Mä haluisin tietää onko Suomessa muita munlaisia naisia.
Mä elin 10 vuotta parisuhteessa, johon liittyi hakkaamista, raiskaamista, tapon yrityksiä, täydellistä muusta maailmasta sulkemista. Me oltii onnellisiaki välillä ja saatiin kaksi maailman ihaninta lasta. Yks aamu mä vaan heräsin ja päätin että nyt olen saanu tarpeeks.Kolme vuotta mulla meni suunnitellessa kuinka mä lähden mun miehen luota pakoon. Kaupunki ei auttanut ja turvakodeista oli vaan haittaa mun tapauksessa. Mä vaihdoin kaupunkia, ei auttanu. Muutin takasin ja aloitin yhden naisen sodan tätä miestä vastaan.
Kaksi vuotta on nyt kulunu. Mä jouduin lopettaa työt, mun omaisuus on menny asianajajalle, mä en nuku, mun lapset tukeutuu muhun 24h vuorokaudessa. Mä oon nyt jo voitolla, lähestymiskielto rauhoitti tilannetta. Nyt tuntuu vaan että musta ei ole enää mitää jäljellä. Kun mä aukasen oven mä nään ne mun ex-miehen kasvot, mä en käy ulkona yksin. Mä pelkään ihmisiä. Mä herään yöllä painajaisiin, et mua hakataan lattiaa vasten, yritetään hukuttaa. Mulla on jäljellä lapset mut mua pelottaa että ne kohta huomaa et mä en ole kunnossa. Mä hermoilen niiden turvallisuudesta enkä päästä niitä suunnilleen minnekkään. Mä haluun alottaa normaalin elämän mut mä en tiedä että miten. Mä en luota ihmisiin, kukaan ei tunne mun ahistusta ja tuskaa mikä mun sisällä on. Kukaa ei ole osannu tähän mennessä mua auttaa, lukisko tämän kirjoituksen joku?
Mä elin 10 vuotta parisuhteessa, johon liittyi hakkaamista, raiskaamista, tapon yrityksiä, täydellistä muusta maailmasta sulkemista. Me oltii onnellisiaki välillä ja saatiin kaksi maailman ihaninta lasta. Yks aamu mä vaan heräsin ja päätin että nyt olen saanu tarpeeks.Kolme vuotta mulla meni suunnitellessa kuinka mä lähden mun miehen luota pakoon. Kaupunki ei auttanut ja turvakodeista oli vaan haittaa mun tapauksessa. Mä vaihdoin kaupunkia, ei auttanu. Muutin takasin ja aloitin yhden naisen sodan tätä miestä vastaan.
Kaksi vuotta on nyt kulunu. Mä jouduin lopettaa työt, mun omaisuus on menny asianajajalle, mä en nuku, mun lapset tukeutuu muhun 24h vuorokaudessa. Mä oon nyt jo voitolla, lähestymiskielto rauhoitti tilannetta. Nyt tuntuu vaan että musta ei ole enää mitää jäljellä. Kun mä aukasen oven mä nään ne mun ex-miehen kasvot, mä en käy ulkona yksin. Mä pelkään ihmisiä. Mä herään yöllä painajaisiin, et mua hakataan lattiaa vasten, yritetään hukuttaa. Mulla on jäljellä lapset mut mua pelottaa että ne kohta huomaa et mä en ole kunnossa. Mä hermoilen niiden turvallisuudesta enkä päästä niitä suunnilleen minnekkään. Mä haluun alottaa normaalin elämän mut mä en tiedä että miten. Mä en luota ihmisiin, kukaan ei tunne mun ahistusta ja tuskaa mikä mun sisällä on. Kukaa ei ole osannu tähän mennessä mua auttaa, lukisko tämän kirjoituksen joku?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä luin. Ja kaiken tuon jälkeen en voi muuta sanoa kuin että jatka taistelemista, kyllä elämä voittaa vielä. Usko pois.
Minun kriisini on ollut erilainen, mutta lähellä oli etten menettänyt lapsiani. Minulle neuvottiin, että pitäisi löytää luotettava taho, joka voisi auttaa lasten kanssa että sinulle jäisi aikaa hoitaa itseäsi, SIIHEN MENEE AIKAA!!! Sinun on voitava luottaa siihen, joka sinua auttaa ja se on ehkä vaikeinta. jos enemmän haluat kirjoitella niin osoitteeni on [email protected]
Suurin ongelmahan tässä mun tapauksessa on se, että kun kehenkään ei voi luottaa. Mä oon luopunu kaikesta mitä mulla on joskus ollut. Mun mies tuhoo mun ystävyys-suhteet heti kun saa niistä vihiä. Mun lapset pelkää olla muuaalla, kun mun luona, ne ei ole vielä valmiita luopuu musta hetkekskään. Kiitos kuitenkin, kun laitoit sähköpostiosoitteesi. Saatan sinulle kirjoittaa jos uskallan.
Hei
Tekstisi on todella järkyttävää, -miten "tasa-arvoisessa, nyky-yhteiskunnassa" voi moista tapahtua??
Varmasti suhteessanne ollut myös paljon hyvääkin, mutta silti vaivaa se, miten pitkään eroprosessisi on kestänyt. Tuollainen "mies" ei varmasti ansaitsisi ketään ihmistä elämäänsä, olet aivan liian hyvä ja täysjärkinen moiseen. Hyvä että olet ymmärtänyt sekä oman että lastesi parhaan! Hienoa.
Voisin suositella terapiaa, teille kaikille.
Ei ole omakohtaisia kokemuksia, mutta kyllä nyt maalaisjärjelläkin pärjää tällaisessa..
VOIMIA ja jaksamista. Lapsesi ovat elämisen arvoinen syy, ja tietty paljon enemmänkin ;)
VOIMIA
puhua ammattiauttajan kanssa, heillä on vaitiolovelvollisuus. Voit ottaa myös yhteyttä terveyskeskukseen ja puhua siellä jonkun kanssa. Voimia sinulle, elämä ei ole helppoa, mutta usko pois vielä se kirkastuu.
hei
- mä haluan lohduttaa sua ;kyllä se vie varmasti aikansa ennenkuin pääsee eteenpäin noin kauheiden kokemusten jälkeen ,mutta anna itsellesi aikaa ,ole itsellesi armollinen ,ota rauhallisesti,sä olet kuitenkin voiton puolella, kun sait repästyä itsesi irti hänestä.
Ihmisellä on oikeus surra kauheita kokemuksiaan ja purkaa ja puhua,puhua, sekin on helpottavaa.Toivon että sulla on oikein hyvä ystävä, jollekka voit purkaa tuntojasi.Kirjoita paperille mitä sinulla on hyvää tällähetkellä, siitä tulee yllättävän pitkä lista.Sinulla on ihanat lapset, joiden takia jaksaa.OLE rohkea, nosta pääsi pystyyn, sinun ei tarvitse hävetä mitään. EI ollut sun vikasi,että kohdallesi sattui luonnehäiriöinen ihminen.
Pyydä jotain sukulaismiestä kanssasi ulos kävelylle,älä jää sisälle pelkäämään.Mieti positiivisia ajatuksia, musiikki on hyvä,tee sitä mistä pidät.
Kyllä ilman miestäkin voi elää,naisystävät ovat aika kivoja, kyllä me naiset kannamme toisiamme ja pärjäämme.
Parempi yksin ,kun huonon kaverin kanssa !Sydämellinen halaus sulle ,kyllä sinä tulet pärjäämään,pää pystyyn ja menoks!