Varoituksen sana sisarille

Muutaman kerran olen huomannut, että ystävälliset ihmiset ovat täällä varoitelleet epämääräisestä nettideittailijasta. Nyt minullakin on valitettavasti kokemus tällaisesta nettipalstan ahkerasta käyttäjästä ja naisten petkuttajasta. Eli itä-Suomessa varokaa naiset lähemmäs kuusikymppisen miehen kuvallista profiilia, vaikuttaa tosi fiksulta ja avoimelta tyypiltä - kertoo mielellään itsestään. Mutta...tapailee myös mielellään useampia naisia samaan aikaan (on siis yhden naisen mies!)ja virityksiä luodaan koko ajan lisää. Itse tällaisena keski-iän kypsemmällä puolella ajattelin, että no tuohon sitä voi luottaa. Mutta sitten jotenkin alkoi varoituskellot soimaan. No tein aivan feikkiprofiilin, ja eikös tämä samainen mies tarttunut siihen. Itsestään kertoo kyllä loogista tarinaa...mutta ei tapaile ketään ja on hyvin kiinnostunut. No samalla minä saan sähköpostia, joissa ehdotellaan tapaamisia uudelleen. Että tällaista.
82510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

saman kokeilun...ja näyttää nuo kuusikymppiset olevan
aika hanakoita tapailemaan naisia ja kyselemään
omaisuudesta....olkaa siis varovaisia!

Äänestä
  • toki tuonkin ikäinen sinkku saa katsella ympärilleen. Mistäpä hän muuten tietää, että juuri Sinä olet hänelle se oikea?

    Äänestä

  • niainen50+ kirjoitti:

    toki tuonkin ikäinen sinkku saa katsella ympärilleen. Mistäpä hän muuten tietää, että juuri Sinä olet hänelle se oikea?

    ...katsella ympärilleen ja valehdella jokaiselle naiselle haluavansa tavata vain tätä, eikä ole tavannutkaan muita.
    Jos on reilusti epävarma sopiiko toinen kumppaniksi, sen voi sanoa ääneen - eikä kerätä ympärilleen naisvalikoimaa.

    Äänestä

  • Allikaattori kirjoitti:

    ...katsella ympärilleen ja valehdella jokaiselle naiselle haluavansa tavata vain tätä, eikä ole tavannutkaan muita.
    Jos on reilusti epävarma sopiiko toinen kumppaniksi, sen voi sanoa ääneen - eikä kerätä ympärilleen naisvalikoimaa.

    Samioin ne ämmät valehtelee ja pitää omia pelejään.Naiseen ei voi koskaan luottaa olkoon vaikka 120 vuotias.

    Äänestä

  • miespoikab kirjoitti:

    Samioin ne ämmät valehtelee ja pitää omia pelejään.Naiseen ei voi koskaan luottaa olkoon vaikka 120 vuotias.

    Ihmiset ovat pahimpia olentoja päällä maan...

    Olen kuullut sanonnan susista.

    Jos sudet osaisivat puhua, he eivät voisi pahemmin sanoa toisilleen kuin: "Sinähän käyttäydyt kuin ihminen."

    Että se siitä. Ei voida jaotella mies tai nainen missään asiassa...
    Voidaan mielestäni vain puhua meistä ihmisistä kuinka käyttäydymme tai käytämme toisiamme hyväksi...
    tai sitten ei...on niitä kunnollisiakin sekä miehiä että naisia...

    On vain ikävä havaita mitä me ihmiset teemme toinen toisillemme.

    Äänestä

Niin kyllä noita on nuoremmissakin miehissä. Monta kertaa olen kirjoitellut ja soitellut miesten kanssa ja tapaamisista sovittu että nähdään ja soitellee sitten vielä tarkemmmin. Mutta eipä kuulu enää mitään. Aika usein tälläisiä tulee vastaan. Monet on vaan kokeilumielessä vastaamassa jotta saavat kaiken mahdollisen tiedon toisesta ja sitten ei uskalleta treffejä tehdä, vaikka ovat niin kiinostuneita.

Äänestä

Niin, suurin osa profiileistahan on juuri tuollaisia. Kirjoitellaan ja tavataan.. ei riitä yksi, pitää niin monen kanssa kuin mahdollista. Jää sellainen "levy" päälle, että josko tuo seuraava olisi parempi.. Joten en usko että tätä kautta mitään vakavaa voisikaan löytyä.

Äänestä

Voi voi, treffaako joku mies useampaa naista!! Naiset latelee minulle kuinka ihana olen ja että tahtoo tutustua, ja kun laitan toisella nimellä viestin niin samat liirumlaarumit ladellaan sinnekin. Tämä on kuulkaas "sisaret" se tapa jolla nettitreffailu toimii ja voitte hakea seuraa muualta jos ei kelpaa. Täällä pyöritetään niin montaa kuin haluaa kunnes se oikea löytyy!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allikaattori kirjoitti:

Muutaman kerran olen huomannut, että ystävälliset ihmiset ovat täällä varoitelleet epämääräisestä nettideittailijasta. Nyt minullakin on valitettavasti kokemus tällaisesta nettipalstan ahkerasta käyttäjästä ja naisten petkuttajasta. Eli itä-Suomessa varokaa naiset lähemmäs kuusikymppisen miehen kuvallista profiilia, vaikuttaa tosi fiksulta ja avoimelta tyypiltä - kertoo mielellään itsestään. Mutta...tapailee myös mielellään useampia naisia samaan aikaan (on siis yhden naisen mies!)ja virityksiä luodaan koko ajan lisää. Itse tällaisena keski-iän kypsemmällä puolella ajattelin, että no tuohon sitä voi luottaa. Mutta sitten jotenkin alkoi varoituskellot soimaan. No tein aivan feikkiprofiilin, ja eikös tämä samainen mies tarttunut siihen. Itsestään kertoo kyllä loogista tarinaa...mutta ei tapaile ketään ja on hyvin kiinnostunut. No samalla minä saan sähköpostia, joissa ehdotellaan tapaamisia uudelleen. Että tällaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu