Eronnut mies

Miespuolinen ystäväni on eronnut, kuulin tämän hänen entiseltä tyttöystävältään, jota en edes tunne kovin hyvin. Mies on ollut ystäväni jo lapsuudesta. Olen nähnyt miestä eron jälkeen mutta hän ei ole itse kertonut erosta. En tiedä olettaako hän minun tietävän.

Miten minun pitäisi suhtautua? Miten voisin tukea ystävääni erossa? Hän tuli jätetyksi on nyt aika "rikki", kuitenkin hän itse kohteli tuon suhteen aikana tätä tyttöä ajoittain huonosti, ikäänkuin vähätellen. Kyseessä ei ole avioero vaan ero seurustelusuhteesta.
3674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se mies ottaa sinuun itse yhteyttä ja kertoo erostaan, mikäli kaipaa tukea. Ainakin minua vaan ärsyttäisi vastaavassa tilanteessa jos kaikki alkaisivat esittää osanottavaa, vaikka asia ei heille edes varsinaisesti kuulu. Mutta tämä on vain minun "miehen logiikkaani".

Äänestä
  • Joo näin ajattelinkin mutta siis olen nähnyt ton eron jälkeen tätä miestä jo kolme kertaa. Hän on ollut ihan "normaali" siis juteltu muista asioista. Mietin vain että kun ei hän ei ole mitään erosta sanonut ja toisaakra saattaa aavistaa että minä tiedän, niin miten suhtautua. Ei silti, kyllä musiikista ja muista yhteisistä asoista tulee juttua eli ei ole ollut vaivaantunutta. Eli jään odottelemaan jos hän sanoo jotain, en avaudu itse;)

    Äänestä

  • surullinen_ kirjoitti:

    Joo näin ajattelinkin mutta siis olen nähnyt ton eron jälkeen tätä miestä jo kolme kertaa. Hän on ollut ihan "normaali" siis juteltu muista asioista. Mietin vain että kun ei hän ei ole mitään erosta sanonut ja toisaakra saattaa aavistaa että minä tiedän, niin miten suhtautua. Ei silti, kyllä musiikista ja muista yhteisistä asoista tulee juttua eli ei ole ollut vaivaantunutta. Eli jään odottelemaan jos hän sanoo jotain, en avaudu itse;)

    Usein on parempi, että voi vaan tapailla tuttuja entiseen malliin ja yrittää pitää ajatukset poissa erosta. Mitäpä sitä turhaan vatvomaan, jos ei siltä tunnu? Turha repiä auki jo arpeutumassa olevia haavoja.

    Ehkä naisille on tyypillisempää työstää eron aiheuttamia tunteita juttelemalla niistä ystävien kanssa ja miehille on tavallisempaa vain yrittää unohtaa koko ero keksimällä jotain muuta tehtävää ja ajateltavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen_ kirjoitti:

Miespuolinen ystäväni on eronnut, kuulin tämän hänen entiseltä tyttöystävältään, jota en edes tunne kovin hyvin. Mies on ollut ystäväni jo lapsuudesta. Olen nähnyt miestä eron jälkeen mutta hän ei ole itse kertonut erosta. En tiedä olettaako hän minun tietävän.

Miten minun pitäisi suhtautua? Miten voisin tukea ystävääni erossa? Hän tuli jätetyksi on nyt aika "rikki", kuitenkin hän itse kohteli tuon suhteen aikana tätä tyttöä ajoittain huonosti, ikäänkuin vähätellen. Kyseessä ei ole avioero vaan ero seurustelusuhteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu