Työharjoittelusta

Minulle sanottiin työvoimatoimistossa työharjoittelusta näin ei nykyään saa töitä jollei tee ensin työharjoittelu työtä siinä virmassa johon aikoo töihin muutamia kuukausia, tämä sanottiin eräässä tiedostustilaisuudessa jossa kerrottiin varastomies koulutuksessa johon kuului 20ov työharjoittelua.
5861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on niin, että työpaikoissa on aluksi koeaika. Tämä on aivan eri juttu kuin työharjoittelu jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin kusettaa ihmisiä tekemään ilmaiseksi töitä jollekin nylkyrityönantaja kyrvälle.

Työllistyminen tämän ilmaistyöjakson jälkeen ei ole ollenkaan sen varmemmalla pohjalla kuin ilman harjoittelua. Uskoisin että senkaltaisilla työnantajilla jotka jatkuvasti haeskelevat harjoittelijoita ei ole aikomustakaan työllistää.

Työvoimatoimistot osallistuu tähän pelleilyyn siitä syystä että siten saavat kortistot näyttämään "siistimmiltä". Työkkärissä ei olla kiinnostuneita siitä elääkö ihminen työnteolla, joten jatkuvalla syötöllä puuhataan kursseja joilla ei edes ole muuta tarkoitusta kuin saada joillekin verenimijöille ilmaistyön tekijöitä. Tätä nykypäivänä niin haluttua riistaa tuntuu olevan kortistot pullollaan.

Äänestä
  • Niin ja niille, jotka opettavat kursseilla saadaan töitä ja ihan hyvä näkyy tuo vuosiansio olevan n. 25 000 euroa veronmaksajan mukaan.

    Sitten me asiakaspalvelun osaajat maattiin lattialla ringissä päät keskelle päin toisia kädestä pitäen ja "kuunneltiin kuinka henki virtaa" tai leikeltiin kuvia vanhoista kuvalehdistä omaan aarresaareen.

    Voi helvetti ei siinä paljon aarresaaret auta kun ei ole työtä vaikka 6 kuukautta on tätä hömpötystä kestänyt.

    Äänestä

  • kurssilainen kirjoitti:

    Niin ja niille, jotka opettavat kursseilla saadaan töitä ja ihan hyvä näkyy tuo vuosiansio olevan n. 25 000 euroa veronmaksajan mukaan.

    Sitten me asiakaspalvelun osaajat maattiin lattialla ringissä päät keskelle päin toisia kädestä pitäen ja "kuunneltiin kuinka henki virtaa" tai leikeltiin kuvia vanhoista kuvalehdistä omaan aarresaareen.

    Voi helvetti ei siinä paljon aarresaaret auta kun ei ole työtä vaikka 6 kuukautta on tätä hömpötystä kestänyt.

    Olin minäkin ns. aktivointikurssilla. Kummallista vain oli sen päinvastainen vaikutus. Koko ajan tuntui vain siltä, että kurssilaisia yritetään nöyryyttää mahdollisimman paljon ja tehdä naurettaviksi. Kukaan ei tietääkseni oikeasti työllistynyt, jotkut joutuivat menemään orjatöihin työharjoitteluun, kun psyyke ei kestänyt sitä pelleilyä kussipaikalla. Onneksi on olemassa reilujakin yksityisiä työnantajia, jotka voi tehdä paperit, että on muka työharjoittelussa.

    Äänestä

  • "palikka" kirjoitti:

    Varmaan paljon tapahtuu just noitten kurssien aikana et tuttavan firmaan menny harjoitteluun eikä ole tarvinnut käydä päivääkään kun pomo ystävällisesti kirjoittanut paperit et joo hyvin oli töissä jne jne...

    Äänestä

  • "palikka" kirjoitti:

    Olin minäkin ns. aktivointikurssilla. Kummallista vain oli sen päinvastainen vaikutus. Koko ajan tuntui vain siltä, että kurssilaisia yritetään nöyryyttää mahdollisimman paljon ja tehdä naurettaviksi. Kukaan ei tietääkseni oikeasti työllistynyt, jotkut joutuivat menemään orjatöihin työharjoitteluun, kun psyyke ei kestänyt sitä pelleilyä kussipaikalla. Onneksi on olemassa reilujakin yksityisiä työnantajia, jotka voi tehdä paperit, että on muka työharjoittelussa.

    tullut mieleen, että vaatisi luvattua koulutusta eikä seisoisi vihanneksena kurssilla. Kurssihan on jokaisen omaksi parhaaksi niin luulisi tekevän kaikkensa saadakseen sieltä jotain hyötyä. Ainakin meidän kurssilla yritetään edes saada muutosta aikaan. Tähän mennessä uusi opettaja. Ja katsotaan pystyykö tämä toteuttamaan sen mikä meille on luvattu. Pitääkää huoli oikeuksistanne. Jokaisesta kurssista on joku työvoimavirkailija vastuussa, häne kuluu pitää huoli että koulutus toteutuu. Tämähän on ainut keino karsia turhat kurssit pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Outopipamies kirjoitti:

Minulle sanottiin työvoimatoimistossa työharjoittelusta näin ei nykyään saa töitä jollei tee ensin työharjoittelu työtä siinä virmassa johon aikoo töihin muutamia kuukausia, tämä sanottiin eräässä tiedostustilaisuudessa jossa kerrottiin varastomies koulutuksessa johon kuului 20ov työharjoittelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu