Mieheni on alkoholisti (ikäänkuin ymmärtänyt/sisäistänyt asian/aloittanut AAssa käynnit), hän on varastanut kerran nettitunnuksilla tililtäni rahaa (kertoi siitä itse), heikko ihminen (alkoholi riippuvuus/heikko itsetunto/peliriippuvuus, joka tosin on nyt tauolla..), on ollut ja saattaa vieläkin olla psykoosissa (luulee raiskanneensa/hakanneensa jonkun). Haukkunut minua huoraksi kännissä.
Suhteemme ei ole ollut helppo, mutta sitäkin kasvattavampi. Luulen että tähän vuoteen on mahtunut tajuamista, oivallusta ja sisäistä kasvua.
Vaikeina (=helvetillisinä) aikoina kumppanini puhuu erosta ja minä mietin sitä.
Silti minusta tuntuu etten ole valmis eroon. Olen tuntenut mieheni useamman vuoden, tukenut häntä jo ennen suhdettamme ja myös rakastanut..
Vaikeinta nyt lähiaikoina on ollut ihmisen pään hoitaminen ja hengissä pitäminen, ilman lääkärin tutkintoa ja ammattiapua. En tiedä miten kauan jaksan olla/elää/asua henkisesti sairaan ihmisen kanssa, viettää omaa elämääni ja tuntea olevani kumppani. En ole pystynyt puhumaan tästä oikeastaan kellekään. Joko ihmiset ovat liian lähellä tai liian kaukana.
Psykoosin alkuaikoina jokapäiväinen puhe itseinhosta, ahdistuksesta... Olen elinkumppani en terapeutti?!
Välillä tuntuu etten jaksa mitään. Silti en syyllistä itseäni -kylmetän itseni.
Onkohan jollain selventävää repliikkiä lyhennelmään tämänhetkisestä elämästäni?
Suhteemme ei ole ollut helppo, mutta sitäkin kasvattavampi. Luulen että tähän vuoteen on mahtunut tajuamista, oivallusta ja sisäistä kasvua.
Vaikeina (=helvetillisinä) aikoina kumppanini puhuu erosta ja minä mietin sitä.
Silti minusta tuntuu etten ole valmis eroon. Olen tuntenut mieheni useamman vuoden, tukenut häntä jo ennen suhdettamme ja myös rakastanut..
Vaikeinta nyt lähiaikoina on ollut ihmisen pään hoitaminen ja hengissä pitäminen, ilman lääkärin tutkintoa ja ammattiapua. En tiedä miten kauan jaksan olla/elää/asua henkisesti sairaan ihmisen kanssa, viettää omaa elämääni ja tuntea olevani kumppani. En ole pystynyt puhumaan tästä oikeastaan kellekään. Joko ihmiset ovat liian lähellä tai liian kaukana.
Psykoosin alkuaikoina jokapäiväinen puhe itseinhosta, ahdistuksesta... Olen elinkumppani en terapeutti?!
Välillä tuntuu etten jaksa mitään. Silti en syyllistä itseäni -kylmetän itseni.
Onkohan jollain selventävää repliikkiä lyhennelmään tämänhetkisestä elämästäni?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Rakas tyttökulta, älä kuluta nuorta elämääsi hoivaamalla aikuista miestä. Tarvitset henkisesti kypsän nuoren miehen, jonka kanssa voit perustaa perheen. Miehen, josta lapsesi voivat ylpeänä sanoa; toi on mun iskä!
Ihan oikeasti, jos haluat auttaa kanssaihmisiä, opiskele lähihoitajaksi. Mutta älä tuhlaa elämääsi!
t; elämänkokenut
Mitä haet näillä viesteillä..
Tekemisen puutetta??
Monella ihan oikeasti noita ongelmia..olet hyvä kirjoittaja, mutta liian teräviä lauseita oikeaan hätään;)
Onko hän ollut hoidossa? Diagnosoitu? "saattaa vieläkin olla psykoosissa.." täytyy sanoa että psyk hoitajan korviin kuulosti oudolta. Onko hänellä mitään hoitokontaktia minnekään; mtk? psyk.pkl? a-neuvola? AA on hyvä, muttei tuossa tilanteessa alkuunkaan riittävä.
Olet kumppani, et hoitaja. Tukija voit olla, ja oletkin muttet vastuussa hänen hyvinvoinnistaan. Jos päätät pysyä hänen rinnallaan ja olla tukena niin hae silloin tarvitset myös itse tukea.Muuten et jaksa. Soita mielenterveystoimistoon.
Mieheni on aiemmin, omasta tahdostaan ollut masennuksen/ahdistuksen/itsemurha-aikeiden takia aurorassa. Pari viikkoa sitten, viikkojen ylipuhumisen (omasta mielestään ei tarvinnut apua) jälkeen lähdin saattamaan häntä sinne. Tuloksena oli kotiutus ja resepti masennuslääkkeisiin.
Tästä kaikesta on nyt jo kuukausi aikaa. Mieheni etsii terapiapaikkaa itselleen, niin myös minä.
Todella vaikeaa oli kuunnella kuukauden päivät raiskaus/hakkausteorioita ja itsemurhakaipuuta.
Siis lähinnä ammattitaidottomien ihmisten diagnoosi..kun ihminen elää joka päivä yhden päivän tapahtumia, keksii niitä lisää eikä suostu hyväksymään, ymärtämään tosiasioita vaan elää siinä omassa maailmassaan.
on juuri sinua varten. Sieltä saat näkökulmia tilanteeseesi ja huomaat miten oma paapomisesi vain pahentaa toisen ongelmaa.
Sinun kannattaisi kirjoittaa tuntemuksistasi Verkkoklinikan keskustelufoorumissa; psyykkiset sairaudet. Siellä on paljon ihmisiä jotka kirjoittelevat omista ongelmistaan tai läheisen ongelmista. Voisit saada sieltä jonkunlaista apua tai tietoa tms.