Nutrilett

Moro laihduttajat!

Itsellä on ylipainoa n.14 kilon verran. Kilot tulivat kuin varkain jopa 9kiloa kuukaudessa ilman suurempia mässäilyjä. Mielialalääkkeeni oli siihen syynä. Mutta nyt ongelmaksi tuli yksi lisää eli liikakilot.. perkules kun harmittaa. En mahdu enää mihinkään entisiin vaatteisiini ja ei tunnu kivalta mennä mihinkään kun on mielestäää vielä lihavampi kuin oikeesti onkaan.

No juu, sitten ajattelin että Nutrilett olisi oiva keino päästä kiloista eroon täydellä vatsalla. Siis että söisin 5 annospussia päivässä. Mutta kuinkas väärässä olinkaan, sillä nuo "litkut" ovat ainakin omasta mielestäni todella etovan makuisia.. siis sellaista että juodessa sai pakottaa itsensä juomaan ja toivoa vaan ettei oksennus tule suuhun asti.

Mitä ihmettä siis? Onko joku ihan onnistuneesti pystynyt moista sotkua juomaan??

Harmittaa kun menin hassaamaan 20e pusseihin ja yhden pystyin pitkin hampain veteleen..yyh.

No nyt olen sitten koittanut syödä paljon vihanneksia, hedelmiä ja kuituja monissa muodossa. Ulkoilemaan koitan motivoida itseäni, mutta masennus välillä saa yliotteen.

Tämä on vasta toinen päivä kun olen laihduttamassa joten vaaka näyttää vielä samaa eli 74kiloo.

t.heidi
73284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin kyllä se paino siitä lähtee vielä :)

Äänestä

nutriletissä sama kalorimäärä kuin pirkka pussikeitoissa ja ne paljon maukkaampia kuin nutriletit. Kun keität litran keittoa ( on erilaisia) ja laitat sekaan vaikka vihanneksia, juureksia yms. niin tulee todella täysinäinen olo, eikä kuitenkaan paljoa kaloreita.
Itselläni on nyt riittänyt 1 litra päivässä hedelmiä näkkäriä appelsiinejä raejuustoa ja tuloksia syntyy - jumpan kera. Sekä kerran viikossa kunnon mässäily, eli mitä vain!
Olen todella innoissani - kesällä etelään ja painoa nyt uudestavuodesta pois jo 6kg!

Äänestä

moi cappucino_n! nutrilet juomaa ite käytän silloin tällöin. ja ku mie sekoitan sen jääkylmään veteen ja sit hetkeks jääkaappiin niin se on hyvää. juo hitaasti ja nauttien,menee alas! itselläni on metsämarjanmakuinen. ne maistuvat ehkä vähän "jauhoiselle" mutta jääkylmänä ovat jopa hyviä! ja kaikkia muitakin laihareita on joten kannattaa kokeilla mikä on itselleen paras! onnea laiharillesi!

Äänestä
  • Mikset käytä nutrifastia? Kana- ja suklaa ovat minusta ainakin ihan nieltäviä ja makuun tottuu. Maistoin joskus jotakin nutrilettin mansikkaa ja yrjö meinasi tulla!

    Itse lämmitin ensin veden kiehuvaksi ja sitten sekoitin jauhot joukkoon. Tuolla onnistuin.

    Äänestä

  • minusta ok kirjoitti:

    Mikset käytä nutrifastia? Kana- ja suklaa ovat minusta ainakin ihan nieltäviä ja makuun tottuu. Maistoin joskus jotakin nutrilettin mansikkaa ja yrjö meinasi tulla!

    Itse lämmitin ensin veden kiehuvaksi ja sitten sekoitin jauhot joukkoon. Tuolla onnistuin.

    Ainiin, ja joskus, kun teki mieli herkutella, söin nutrilett-suklaapatukan. Karamel oli muistaakseni ihan hyvää. Siinä on kuitenkin taas vähän enemmän kaloreita, mutta silloin tällöin.

    Äänestä

Moi!
Olisi kiva kuulla enemmänkin kokemuksia nutriletillä laihduttamisesta. Itse aloitin eilen vakaan harkinnan jälkeen ja puolitoista päivää olen kituutellut.
Pidän päiväkirjaa http://groups.msn.com/Nutraajat/ sivuilla, tervetuloa mukaan kaikki kiinnostuneet.
Mulla ei mikään laihdutus onnistunut kevään aikana joten siksi halusin kokeilla tätä.

Äänestä
  • Minä aloitin nutrauksen viime maanantaina ja kun äsken kävin aamupunnituksessa niin paino on tippunut 2,7 kg ja tätä viikkoa on vielä 2 vuorokautta jäljellä.

    Kirjoittelen kokemuksia osoitteessa:

    http://nyt-laihtuu.blogs.fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cappucino_n kirjoitti:

Moro laihduttajat!

Itsellä on ylipainoa n.14 kilon verran. Kilot tulivat kuin varkain jopa 9kiloa kuukaudessa ilman suurempia mässäilyjä. Mielialalääkkeeni oli siihen syynä. Mutta nyt ongelmaksi tuli yksi lisää eli liikakilot.. perkules kun harmittaa. En mahdu enää mihinkään entisiin vaatteisiini ja ei tunnu kivalta mennä mihinkään kun on mielestäää vielä lihavampi kuin oikeesti onkaan.

No juu, sitten ajattelin että Nutrilett olisi oiva keino päästä kiloista eroon täydellä vatsalla. Siis että söisin 5 annospussia päivässä. Mutta kuinkas väärässä olinkaan, sillä nuo "litkut" ovat ainakin omasta mielestäni todella etovan makuisia.. siis sellaista että juodessa sai pakottaa itsensä juomaan ja toivoa vaan ettei oksennus tule suuhun asti.

Mitä ihmettä siis? Onko joku ihan onnistuneesti pystynyt moista sotkua juomaan??

Harmittaa kun menin hassaamaan 20e pusseihin ja yhden pystyin pitkin hampain veteleen..yyh.

No nyt olen sitten koittanut syödä paljon vihanneksia, hedelmiä ja kuituja monissa muodossa. Ulkoilemaan koitan motivoida itseäni, mutta masennus välillä saa yliotteen.

Tämä on vasta toinen päivä kun olen laihduttamassa joten vaaka näyttää vielä samaa eli 74kiloo.

t.heidi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu