Omalla kohdallani olen tosissaan ruvennut miettimään, minkä ihmeen
takia mä oon edelleen sinkku, vaikken oo tästä olotilasta tykänny enää
vuosiin, ja vaikka kuitenkin olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti
etsiskelly sopivaa kumppania. Löysin muutamia syitä, joille olen koko
ajan tehny jotakin, mutta hiukan laihalla menestyksellä.
1. Olen suht sosiaalinen ja tulen melko hyvin uusienkin ihmisten
kanssa toimeen. En pelkää tehdä aloitteita, aika harvoin ja harkiten
niitä kuitenkin teen, ja ihmisten kanssa keskustellessa katson heitä
silmiin ja saatampa joskus spontaanisti hymyilläkin jollekin
kivannäköiselle miehelle. Mutta... Baarissa (ja muuallakin) olen
ruvennu hiukan välttelemään em. kaltaista käyttäytymistä, koska oon
huomannu, että usein jos erehdyn kattomaan jotain miestä pitempään
silmiin tai - herran jestas - jopa hymyilemään hänelle, niin mies
kääntyy äkkiä kannoillaan ja katoaa. Ja on meinaan tapahtunu
useamminkin kuin kerran.
Johtopäätös: olen ilmeisesti niin vastenmielinen ilmestys, että pelkkä hymy jo pelottaa
karkuun.
2. Olen hoikka ja urheilullisen näköinen ulkoisesti, vuosien
treenaaminen on jättänyt positiivisessa mielessä jälkensä. En ole
lihaskimppu, mutta mahamakkaroita ei löydy ja vaatekaapista voi valita
päälleen melkein mitä tahansa. Kuitenkin voin rehellisesti todeta,
että hoikka varsi ei ole pätkän vertaa auttanut kumppanin
löytymisessä, vaikka ulkonäön merkitystä jatkuvasti toitotetaankin.
Johtopäätös: mun naama on niin ruma, ettei hyvä kroppakaan enää
pelasta.
3. Muutaman kerran olen kokeillut sinkkunettiä, mutta koskaan en ole
sieltä molemminpuoleista kiinnostusta löytänyt. Turpaan tulee joka
kerta kun lähetän valokuvani. Vielä varmempi johtopäätös: olen ruma
enkä todellakaan valokuvauksellinen ihminen.
4. Mua on kehuttu mukavaksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, hyväksi
keskustelijaksi ja ei-tylsäksi seuraksi. Ompa joskus ihmetelty
sitäkin, miksei mulla ole miestä. Jaa-a, jos sen tietäisin niin
varmaan kertoisin kysyjällekin. Johtopäätös: Vaikka olen mukavaa ja
hauskaa seuraa, niin musta puuttuu jokin mikä tekisi mut
potentiaaliseksi seurustelukumppaniksi.
5. Miehet lähestyvät mua yleensä baariympäristössä, jossa seuraa ei
ole vaikea löytää (ihmeellistä kyllä). Pimeässä ja muutaman promillen
humalassa tietysti tuttavuuden tekeminen on helpompaa. Hiukan
ristiriitaista vaan, kun erittäin harva näyttää olevan kiinnostunut
meikäläisestä elävässä elämässä ja kirkkaassa päivänvalossa.
Johtopäätös: olen ruma ja tylsä, kun ei selvinpäin kärsi lähestyä.
6. En ole epätoivoinen enkä kulje katse varpaissa, vaan olen
suurimman osan ajasta nauravainen ja puhelias. Itseluottamukseni on pääasiassa hyvä, ja kelpaan kyllä itselleni juuri tällaisena. Työkaverit tykkää,
kaverit tykkää, jopa sukulaisetkin tykkää mutta oman ikäisiin miehiin on vaan
jostain syystä hankalampi tutustua, siis silleen oikeesti. En itse
harrasta yhden illan seksisuhteita ja oikeasti etsin jotain
pysyvämpää, mutta vähän vaikeaa kun odotukset ja kiinnostus ei
koskaan kohtaa. Johtopäätös: en enää itsekään tiedä, missä mättää.
7. En juo kauheasti viinaa enkä jaksa liitää kovin usein baareissa.
Vapaa-aika kuluu mielummin liikunnan parissa tai sitten vaikka
kotosalla, kaupungilla, kavereiden kanssa, ruokaa laittaessa,
leipoessa tms.
Johtopäätös: olen ilmeisesti to-del-la tylsä!!
8. Ihmiset (=naiset ja pääasiassa muut kuin omaa ikäluokkaani olevat ihmiset) viihtyvät mun seurassa poikkeuksetta hyvin. Saan helposti uusia kavereita, mutta niihin potentiaalisiin partneriehdokkaisiin tutustuminen on jostain syystä niin älyttömän vaikeaa. Ehkä juuri siksi kun kiinnostus ei ikinä oo molemminpuoleista.
Eli, olen tullut seuraavaan lopputulokseen: kaikkeni olen tehnyt, sekä
ulkoisen olemukseni että henkisen puolen suhteen. Siitäkään huolimatta
tilanne ei ole vuosien myötä muuttunut, enkä enää todellakaan osaa
sanoa miksi. Tiedän, että mulla on varmasti ollut harvinaisen huonoa
tuuria tällä elämänalueella, mutta enää en itsekään jaksa uskoa
siihen, että kaikki olisi vain pelkän epäonnen ansiota. Usein vaan
mietin pariskuntien kohdalla, että miksi tuo mies on kiinnostunut
juuri tuosta naisesta, mitä siinä naisessa on sellaista mitä mussa ei
ole. Olen koettanut tutkailla itseäni, tarkastella toimintaani eri tilanteissa ynnä muuta ynnä muuta, mutta täytyy rehellisesti myöntää, että en todellakaan enää tiedä miksi muut löytävät ne kiinnostavat miehet mutta minä en. Eli olen sitten ilmeisesti miesten mielestä ruma, tylsä, epäseksikäs ja ei-kiinnostava tapaus. Omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen ja oloinen nainen, ja oikeasti ihmettelen itsekin, miten olen voinut saada niiiin monta kertaa pakit pärstäni takia. Mutta, asia harvinaisen selvää, joten kun plastiikkakirurgille ei ole varaa mennä niin ehkä tässä sitten vaan pitää ruveta sopeutumaan vanhanpiian rooliin.
takia mä oon edelleen sinkku, vaikken oo tästä olotilasta tykänny enää
vuosiin, ja vaikka kuitenkin olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti
etsiskelly sopivaa kumppania. Löysin muutamia syitä, joille olen koko
ajan tehny jotakin, mutta hiukan laihalla menestyksellä.
1. Olen suht sosiaalinen ja tulen melko hyvin uusienkin ihmisten
kanssa toimeen. En pelkää tehdä aloitteita, aika harvoin ja harkiten
niitä kuitenkin teen, ja ihmisten kanssa keskustellessa katson heitä
silmiin ja saatampa joskus spontaanisti hymyilläkin jollekin
kivannäköiselle miehelle. Mutta... Baarissa (ja muuallakin) olen
ruvennu hiukan välttelemään em. kaltaista käyttäytymistä, koska oon
huomannu, että usein jos erehdyn kattomaan jotain miestä pitempään
silmiin tai - herran jestas - jopa hymyilemään hänelle, niin mies
kääntyy äkkiä kannoillaan ja katoaa. Ja on meinaan tapahtunu
useamminkin kuin kerran.
Johtopäätös: olen ilmeisesti niin vastenmielinen ilmestys, että pelkkä hymy jo pelottaa
karkuun.
2. Olen hoikka ja urheilullisen näköinen ulkoisesti, vuosien
treenaaminen on jättänyt positiivisessa mielessä jälkensä. En ole
lihaskimppu, mutta mahamakkaroita ei löydy ja vaatekaapista voi valita
päälleen melkein mitä tahansa. Kuitenkin voin rehellisesti todeta,
että hoikka varsi ei ole pätkän vertaa auttanut kumppanin
löytymisessä, vaikka ulkonäön merkitystä jatkuvasti toitotetaankin.
Johtopäätös: mun naama on niin ruma, ettei hyvä kroppakaan enää
pelasta.
3. Muutaman kerran olen kokeillut sinkkunettiä, mutta koskaan en ole
sieltä molemminpuoleista kiinnostusta löytänyt. Turpaan tulee joka
kerta kun lähetän valokuvani. Vielä varmempi johtopäätös: olen ruma
enkä todellakaan valokuvauksellinen ihminen.
4. Mua on kehuttu mukavaksi ja ystävälliseksi ihmiseksi, hyväksi
keskustelijaksi ja ei-tylsäksi seuraksi. Ompa joskus ihmetelty
sitäkin, miksei mulla ole miestä. Jaa-a, jos sen tietäisin niin
varmaan kertoisin kysyjällekin. Johtopäätös: Vaikka olen mukavaa ja
hauskaa seuraa, niin musta puuttuu jokin mikä tekisi mut
potentiaaliseksi seurustelukumppaniksi.
5. Miehet lähestyvät mua yleensä baariympäristössä, jossa seuraa ei
ole vaikea löytää (ihmeellistä kyllä). Pimeässä ja muutaman promillen
humalassa tietysti tuttavuuden tekeminen on helpompaa. Hiukan
ristiriitaista vaan, kun erittäin harva näyttää olevan kiinnostunut
meikäläisestä elävässä elämässä ja kirkkaassa päivänvalossa.
Johtopäätös: olen ruma ja tylsä, kun ei selvinpäin kärsi lähestyä.
6. En ole epätoivoinen enkä kulje katse varpaissa, vaan olen
suurimman osan ajasta nauravainen ja puhelias. Itseluottamukseni on pääasiassa hyvä, ja kelpaan kyllä itselleni juuri tällaisena. Työkaverit tykkää,
kaverit tykkää, jopa sukulaisetkin tykkää mutta oman ikäisiin miehiin on vaan
jostain syystä hankalampi tutustua, siis silleen oikeesti. En itse
harrasta yhden illan seksisuhteita ja oikeasti etsin jotain
pysyvämpää, mutta vähän vaikeaa kun odotukset ja kiinnostus ei
koskaan kohtaa. Johtopäätös: en enää itsekään tiedä, missä mättää.
7. En juo kauheasti viinaa enkä jaksa liitää kovin usein baareissa.
Vapaa-aika kuluu mielummin liikunnan parissa tai sitten vaikka
kotosalla, kaupungilla, kavereiden kanssa, ruokaa laittaessa,
leipoessa tms.
Johtopäätös: olen ilmeisesti to-del-la tylsä!!
8. Ihmiset (=naiset ja pääasiassa muut kuin omaa ikäluokkaani olevat ihmiset) viihtyvät mun seurassa poikkeuksetta hyvin. Saan helposti uusia kavereita, mutta niihin potentiaalisiin partneriehdokkaisiin tutustuminen on jostain syystä niin älyttömän vaikeaa. Ehkä juuri siksi kun kiinnostus ei ikinä oo molemminpuoleista.
Eli, olen tullut seuraavaan lopputulokseen: kaikkeni olen tehnyt, sekä
ulkoisen olemukseni että henkisen puolen suhteen. Siitäkään huolimatta
tilanne ei ole vuosien myötä muuttunut, enkä enää todellakaan osaa
sanoa miksi. Tiedän, että mulla on varmasti ollut harvinaisen huonoa
tuuria tällä elämänalueella, mutta enää en itsekään jaksa uskoa
siihen, että kaikki olisi vain pelkän epäonnen ansiota. Usein vaan
mietin pariskuntien kohdalla, että miksi tuo mies on kiinnostunut
juuri tuosta naisesta, mitä siinä naisessa on sellaista mitä mussa ei
ole. Olen koettanut tutkailla itseäni, tarkastella toimintaani eri tilanteissa ynnä muuta ynnä muuta, mutta täytyy rehellisesti myöntää, että en todellakaan enää tiedä miksi muut löytävät ne kiinnostavat miehet mutta minä en. Eli olen sitten ilmeisesti miesten mielestä ruma, tylsä, epäseksikäs ja ei-kiinnostava tapaus. Omasta mielestäni olen ihan tavallisen näköinen ja oloinen nainen, ja oikeasti ihmettelen itsekin, miten olen voinut saada niiiin monta kertaa pakit pärstäni takia. Mutta, asia harvinaisen selvää, joten kun plastiikkakirurgille ei ole varaa mennä niin ehkä tässä sitten vaan pitää ruveta sopeutumaan vanhanpiian rooliin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toi kyllä kuulosti ihan siltä kuin olisin itse kirjoittanut sen, paitsi että kirjoitus oli äidinkielellisesti oikeampaa ja olen pikkaisen nuorempi ja vastakkaista sukupuolta.
Mutta tosiaan olen miettinyt noita samoja asioita, että miksi kaverini kelpaavat paremmin naisille kuin minä itse??? Mikä ero?
Ensin ajattelin että kaverini ovat urheilullisempia ja ehkä kroppa paremmassa/laihemmassa kunnossa kuin minulla. No se ei enää pidä paikkaansa ja kokoajan sitä tulee vielä treenattua kroppaa parempaan kuntoon.. eli toteamus minullakin on ilmeisesti ruma naama ;)
Sitten seuraava mitä tulee mieleen.. olisivatkohan kaverit vähän parempia heittämään mielenkiintoista juttua ja onko heidän huumorinsa parempi kuin minulla? eli toteamus: tälle en mahda mitään eli pitää vissiin odottaa et löytää sen samanlaisella huumorilla varustetun tapauksen tai elellä yksin.
Seuraava mitä tulee mieleen. Onko vika siinä että olen jämähtänyt tälle paikkakunnalle.. johtopäätös: pitäisi vaihtaa kaupunkia, koska olen todennut että muissa kaupungeissa jopa naiset tulevat iskemään minua.. Mutta minkäs teet kun asuntolaina otettua ja tänään loppuu koeaika työpaikalla ja vakityöpaikka löytyy niin ei oikein haluaisi heti vaihtaa paikkaa..
että sellanen tapaus..
vaihtaa sitä paikkakuntaa, ei se elämä siitä miksikään muuksi muutu, kerron vain kokemuksestani. En minäkään jaksa enää toivoa ketään lähelleni, koska näinkin pinnallisessa elämässä olen todella ruma ja tähän lisättynä vielä ylipaino, niin en todellakaan tule koskaan ketään saamaan.
Minäkin olen usein pohtinut sitä, että mikä minussa mättää, kun en todellakaan kenellekään kelpaa. Ja tullut isihen tulokseen, että ruma taidan olla... Onneksi sentäs työkaverit (17 kappaletta miehiä) eivät ole asiasta mitenkään huomautelleet, vaan ovat minua pitäneet ns. jätkänä :)
se hyvä vartalo auttaa jo todella paljon. Täytyy sanoa, itse katson naisessa aina ensimmäiseksi vartaloa.
auttaa mun kokemusten mukaan siinä, jos etsii satunnaista yhden yön seuraa (mitä en siis itse etsi, mutta tuolla yöelämässä törmää sellaisiin miehiin jotka etsii). Ja mikäs siinä, jos pelkkä perseestä puristelu ja humalaiset "voisinko mä tulla sun luo yöks?" -ehdotukset riittävät ja niihin tyytyy. Mutta oikeaan parisuhteeseen ja itseään ja kumppaniaan arvostavan miehen löytämiseen sillä ei ainakaan omalla kohdallani ole ollut mitään vaikutusta. Eli joku vielä pahempi vika puskee läpi ja minimoi hoikan vartalon vaikutukset. Kun tietäis vaan mikä...
Mielestäni yksi lause paljasti kaiken. Sanot, että 'naiset viihtyvät poikkeuksetta seurassasi'. Valitettavasti näin äkkiseltään voisi yhtäkkiä sanoa, että olet mukavaa seuraa, koska muut naiset eivät pidä sinua uhkana (ts. vie heidän miehiään). Tämä taas viittaisi ulkonäköösi.
Olen aina ollut sitä mieltä, että ns. rumia ihmisiä ei ole olemassa ja tosiaan kauneus on katsojan silmässä. Olenhan itsekin aivan tavallisen näköinen.
Ehkä sinunkin pitäisi katsella miehiä, jotka eivät ole niitä, jotka ensimmäisenä kiinnittävät baareissa kaikkien naisten huomiota. Kuppiloissakin kun notkuu myös niitä hiljaisia ja syrjään vetäytyviä miehiä, jotka eivät ole ehkä niitä joka naisen unelmia, mutta varmasti mukavia ja asiallisia miehiä, jotka eivät ensimmäisenä katso pärstäkerrointa. En sano, etteikö vaatimattomamman näköinen saisi tai voisi katsella jumalaisen näköisiä komistuksia. Elämä nyt vain sattuu olemaan raadollista ja olen itse niin realisti, joten en haihattele prinssien perään.
Mulla on 2 naisystävää, jotka on tosi rumia. Anteeksi ilmaisu, mutta se on totta. Molemmat ovat silti löytäneet mukavat miehet itselleen ja ovat onnellisia. Tuo todistaa sen, ettei ulkonäöllä ole väliä. Kyllä siis ongelma on jossain muussa kuin ulkonäössä.
Toinen näistä ystävistäni oli seurustelun alussa jo hyvin lihava yli 40 kg ylipainoa ja kasvot oli aika roikkuvat, koska se oli laihduttanut ja lihonut takas ja taas laihduttanut, joten naama kuin pulldogilla. Silti hän alkoi seurustella ihan kivan miehen kanssa, jopa ihan kohtuullisen näköisen urheilullisen miehen kanssa. Urheiluinnostus onneksi tarttui tähän naiseenkin ja hänen kroppansa on siitä syystä alkanut jo muokkautua positiivisempaan suuntaan.
Toinen ystäväni oli naamaltaan kuin noita-akka, pitkä nenä ja luomia naamassa, ei todellakaan kaunis, mutta kiva kuin mikä! Tosi hyvä ystäväni suri usein rumuuttaan, mutta minä aina lohdutin, että se ei ole maailman tärkein asia, miltä näyttää. Hän löysi ihanan miehen ja he menivät naimisiin. Se mies on aika komea kaikenlisäksi. Niitä yhdistää yhteinen, aika erikoinen harrastus, aika harvinainen. En kerro sitä, ettei heitä tunnistettaisi. Kai heillä kemiat vaan kohtasi. Ei siinä ollut ulkonäöllä mitään tekemistä.
niin teen sinulle ilmaisen analyysin.
Kylläpä kuulosti kirjoituksesi tutulta, paitsi että olen kuulemma ihan ok näköinen myös pärstästä (joku joskus sanonut jopa kauniiksi). Ei tunnu kenellekään kelpaavan, vaikka olisi kaikin puolin ok mitoissa ja ok näköinen, mukava, hyvää seuraa (ainakin tutut ovat sitä mieltä) jne. Itsekin olen tullut siihen tulokseen, että kerta kaikkiaan minussa on oltava joku vika kun en kenellekään kelpaa. Tai tietenkin (ehkä) kelpaisi jollekin, mutta kai toivotonkin tapaus voi pitää mahdollisissa mies ehdokkaissa jotain rajaa? Sillä jotkut ihmiset, puol tutut pitävät minua liian ronkelina, jota EN todellakaan ole (siitä todisteena muutamat todella epäonnistuneet treffit). En tavoittele kuuta taivaalta, vaan tavallista miestä, joka arvostaa perusjuttuja, harrastaa, on kiinnostunut erilaisista asioista sekä itsessään, että muissa ja ympäröivässä maailmassa.
on kiinnostunut erilaisista asioista muissa?
Pelimiehen ominaisuus numero yksi.
Yhtään lohduttaa, niin et varmaankaan ole yksin "painimassa" tämän asian kanssa.
Nimittäin kirjoitus osuu vähän liiankin hyvin myös minun kohdalle. ;)
Ainoa poikkeus on se, että olen mies.
Eteenkin kohdat 2,3,4,6 ja 7 on aivan kuin omasta elämästä.
Niin tuttua! Mut luovuttaa ei saa, ei ennenkuin haudassa!! Harmittaahan tää tietysti pirusti kun ihminen on parhaassa iässään ja elämä lipuu ohitse! Olen sinua pari vuotta nuorempi, mutta samat ovat fiilikset täälläkin. Joka päivä pöyrii mielessä että MIKÄ MUSSA ON VIKANA???? Miksen löydä rakkautta.. Älkää sanoko epätoivoiseksi, sitä mä en tunnusta.