Mieheni kertoili minulle koko syksyn rakastavansa minua hurjan paljon ja minun olevan hänelle todella tärkeä. Tuo myös välittyi hänestä; hän oli hellä ja kaipasi läheisyyttäni jne.
Nyt ilmoitti yhtäkkiä eroavansa ja syynä on, ettei kiinnosta ja kaiken huippuna, ettei rakasta minula ollenkaan - ei himpun vertaa! Olen ällikällä lyöty.....en osannut ajatellakaan tällaista.
Toista hänellä ei ilmeisestikään ole, mutta hurja vapaudenkaipuu ja kolmenkympin kriisi ilmeisestikin, koska nyt luutuaa kaiket illat baareissa ja kalja maistuu.
Voiko ihminen siis kuukausikaupalla valehdella toiselle rakastavansa - luulisi, että normaalisti tunteva ihminen ei siihen edes kykenisi. saati sitten esittää vielä niin rakastunutta. Vielä joulukuussa kun minua olisi haluttanut lähteä esim. lauantaisin viihteelle, hän ei milläään olisi halunnut lähteä, koska tykkäsi kuulema enemmin olla kanssani kahdestaan kotona ja nyt reilu kuukausi myöhemmin, totaalisen eri meno.
Olen aivan ymmällä! Millainen ihminen tämä tällainen oikeasti on?? Mekin olimme yhdessä 10 vuotta ja luulin tuntevani hänet ja sen milloin jokin on vialla. taisin olla väärässä.
Olemme n. 30-vuotiaita.
Nyt ilmoitti yhtäkkiä eroavansa ja syynä on, ettei kiinnosta ja kaiken huippuna, ettei rakasta minula ollenkaan - ei himpun vertaa! Olen ällikällä lyöty.....en osannut ajatellakaan tällaista.
Toista hänellä ei ilmeisestikään ole, mutta hurja vapaudenkaipuu ja kolmenkympin kriisi ilmeisestikin, koska nyt luutuaa kaiket illat baareissa ja kalja maistuu.
Voiko ihminen siis kuukausikaupalla valehdella toiselle rakastavansa - luulisi, että normaalisti tunteva ihminen ei siihen edes kykenisi. saati sitten esittää vielä niin rakastunutta. Vielä joulukuussa kun minua olisi haluttanut lähteä esim. lauantaisin viihteelle, hän ei milläään olisi halunnut lähteä, koska tykkäsi kuulema enemmin olla kanssani kahdestaan kotona ja nyt reilu kuukausi myöhemmin, totaalisen eri meno.
Olen aivan ymmällä! Millainen ihminen tämä tällainen oikeasti on?? Mekin olimme yhdessä 10 vuotta ja luulin tuntevani hänet ja sen milloin jokin on vialla. taisin olla väärässä.
Olemme n. 30-vuotiaita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jotenkin tuntuu, että asiassa on jotain mitä sinä et tiedä. Ei kai kukaan nyt 10-vuotta muuten olisi rakastava ja äkisti lopettaisi?
Miehelläsi on toinen. Ollut varmaan jo syksystä asti - ensin huono omatunto pistää "rakastamaan hurjan paljon" sinua ja olet ollut "todella tärkeä". Yritti ressukka väkisin saada jotain fiilistä kanssasi aikaiseksi.
Kunnes nyt sitten - eipähän pystynytkään unohtamaan salarakastaan. Kovat otteet peliin: sanoo ettei rakasta sinua jne... Eli sellainen pakkoirtiotto sinusta ja teidän liitostanne.
Nyt hänellä on kiire hommata oma asunto, oma elämä ja kaikki - että pystyisi olemaan salarakkaansa kanssa. Väittää tietenkin, ettei toista naista ole - no, ehkä hänkin on varattu, vielä, ja kumpikin yrittävät hoitaa eronsa mahd siististi..
Tuo kapakoissa laukkaaminen kielii siitä, että tuo toinen ei vielä ole vapaa eikä siis pääse tapaamaan miestäsi niin usein kuin miehesi haluaa. Mies riutuu nyt rakastuneena tuskissaan; ei tiedä, mitä uusi nainen hommaa kotonansa juuri nyt, ja mies sitten hukuttaa tuskaansa jatkuvaan bilettämiseen. Toisaalta hän ei enää halua viettää yhtään aikaansa sinun kanssasi, koska tuntee siten "pettävänsä" tätä uutta naista. Joten baarissa luutuaminen on ainoa vaihtoehto tällä hetkellä.
Toivottavasti teillä ei ole lapsia, asiat kun tuppaavat hankaloitumaan jos näin on. No, oli tai ei, anna hänen mennä. Sinua hän luultavasti rakastaa edelleenkin, on vain niin sokaistunut tähän uuteen rakastumisen tunteeseensa.
Ihminen voi valehdella kuukausikaupalla. Mutta luulisin, että itselleen eniten valehtelee. Kunhan selviää, ettei uusi rakas eroakaan puolisostaan, on miehesi tulossa takaisin.
Päätät sitten itse, mitä teet. Mutta nyt, anna mennä.
Että mistäkö tiedän? Olen tehnyt ihan samoin kuin miehesi. Satun vaan olemaan 40-vuotias nainen, yhden lapsen äiti, joka luuli löytäneensä sen suuren rakkauden. Mikä olikin sitten pelkkää harhaa.
Lopulta palasimme mieheni kanssa yhteen, ja elämme elämäämme realistisen onnellisina nykyään.
sitten hänellä on puhjennut syystä tai toisesta kaksisuuntainen mielialahäiriö-maanis depressivyys.
Oireisiin mm.kuuluu tuollainen yhtäkkinen tunteettomuus,holtittomuus suhteissa yms yms.
Jos on tulossa takaisin niin älä missään tapauksessa ota.
nimim.kokemusta on.
Ei taida itsekään tietää missä menee, lähetä terapiaan, jotta oppi tuntemaan itsensä, eikä sotke toisten elämää eipä-juupas-leikeillään
Tuota kaksisuuntaista mielialahäiriöitä tai sitten jotain epävakaa persoonallisuus -häiriötä olen ajatellut. Hänellä jatkuvia masennuksia ollut työpaikan vaihdosten vuoksi; missään työpaikassa kun ei ole kyennyt oikein olemaan. On syksystä asti syönyt masennuslääkkeitä.
Hän on korkeasti koulutettu, mutta jokin ihmeellinen pelko ja sopeutumattomuus saa vallan hänestä joka työpaikassa. Nytkin viimeinen työsuhde kesti vain 4 kk.
Onhan se toki hienoa, että nykymaailmassa uskalletaan asioista puhua, mutta kun kaikelle pitää löytää termi ja lokero niin kylläpä sitten puoskari(itse)diagnoosit ja turhat lääkkeet maistuu - jokainen halukas saa masennuslääkkeet, mutta hyvin harva lekuri oikeasti edes yrittää diagnosoida potilastaan, se on "ihan omista fiiliksistä kiinni". Ja valveutuneet nuoret aikuiset lueskelevat Iltiksestä jälleen kerran jostain turhasta julkkiksesta joka tunnustaa masentuneensa ja havaitsee kainalojutusta itsellään samat oireet - jokainen lääketiedettä opiskellut tuntee ongelman, "kotilääkärisyndrooman". Ajan henkeä, etteivät oikeat lääkärit hoida oikeasti työtään kunnolla.
KOLMEN KYMPIN KRIISI, onko täysin tuntematon käsite? Ei siinä mitään psykiatrista hoitoa vaativaa tilaa aina tarvita. Lääkkeiden ja kaljan sijaan pitäisi pysähtyä, kuunnella itseään, ruokkia itseään punnituilla ajatuksilla joita löytyy kirjoista, urheilla veren maku suuhun (tuntea sen degeneroituvan 3-kymppisen fyysisyyden rajat ja hyväksyä ne). Tuo duunipomppoilu kertoo siitä, että mies ei ole kuunnellut itseään, yrittää vaan väen vängällä elää elämäänsä suuntaan johon ei oikeasti halua sitä elää. Ammatinvaihto tekisi hyvää, mutta kukapa sitä uskaltaisi, joutuisi kenties ihan omistusasunnosta ja autosta luopumaan.
Ja ilmeisesti teidänkään suhteenne ei täysin tyydyttävä ole (saako miehesi sinulta tarpeeksi ja haluamansalaista seksiä, oletteko edes rehellisesti uskaltaneet puhua asiasta?) koska noin toimii - tuossa iässä tulee tunne, että jos ei nyt tee muutoksia epätyydyttäviin asioihin, niin siiten ei koskaan. Jos vielä palaatte yhteen, kannattaa muistaa, että suhdetta pitää aina pyrkiä kehittämään tai se kehittyy itsekseen, ilman ohjausta ja todennäköisesti ei-toivottuun suuntaan...
Pari opusta, joita suosittelen teille molemmille:
Sielun ohjaama elämä
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=3013
Havahtuminen
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=3634
Zen – Tie depression läpi
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=2696
Hyvä, että joku ehti kirjoittaa jo totuuden sanoja. Itse (nainen) elän myös 30-kriisiä ja tekisi mieli pistää kaikki uusiksi. Minulla on mielenkiintoinen ja hyvä työ, mutta kaihoilen toisia hommia. Minulla on ihan mukava, mutta pirun saamaton mies, mutta kaipaan ilmaa hänestä. Minulla on terveet ja ihanat lapset, mutta haluaisin edes yhden viikon loman heistä (isä jatkuvasti työreissussa).
Mieheni on sanonut joka päivä minulle rakastavansa minua. Itse olen "velvollisuudesta" mutissut takaisin samat sanat. Tätä on kestänyt n. 2 vuotta. Sitten iski vimma: haluan suhteen takaisin. Aloin näyttää tunteeni ja yritin, mutta tunteeni ei palautuneet. N. 2 kk sitten ilmoitin haluavani erota, en rakasta enää häntä. Niinpä hän syytti minua valehtelusta etc.
Nyt elän keskellä kaaosta. Haluan erota, mutta en tiedä onko se oikea ratkaisu. Välitän hänestä, mutta rakkautta se ei ole enää ollu aikoihin. Hän väittää rakastavansa vielä minua, mutta ei halua puhua asiasta, eikä nosta edes sormeaan estääkseen lähtöni.
velvollisuus EI kuulu rakkauteen!
Hei,
Ajattelen, että nykyisin parisuhteelta vaaditaan paljon. Kumppanin tulisi olla samanhenkinen, halu kehittyä samaansuuntaan on edellytys onnistumiselle. Lisäksi tarvitaan sitoutumistahto ja halu jatkuvasti tyydyttää toisen tarpeet vuorotellen vapaasta tahdosta.
Kumppanien tulisi ladata odotukset ja tarpeet esille heti tavattuaan, jotta varmistuvat yhteisestä suunnasta.
Nöyryyttä tarvitaan silloin, kun kumppanista löytyy negatiivinen puoli. Kukaan meistä ei ole valmis koskaan - ei ulkoisesti - ei sisäisesti.
Kun pariudutte, neuvotelkaa asioista ennen avioliittoa.