Tätä nyt on jatkunut jo jonkun aikaa. En tiedä mitä on tapahtumassa..
Käyttäytymiseni poikaystävääni kohtaan on viime aikoina muuttunut suuresti.
Tuntuu että olen koko ajan kiukkuinen.
Aina olen ollut hieman sulkeutunut, minun on hankala näyttää toiselle avoimesti rakkauttani.
Mutta nyt tunnen jo syyllisyyttä miten kohtelen rakastani.
Joskus vain en tahdo että hän tulee ja yrittää halata ja pussata. Hän se yleensä aina aloitteen tekee, minä sanon älä nyt...
Tuntuu kuin se en olisi minä joka noin sanoo, ja kaduttaa käytökseni jälkeen päin.
Seksi ei enää jaksa innostaa niin kuin ennen, ja se tuntuu todella pahalta. En olisi koskaan uskonut että joskus minä sanon että ei tee mieli.
Ihan kuin minussa asustaisi joku toinen joka sanelee sanoja suustani enkä itse "mahda" asialle mitään..
Monet kerrat olen luvannut että nyt kaikki muuttuu mutta ei..
Onko kenelläkään edes samankaltaisia tunteita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
..menossa se surullisen kuuluisa "itsenäistymisvaihe", mikä tulee vastaan jokaisessa parisuhteessa jossain vaiheessa..?
jos joku jaksaa, niin kertokoon aiheesta enemmän. minen ny jaksa.