Olemme olleet naimisissa 20 vuotta. Meillä on kolme isoa lasta.
Mieheni on ihana, ahkera ja hyvä työntekijä. Kun meillä menee hyvin, meillä menee todella hyvin.
Hän on alkoholiongelmaisen perheen lapsi. Varjona suhteellemme on aivan alusta asti ollut hänenkin alkoholinkäyttönsä. Jo seurusteluaikana kiinnitin tähän huomiota ja pelkäsin siitä tulevan jossain vaiheessa ongelman. Ja onhan siitä tullutkin, lukemattomat kerrat.
Hänellä on tapana jäädä työporukoiden kanssa iltaa viettämään todella usein. Heillä on hyvä tiimi ja minusta se on hienoa! Ongelma ei ole niinkään illanvietoissa, vaan siinä, että minulle hän ei imoita menoistaan mitään.
Huomaan vain illan kuluvan jälleen yksikseni ja odottavan häntä töistä kotiin. Usein hän jää yöksi työkaverilleen illan päätteeksi. Ja minulle hän ei koskaan laita edes tekstiviestiä. Alkoholilla on aina osuus asiaan. Ja tätä on siis kestänyt koko 20 vuoden ajan noin kerran kuussa, jos jakaa tasan.
Tästä on keskusteltu miljoonat kerrat. Hänellä on huono omatunto siitä kun järki katoaa päästä humalan vuoksi. Ikävät asiat siirretään, kuten vaimolle ilmoittaminen.
Olemme yhteisestä päätöksestä jättäneet kerran avioerohakemuksen, mutta hän skarppasi silloin koko sen puolivuotta ja sen jälkeenkin jonkin aikaa niin, että koko avioero tuntui aivan turhalta. Meillä meni taas paremmin kuin koskaan. Tosin pelko siitä, että tilanne on vain kupla, piilee aina taustalla.
Taas olen siinä pisteessä, että tunnen olevani hyväksikäytetty ja hyväntahtoinen hömppä. Sama meno jatkuu taas ja hänellä hirveä morkkis omasta käytöksestään.
Hän ei haluaisi erota eikä hänellä tietääkseni koskaan ole ollut toista. Ei myöskään minulla, enkä minäkään haluaisi erota. Mutta onko järkeä siinäkään, että aviopuoliso on joko ikuinen vastuuton teini tai alkoholin väärinkäyttäjä. Nämä tosiseikat syövät suhdetta ja jokainen takaisku avaa edelliset arvet auki. Kuinka kauan tällaista pitää kestää?
Kertokaa kokeneet, miten avioeroon pystyy ja miten siitä selviää?
Ja onko tähän tilanteeseen muuta ratkaisua?
Mieheni on ihana, ahkera ja hyvä työntekijä. Kun meillä menee hyvin, meillä menee todella hyvin.
Hän on alkoholiongelmaisen perheen lapsi. Varjona suhteellemme on aivan alusta asti ollut hänenkin alkoholinkäyttönsä. Jo seurusteluaikana kiinnitin tähän huomiota ja pelkäsin siitä tulevan jossain vaiheessa ongelman. Ja onhan siitä tullutkin, lukemattomat kerrat.
Hänellä on tapana jäädä työporukoiden kanssa iltaa viettämään todella usein. Heillä on hyvä tiimi ja minusta se on hienoa! Ongelma ei ole niinkään illanvietoissa, vaan siinä, että minulle hän ei imoita menoistaan mitään.
Huomaan vain illan kuluvan jälleen yksikseni ja odottavan häntä töistä kotiin. Usein hän jää yöksi työkaverilleen illan päätteeksi. Ja minulle hän ei koskaan laita edes tekstiviestiä. Alkoholilla on aina osuus asiaan. Ja tätä on siis kestänyt koko 20 vuoden ajan noin kerran kuussa, jos jakaa tasan.
Tästä on keskusteltu miljoonat kerrat. Hänellä on huono omatunto siitä kun järki katoaa päästä humalan vuoksi. Ikävät asiat siirretään, kuten vaimolle ilmoittaminen.
Olemme yhteisestä päätöksestä jättäneet kerran avioerohakemuksen, mutta hän skarppasi silloin koko sen puolivuotta ja sen jälkeenkin jonkin aikaa niin, että koko avioero tuntui aivan turhalta. Meillä meni taas paremmin kuin koskaan. Tosin pelko siitä, että tilanne on vain kupla, piilee aina taustalla.
Taas olen siinä pisteessä, että tunnen olevani hyväksikäytetty ja hyväntahtoinen hömppä. Sama meno jatkuu taas ja hänellä hirveä morkkis omasta käytöksestään.
Hän ei haluaisi erota eikä hänellä tietääkseni koskaan ole ollut toista. Ei myöskään minulla, enkä minäkään haluaisi erota. Mutta onko järkeä siinäkään, että aviopuoliso on joko ikuinen vastuuton teini tai alkoholin väärinkäyttäjä. Nämä tosiseikat syövät suhdetta ja jokainen takaisku avaa edelliset arvet auki. Kuinka kauan tällaista pitää kestää?
Kertokaa kokeneet, miten avioeroon pystyy ja miten siitä selviää?
Ja onko tähän tilanteeseen muuta ratkaisua?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juuri tuosta syystä, vaikka kotiin tulemattomia öitä ei ollutkaan, mutta oli matkatyö. En kyllä ihan usko, että ne yöt menee aina kavereiden luona. Minulla myös takana pitkä liitto, nyt asunut noin vuoden yksin, olo keveä, vaikka yksinäisyyttä onkin, niin en kuitenkaan joudu odotamaan ketään. Uskoin, että ansaitsin parempaa ja lähdin, vaikka meillä alko ei kuulunut kotikuvioihin.
Välillä kadun, mutta mieskään ei esittänyt missään vaiheessa täysraittiutta itselleen, silloin olisin jäännyt katsomaan. En sinunakaan muuta vaihtoehtoa edes miettisi. Osaan kuvitella, että esität aina kaikille, että teillä kaikki hyvin. Niin minäin tein ja salasin miehen juomisen aina ja minä sainkin sitten syyt niskoilleni erosta. Nyt olen päättänyt kertovani totuuden aina. Puolustelun ja itseni syyllistämisen aika on ohi. Älä pilaa loppuelämääsi, lapset ymmärtävät ja omaisuus on vain maallista, sen jakaminen monesti vaikeaa vaikka eroaisitte sovussakin. Minunkin mieheni oli muuten kaikinpuolin ihan esimerkillinen, mutta viina liian tärkeä.
viestistäsi.
Meilläkään ei alko kuulu juurikaan kotikuvioihin, on ongelma tuolla tien päällä.
Niin se on, että kaikille ulkopuolisille ei juuri kerro asioiden oikeaa laitaa. Jotenkin sitä haluaa vaan antaa kuvan, että kaikki on hyvin. Todella tyhmää.
Myös minua on arvosteltu siitä, että valitan mieheni alkoholin käytöstä yms. Varsinkin veljeni puolustaa häntä. Heillä kun juuri onkin hauskaa yhdessä. Todella ikävää ja surullista.
Mutta ihanaa saada ymmärrystä ja kannanottoja. Kiitos sinulle!
Ihan kuin kirjoittaisit mun menneestä elämästäni!
Ex- mieheni oli työpäivänsä päätteeksi viitenä iltana viikossa kantakapakassaan. Hänenkin perheestään löytyi alkoholiongelmaa.
Alussa hän ilmoitti olevansa "vain yhdellä", kunnes ilmoittelut jäivät ja illat venyivät yhä pitemmiksi. Toista naista ei kuulema ollut, tiedä häntä, mitä jälkikäteen uskoa.
Kävimme parisuhdeterapiassakin, josta tuli tyly tuomio: -"erotkaa". Yritimme kuitenkin terapian jälkeen elää yhteiselämää ja mieheni olikin hetken aikaa ilman viinaa, kunnes taas jälleen kerran huomasin olevani illat yksin.
Olisi ollut kiva lähteä yhdessä uimaan, lenkille tms.
Onneksi olin kaukaa viisas eikä yhteisiä lapsia ehditty saada.
Tilanne oli käsittämätön, niinpä en kestänyt sitä vaan kävin eropaperit valmiiksi ja eräänä iltana mieheni tullessa kännissä kotiin, tyrkkäsin paperin hänen eteensä ja pyysin allekirjoitusta.
En ole katunut hetkeäkään eroani, olen nykyisin onnellisempi uudessa suhteessani ja alkoholi ei todellakaan ole pääosassa.
kannata uskoa, että yöt menevät työkavereilla. Kerran pari ehkä mutta että jatkuvasti?
aina olemme puhuneet siitä, että jos jotain muuta tulee, niin siitä kerrotaan. Suhteemme on aina ollut hyvin avoin ja uskoisin, että hän kyllä sanoisi, jos jotain olisi.
Hyväuskoinen hömppä siis olen!
antakaa miestenne ottaa vähän keittoa, ei se keitto maailmasta lopu. älkää nalkuttako joka asiasta.
tulkaa mukaan keitolle.
päivääkään en ole katunut eroa. Ja olen ollut erossa kohta 10v.