Minulle on ollu hyvin rankkaa ko mummoni kuoli lauantai aamuna.
Äitin oli tarkoitus viedä mummo sairaalaan, muttei keretty ;( Hän makas sängyn vieressä kasvot alaspäin, ilmeiseti pudonnut.
Kaikki itkee ja on sekaisin, on jäänyt suuri tyhjä paikka elämään.
Joka päivä oli kiva nähdä kun mummoni (86) tallusteli meille kylään, ja äiti aina vei evästä hänelle :(
Näin kun hänet laitettiin arkkuun sievästi ja läheisillä tippu heti kyyneleitä kasvoille kuten minulla ;( ;(
Äitini toi hänet joka päivä meille, ja vei evästä hänelle.
Suuri on suru meidän porukassamme jotka on hoivannu mummoa joka ikinen päivä, mutta eniten äiti :/
Emme unohda sinua koskaan mummo kulta ;( ;(
Lepää rauhassa, muitten ystäviesi kanssa ;(
Äitin oli tarkoitus viedä mummo sairaalaan, muttei keretty ;( Hän makas sängyn vieressä kasvot alaspäin, ilmeiseti pudonnut.
Kaikki itkee ja on sekaisin, on jäänyt suuri tyhjä paikka elämään.
Joka päivä oli kiva nähdä kun mummoni (86) tallusteli meille kylään, ja äiti aina vei evästä hänelle :(
Näin kun hänet laitettiin arkkuun sievästi ja läheisillä tippu heti kyyneleitä kasvoille kuten minulla ;( ;(
Äitini toi hänet joka päivä meille, ja vei evästä hänelle.
Suuri on suru meidän porukassamme jotka on hoivannu mummoa joka ikinen päivä, mutta eniten äiti :/
Emme unohda sinua koskaan mummo kulta ;( ;(
Lepää rauhassa, muitten ystäviesi kanssa ;(
Vastaukset 8
Vanhimmat
suuressa surussasi. Itse koin myös saman viime syksynä kun mummuni kuoli. Vaikka ikää oli jo 92 vuotta, se ei surua lieventänyt yhtään kun rakas ihminen oli poissa. Nyt on jo helpompi muistella mummua, mutta vieläkin itkettää , oltiin niin läheisiä ja mummu oli minulle tärkeä.
Minä menetin rakkaan mummoni 10v sitten 94 vuoden iässä.Elämään jäi suuri aukko ja vaikka aikaa on kulunut jo kauan, tulee ikävä aina välillä.Aika parantaa vaikka ei siltä tunnukaan heti.
syytä olla ylpeä siitä, että autoitte niin paljon mummoa!!! Kunnioitettava ja hieno teko, mitä läheskään kaikki eivät tänä päivänä tee!!! Jaksamista!
En tiedä lohduttaako sinua tämä yhtään, mutta suru, joka alussa on kuin musta-aukko, alkaa ajan kanssa helpottaa. Suru ei koskaan häviä, mutta onneksi se muuttaa muotoaan ja siitä tulee jossain vaiheessa kestettävämpää. Olen pahoillani puolestanne ja toivon teille jaksamista. Oletko kuullut sanonnan, joka on tietääkseni Claes Anderssonin: itku on sielun vaahtokylpy. Omasta mielestäni se pitää paikkansa ja vähän helpottaa, joten itke, kun siltä tuntuu.
Kuten jo todettu suru kestää varmaan aina. Mun mamma kuoli äkillisen syövän murtamana syksyllä. En vieläkään osaa ajatella, että mammaa ei enää täällä meidän keskuudessamme ole. "Siellähän se keittiössään istuskelee kuitenkin, niin kuin aina ennenkin.. "
Se kyllä monesti lohduttaa ajatellen että "siellä kotonahan se vaan on niinkö ennenki" mutta ei meillä mitään yhteyksiä oo enää koskaan :/
Se on kotona niinkö ennenki "kuuntelee Pookia ja lepää sängyllä" Että ei mitään hätää, kotona se vain on mutta ei olla missään tekemisissä hänen kanssaan enää.
Ihmiset on sellaisia ettei ne halua luopua mistään, esineistä / ihmisistä :/
Mummoni lähti taivaaseen 12.2.ikää oli 85 v. ja suru on todella suuri.Mutta onneksi ei ollut kipuja.
Äitini äiti menehtyi joulupyhinä 2004.
Hän oli 72-vuotias.
Muistan kuinka äitini tuli itkien sanoon huoneeseeni että joko veljeni oli kertonut mulle mitä on tapahtunut.
Kuolema tuntui oudolta,aina mietin että ei voi olla totta kun vielä valokuvissa se isoäiti on onnellinen että missä ihmeessä Hän on nyt?
Hautajaiset olivat elämäni ensimmäiset ja tunnelma oli sen mukainen.Kaikkea hyvää vapaudentäytteistä aikaa hänelle ja MUIDEN ihmisten lähiomaisten menettäneille tuolla ylhäällä