"Verohallituksen 25.1. tekemän päätöksen mukaan ennakonpidätys suoritetaan vähintään 20%:n suuruisena, jos verokortti on myönnetty palkkatuloa varten."
Tulee mieleen Irwin Goodmanin kappale:
Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa!
Tulee mieleen Irwin Goodmanin kappale:
Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäs kerralla erottaa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eläkkeestä menee enemmän veroa samasta määrästä kuin palkasta. Myös työttömyyskorvauksen ennakonpidätys on suuri. Työttömyyskorvaus ei juuri ole noussut 115:sta vuooteen, mutta palkkatulot ovat melkein tuplaantuneet. Köyhät kyykkyyn ja maamiinat pois!!!
Työttömän veronpidätys on kaikkein ankarinta. Johtuu siitä, ettei heillä ole minkäänlaisia vähennyksiä. Eläkeläisen veronpidätys on hiukan pienempi, koska hän saa eläketulovähennyksen. Työssäolevaa verotetaan kaikkein lievimmin, siitä pitää työtulovähennys huolen.
Kaikkein suurin ongelma on se, että sekä työttömyyskorvaukset että pienemmät eläkkeet ovat paitsi aivan riittämättömän pieniä, niin myös ovat nousseet hintoihin ja työtuloihin (joihin kai hintojen nousu suhteutetaan) nähden kaikkein heikoimmin jo vuosikausia. Kun työttömyyskorvaukset ja pieneläkkeet ovat alapuolella nälkärajan, tilanne pahenee vuosi vuodelta.
Viime vuonna työpalkat nousivat n. 6 %, eläkkeet muistaaksen 0,96 % (alkoholivero laskettiin sen vuoksi, jotta eläkkeitä ei tarvinnut nostaa indeksivaikutuksen vuoksi tämän enempää, tieto päättäjätasolta kotoisin), työttömyyskorvaukset muistaakseni 0,32 % (prosettimäärissä saattaa olla sadasosien osalta heittoa, koska kirjoitan muistista, mutta heitto ei ole niin suuri, että se muuttaisi tilannetta miksikään), tänä vuonna eläkeläisten korotus on 1,66 %, työttömien osalta en ole laskenut, mutta kai se taas murto-osa eläkeläisten korotuksesta, palkkojen ja hintojen nousu lienee taas omissa lukemissaan.
Sama tahti on jatkunut vuosikausia ja sitä pahennettiin vielä sillä, että rakenteellisestikin sekä eläkkeitä että työttömyystukia heikennettiin. Eipä siis ihme, jos ihmisiä ennenaikaisesti menee hautaan sen vuoksi, että joutuvat potemaan jatkuvaa stressiä, syömään heikkolaatuisesti ja luopumaan tarpeellisestakin sairaudenhoidosta.
Kuinka kauan suomalainen köyhä kestää, ennen kuin tapahtuu räjähdys?
Alkaa elää terveellisemmin. Lopettaa tupakointi ja ja nöyristely. Tiedän itse mikä olen ja miksi tässä tilanteessa olen. Ainahan on näin ollut- kuinka suuri osa maailman ihmisistä elää köyhyys rajan alapuolella. Minä rakastan elämää ja itseäni.