Tupakkalakko

Puhut viisaita. Olemme puhuneet asiasta paljon nyt eron kieppeillä, ja mies on ilmaissut asian sanoin: "Musta tuntuu, että sä et hyväksy mua sellasena kuin mä olen, jos sä et hyväksy mun tupakanpolttoa." Hyvänä hetkenä ymmärrän logiikan, ja sen että suhteessa todellakin pitää pystyä olemaan oma itsensä. Mutta..

..seuraavaksi kamppailenkin sen kanssa, muutanko liikaa jotain itsestäni, jos hyväksyn tupakanpolton. Niinkuin sanoit, minun olisi selvitettävä itselleni mikä tupakoinnissa niin paljon häiritsee. Järkevää tai ei (jälkimmäinen todennäköisempi..) tuntuu, että joku räjäyttäisi sisälleni tyhjiön joka kerta kun luulen/tiedän että mies polttaa. Joten on vaikea tietää, onko suhde sen tuskan arvoinen, minkä asian hyväksymään oppiminen aiheuttaa. Kun en tällä hetkellä erota sitä, olenko vain päässäni rakentanut kaiken sen ahdistuksen mikä asiaan liittyy, vai tuleeko se syvemmältä, niistä asioista joita minä pidän tärkeänä. Jälkimmäisessa tapauksessa pelkään, että tukahdutan jotain oleellista itsessäni hyväksymällä tupakanpolton.

Kun en itse ole koskaan polttanut, en vain pysty eläytymään siihen riippuvaisuuteen. Kuvittelen itseni ns. vahvaksi luonteeksi, joka osaa kieltäytyä houkutuksista, ja tiedän itseni perfektionistiksi. Vaadin siis paljon sekä itseltäni, että läheisiltäni. Minulle tupakointi kertoo vain luonteen heikkoudesta, siitä ettei pysty kieltäytymään houkutuksista. Ja jos ei pysty tekemään parisuhteen takia, parisuhde ei ilmeisesti ole tarpeeksi tärkeä. Välillä TIEDÄN, ettei niin voi ajatella, mutta välillä se tuntuu vain imevän kaiken voiman taisteluhalusta.

Joka tapauksessa kiitän kommentista, se antoi ajattelemisen aihetta. Tämä muu kirjoittelu on enemmänkin terapeuttista minulle, pystyy purkamaan ajatuksia jotenkin loogiseen muotoon:).

Manti kirjoitti:

Puhut viisaita. Olemme puhuneet asiasta paljon nyt eron kieppeillä, ja mies on ilmaissut asian sanoin: "Musta tuntuu, että sä et hyväksy mua sellasena kuin mä olen, jos sä et hyväksy mun tupakanpolttoa." Hyvänä hetkenä ymmärrän logiikan, ja sen että suhteessa todellakin pitää pystyä olemaan oma itsensä. Mutta..

..seuraavaksi kamppailenkin sen kanssa, muutanko liikaa jotain itsestäni, jos hyväksyn tupakanpolton. Niinkuin sanoit, minun olisi selvitettävä itselleni mikä tupakoinnissa niin paljon häiritsee. Järkevää tai ei (jälkimmäinen todennäköisempi..) tuntuu, että joku räjäyttäisi sisälleni tyhjiön joka kerta kun luulen/tiedän että mies polttaa. Joten on vaikea tietää, onko suhde sen tuskan arvoinen, minkä asian hyväksymään oppiminen aiheuttaa. Kun en tällä hetkellä erota sitä, olenko vain päässäni rakentanut kaiken sen ahdistuksen mikä asiaan liittyy, vai tuleeko se syvemmältä, niistä asioista joita minä pidän tärkeänä. Jälkimmäisessa tapauksessa pelkään, että tukahdutan jotain oleellista itsessäni hyväksymällä tupakanpolton.

Kun en itse ole koskaan polttanut, en vain pysty eläytymään siihen riippuvaisuuteen. Kuvittelen itseni ns. vahvaksi luonteeksi, joka osaa kieltäytyä houkutuksista, ja tiedän itseni perfektionistiksi. Vaadin siis paljon sekä itseltäni, että läheisiltäni. Minulle tupakointi kertoo vain luonteen heikkoudesta, siitä ettei pysty kieltäytymään houkutuksista. Ja jos ei pysty tekemään parisuhteen takia, parisuhde ei ilmeisesti ole tarpeeksi tärkeä. Välillä TIEDÄN, ettei niin voi ajatella, mutta välillä se tuntuu vain imevän kaiken voiman taisteluhalusta.

Joka tapauksessa kiitän kommentista, se antoi ajattelemisen aihetta. Tämä muu kirjoittelu on enemmänkin terapeuttista minulle, pystyy purkamaan ajatuksia jotenkin loogiseen muotoon:).

Lue lisää

"..seuraavaksi kamppailenkin sen kanssa, muutanko liikaa jotain itsestäni, jos hyväksyn tupakanpolton."

Intiaaneillehan tupakka on rauhan yrtti ja valon työkalu, jonka avulla ajatukset saa takaisin myönteiselle oikealle polulle, mikäli meinaa retkahtaa liialliseen pessimismiin ja synkkyyteen. Tupakoimattomathan usein suhtautuvat mm. tupakointiin ja muihinkin asioihin aivan tolkuttoman kielteisesti ja tuomitsevasti vaikka siihen ei mitään syytä olisikaan. Valtion budjetistakin käytetään hirvittävät määrät rahaa antitupakointipropagandaan ja rauhanyrtin mustamaalaamiseen, joten ei ihme että ko. moskan uskovia tupakoimattomia omaisia ahdistaa.

"Kun en tällä hetkellä erota sitä, olenko vain päässäni rakentanut kaiken sen ahdistuksen mikä asiaan liittyy, vai tuleeko se syvemmältä, niistä asioista joita minä pidän tärkeänä."

Kyllä se ahdistus tulee enimmäkseen tupakanvastaisesta terveysfasismista, jota nykyisin surutta levitetään yhtään ajattelematta sitä, millainen vaikutus sillä on mm. tupakoitsijoiden omaisiin. Vielä 100 vuotta sitten tupakkaa ja tervaa pidettiin terveydelle hyödyllisenä lääkkeenä, ei varmastikaan omaisia ahdistanut kuten nykyisin.

"Jälkimmäisessa tapauksessa pelkään, että tukahdutan jotain oleellista itsessäni hyväksymällä tupakanpolton."

Riittää että opettelet myönteisen ajattelun taitoa, eli yrität suhtautua edes vähänkin kriittisesti kaikkeen mustamaalausmoskaan, ja keksiä myös myönteisiä puolia (joita tupakoinnissakin on).

"Kuvittelen itseni ns. vahvaksi luonteeksi, joka osaa kieltäytyä houkutuksista, ja tiedän itseni perfektionistiksi. Vaadin siis paljon sekä itseltäni, että läheisiltäni. Minulle tupakointi kertoo vain luonteen heikkoudesta, siitä ettei pysty kieltäytymään houkutuksista."

Tuo on juuri sitä ääripessimismiä, eli tuossakin pyrit vain kehittelemään moitteita tupakoitsijoita kohtaan. Eräänlaista luonteenheikkoutta, jolle masentuneet ym. ovat alttiita.
Tupakka tietysti on aika addiktiivista, jos siihen kehittyy riippuvuus niin se on aivan yleistä eikä osoita mitään erityistä luonteen heikkoutta.

kirjoittaja rakastaisi toista oikeasti, hän hyväksyisi toisen sellaisena kuin toinen on. Tupakanpolttoineen päivineen... Miksi toisen pitäisi "tehdä kaikkensa jos rakastaa" ja toinen vain sanelisi ehtoja? Rakkaus ei aseta ehtoja.

..olen (selvästikin) päässäni pyöritellyt. Huonona hetkenä tuollaista ajatuksenkulkua on vaikea estää. Olen yrittänyt miettiä asian jotenkin toiseen suuntaan: jos minulla olisi tapoja tai "ongelmia" jotka häiritsevät miestä, mitä olisin valmis tekemään hänen vuokseen. Mutta vahdin painoni ihan oma-aloitteisesti, omaan terveelliset ja urheilulliset elämäntavat, enkä (ainakaan tahallani:P) ole luonteeltani kovinkaan rasittava. Ja toisaalta mies ottaa asiat yleensä niin lunkisti, että vain vieraissa hyppimällä pystyisin häntä tosissaan hetkauttamaan. Eikä siihen ole kovinkaan suuria haluja.. Mutta jos vaikka edelleen harrastaisin paljon hevosia, eikä mieheni pitäisi hajusta, olisi luultavasti aika ahdistavaa, jos siitä painostettaisiin luopumaan suhteen takia. Vaikka hevosurheilun ei pitäisi terveydelle vaarallista ollakaan..

Toisaalta mies nimenomaan yritti lopettaa minun satuttamiseni tupakalla olemalla valmis laittamaan suhteen poikki. Mutta tuskan vaihtaminen toiseen ei oikein auttanut asiaa.. Tästä "luonteen heikkous -asiasta" joudun edelleen taistelemaan itseni kanssa, kun en kerran koskaan ole sitä fyysistä riippuvuutta kokenut, enkä voi tietää millaisia voimia se vaatii.

Tekee näköjään hyvää välillä joutua puolustelemaan tilannetta:). En voi väittää olevani vieläkään selvillä vesillä koko sotkun suhteen, on pienestä kiinni mitä mieltä asiasta milloinkin on. Monia pitkällisiä keskusteluja on luultavasti vielä edessä, positiivista on että ainakin tähän asti niiden avulla ollaan päästy _eteenpäin_ asiassa.

Kiitos sinullekin kommentista.

taas sinä tai kirjoitti:

kirjoittaja rakastaisi toista oikeasti, hän hyväksyisi toisen sellaisena kuin toinen on. Tupakanpolttoineen päivineen... Miksi toisen pitäisi "tehdä kaikkensa jos rakastaa" ja toinen vain sanelisi ehtoja? Rakkaus ei aseta ehtoja.

Lue lisää

..satelee niin ettei ehdi vastaamaankaan..:)

Mutta siis, ironistahan tässä on se, että olemme vaihtaneet tilanteeseen, jossa mies sanelee ehdot. "Sinun on hyväksyttävä tämä ja vielä tämä, että suhde voi jatkua." Saivartelua, tiedetään, mutta kaiken sen paskan jälkeen tuo ajatus tekee olon välillä aika tukalaksi. Paras tilannehan olisi, että molemmat myötäisivät. Näinkin vastakkaisissa persoonissa sen myötäämisen täytyy olla aika suurta.. Pitää vain toivoa, että suuret vaikeudet tuovat myös suurta onnea..

Manti kirjoitti:

..satelee niin ettei ehdi vastaamaankaan..:)

Mutta siis, ironistahan tässä on se, että olemme vaihtaneet tilanteeseen, jossa mies sanelee ehdot. "Sinun on hyväksyttävä tämä ja vielä tämä, että suhde voi jatkua." Saivartelua, tiedetään, mutta kaiken sen paskan jälkeen tuo ajatus tekee olon välillä aika tukalaksi. Paras tilannehan olisi, että molemmat myötäisivät. Näinkin vastakkaisissa persoonissa sen myötäämisen täytyy olla aika suurta.. Pitää vain toivoa, että suuret vaikeudet tuovat myös suurta onnea..

Lue lisää

se periaatteessa ole niin, että voidaksemme olla ja elää jonkun kanssa, meidän pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin toinen sattuu olemaan? Jos ei hyväksy, niin voi suhteen lopettaa. Siis pohjimmiltaan ja yksinkertaistettuna. Jos taas toisen puutteilla tai vioilla aletaan käymään vaihtokauppaa tyyliin sinä sitä, niin sitten minä tätä, ei olla enää kaukana siitä, että pari alkaa käyttämään ominaisuuksia tai niiden puutteita vallankäytön välineinä.

Itse olen sitä mieltä, että yleensä ihminen on itse valinnut parinsa ja sen mukaan on elettävä. Jälkikäteen ei voi alkaa jostain urputtamaan. Ja vuosien varrella tapahtuvaan kasvuunkin pitää toiselle antaa tilaa ja mahdollisuus. Toisen syyllistäminen on erittäin rumaa tyyliin "sinä haavoitat minua tupakoinnillasi" Jos et toista hyväksy, niin _sinun_ pitää tehdä päätös, onko ominaisuus dealbreaker, jonka takia olet valmis päättämään suhteen. Ja miehesi voisi harrastaa _oikeasti_ paljon pahempaakin kuin tupakoida.

Parisuhde on kompromissien tekoa. Aitojen kompromissien, eikä syyllistämisellä tai uhkailulla tehtyjä. Kaikki on vapaaehtoista, paitsi kuolema ja verojenmaksu. Niin parisuhteessakin. Älä sysää vastuuta yksin toiselle, kun parisuhteen kiemuroita ratkotte. Itse joudut päätöksistäsi itsellesi vastaamaan.

Ja mielestäni tupakointi olisi aivan älytön syy päättää parisuhde, jos muuten asiat ovat kohtuullisella mallilla. Se on sitten taas eri asia, jos tupakointi on vain savuverho, jolla saat kaupiteltua ajatuksen erosta itsellesi.

eikös kirjoitti:

se periaatteessa ole niin, että voidaksemme olla ja elää jonkun kanssa, meidän pitää hyväksyä toinen sellaisena kuin toinen sattuu olemaan? Jos ei hyväksy, niin voi suhteen lopettaa. Siis pohjimmiltaan ja yksinkertaistettuna. Jos taas toisen puutteilla tai vioilla aletaan käymään vaihtokauppaa tyyliin sinä sitä, niin sitten minä tätä, ei olla enää kaukana siitä, että pari alkaa käyttämään ominaisuuksia tai niiden puutteita vallankäytön välineinä.

Itse olen sitä mieltä, että yleensä ihminen on itse valinnut parinsa ja sen mukaan on elettävä. Jälkikäteen ei voi alkaa jostain urputtamaan. Ja vuosien varrella tapahtuvaan kasvuunkin pitää toiselle antaa tilaa ja mahdollisuus. Toisen syyllistäminen on erittäin rumaa tyyliin "sinä haavoitat minua tupakoinnillasi" Jos et toista hyväksy, niin _sinun_ pitää tehdä päätös, onko ominaisuus dealbreaker, jonka takia olet valmis päättämään suhteen. Ja miehesi voisi harrastaa _oikeasti_ paljon pahempaakin kuin tupakoida.

Parisuhde on kompromissien tekoa. Aitojen kompromissien, eikä syyllistämisellä tai uhkailulla tehtyjä. Kaikki on vapaaehtoista, paitsi kuolema ja verojenmaksu. Niin parisuhteessakin. Älä sysää vastuuta yksin toiselle, kun parisuhteen kiemuroita ratkotte. Itse joudut päätöksistäsi itsellesi vastaamaan.

Ja mielestäni tupakointi olisi aivan älytön syy päättää parisuhde, jos muuten asiat ovat kohtuullisella mallilla. Se on sitten taas eri asia, jos tupakointi on vain savuverho, jolla saat kaupiteltua ajatuksen erosta itsellesi.

Lue lisää

Hyviä kommentteja, mutta aika kärkevästi ilmaistuna.. Toinen pitää hyväksyä, se on selvä, ja asiasta josta ollaan aika paljon tällä hetkellä puhuttukin. Alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä aikaisemmat ongelmat johtuivat, enkä todellakaan syytä kaikesta suhteen toista osapuolta. Mies oli ehkä se, joka valehteli ja petti minulle niin tärkeät lupaukset, mutta on varmasti minunkin syytäni, että hän ajautui siihen..

_Kompromisseja_, nimenomaan. Mikä minua tällä hetkellä nyppiikin, on se, että jos aikaisemmin mentiin enemmän minun sielunmaisemien mukaan, nyt pitäisi kääntää kelkka päinvastaiseen suuntaan. Suurimman ahdistuksen aikaan tuntui, että keskustelut miehen puolelta olivat puoliksi selvittelyä siitä, mitä minun pitäisi hyväksyä, ja puoliksi toteamista, että ehkä se on liian vaikeaa. Jos minun taisteluni suhteen puolesta on tupakka-ahdistusta vastaan, mikä on miehen taistelu? Ja tähän kohtaan kovinkaan hedelmällinen kommentti ei ole "Jos kerran pitää niin paljon taistella, miksi jatkaa suhdetta." Minä uskon, että hyvän suhteen voi rakentaa, jos vain jaksaa tehdä työtä. Mutta yksin en siihen rupea.

Ymmärrän, että joillekin tämä valtaisa kärsimysnäytelmä tupakan takia on enimmäkseen vitsi, mutta tuskin sitä täällä kyselisin, jos en oikeasti olisi asian kanssa hukassa. Itsekin kenties polttaneelle ja toisenlaiset elämänarvot omaksuneelle asia on... no, ei asia lainkaan, mutta minulle siitä on tullut möykky, jota en enää itse osaa selvittää. Siksi kyselen hieman neutraalimpia mielipiteitä ja näkökulmia.

Tupakointi ei ole se ainut syy, mutta joko se on paljastanut tai tuonut kuvioihin muut ongelmat, joiden takia tilanne räjähti. Siksi keskustelu nyt painottuu siihen. Ja olen täysin tietoinen, että paljon pahemminkin voisivat asiat olla, että tässä suhteessa on myös paljon hyvää. Mutta kun tupakointi kerran tuntui niin suurelta pahalta minulle, en enää osannut painottaa oikein suhteen hyviä ja huonoja puolia. Sen vuoksi vaahtoan siitä täällä, sillä tiedän(?) saavani mielipiteitä, joissa ei tarvitse kaunistella tai kierrellä. Kiitos siis kommentistasi. En kenties ole kaikesta samaa mieltä, mutta ainakin jouduin miettimään _miksi_ niin on.

Keskustelu on jo ehkä hieman laajemmalla kuin pelkässä röökin poltossa, mutta ei haittaa ainakaan minua. Asiat selkenee kummasti itsellekin, kun niitä selvittää jollekin toiselle.

Manti kirjoitti:

Hyviä kommentteja, mutta aika kärkevästi ilmaistuna.. Toinen pitää hyväksyä, se on selvä, ja asiasta josta ollaan aika paljon tällä hetkellä puhuttukin. Alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä aikaisemmat ongelmat johtuivat, enkä todellakaan syytä kaikesta suhteen toista osapuolta. Mies oli ehkä se, joka valehteli ja petti minulle niin tärkeät lupaukset, mutta on varmasti minunkin syytäni, että hän ajautui siihen..

_Kompromisseja_, nimenomaan. Mikä minua tällä hetkellä nyppiikin, on se, että jos aikaisemmin mentiin enemmän minun sielunmaisemien mukaan, nyt pitäisi kääntää kelkka päinvastaiseen suuntaan. Suurimman ahdistuksen aikaan tuntui, että keskustelut miehen puolelta olivat puoliksi selvittelyä siitä, mitä minun pitäisi hyväksyä, ja puoliksi toteamista, että ehkä se on liian vaikeaa. Jos minun taisteluni suhteen puolesta on tupakka-ahdistusta vastaan, mikä on miehen taistelu? Ja tähän kohtaan kovinkaan hedelmällinen kommentti ei ole "Jos kerran pitää niin paljon taistella, miksi jatkaa suhdetta." Minä uskon, että hyvän suhteen voi rakentaa, jos vain jaksaa tehdä työtä. Mutta yksin en siihen rupea.

Ymmärrän, että joillekin tämä valtaisa kärsimysnäytelmä tupakan takia on enimmäkseen vitsi, mutta tuskin sitä täällä kyselisin, jos en oikeasti olisi asian kanssa hukassa. Itsekin kenties polttaneelle ja toisenlaiset elämänarvot omaksuneelle asia on... no, ei asia lainkaan, mutta minulle siitä on tullut möykky, jota en enää itse osaa selvittää. Siksi kyselen hieman neutraalimpia mielipiteitä ja näkökulmia.

Tupakointi ei ole se ainut syy, mutta joko se on paljastanut tai tuonut kuvioihin muut ongelmat, joiden takia tilanne räjähti. Siksi keskustelu nyt painottuu siihen. Ja olen täysin tietoinen, että paljon pahemminkin voisivat asiat olla, että tässä suhteessa on myös paljon hyvää. Mutta kun tupakointi kerran tuntui niin suurelta pahalta minulle, en enää osannut painottaa oikein suhteen hyviä ja huonoja puolia. Sen vuoksi vaahtoan siitä täällä, sillä tiedän(?) saavani mielipiteitä, joissa ei tarvitse kaunistella tai kierrellä. Kiitos siis kommentistasi. En kenties ole kaikesta samaa mieltä, mutta ainakin jouduin miettimään _miksi_ niin on.

Keskustelu on jo ehkä hieman laajemmalla kuin pelkässä röökin poltossa, mutta ei haittaa ainakaan minua. Asiat selkenee kummasti itsellekin, kun niitä selvittää jollekin toiselle.

Lue lisää

olla muutenkin aika kärkevä ihminen, enkä jaksa yleensä paljoa pehmennellä asioita. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja usein kärjistäen.

Olen aina sanonut, että liika ortodoksisuus kaikissa asioissa on pahasta. Ja tämä pätee mielestäni sinunkin suhtautumiseen tupakointiin. Ehkä asia on, kuten kerroit kärjistynyt miehesi lupauksen pettämisestä ja valehtelusta tupakoinnissa. Oletkos pysähtynyt miettimään, miksi miehesi valehteli? Yleensä tekosiimme on jokin syy, miksi toimimme, niinkuin toimimme. Oletko ajanut miehesi liian ahtaalle tämän elämänarvosi kanssa. Jospa vaateet olivat vain liian kovia lopettamisen suhteen? Kemiallinen riippuvuus ja sinun antamasi vaateet? Riippuvuus on kova, tiedän sen itse, koska poltan. Tiedän, että se ei ole terveellistä, mutta haluan pitää itselläni pieniä nautintoja elämässäni ja tupakointi on yksi niistä. Terveysfasistien mielipiteistä huolimatta.

Polttamista _ei_ pysty lopettamaan tyyliin käärme pyssyn piippuun pakottamalla. Jos haluat oikeasti miehesi lopettavan, se vaatii teiltä molemmilta tahtoa ja työtä. Ja sinulta tukea ja ymmärrystä, ei ultimatumeita aiheen tiimoilta...

Jos aiemmin olette eläneet sinun pillisi mukaan, niin tupakkasotanne on voinut olla se viimeinen niitti miehellesi ja nyt hän sitten on pistänyt kaiken yhden kortin varaan, joko ruorin pyörittäjä vaihtuu, tai hän lähtee. Mikä sekin on rumaa, mutta kuten sanoin, meillä yleensä on syymme käytökseemme. Syy/seuraussuhteiden miettiminen auttaa yllättävän useaan ongelmaan... Ja riitaan tarvitaan yleensä kaksi.

Jospa nyt antaisit hetken aikaa tupakan olla ja yrittäisitte selvällä suomenkielellä selvittää, mitä kumpikin elämältä haluaa ja onko toiveet ja haaveet sovitettavissa yhteen? Ja jos ei ole, niin mietitte sitäkin rehellisesti, ilman valtapelejä. Jos saatte näitä pinnan alla kyteviä ongelmianne sovittua, niin sen jälkeen yrittäisitte selvittää tätä tupakka-ahdistustasi. Ja siinäkin sinun kannattaisi unohtaa aiemmin loukatut tunteesi ja lähdette purkamaan aihetta puhtaalta pöydältä. Asiat pitää sopia ja anteeksi antaa, jos suhteen aikoo terveenä pitää. Ihan niinkuin _oikeasti_ antaa asioita anteeksi, eikä ikinä enää käyttää sovittuja asioita lyömäaseena.

Nyt taitaa suhteenne olla niin tulehtunut, että ensin kannattanee hoitaa hieman oireita ja tilanteen ollessa vähemmän akuutti, alkaa hoitamaan syitä.

Ja jos ei maailmat enää kohtaa, niin sitten ei taida kannattaa muuta kuin laittaa lusikat jakoon. Joskus vain käy niin.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kaikkien yhden asian kiihkoilijoiden kannattaisi välillä tehdä realitycheck siitä, että mitä kannattaa uhrata arvojensa alttarilla. Itsehän olemme vastuullisia elämämme onnellisuudesta. Toinen ihminen rinnallamme voi korkeintaa tukea tavoitteita. Ja sitäkin vain jos haluaa.

taidan kirjoitti:

olla muutenkin aika kärkevä ihminen, enkä jaksa yleensä paljoa pehmennellä asioita. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja usein kärjistäen.

Olen aina sanonut, että liika ortodoksisuus kaikissa asioissa on pahasta. Ja tämä pätee mielestäni sinunkin suhtautumiseen tupakointiin. Ehkä asia on, kuten kerroit kärjistynyt miehesi lupauksen pettämisestä ja valehtelusta tupakoinnissa. Oletkos pysähtynyt miettimään, miksi miehesi valehteli? Yleensä tekosiimme on jokin syy, miksi toimimme, niinkuin toimimme. Oletko ajanut miehesi liian ahtaalle tämän elämänarvosi kanssa. Jospa vaateet olivat vain liian kovia lopettamisen suhteen? Kemiallinen riippuvuus ja sinun antamasi vaateet? Riippuvuus on kova, tiedän sen itse, koska poltan. Tiedän, että se ei ole terveellistä, mutta haluan pitää itselläni pieniä nautintoja elämässäni ja tupakointi on yksi niistä. Terveysfasistien mielipiteistä huolimatta.

Polttamista _ei_ pysty lopettamaan tyyliin käärme pyssyn piippuun pakottamalla. Jos haluat oikeasti miehesi lopettavan, se vaatii teiltä molemmilta tahtoa ja työtä. Ja sinulta tukea ja ymmärrystä, ei ultimatumeita aiheen tiimoilta...

Jos aiemmin olette eläneet sinun pillisi mukaan, niin tupakkasotanne on voinut olla se viimeinen niitti miehellesi ja nyt hän sitten on pistänyt kaiken yhden kortin varaan, joko ruorin pyörittäjä vaihtuu, tai hän lähtee. Mikä sekin on rumaa, mutta kuten sanoin, meillä yleensä on syymme käytökseemme. Syy/seuraussuhteiden miettiminen auttaa yllättävän useaan ongelmaan... Ja riitaan tarvitaan yleensä kaksi.

Jospa nyt antaisit hetken aikaa tupakan olla ja yrittäisitte selvällä suomenkielellä selvittää, mitä kumpikin elämältä haluaa ja onko toiveet ja haaveet sovitettavissa yhteen? Ja jos ei ole, niin mietitte sitäkin rehellisesti, ilman valtapelejä. Jos saatte näitä pinnan alla kyteviä ongelmianne sovittua, niin sen jälkeen yrittäisitte selvittää tätä tupakka-ahdistustasi. Ja siinäkin sinun kannattaisi unohtaa aiemmin loukatut tunteesi ja lähdette purkamaan aihetta puhtaalta pöydältä. Asiat pitää sopia ja anteeksi antaa, jos suhteen aikoo terveenä pitää. Ihan niinkuin _oikeasti_ antaa asioita anteeksi, eikä ikinä enää käyttää sovittuja asioita lyömäaseena.

Nyt taitaa suhteenne olla niin tulehtunut, että ensin kannattanee hoitaa hieman oireita ja tilanteen ollessa vähemmän akuutti, alkaa hoitamaan syitä.

Ja jos ei maailmat enää kohtaa, niin sitten ei taida kannattaa muuta kuin laittaa lusikat jakoon. Joskus vain käy niin.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kaikkien yhden asian kiihkoilijoiden kannattaisi välillä tehdä realitycheck siitä, että mitä kannattaa uhrata arvojensa alttarilla. Itsehän olemme vastuullisia elämämme onnellisuudesta. Toinen ihminen rinnallamme voi korkeintaa tukea tavoitteita. Ja sitäkin vain jos haluaa.

Lue lisää

lisään, että kerroit aiemmin olevasi "vahva" ihminen, perfektionisti ja vaativasi itseltäsi ja muilta ihmisiltä paljon. Ei muilta ihmisiltä voi _vaatia_ mitään. Voit kyllä esittää omia näkemyksiäsi ja toiveitasi ja siihen sitten voidaan vastata kuulijan omien halujen mukaan. Vaatimalla voi joutua maksamaan sillä, että kanssakäyminen päättyy.

Pystyn ymmärtämään kyllä sinua tuossa itsensä piiskaamisessa, tunnistan itsessäni samoja oireita, mutta se ei mielestäni oikeuta minua vaatimaan muilta samaa. Olemme erilaisia arvoiltamme, haaveiltamme, joka asiassa. Ja nykyinen vaimoni on avannut silmäni sille, että pitää osata antaa myös itsellemme anteeksi. Armahtaa siltä jatkuvalta itsensä piiskaamiselta pyrkiessämme olemaan yli-ihmisiä. Maailma ei kaadu, jos joskus tingimme täydellisyydestä. Kuu jatkaa maan kiertämistä tulevaisuudessakin, kun meistä ei ole jäljellä kuin tomua, eikä kukaan muista tekemisiämme tai tekemättä jättämisiämme. Olen joutunut pohtimaan näitä asioita _aika_ paljon vaikean avioeroni puitteissa ja uusi vaimoni on saanut silmiäni jos ei nyt aukeamaan, niin ainakin raottumaan asenteissani ihmisiin. Lähellä vaikuttaviin ja tuntemattomiin.

taidan kirjoitti:

olla muutenkin aika kärkevä ihminen, enkä jaksa yleensä paljoa pehmennellä asioita. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja usein kärjistäen.

Olen aina sanonut, että liika ortodoksisuus kaikissa asioissa on pahasta. Ja tämä pätee mielestäni sinunkin suhtautumiseen tupakointiin. Ehkä asia on, kuten kerroit kärjistynyt miehesi lupauksen pettämisestä ja valehtelusta tupakoinnissa. Oletkos pysähtynyt miettimään, miksi miehesi valehteli? Yleensä tekosiimme on jokin syy, miksi toimimme, niinkuin toimimme. Oletko ajanut miehesi liian ahtaalle tämän elämänarvosi kanssa. Jospa vaateet olivat vain liian kovia lopettamisen suhteen? Kemiallinen riippuvuus ja sinun antamasi vaateet? Riippuvuus on kova, tiedän sen itse, koska poltan. Tiedän, että se ei ole terveellistä, mutta haluan pitää itselläni pieniä nautintoja elämässäni ja tupakointi on yksi niistä. Terveysfasistien mielipiteistä huolimatta.

Polttamista _ei_ pysty lopettamaan tyyliin käärme pyssyn piippuun pakottamalla. Jos haluat oikeasti miehesi lopettavan, se vaatii teiltä molemmilta tahtoa ja työtä. Ja sinulta tukea ja ymmärrystä, ei ultimatumeita aiheen tiimoilta...

Jos aiemmin olette eläneet sinun pillisi mukaan, niin tupakkasotanne on voinut olla se viimeinen niitti miehellesi ja nyt hän sitten on pistänyt kaiken yhden kortin varaan, joko ruorin pyörittäjä vaihtuu, tai hän lähtee. Mikä sekin on rumaa, mutta kuten sanoin, meillä yleensä on syymme käytökseemme. Syy/seuraussuhteiden miettiminen auttaa yllättävän useaan ongelmaan... Ja riitaan tarvitaan yleensä kaksi.

Jospa nyt antaisit hetken aikaa tupakan olla ja yrittäisitte selvällä suomenkielellä selvittää, mitä kumpikin elämältä haluaa ja onko toiveet ja haaveet sovitettavissa yhteen? Ja jos ei ole, niin mietitte sitäkin rehellisesti, ilman valtapelejä. Jos saatte näitä pinnan alla kyteviä ongelmianne sovittua, niin sen jälkeen yrittäisitte selvittää tätä tupakka-ahdistustasi. Ja siinäkin sinun kannattaisi unohtaa aiemmin loukatut tunteesi ja lähdette purkamaan aihetta puhtaalta pöydältä. Asiat pitää sopia ja anteeksi antaa, jos suhteen aikoo terveenä pitää. Ihan niinkuin _oikeasti_ antaa asioita anteeksi, eikä ikinä enää käyttää sovittuja asioita lyömäaseena.

Nyt taitaa suhteenne olla niin tulehtunut, että ensin kannattanee hoitaa hieman oireita ja tilanteen ollessa vähemmän akuutti, alkaa hoitamaan syitä.

Ja jos ei maailmat enää kohtaa, niin sitten ei taida kannattaa muuta kuin laittaa lusikat jakoon. Joskus vain käy niin.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kaikkien yhden asian kiihkoilijoiden kannattaisi välillä tehdä realitycheck siitä, että mitä kannattaa uhrata arvojensa alttarilla. Itsehän olemme vastuullisia elämämme onnellisuudesta. Toinen ihminen rinnallamme voi korkeintaa tukea tavoitteita. Ja sitäkin vain jos haluaa.

Lue lisää

Osuvia kysymyksiä, joista monestakaan en pysty itseäni kiemurtelemaan ulos. Myönnän olevani ihminen, joka (ainakin aikaisemmin) uskoi pystyvänsä porskuttelemaan elämän läpi täysin varmana omista mielipiteistään, straight line, ja jos ei seurustelukumppani sopisi kuvaan, jatkaisin matkaa. Kun kerran seurasin "pitkään" sivusta sinkkuna kavereiden onnettomia suhteita, ajattelin, että MINUA ei ainakaan koskaan kohdeltaisi niin. Ylpeys taisikin olla ensimmäinen voitettava asia tässä riitaräjähdyksessä.

Ja kyllä, olen miettinyt miksi mies valehteli, enkä ainakaan kieltänyt omaa osuuttani asiaan. Toisaalta, tilanne ei ole suoraan auennut kohdasta, jossa minä vaadin, ja mies polttaa piilossa. En koskaan pyytänyt miestä lopettamaan, vaan tahtoi tehdä sen itse, koska tiesi, että _minä_ en pidä tupakoinnista. Hälytyskellot pidettiin pumpulissa. Päästiin olotilaan, jossa minä toivoin kovasti, ja petyin monesti. Tuli mielikuva, että mies ei viitsi edes yrittää tosissaan. Jossain vaiheessa näin saattoi ollakin, välillä yritystä kyllä on ollut. Minä toivoin, petyin, ahdistuin ja päädyin painostamaan miestä. Suoraan tai kiertäen. Siitä tietenkin seurasi paljon pahempia asioita, kuin pelkkä neutraali(?) polttaminen.

Keskusteluissa on tullut esiin kaikki(?) muutkin puolet tilanteesta, se mitä tupakka on kummallekin osapuolelle edustanut. Paljon on puhuttu siitä, onko tämä mahdollista, ja vaatisiko suhde vain liikaa kompromisseja molemmilta. Siitä olen iloinen, että tähän mennessä keskustelut ovat edenneet toivottomasta toiveikkaaseen. Pöytä on pintaroskasta puhdistettu, syöpyneiden kohtien korjaaminen on pidemmän työn tulos. Myös miehen kylmä "vaadin"-asenne on laskenut, kun ei enää tanssita terällä, yhden kortin varassa. Ehkä liikaakin, pelkään että asiat palaavat helpotuksen myötä samaan jamaan. En usko, mutta pelkään.

Silmät ovat avautuneet moneen asiaan, tupakan suhteen paljolti tämän keskustelun ansiosta. Ainakin olemme päässeet tilanteeseen, jossa tiedämme, että asioille pitää tehdä jotain, ja siihen on halua. Se on enää toteuttamisesta kiinni..:)

Manti kirjoitti:

Osuvia kysymyksiä, joista monestakaan en pysty itseäni kiemurtelemaan ulos. Myönnän olevani ihminen, joka (ainakin aikaisemmin) uskoi pystyvänsä porskuttelemaan elämän läpi täysin varmana omista mielipiteistään, straight line, ja jos ei seurustelukumppani sopisi kuvaan, jatkaisin matkaa. Kun kerran seurasin "pitkään" sivusta sinkkuna kavereiden onnettomia suhteita, ajattelin, että MINUA ei ainakaan koskaan kohdeltaisi niin. Ylpeys taisikin olla ensimmäinen voitettava asia tässä riitaräjähdyksessä.

Ja kyllä, olen miettinyt miksi mies valehteli, enkä ainakaan kieltänyt omaa osuuttani asiaan. Toisaalta, tilanne ei ole suoraan auennut kohdasta, jossa minä vaadin, ja mies polttaa piilossa. En koskaan pyytänyt miestä lopettamaan, vaan tahtoi tehdä sen itse, koska tiesi, että _minä_ en pidä tupakoinnista. Hälytyskellot pidettiin pumpulissa. Päästiin olotilaan, jossa minä toivoin kovasti, ja petyin monesti. Tuli mielikuva, että mies ei viitsi edes yrittää tosissaan. Jossain vaiheessa näin saattoi ollakin, välillä yritystä kyllä on ollut. Minä toivoin, petyin, ahdistuin ja päädyin painostamaan miestä. Suoraan tai kiertäen. Siitä tietenkin seurasi paljon pahempia asioita, kuin pelkkä neutraali(?) polttaminen.

Keskusteluissa on tullut esiin kaikki(?) muutkin puolet tilanteesta, se mitä tupakka on kummallekin osapuolelle edustanut. Paljon on puhuttu siitä, onko tämä mahdollista, ja vaatisiko suhde vain liikaa kompromisseja molemmilta. Siitä olen iloinen, että tähän mennessä keskustelut ovat edenneet toivottomasta toiveikkaaseen. Pöytä on pintaroskasta puhdistettu, syöpyneiden kohtien korjaaminen on pidemmän työn tulos. Myös miehen kylmä "vaadin"-asenne on laskenut, kun ei enää tanssita terällä, yhden kortin varassa. Ehkä liikaakin, pelkään että asiat palaavat helpotuksen myötä samaan jamaan. En usko, mutta pelkään.

Silmät ovat avautuneet moneen asiaan, tupakan suhteen paljolti tämän keskustelun ansiosta. Ainakin olemme päässeet tilanteeseen, jossa tiedämme, että asioille pitää tehdä jotain, ja siihen on halua. Se on enää toteuttamisesta kiinni..:)

Lue lisää

vaikeinta, kun joutui huomaamaan, ettei kaikesta tosiaan onnistu luikertelemaan irti. Ja ainakaan verhoutumalla oman "täydellisyyden" suomaan ylimielisyyteen. Ensimmäisenä pitää luopua omasta ylpeydestään. Se mahdollistaa sitten luopumisen omasta ainutlaatuisesta erinomaisuudesta.

Ihminen ei ole majakka.

Hyvä kuitenkin, jos olette pystyneet luomaan aidon keskustelun elämäarvoistanne ja niiden yhteensovittamisesta. Toivotan teille molemmille onnea matkaan ja rohkeutta tutkia vilpittömästi itseänne keskusteluissanne.

taas sinä tai kirjoitti:

kirjoittaja rakastaisi toista oikeasti, hän hyväksyisi toisen sellaisena kuin toinen on. Tupakanpolttoineen päivineen... Miksi toisen pitäisi "tehdä kaikkensa jos rakastaa" ja toinen vain sanelisi ehtoja? Rakkaus ei aseta ehtoja.

Lue lisää

Tupakointi ei ole vain polttajan asia. Siitä kärsivät myös muut ympärillä olevat ihmiset. Sehän se ongelman ydin onkin. Tupakan sivuhaitat ovat ne jotka ovat ongelma; inhottava käry, paha haju ympäristössä, vaatteissa, ihossa suussa, ällöttävät tumppikipot parvekkeella yms. Itse asiassa en tupakassa mitään kovin positiivisia asioita näekään. Jos tämä olisikin vain polttajan ongelma eikä edellä mainittuja "ympäristöhaittoja" olisi niin senkun polttasivat vaikka itsensä hengiltä.

lukemassa tupakkaverkon sivuilta tupakanpolton lopettamista haluavien ja jo tupakoinnin lopettaneiden tekstejä. Sullekin ehkä selviää se, miten paha riippuvuus tupakointi on. Siitä ei todellakaan ole helppoa useimmille päästä eroon. Jos on pitkään ja paljon polttanut sitä vaikeampaa se on.
Siitä kuitenkin tuntee valtavaa syyllisyyttä ja jopa itseinhoa, varsinkin silloin kun yrittää lopettaa ja kuitenkin sortuu. Useimmat eivät pysty lopettamaan sitä ensiyrittämällä vaan se vaatii monta yritystä ja monilla lopulta onnistuukin. Syyllistäminen ja haukkuminen on väärä tapa kannustaa toista lopettamaan. Kenenkään toisen ihmisen takia ei tupakoitsija pysty lopettamaan, vain itsensä takia lopettaminen onnistuu. Toki tupakoitsija ajattelee muidenkin hyvinvointia, mutta viime kädessä päätös lähtee omasta itsestä. Muuten se ei tule kestämään. Tutustu teksteihin, niin ymmärrät paremmin mistä on kyse, vaikket itse olekaan koskaan polttanut. Sen vuoksi et voikaan käsittää koko asiaa. T. tupakanpolton lopettamista yrittävä....!

stopsmoking kirjoitti:

lukemassa tupakkaverkon sivuilta tupakanpolton lopettamista haluavien ja jo tupakoinnin lopettaneiden tekstejä. Sullekin ehkä selviää se, miten paha riippuvuus tupakointi on. Siitä ei todellakaan ole helppoa useimmille päästä eroon. Jos on pitkään ja paljon polttanut sitä vaikeampaa se on.
Siitä kuitenkin tuntee valtavaa syyllisyyttä ja jopa itseinhoa, varsinkin silloin kun yrittää lopettaa ja kuitenkin sortuu. Useimmat eivät pysty lopettamaan sitä ensiyrittämällä vaan se vaatii monta yritystä ja monilla lopulta onnistuukin. Syyllistäminen ja haukkuminen on väärä tapa kannustaa toista lopettamaan. Kenenkään toisen ihmisen takia ei tupakoitsija pysty lopettamaan, vain itsensä takia lopettaminen onnistuu. Toki tupakoitsija ajattelee muidenkin hyvinvointia, mutta viime kädessä päätös lähtee omasta itsestä. Muuten se ei tule kestämään. Tutustu teksteihin, niin ymmärrät paremmin mistä on kyse, vaikket itse olekaan koskaan polttanut. Sen vuoksi et voikaan käsittää koko asiaa. T. tupakanpolton lopettamista yrittävä....!

Lue lisää

Todellinen syy siihen, että haluat erota ukostasi ei voi olla tupakanpoltto, olethan ottanut hänet seurustelukumppaniksesikin. Vai silläkö periaatteella että - nainen luulee että miestä voi muuttaa-. Ei, ei eieiei, näin pieni asia, josta olette riidelleet, ei voi olla oikeasti mitenkään merkittävä, jos toista oikeasti rakastaa.

erkki kirjoitti:

Todellinen syy siihen, että haluat erota ukostasi ei voi olla tupakanpoltto, olethan ottanut hänet seurustelukumppaniksesikin. Vai silläkö periaatteella että - nainen luulee että miestä voi muuttaa-. Ei, ei eieiei, näin pieni asia, josta olette riidelleet, ei voi olla oikeasti mitenkään merkittävä, jos toista oikeasti rakastaa.

Lue lisää

Jos luet aikaisempia viestejä, löydät varmaan erinäisiä kohtia, joissa viitataan muihin ongelmiin kuin tupakanpolttoon itsessään. Ja oli relevanttia tai ei, seurustelumme alussa kuvittelin, että tämä on muutaman kuukauden juttu. Ulkonäköön perustuva, ja vastakkaisista luonteista johtuen mahdoton yhtälö pitkällä juoksulla. En kuvitellut muuttavani miestä, sillä en uskonut kummankaan olevan maisemissa tarpeeksi pitkään. Ihastumisesta päädyttiin rakastumiseen, sitten ihmeteltiinkin, miksi jotkin asiat menevät niin vaikeiksi.. On siis riidelty paljosta muustakin, tupakka vain tuntuu edustaneen sitä kaikkea mikä meissä ei osu kohdalleen.. En ehkä ymmärtänyt sitä itsekään alkuun näin, mutta olen saanut pätevien kommenttien myötä paljon ajattelemisen aihetta.

Mielestäni valehtelu pitäisi saada pois ainakin ensiksi. Eli miehelle kannattaa luoda tila, jossa hänen ei tarvitsisi valehdella. Hän saattaa huomata kuinka helppoa valehtelu on ja kuinka helposti sillä pääsee eroon arjen pienistä ongelmista. Ja tämä valehtelu saattaa puikahtaa elämän muihinkin osa-alueisiin mukaan.

Pari suhdehan on aivan kuin peliä, vaikka se raa'alta kuulostaakin. Joten yksi ikivanha konsti "koira konsti", eli koira oppii 'onnistumis namujen' kautta. Joten sinunkin kannattaisi jotenki palkita herra, mutta ei niin että hän ymmärtäsi sen, koska se saattaa lisätä valehtelua. Vaan kätket arkeen jotain asioita, jotka ponnahtavat esiin miehen tehdessä jotain mikä sinua mielyttää, jos ymmärrät mitä yritän sanoa.

Vaikka tämä kuulostaa siltä, että vain sinun pitää tehdä kaikkesi, niin haluansa saa vain oveluudella tässä maailmassa.

Ehdinpä jo hämmästyä, kun keskustelu kesti niin kauan perusteltujen mielipiteiden varassa. Kiitos sinulle maanpintapalautuksesta, on sitten oma mokani, että vastaan tähänkin..

Kovasti tekisi mieli v*ttuilla, mutta koska pyydetty kommenttihan tämäkin oli muiden joukossa, tyydytään toteamaan, että sisälukutaitosi on joko hukassa tai ei ole päässyt kehittymään lainkaan. Emme ole/olleet eroamassa tupakan takia, vaan siitä johtuvien ongelmien. Valehtelua ja ylilyöntejä. Mutta onnea vaan sulle, kun uskalsit tarttua varpaankynsiahdistukseen. Voihan niiden alla kasvaakin vaikka mitä..

Ja millä vainoharhaisuuden tasolla sitten hiippailenkin, en kuitenkaan ole omaksunut ajatusta, että olisimme _ainut_ pari riitelemässä tupakoinnista. Mutta tynnyrissä olisi varmaan ollut kiva kasvaa, voisinhan sitten kuvitella meidän olevan jotenkin ainutlaatuisia..

..että mietitty on:)! Hyviä kommentteja löytyi kyllä edelleen. Oikea tie on kyllä löytynyt, molemmat yrittävät joustaa tahollaan, mutta vanhojen aaveiden takia se näyttää aika raskaalta. Kun (lähes) ainoat kokemukset niistä asioista joihin minun olisi sopeuduttava, ovat huonoista todella huonoihin, välillä usko loppuu oman jaksamisen kanssa. Mutta parempaa päin koko ajan..

Puhuttu on myös siitä, miltä miehestä itsestään on tupakoinnin lopettamisessa epäonnistuminen tuntunut. Pahalta, tottakai. Silti minun _on_ vaikea eläytyä tunteeseen, ymmärrän, että tuntuu pahalta, mutta en sitä, _miltä_.

Aika suhteettomat mittakaavathan tämä asia on saanut, syystä tai toisesta. Yritystä on ja ainakin tähän asti se on tuottanut tulostakin. Pitää vain ottaa selvää, miten pitkälle se riittää.

Manti kirjoitti:

..että mietitty on:)! Hyviä kommentteja löytyi kyllä edelleen. Oikea tie on kyllä löytynyt, molemmat yrittävät joustaa tahollaan, mutta vanhojen aaveiden takia se näyttää aika raskaalta. Kun (lähes) ainoat kokemukset niistä asioista joihin minun olisi sopeuduttava, ovat huonoista todella huonoihin, välillä usko loppuu oman jaksamisen kanssa. Mutta parempaa päin koko ajan..

Puhuttu on myös siitä, miltä miehestä itsestään on tupakoinnin lopettamisessa epäonnistuminen tuntunut. Pahalta, tottakai. Silti minun _on_ vaikea eläytyä tunteeseen, ymmärrän, että tuntuu pahalta, mutta en sitä, _miltä_.

Aika suhteettomat mittakaavathan tämä asia on saanut, syystä tai toisesta. Yritystä on ja ainakin tähän asti se on tuottanut tulostakin. Pitää vain ottaa selvää, miten pitkälle se riittää.

Lue lisää

on aivan totta että suhteen täytyy olla tasa-arvoinen,mutta kumpi loppujen lopuksi on oikeassa?vois ajatella et miehen pitäis saada tehdä mitä haluaa mutta silloin se ei olis oikein sua kohtaan,joka tapauksessa jomman kumman täytyy antaa periksi.ja mielestäni se joka satuttaa niin sen on se lopetettava.tottakai välillä voi lipsahduksia sattua kun yrittää lopettaa mut jos se on tie lopettamiseen niin sen voi vielä sallia ymmärtäen kuinka vaikeaa lopettaminen voi olla.mut olen itse kokenut ihan saman ja ollut jättämässä tupakan takia.mun mielstä mulla on oikeus valita mies.ja valitsen sellaisen joka ei polta.mun takia on lopetettu.eikä se helppoa ollut ja monet riidat ja epäilykset on takia mut mä olen ylpeä ja iloinen siitä et mun takia on niin tehty koska en tupakointia siedä.mielstäni periaatteiestaan ei pidä luopua vaan mielummin etsiä sellainen kumppani jolla on samat periaatteet.

tsemppiä kirjoitti:

on aivan totta että suhteen täytyy olla tasa-arvoinen,mutta kumpi loppujen lopuksi on oikeassa?vois ajatella et miehen pitäis saada tehdä mitä haluaa mutta silloin se ei olis oikein sua kohtaan,joka tapauksessa jomman kumman täytyy antaa periksi.ja mielestäni se joka satuttaa niin sen on se lopetettava.tottakai välillä voi lipsahduksia sattua kun yrittää lopettaa mut jos se on tie lopettamiseen niin sen voi vielä sallia ymmärtäen kuinka vaikeaa lopettaminen voi olla.mut olen itse kokenut ihan saman ja ollut jättämässä tupakan takia.mun mielstä mulla on oikeus valita mies.ja valitsen sellaisen joka ei polta.mun takia on lopetettu.eikä se helppoa ollut ja monet riidat ja epäilykset on takia mut mä olen ylpeä ja iloinen siitä et mun takia on niin tehty koska en tupakointia siedä.mielstäni periaatteiestaan ei pidä luopua vaan mielummin etsiä sellainen kumppani jolla on samat periaatteet.

Lue lisää

..olen miettinyt. Kun kerran aina kuvittelin olevani vahva persoona, ihminen, joka ei anna satuttaa itseään. Ja nyt on satutettu pahemmin, kuin koskaan kuvittelin olevan mahdollista. Siis mahdollista siinä mielessä, että vielä suhteeseen sen jälkeen jäisin.

Nimenomaan, kumpi on oikeassa? Minä tiedän arvoni, ja mies tietää omansa, sen lisäksi että tuntee mihin pystyy ja mihin ei. Meidän maailmamme eivät kohtaa, eivät ole koskaan kohdanneet, mutta se ei näköjään riittänyt rakkausmuuriksi. Pinnaltaan hyvä ajatus sanoa, että sen, joka satuttaa, on lopetettava. Mutta jos mies olisi jossain toisessa suhteessa, hän ei välttämättä satuttaisi toista samalla asialla lainkaan. Ei siis ole absoluuttinen vääryys kyseessä (jollaiseksi esimerkiksi pettämisen luen), vaan jotain, joka on väärällä puolella meidän arvomaailman rajojamme.

Tietenkin minulla on oikeus valita, ongelmana (ja syynä siihen, että kirjoitin tänne) on se, etten tiedä, miten painottaa eri asioita valinnassani. Mies tupakoi, ja satuttaa minua sillä suunnattomasti, mutta toisaalta hän herää aamulla erikseen aikaisin tuomaan minulle kahvin sänkyyn. Silittää ja pitää lähellään, auttaa kotitöissä, tuo spontaanisti suklaata kun tietää miten sitä himoitsen.. Rakastaa, ja on myös minun rakkauteni kohde. Pidänkö kiinni periaatteistani, ja etsin miehen, joka ei polta, kenties viettää iltansa ennemmin sipsipussin kuin minun kanssani, muttei ainakaan polta. Tai muuten vain hyvän ja kunnollisen, josta välitän kuin ystävästä. Vai pidänkö kiinni tästä, jossa on niin paljon hyvää ja niin paljon pahaa.

Paperilla asia kuulostaa omaankin korvaan (lue: näyttää omaankin silmään) naurettavalta: eihän miehessä pitäisi mitään pahaa olla tupakanpolton takia, mistä valinnasta tässä muka on kysymys. Mutta paha olo on todellinen. Enkä välillä tiedä, johtuuko paha olo siitä, että jokin ei vain toimi, vai siitä, että asiat on aiemmin hoidettu väärin. Kommentit ihmisiltä, joilla ei ole tunnesiteitä asiaan, antavat varsin tervetullutta perspektiiviä asioihin. Kiitos siis sinullekin:).

..on ollut liikkeellä meilläkin, voisin kuvitella. Minä en ole koskaan pyytänyt miestä lopettamaan (alunperin ainakaan), mutta kun kerran itse lupautui lopettamaan, sitä alkoi toivoa vähän liiankin kovasti. Ja kun huomasi, ettei onnistu, ajautui vähitellen painostamaan, kun asiasta oli tullut liian henkilökohtainen.

Mies kyllä tuntuu itsekin haluavan lopettaa, "loppuun" asti, mutta tietää niin paljon paremmin kuin minä, kuinka vaikeaa se on. Hienoa on se, niinkuin sinullakin, että on vähentänyt paljon aikaisemmista määristä. Ja sama systeemi siinäkin, että polttaa kun on muualla. Välillä tuntuu, että hyvä niin, välillä tulee jotenkin valheellinen olo..

Haluaisin niin kovasti, että pystyisin suhtautumaan asiaan neutraalisti, ja tukemaan täysillä. Ettei retkahtaminen olisi niin henkilökohtaisen tuntuista, ettei se sattuisi _minuun_. Että pystyisin vakuuttavasti kannustamaan, kehottamaan antamaan asialle aikaa. Olemaan se, joka tekee retkahduksesta selviämisen helpommaksi, ei vaikeammaksi. Vielä en siihen pysty, toivottavasti joskus. Kiitos kommentista, ja onnea sullekin taistojen tiellä. Ilman painostusta:).