Miltä tuntuis?

Oli pakko kommentoida. Kaikki eivät ole lastansa hylänneet, on tilanteita jossa äiti on valinnut vaihtoehdon antaa lapsensa adoptoitavaksi koska on katsonut että lapsella on paremmat mahdollisuudet elämään jonkun toisen perheen kanssa kuin olisi biologisen vanhemman kanssa.
Minun kohdallani biologinen äitini teki juuri näin koska hän oli liian nuori huolehtiakseen minusta. Hänellä on 9 sisarusta ja elivät muutenki tiukoissa olosuhteissa joten sekään vaihtoehto ollut kovin hyvä että "mummi" olisi minut kasvattanut.
Olen itse pienestä asti tiennyt olevani adoptoitu eikä se ole minua haitannut ollenkaan koska vanhempani rakastavat minua tosi paljon, (en halua käyttää sanaa kasvattivanhemmat koska ne ovat minulle ihan oikeat vanhemmat, en tunne muita vanhempia).
En ole koskaan tuntenut olevani jonkun toisen lapsi vaan minulla on ollut tosi hyvä elämä ja en vois olla onnellisempi omista vanhemmistani, että sain juuri heidät enkä ketään muuta pariskuntaa! Olen siitä kiitänyt joka ilta iltarukouksissani että minulla on maailman parhaimmat vanhemmat!
Olen ollut tosi onnekas koska kaikille ei käy näin hyvin!
Toivon ap. kirjoittajalle kaikesta huolimatta kaikkea hyvää ja että annat ajan hiukan kulua ja sulattelet rauhassa tapahtunutta, mieti onko sinulla ollut hyvä elämä ja lapsuus ja jos on niin ole siitä kiitollinen! Nyt tunnet ehkä katkeruutta, vihaa, surua, mutta ajan kuluessa ne vähenevät ja tunnet kiitollisuutta, iloa ja onnea. Jos asiat rupevat kovasti painamaan mieltä juttele niistä jonkun kanssa. Elämä voittaa.
Hyvää kevättä teille tasapuolisesti.