Treffikokemus

Tutustuttiin treffien kautta, meilailtiin parin kirjeen verran. Minä lähetin kuvani, mies lupasi lähettää omansa mutta sitä ei kuulunut. Kuulemma parempi että näen ihan livenä hänet, kova kiire oli miehellä päästä tapaamaan.
Niinpä kahville mentiin, pälyilin ympärilleni, missä on se "nuoren Kurt Russelin" näköinen mies, vaalennetut siististi leikatut pitemmät hiukset, rennot arkivaatteet. Mies tuntui puheissaan olevan mies sanojensa takana, työkokemusta ja mielipiteitä riitti vaikka muille jakaa jne.
Puheidensa perusteella odotin kivan ja pirtsakan näköistä, työelämässä ja yksinhuoltajana reippaasti pärjäävää miestä.

Pöytääni asteli ilmetty Rauli Badding Somerjoki...
Itse vaalennetut hiukset, hieman omituisen laikukkaat, oranssin ja maidonvalkoisen sekoitukset. Koska olivat nähneet pesua ja kampaa, vaikea arvioida.
Rasvatahraiset suuret silmälasit eivät näköjään oikein tahtoneet pysyä paikoillaan...
Rennot arkivaatteet olivat siniset verkkarit, tupakanpolttamilla reijillä.
Kahvikupillisen aikana mies osottautui mielettömän levottomaksi persoonaksi, työkokemus oli karttunut sekatyömiehenä-verkostomyyjänä joka ei sopeutunut työporukkaan.
Välillä tyyppi rapsutteli muniaan ihan estotta.

Join kupillisen kahvia, kiitin mielenkiintoisesta seurasta. Tulevat tapaamiset kielsin, kerroin että valitettavasti hän ei ole tyyppiäni. Toivotin kohteliaasti hyvää jatkoa etsimiselleen.

Perääni sain tekstiviestin, jossa minut haukuttiin nirppanokkaiseksi hienohelmaprinsessaksi joka ei koskaan löytäisi mitään eikä ketään tällä asenteella.
125102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

enkä voi kuin nauraa, kun mietin mitä heidän päässä liikkuu?! Miksi valehdella, koska totuus tulee ilmi kun nähdään. Itse tapasin n. vuosi sitten miehen, joka oli hyvässä duunissa ja ymmärsin, että edustustilaisuuksia hänellä on työnsä puolesta paljon ja sen myötä kuulosti, että herra osaa pukeutua hyvin. No, kun mä sitten hänet näin, niin ajattelin, että voi helvetti!! Hänellä oli tuulipuvun takki, mustat suorat housut ja parhaat päivänsä nähneet ällöttävän ruskeat kävelykengät jalassa. Ja heti kun hänen luokseen pääsin, hän kävi suutelemaan jne...Oikea ällötys! En mä häntä kauaa katsellut, vaan jatkoin matkaa saman tien. Jos ihminen ei osaa käyttäytyä, niin ei enkä mä aikonut jäädä katsomaan mitä siitä illasta olisi kehkeytynyt. Meitä on moneksi :))

Äänestä

Mikä niillä mättää? Eikö ole kotona peiliä? Eikö ole itsekritiikkiä ja todellisuudentajua? Vai ollaanko vain huijausmielessä tyyliin: jos se treffeille asti tulee, niin se on muutenkin kiinnostunut ehkä tulevaisudessakin. HYI!

Äänestä

sentään pääset tänne kaltaistesi kanssa räyhäämään !
Oletetaan nyt ensiksikin, että Sinun tarinassasi on korkeintaan puolet totta jos sitäkään eli jos et ymmärtänyt on se ihan epäuskottava tarina.
Oletetaan myös, että sen "kaverin" jutuissa on vaan enintään puolet totta jos sitäkään.

MITÄ ONKAAN TAPAHTUNUT TODELLISUUDESSA ?

No kaksi samankaltaista on kohdannut, mutta toinen purkaa täällä epäonnistumisiaan, kun se toinen taas kohdistaa kritiikkinsä sinne minne se kuuluukin eli ei anonyymisti täällä julki huutamalla, vaan suoraan ko henkilölle.

On se kumminkin mukavaa luettavaa, kun ihmiset onnistuvat. Nää samaiset epäonnistujat, jotka täällä elämänsä epäonnistumisia levittelevät alkavat kyllä suoraan sanoen jo tympiä !

Kyllä se juttu vaan niin on, että tapailuun ja seurusteluun tarvitaan kaksi - mutta eihän he toki voi olla ketä tahansa. Pitäähän jonkin asian olla heille yhteistä muutoin lopputulos on täällä parkumista !

Äänestä
  • tuo eka viesti koski, kun noin vauhkoat täällä. Ei kannata vaahdota, sun tekstistäsi ei saa selvää kukaan. Mene takasin apukouluun ja hae matkalla paremmat lääkkeet.

    Äänestä

käydä samoin,kirjoiteltiin aika intensiivisesti ja juttu kulki todella kivasti,aina tilaisuuden tullen nainen ikäänkuin ohimennen "mainosti" kauneuttaan,sai mut vakuuttuneeksi ulkoisesta olemuksestaan niin etten edes kysellyt kuvaa.
Vieläpä ennen sokkotreffejä muistutti näyttävästä olemuksestaan:)sovittiin että suoraan sanotaan jos ei toinen miellytä ja niin mentiin treffeille.
Baarissa nähtyämme hän kysyi vastaanko mielikuvaasi ollenkaan,johon suoraan sanoin ET,no ei siinä mitään hetken hiljaisuuden jälkeen hän kysäisi voitaisko silti yrittää??:)
Kieltäydyttyäni leimattiin minutkin vaikka miksi,eli myös miehelle voi käydä näin=)
ps.koskaan en edes kysellyt hänen ulkoisesta olemuksestaan mitään..

Äänestä

idols kisasta, siinähän myös onnettoman huonot luulevat olevansa parempia kuin ovat, ja kun ei menesty, on tuomareissa vika :D

Äänestä

toivoa mun huomisiin treffeihin. mies on antanut kuvankin puolesta olettaa että on uskomattoman hyvännäkönen ja itsestään huolehtiva.
ei saa mennä paikalle liian takki auki. :/

Äänestä

Hahaha, kuulosti todelliselta painajaiselta! Tiedän, ei saisi nauraa, mutta oli niin surkuhupaisan kuuloinen äijä ettei voi olla nauramatta.
Nyt tietysti tänne tulee puolet suomi24:n äijistä haukkumaan sinua kun et kelpuuttanut moista muniaan rassaavaa reuhkaa itsellesi, kun miehessä ei heidän mielestään ole mitään vikaa.
Taisi olla äijällä aika suuret luulot itsestään, eikä varmaan peiliä omista vielä tänäkään päivänä!
Ainoa mikä jutussa varsinaisesti vituttaa on se, että tyyppi vielä käyttäytyi noin sikamaisesti tapaamisen jälkeen. Itsetuntoa ei varmaan ole kyseisellä tyypillä muruakaan jäljellä, kun pitää ruveta nimittelemään. Luulee varmaan olevansa kovakin naistenmies, jos uskoo ettet sinä löydä muutakaan miestä jos et häntä kelpuuta! Hah! Näitä palstan viestejä kun lueskelee, niin vastaava asenne välittyy tänne kirjoittelevien miesten teksteistä.
Huvittavaa muuten, että aina kun nainen ei kelpaa miehelle, nainen ajattelee hiljaa mielessään olevansa ruma ja alle miehen tason. Jos taas mies ei kelpaa naiselle, niin syy on aina naisessa, joka on muka liian nirppanokka. Ei koskaan siinä miehessä, joka ilmaantuu treffeille räjähtäneen näköisenä verkkareissa, jauhaa paskoja juttujaan olemattomasta työhistoriastaan, ja raapii välillä haarovälissään viliseviä satiaisia. Voi niitä "miehiä" ! Tässä taas yksi syy miksi en ikinä aio hakea seuraa netin kautta! :D

Äänestä

juuh. tulihan sokkotreffit koettua. kirjoteltiin reilun viikon verran ennen tapaamista. oman kuvani olisin lähettänyt etukäteen, miehen mielestä se ei ollut niin oleellinen asia, nyt tiedän miksi. jutut kävi yksiin ihan hyvin, sitä ei voi kieltää. kaverilla oli tulenpalava kiire tavata, jaksoi painottaa, että sisäinen kauneus on sitä mitä hän etsii... silti juttujensa perusteella odotettavissa oli siis nuorekas, urheilullinen, eronnut, mukavannäköinen, tumma, pitkähkö supliikkimies. mielikuva romahti saman tien kun kohtasimme nimeltä mainitsemattoman kaupungin keskustassa. apua. eka ajatus oli, että toivottavasti kukaan ei nyt näe mua. tyyppi tuli paikalle 'nuorekkaaasti' pukeutuneena. valkaistu farkkutakki vuodelta 82 (karkea arvioni), sen alla virttynyt, likainen villapaita, jalassa mustat kuluneet verkkarit ja kaiken kruunasi tietysti lenkkarit. kaveri oli tapaamisestamme ihan täpinöissään, olin hänen mielestään parempi kuin oli edes kuvitellut. eipä paljon lämmittänyt mieltäni moinen kohteliaisuus. yritin kuumeisesti miettiä, mihin hittoon sen kanssa kehtaa edes mennä, ja eka räkälä mikä osui silmiin, pelasti. yhdet oluet juotiin, tyrmistykseltäni en meinannut saada sanaa suustani. tyyppi vielä kehtasi pummata tupakoitani koko ajan, hän kun ei itse kuulemma osta röökiä, on niin kallista. pyhä sylvi sentään. jätin sen istumaan sinne räkälään, muistin muka samalla muutaman asian, mitkä piti vielä samana päivänä hoitaa. toivottavasti tajuaa olla ottamatta mitään yhteyttä. siperia opettaa. ei enää koskaan sokkotreffeille.

Äänestä
  • ...ei ikuna sokkotreffeille enää...miesten omakuva on jotenkin töysin kadoksissa ja vinossa tai sitten niillä ei oikeesti ole peiliä :(

    Äänestä


joo.Tapasin miehen,ekat treffit.profiilis kuva ihan ok.lähetin myös hänelle kuvan.Puhuttiin puhelimes ja oli ihan fiksun tuntuinen kaveri.Mutta kun mies ilmestyi ovelleni,oli hän suoraan sanoen kuin alamaailman kulkija.Eli profiilin kuva oli täyttä pa....!Puliukko muuta en voi sanoa.Petyin todella:

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heh heh kirjoitti:

Tutustuttiin treffien kautta, meilailtiin parin kirjeen verran. Minä lähetin kuvani, mies lupasi lähettää omansa mutta sitä ei kuulunut. Kuulemma parempi että näen ihan livenä hänet, kova kiire oli miehellä päästä tapaamaan.
Niinpä kahville mentiin, pälyilin ympärilleni, missä on se "nuoren Kurt Russelin" näköinen mies, vaalennetut siististi leikatut pitemmät hiukset, rennot arkivaatteet. Mies tuntui puheissaan olevan mies sanojensa takana, työkokemusta ja mielipiteitä riitti vaikka muille jakaa jne.
Puheidensa perusteella odotin kivan ja pirtsakan näköistä, työelämässä ja yksinhuoltajana reippaasti pärjäävää miestä.

Pöytääni asteli ilmetty Rauli Badding Somerjoki...
Itse vaalennetut hiukset, hieman omituisen laikukkaat, oranssin ja maidonvalkoisen sekoitukset. Koska olivat nähneet pesua ja kampaa, vaikea arvioida.
Rasvatahraiset suuret silmälasit eivät näköjään oikein tahtoneet pysyä paikoillaan...
Rennot arkivaatteet olivat siniset verkkarit, tupakanpolttamilla reijillä.
Kahvikupillisen aikana mies osottautui mielettömän levottomaksi persoonaksi, työkokemus oli karttunut sekatyömiehenä-verkostomyyjänä joka ei sopeutunut työporukkaan.
Välillä tyyppi rapsutteli muniaan ihan estotta.

Join kupillisen kahvia, kiitin mielenkiintoisesta seurasta. Tulevat tapaamiset kielsin, kerroin että valitettavasti hän ei ole tyyppiäni. Toivotin kohteliaasti hyvää jatkoa etsimiselleen.

Perääni sain tekstiviestin, jossa minut haukuttiin nirppanokkaiseksi hienohelmaprinsessaksi joka ei koskaan löytäisi mitään eikä ketään tällä asenteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu