3mas maailm.sota ja väärä, rauha rauha..

aika. Lähellä!

Uskonto tulee vallitsevaksi, koska muuten ei saada aikaan edes pettävää lyhytaikaista maailman rauhaa. Jumalaan usko ja muu maailman meno on ristiriidassa keskenään. Vaikka niin ovat uskonnotkin keskenään, siksi tarvitaan kaikkia yhdistävä vaihtoehto, se raamatussa ennustettu valhe kristus. Koska ihmiskunta ei tunne Jumalaa eikä pyhää ainoasyntyistä poikaansa Jeesusta Kristusta RAUHAN ruhtinasta, vaikka siihen monet uskookin. Mutta se ei vielä hyödytä mitään jos ei hyväksy Häntä, kaikkitietävää ja kaikki tuntevaa elämänsä Herraksi ja hallitsijaksi, joka ainoastaan tietää mikä on oikein ja mikä hyväksi ja mikä pahaksi!

Jota ihminen ei itsessään tiedä. Koska todistettavasti tekee toistuvasti samoja virheitä samoja vääriä valintoja ja ratkaisuja omaksi ja toistenkin vahingoksi ja kärsimyksiksi. Aiheuttaen valtavasti turhia ihmishenkien, että aineellisia menetyksiä! Kaikkea mahdollista onnettomuutta tuottaen, näin kärsimystä kanssaeläjilleen ja ohessa itselleenkin aiheuttaen! Se siitä ihmisten viisaudesta ja ns. ”järkevyydestä”. Se on osoittautunut olevan sitä riivaajien tuhoavaa ja turmelevaa viisautta! Ja siihen USKONTOA, sitä valheen ja vääryyden ruhtinaan saatanan, palvelua, = sille uskollisuutta ja kuuliaisuutta.

Jolla siis on valta ja oikeus kurittaa Jumalatomia, että kääntyisivät Elävän Pyhän Jumalan puoleen ja pelastuisivat ikuiselta kadotukselta! Jeesus voitti sen paholaisruhtinaan ja riisti siltä vallan hallita, se sai jäädä vain palvelijaksi. Eli sen likaisen työn tekijäksi. Jumalalle tottelemattomien rusikoijaksi ja jos ei sekään auta, niin tappajaksi ja niiden omaisuuden tuhoajaksi. Ja sitähän se paholainen mielellään tekeekin. Ihan riemuisaan on, kun saa tuhota Jumalan kuvakseen luomia ihmisiä ja tuhota heidän omaisuuttaan, ja tuottaa helle erilaisia kärsimyksiä ja saada heidät itse valitsemaan ja valtuuttamaan kurittajansa, lypsäjänsä ja tapattajansa. Eli elämänne hyvin tai pahoin vointi on teidän omissa käsissänne, se kenet valitsette Herraksenne ja hallitsijaksenne, on teidän omassa vallassanne!

Teillä ihmisillä on oikeus ja valta, valita ja valtuutta niin kuin haluatte, joko hyväksenne tai pahaksenne. Teillä on kaksi vaihtoehtoa, te saatte vapaasti itse valita kumman puolesta ja puolella haluatte elää ja jatkaa ja kumman haluatte hallitsijaksenne Jeesuksen Kristuksen (rakkauden, totuuden ja oikeuden ruhtinaan) vai saatanan ja perkeleen, ( kaiken pahan ja väärän, eli vihan ruhtinaan). Te ihmiset, jokainen teistä olette PÄÄTTÄJIÄ tässä asiassa, teillä on valinnan vapaus.
Mahdollisesti hetken kestävät kevyet ahdingot ovat mahdollisia (koetukset). Mutta, ne kun on ohi ja Kristuksen voimassa voitettu, sitten loputon ikuinen hyvä ja onnellinen elämä!

Toisena vaihtoehtona, ehkä hetken kestävä kevyt pettävä hyvä olo, mutta ikuinen hirmuinen ahdinko, loputon valtava kärsimys, siellä ikuisuuden tulisella puolella. Jonne se vaihtoehtovalinta johtaa. Miten päätät, eli tulevaisuus kohtalostasi ratkaiset ? Kannattanee punnita vaihtoehdot. Joita on vain kaksi, kolmatta ei ole!

Eli joka ei valitse hyvän ja oikean puolta, on jo silloin valinnut pahan ja väärän puolen! Ei siis ole välimuotoja! Joka ei halua kokonaan hyvän puolta, on jo pahan puolella. Silloin kadotustuomion, eli rangaistuksen ja tuomion alaisten pahuuksien ja vääryyksien turvattomalla ja vaarallisella puolella. Jossa ei tiedetä, missä tai milloin ja kuinka, onnettomuus iskee, se tulee usein ihan yllättäen ja ennalta aavistamatta! Niin kuin hyvin tiedätte, onhan nuo tiedotus välineet pitäneet siitä hyvin huolen, että todisteita on riittävästi, siitä, että näin se on!

Näin Kristuksen Jeesuksen nimessä valistaen ja varoitukseksi totuutta julkituoden, että jokainen olisi helpompi tehdä oikea valinta, tulevaisuus kohtalostaan, / palvelijansa.

0

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        280
        3468
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        21
        1923
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        30
        1561
      4. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        84
        1451
      5. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        138
        1093
      6. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        81
        1034
      7. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        68
        1018
      8. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        90
        885
      9. Kannattaa ymmärtää se asia

        että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
        Tunteet
        198
        745
      10. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        61
        727
      Aihe