ja ihana tunne että tuntuu tylsältä ajatella että jatkaisin nykyisen kanssa. Mutta kuten sanottua, en ehkä uskallakaan ottaa sitä ratkaisevaa askelta vaan jään tähän nykyiseen suhteeseen??????????

Lue lisää

Niin, kukapa ei haluaisi tuntea sitä tunnetta koko ajan, mutta kun se vaan on niin että se "arki" tulee vastaan aina ennemmin tai myöhemmin. Jos sulla on asiat nykyisen miehen kanssa hyvin, elämä maistuu hyvältä eikä ole ongelmia....niin miksi lähteä??

Miehenä minä en tuota ymmärrä.

(minulle kävi juuri noin...vaimo lähti)

Keskity mielummin teihin kahteen ja koittakaa hakea Teille uusia virikkeitä ja juttuja joista saa uutta kipinää suhteeseen. Jos jokin kirvelee, keskustelkaa siitä. Vain odottamalla mitään ei tapahdu, pitää olla aktiivinen.

-S

Tunnistan tuosta itseni....luottamus vastapuoleen menee ja horjuuhan siinä itsetuntokin, ainakin aluksi. On hieman tunteeton olo, vaikkain hellyyden ja kosketuksen kaipuu on musertava. Takaisin hänellä ei ole tulemista.

Täytyy varmaan koteloitua että voi kuoriutua ja aloittaa uuden elämän?