Vertahyytävää..

Olen löytänyt ihan sattumalta aivan mahtavan bändin..Dark Tranquility..tässä parhaillaan sitä kuuntelenkin.. =) Laulajalla mahtava ääni,taitaa sekä rikotun,että sydäntäriipivän ihanan kirkkaan tyylin.Ehdottomasti suosittelen tutustumaan mm.näihin biiseihin: FreeCard,Thereln ja Auctioned!!Aivan mahtavaa fiilistelyä biisistä toiseen.Laulajan äänestä jaksaisin puhua iät ja ajat..sitä ei voi edes sanoin kuvata..tuntuu vain kuin ääni tulisi suoraan oman sydämen tuskasta.. Aivan kuin omat tuskat olisivat tulleet sielusta ulos ja yhdistyneet kauniiksi ääneksi.
3274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuohan on taas niitä ruotsalaisia nimibändejä.. en ole yhtäkään levyä vaivautunut kuuntelemaan, mutta tuli nähtyä se kolme vuotta sitten Tuskassa. Nimenkin näköjään onnistuit kirjoittamaan väärin.

Äänestä

Onhan tuo ihan hyvä. Ainakin In Flamesin voittaa. Tuo Projector levy taitaa olla ainoa missä on puhtaita lauluja. Havenissä (Projectorista seuraava) on yhdessä biisissä puhtaat ja uusimmassa Damage Done:ssa on pelkkää örinää. Vanhemmista en tiedä, olen jotain biisejä kuullut, ja tuntuu olevan aggressiivisempia kuin Projector.

Äänestä

Kannattaa tutustua myös bändiin nimeltä Opeth. Erityisesti kolmeen uusimpaan albumiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Verikivi kirjoitti:

Olen löytänyt ihan sattumalta aivan mahtavan bändin..Dark Tranquility..tässä parhaillaan sitä kuuntelenkin.. =) Laulajalla mahtava ääni,taitaa sekä rikotun,että sydäntäriipivän ihanan kirkkaan tyylin.Ehdottomasti suosittelen tutustumaan mm.näihin biiseihin: FreeCard,Thereln ja Auctioned!!Aivan mahtavaa fiilistelyä biisistä toiseen.Laulajan äänestä jaksaisin puhua iät ja ajat..sitä ei voi edes sanoin kuvata..tuntuu vain kuin ääni tulisi suoraan oman sydämen tuskasta.. Aivan kuin omat tuskat olisivat tulleet sielusta ulos ja yhdistyneet kauniiksi ääneksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu