kun ja jos lähden tai haluan pettää, en koskaan tee sitä vain pelkästään pettämisen vuoksi, vaan siksi, että olen myös valmis lähtemään siitä suhteesta jota petän..miten muilla, petättekö vain huvin vuoksi?
Miksi
petän..
3717
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eikö sun kannattais tarkemmin kattoo kenen kans meet yhteen... kattella sitä oikeaa, niin ei tarvii satuttaa toisia. Ettei tarvi tollasta vekslausta sit, kun kerran noin sanot.
Hitto soikoon, eiks olis helpompi kummallekin että myöntäisit ettei jutusta tule mitään ja lopettaisit reilusti. Tollainen pettämisjuttu on ihan lapsellista, voi sitä suhteet lopettaa asiallisestikin. En kyllä ymmärrä tollaista logiikkaa ollenkaan. Sen verran miestä/naista pitää jokaisessa olla, että reilusti tunnustaa, ettei toisen kanssa enää halua olla. Tollaisella käyttäytymisellä loukkaa vain toista, menee siinä sitten toisella luottamus suhteisiin. Ja loppujen lopuksi, kaikki sonta minkä taakseen jättää, löytyy sieltä edestäpäin. Näin vain on.
Ensinnäkin, hyvä että olet alkanut miettimään sitä, se on jo eteenpäin. Joudut tekemään asian kanssa paljon töitä itsesi kanssa, mutta takaan, että se tulee kannattamaan.
Hyvä kysymys minusta on lähestyä aihetta siten, että kysyt itseltäsi ensimmäisenä, että mitä PELKÄÄT eniten suhteissasi. Sen jälkeen voit miettiä mistä se voisi johtua.
Esim. pelkäätkö:
1. Sitoutumista? Miksi?
2. Sitä, että toinen lähtee? Miksi?
3. Vai sitä, että toinen ei rakastakaan sinua tarpeeksi? Pidätkö itse itsestäsi tarpeeksi?
4. Uskotko, että olet rakkauden arvoinen?
5. Onko sinulla huono itsetunto? Mistä se voi johtua? jne.
Ihmeellistä kyllä, että joskus ihminen tekee jotain "tyhmää" saadakseen todella tietää, kuinka paljon toinen välittää. Eli antaako anteeksi jne. Mutta niin kauan kuin et tiedosta syytä käyttäytymiseesi, toistat samoja kaavoja.
Huomasit varmaan, että osoitin sinulle joukon lisäkysymyksiä, sillä vastauksen tiedät vain sinä itse. Aloita miettiminen ihan lapsuudestasi tähän päivää asti ja alat pikkuhiljaa huomata, mikä tässä kaikessa on takana.
Varaa itsellesi aikaa, älä ala suhteeseen ennen kuin olet miettinyt oikeat syyt. Se vie aikaa ja on usein tuskallistakin, mutta parasta mitä voit itsellesi tehdä. Sitten kun tiedostat käyttäytymisen syyt, voit päästää menneistä irti ja suunnata kohti tulevaisuutta.
Hienointa asiassa on se, että sinulla on tilaisuus kasvaa ihmisenä. Onnea matkaan omaan sisimpääsi!:)