Pekka Pöyry

itsari

mutten halua vanhan kaverini asioita ruveta täällä sepostamaan. Jospa annettaisiin Pekkiksen huilata rauhassa. Siitä kuolemasta oli helvetisti surua kaikille läheisille.

En tuntenut Pökeröä, mutta veikkaisin, että hän koki masennusta pitkään ja masentui maassa nimeltä Suomi, jossa oltiin ja aina ollaan oltu hyvin kateellisia eteenkin näille tämänlaisille muusikoille, jotka soittavat suoraan sydämestä.

Sitähän Pekka teki aina ja hän ei ollut mikään kiero jazz-snobi.

Mutta jos tällainen sydämellä soittava muusikko pyörii näiden Suomi jazzarien snobi piireissä, niin kyllä hän sellaisessa maailmassa helposti kokee jos minkälaista selkäänpuukotusta ja jos siihen on vielä alla päihdeongelmaa ja masennusta, niin lopulta kävi kuten kävi.

Rauha Pökerön muistolle.

Hän oli kuitenkin Saksofonistina aivan omaa luokkaansa tässä maassa. Mutta se on ikävää, että tässä Suomen kaltaisessa maassa yleensä tämän tason muusikoille halutaan antaa se arvostus vasta heidän kuolemansa jälkeen. Että mikä siinä on, ettei heitä saisi nostaa jalustalle heidän eläessään ?

Tällainen on tätä yli 900 vuotista kirkkokulttuuria, että täällä myös muusikkonakin nostetaan esiin vain nämä julkkishuorat, jotka osaavat enemmän soittaa vain suutaan, kuin sydämellään mitään instrumenttia.

Tällaisille pelleillekö sitten kuuluisi antaa musiikillinen arvostus... Mutta täällä on puhelaulajat edelleen kuninkaita ja jazz-musiikki on edelleen toisarvoista, josta pitävät myös nämä lukuisat Suomen jazz-snobit huolen, että siitä musiikkityylistä pitää tässä maassa vain niin harva.