rakastuin casanovaan

Tutustuin mieheen, joka osaa sanoa naiselle juuri ne oikeat sanat ja kohtelee naista arvokkaasti ja lempeästi. On loistavaa seuraa ja tanssittaa minut hurmioon. Sanoo, ettei pysty/halua nyt seurustella, mutta antaa ymmärtää, että seksiä olisi tarvittaessa saatavilla. Kun miehen historiaa kuuntelee, niin lötyy useampi avioero ja pettämisiä. Hetken ajan uskoin, että juuri minä olisin niin ihana ja ainutlaatuinen, että tämä mies minun rakastuisi ja kanssani onnistuisi pysyvään suhteeseen, mutta sitten järki sanoi, että hän tekisi minulle saman kuin muillekin: Kun muutaman kuukauden minua käyttäisi, niin jo alkaisi kaivata uutta valloitettavaa. MUTTA ah kuinka ihana hän osaa olla!!! Onko teillä kokemusta vastaavista?
71769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo, kokemusta on aivan samanlaisesta miehestä. Vaistosi sanoo oikein. Älä missään tapauksessa suostu sen miehen vietäväksi. Paha puoli näissä hurmureissa on se, etteivät he hellitä ennenkuin saavat sen minkä haluavat. Ja naisethan haluavat olla saaliina..
Minä sain aikoinani sellaisen neuvon, että nauti nyt niin kauan kuin iloa riittää. Sitä riittikin, ja omaisuuskin melkein hävisi käsistä. Sitten kun oltiin menty avioon, mies muutti toisen luokse kaksi viikkoa häiden jälkeen. Siinä oli hiukan nielemistä, kun samainen mies tuli käymään noin kolmen viikon kuluttua erohakemukseni jättämisestä. Hänen nimettömässään kiilsi sormus, jonka sisälle oli nyt vaan vaihdettu toisen nimi. Minun piti oikein herraa onnitella asian johdosta. Että sellaista..

Äänestä
  • Voi kauhea mikä mies. Minun tapaamani ei liene aivan noin hurja. Miten sinä sait itsesi kasaan moisen jälkeen? Sanoiko sinulla vaisto mitään etukäteen?

    Äänestä

  • lady kirjoitti:

    Voi kauhea mikä mies. Minun tapaamani ei liene aivan noin hurja. Miten sinä sait itsesi kasaan moisen jälkeen? Sanoiko sinulla vaisto mitään etukäteen?

    Selvisin, mutta helppoa se ei ollut. Muutin paikkakuntaa ja elämäni järjestyi hyvin. Uskon Jumalaa, joten uskon hänen myös kuulleen huokaukseni asian suhteen. Ihmettelen vaan miten miehen asiat ovat sittemmin menneet. Uskon hänenkin saavan palkkansa, eikä kosto ole enää minun asiani. Jostain olen jopa kiitollinen hänelle..Nimittäin siitä, että lähti pois elämästäni silloin. Nyt on kaikki hyvin. Olen onnellinen 49-vuotias nainen, enkä seurustele kenenkään kanssa. Minulle sopii näiden kokemuksien jälkeen oma rauha ja oma vapaus.

    Sinun kannattaa todella miettiä sitä sun vikittelijää. Ei niistä aina näy päällepäin minkälaisia ovat. Ole äärimmäisen varovainen. Kyllä ihmisen historiasta voi jotain päätellä. Älä turhaan särje sydäntäsi ..

    Äänestä

  • selviytymisestä kirjoitti:

    Pahisten pauloista.

    Äänestä

on kokemusta vastaavasta.
Mulla on juuri ongelmana että rakastun aina casanoviin tai muuten renttuihin. Se on hetken niin i h a n a a mutta eihän siinä muuta kun vaan satuttaa itseään ja tuntuu että vahingosta ei viisastu..

Äänestä

onneksi olkoon, ja riittävän hyvällä itsetunnolla varustettu ettet kaipaa sitä "lääryämistä"

Äänestä
  • se, että olen avioliitossa. Meille vain sattui huonompi jakso, jolloin tämä mies pääsi minuun vaikuttamaan. Jos olisin ollut vapaa, niin olisin varmasti antautunut vietäväksi, niin ihana hän osaa olla. Mutta kun en halunnut pettää miestäni, niin minun oli pakko saada järkeni toimimaan. Pari kuukautta siinä meni ennenkuin järki voitti himon. Ja vieläkin olen aivan heikkona siihen mieheen, mutten enää usko lankeavani. Tässä olisikin vinkki kaikille neljän kympin kriisissä oleville muillekin varatuille: kun rakastut, niin odota pari kuukautta ja kuulostele ja harkitse tarkkaan mitä voit menettää, jos salasuhteeseen ryhdyt. Minua auttoi avioeropalstan kirjoitusten lukeminen. Kun luki niitä kirjoituksia, niin aika moni katui sitä, että oli rakastuessaan menettänyt järkensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lady kirjoitti:

Tutustuin mieheen, joka osaa sanoa naiselle juuri ne oikeat sanat ja kohtelee naista arvokkaasti ja lempeästi. On loistavaa seuraa ja tanssittaa minut hurmioon. Sanoo, ettei pysty/halua nyt seurustella, mutta antaa ymmärtää, että seksiä olisi tarvittaessa saatavilla. Kun miehen historiaa kuuntelee, niin lötyy useampi avioero ja pettämisiä. Hetken ajan uskoin, että juuri minä olisin niin ihana ja ainutlaatuinen, että tämä mies minun rakastuisi ja kanssani onnistuisi pysyvään suhteeseen, mutta sitten järki sanoi, että hän tekisi minulle saman kuin muillekin: Kun muutaman kuukauden minua käyttäisi, niin jo alkaisi kaivata uutta valloitettavaa. MUTTA ah kuinka ihana hän osaa olla!!! Onko teillä kokemusta vastaavista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu