Muutuin anopiksi

Lähes jokainen, joka on kohdannut ongelmia anoppinsa kanssa, on saanut "arvonnassa" itselleen miehen, joka ei sitten kasvanutkaan vuosien kuluessa aikuiseksi mieheksi. Jotain radikaalia pitää tehdä, että saa miehen huomaamaan omaa käytöstään. Joillekin miehille tyypilliseen tapaan keskustelu on sinänsä mahdotonta, sillä tällainen äidinnössykkämies on varustettu rajallisella kapasiteetilla: hän voi ymmärtää vain sen, minkä näkee.

Mieheni ihan sattumalta sattui pitämään naisessa sellaisista asioista, jotka ihan sattumalta ilmenivät hänen omalla rakkaalla äidillään. Leikkaa otsatukka (sitä ei ollut aikaisemmin), kasvata pitkät kynnet... jne. Tee sitä ruokaa ja noin äitikin aina teki.

Kerran meni hermot ja päätin antaa miehelleni sen, mitä hän oli vailla.

Pitkät kynnet kasvatin. Leikkasin otsatukan ja pitkät hiukseni lyhyeksi saman malliseksi kuin anopillani oli. Värjäsin vaaleat hiukseni tummiksi, saman värisiksi kuin anopillani on. Laitoin samanlaisen hiusjutun päähän, mitä anoppini pitää (on aika persoonallinen). Hain kirpparilta virttyneen aamutakin, jollaista anoppinikin aamuisin pitää. Tein pullaa, josta oli unohtunut hiivat, niin kuin anoppinikin tekee. Ja lopuksi lainasin anoppini sanontoja, joita hän paremman keskustelukyvyn puutteessa heittelee ilmaan tämän tästä.

Istuttiin ruokapöytään, jossa oli tietysti ruokaa, jota anoppikin oli miehelleni laittanut. Ja sieltähän mieheni jo ovesta tulikin.

Hössäsin hölmistyneen miehen ympärillä ruokapöydässä samoin kuin äitinsä. Toivotin hyvää syntymäpäivää ja sanoin, että annoin hänelle sen mitä hän eniten toivoi, mutta ei ollut kehdannut koskaan pyytää.

Ehdotin miehelleni, että menisimme syntymäpäivän kunniaksi anopin luokse kylään (minä uudessa lookissani). Tästä mies sentään tajusi kieltäytyä. Totta puhuakseni, siinä olisi saattanut kyllä mennä raja minullakin.

Mitäs sanotte kohtalotoverit? Hullu vai kekseliäs?